Marika Ylä-Mäihäniemi

Seksuaalirikollisten hoito

Artikkelissa esitellään käytettävissä olevia hoito- ja tukimuotoja uusimisriskin pienentämiseksi.

Seksuaalirikollisille on kehitetty monia erilaisia hoito- ja toimintamuotoja, joiden tarkoituksena on ehkäistä rikosten uusimista. Hormonaalisia lääkehoitoja ja rikoksentekijän käyttäytymisen muuttamiseen pyrkiviä psykologisia hoitomuotoja on käytetty eri maissa 1960-luvulta lähtien. Käyttäytymisterapioissa eli kognitiivis-behavioraalisessa mallissa haitalliseksi koetun käyttäytymisen lopettaminen tapahtuu ajattelun ja tunteiden merkitysten muuttamisen kautta.

Hoitoideologia on kulkenut rikosseuraamusjärjestelmän vierellä pitkään. Sotien jälkeen Euroopassa voimistui hoitoajattelu rikollisuusongelman ratkaisemisessa. 1960-70-luvuilla pakkohoitoajattelu sai kritiikkiä, sillä tutkimustiedon perusteella sovelletuilla toimenpiteillä ei ollut tavoiteltuja vaikutuksia. Meillä Suomessa hoitoideologia on jäänyt verraten vaatimattomiin mittoihin. Hoidon ja kuntoutuksen liittämisestä rikosoikeuden seuraamusjärjestelmään on keskusteltu viime vuosikymmenen aikana, eikä hoidon ja kuntoutuksen yhteensovittaminen seuraamusjärjestelmään osana rangaistusta tai rangaistuksen sijaan ole ongelmatonta. Vaarana hoidollisessa ajattelussa on se, että äärimmillään se voi johtaa siihen, että kullekin rikoksentekijälle räätälöidään juuri hänelle sopiva yksilöllinen rangaistus ja tällä tavoin voidaan etääntyä tekorikosoikeudesta.

Seksuaalirikollisten kuntoutusohjelmaa toteutettu 10 vuotta

Vuonna 1999 käynnistettiin Suomen vankeinhoidossa ensimmäinen seksuaalirikoksista tuomituille tarkoitettu muutos- ja kuntoutusohjelma, STOP-ohjelma. Sen juuret ovat Englannin vankeinhoidon käyttämässä seksuaalirikosten uusimisen vähentämiseen tähtäävässä perusohjelmassa. STOP-ohjelma perustuu kognitiivis-behavioraaliselle lähestymistavalle ja koostuu kahdeksan kuukauden aikana toteutettavista istuntotunneista, joissa käydään läpi mm. rikosta ja vastuunottoa, uhriempatiaa, riskitekijöitä ja retkahduksen ehkäisyä. Aluksi ohjelmaa toteutettiin Kuopion vankilassa, mutta toiminta siirrettiin kokonaisuudessaan Riihimäen vankilaan vuonna 2007.

Vankeinhoidon STOP-ohjelman perusohjelma on tarkoitettu miespuolisille seksuaalirikoksista tuomituille vankeusvangeille, joilla on riittävästi vankeusaikaa jäljellä ohjelmaan osallistumiseen. Ohjelmaan voivat osallistua myös muista rikoksista tuomitut, jos heillä on seksuaalirikoksia rikoshistoriassaan sekä elinkautisvangit, jos heidän tekemällään rikoksella on seksuaalisväritteinen luonne. Seksuaalirikoksen arvioitu uusimisriski ja vapautumispäivä ovat tärkeimmät tekijät ohjelmaan valinnassa. On ongelmallista, että vain noin neljännes seksuaalirikoksista tuomituista on potentiaalinen ohjelmaan osallistuja. Rikoksen kieltäjille, sellaisille joilla on liian lyhyt tuomio ohjelman läpikäyntiin ja muutoin STOP-ohjelmaan soveltumattomille (mm. korkea itsemurhariski, valittaminen tuomista korkeampaan oikeusasteeseen) on kehitteillä "kevyempi" toimintaohjelma, ns. esi-STOP-ohjelma. Tässä ohjelmassa on motivointiosuus ja muutokseen tähtäävä osa.

STOP-ohjelman tähänastisia tuloksia voidaan pitää lupaavina, sillä seksuaalirikosten uusimisprosentti ohjelman käyneillä on ollut noin kolmen prosentin luokkaa. Tulokset ovat kuitenkin vasta suuntaa-antavia, sillä tieteellisesti pätevää vaikuttavuustutkimusta ohjelmasta ei vielä ole. STOP-ohjelman ohella myös päihderiippuvuuksien hoitoon kehitetyt ns. retkahduksen estämisen tekniikat ovat osoittautuneet käyttökelpoisiksi seksuaalirikollisten hoidossa. Suurella osalla vangeista on ongelmia päihteiden käytön suhteen, eikä ole syytä olettaa, että seksuaalirikolliset poikkeaisivat tästä joukosta. Vankeinhoitolaitoksessa on käytössä intensiteeteiltään ja pituuksiltaan erilaisia päihdeohjelmia vankien yksilöllisten tarpeiden mukaan, kuten Kisko yhteisöhoito® ja Kalterit taakse® -kurssi. Myös yksilö- ja ryhmäterapian yhdistäminen on hyvä ratkaisu useissa tapauksissa.

Hormonaalinen lääkehoito ollut Suomessa vähäistä

Seksuaalirikosten uusimista on pyritty estämään miessukupuolihormoneihin vaikuttavalla lääkityksellä puolen vuosisadan ajan. Lääkityksen vaikutusmekanismi perustuu testosteronin ja sukupuolisen halun väliseen yhteyteen: testosteronin määrää veressä voidaan hormonihoidolla laskea, ja näin hillitä seksuaalirikollisen tarvetta jatkaa käyttäytymistään. Kanadassa sekä Euroopan maista ainakin Tanskassa, Itävallassa ja Sveitsissä on seksuaalirikollisten uusimisriskin alentamiseen käytetty lääkehoitoa, eli nk. kemiallista kastraatiota, jo pitkään. Käytettynä lääkeaineena on lähinnä ollut syproteroniasetaatti (CPA) ja Tanskassa lisäksi leuprolidi. Kumpaakin käytetään tavallisesti lääkkeenä eturauhassyövän hoidossa. Monet tutkijat ovat suosittaneet CPA:ta sen vähäisempien sivuvaikutusten takia.

Suomessa ei ole lainsäädäntöä, joka mahdollistaisi seksuaalirikollisten velvoitteellisen lääkehoidon. Vapaaehtoinen lääkehoito on kuitenkin meillä mahdollista, vaikkakin se on käytännössä ollut erittäin harvinaista. Ainoastaan muutama seksuaalirikoksesta tuomittu vanki on vapauduttuaan saanut lääkehoitoa, ja tuolloin käytetty lääkeaine on ollut CPA. Lääkehoidon tulee oikeusministeriön työryhmämietinnön 2009:1 mukaan aina perustua vapaaehtoisuuteen, mutta lääkehoito voitaisiin yhdistää osaksi valvotun koevapauden ja ehdonalaisen järjestelmää. Pakollisena seuraamuksena kemiallista kastraatiota on kokeiltu ainakin Yhdysvalloissa, Kalifornian osavaltiossa.

Tukitoimia kehitettävä vankiloissa ja niiden ulkopuolella

Rikoslain 20 luvun alaisista seksuaalirikoksista tuomitaan vuosittain satoja rikoksentekijöitä: vuonna 2006 450 henkilöä ja vuonna 2007 472 henkilöä. Yleisin rangaistusmuoto on ehdollinen vankeus mahdollisine oheisseuraamuksineen, sillä seksuaalirikolliset ovat useimmiten ensikertalaisia.

Ehdolliseen vankeusrangaistukseen liittyvää tukea on hyvä kehittää, jotta integroituminen yhteiskuntaan on helpompaa ja uusimisriski saadaan pidettyä mahdollisimman matalana. Pakollisen valvonnan ohella erilaiset yksilö- ja ryhmäterapiat sekä vertaistuen käyttäminen voivat olla toimivia ratkaisuja. Ehdotonta vankeusrangaistusta suorittavilla STOP-toiminta yhdistettynä mahdolliseen lääkehoitoon toimii usein hyvin. Lääkehoitoa ei voida asettaa pakolliseksi seksuaalirikoksista tuomituille vangeille, mutta usein sitä tarvitseva tiedostaa itsekin, että lääke auttaa pitämään yllä rikoksetonta elämäntapaa. Seksuaaliviettiä hillitsevien lääkkeiden käyttö vankeinhoidossa on nykyään hyvin harvinaista, mutta tiedon lisääntyessä ja tavoittaessa kohteensa lääkehoidon voidaan olettaa yleistyvän. Pidän vapaaehtoisen lääkehoidon liittämistä seuraamusjärjestelmään hyvin toivottavana suuntauksena.

STOP-ohjelma vaikuttaa erittäin tehokkaalta toimintamuodolta ja siihen osallistumisella näyttää olevan vaikutusta uusimisriskiin. Ongelmallista tosin on, että se ei sovellu kaikille, eivätkä kaikki seksuaalirikoksista tuomitut ehdi osallistua siihen. STOP-ohjelmaa "kevyemmät" toimenpiteet on hyvä saattaa vankien ulottuville, sillä kaikille vangeille STOP ei ole yhtä tarpeellinen. Resurssien salliessa Riihimäen ohella myös muissa vankiloissa voitaisiin käsitellä ohjelman sisällön mukaisesti asioita vangin kanssa henkilökohtaisesti. Pian Turun vankilassa kokeiltava esi-STOP-ohjelmatoiminta on hyvä esimerkki siitä, miten voidaan auttaa väliinputoajia. Seksuaalirikoksista tuomituille on lisäksi välttämätöntä saada suljettuihin vankiloihin osastoja, joilla he voivat olla vapaammin ja osallistua ohjelmatoimintoihin ilman hankaluuksia. Avovankiloissa heillä ei ole samalla tavalla ongelmia.

Vankeuden jälkeisiä tukitoimia osana ehdonalaista vankeutta tai koevapautta on hyvä kehitellä eteenpäin. Mahdollisen lääkehoidon ohella myös muu tukitoiminta on erittäin tärkeää. Esimerkiksi terapia, tukihenkilöt, vertaistuki, päihdeohjelmat ja yhteistyö ehdonalaisvalvojan kanssa tulevat tässä kysymykseen. On myös olennaista, että vangilla on vapautumisen jälkeen mahdollisuudet rikoksettomaan elämään. Ei ole tarkoituksenmukaista, että pedofiili asutetaan koulun lähelle tai että hän on täysin ilman sosiaalista tukiverkkoa. Resurssien puitteissa on toimittava, mutta seksuaalirikollisuuden aiheuttamat haitat on syytä minimoida kaikin keinoin. Seksuaalirikollisuus ei ole vain kallista yhteiskunnalle, vaan tosiasiassa ihmisten elämää pysyvästi vaurioittavaa ja tuhoavaa rikollisuutta. Hoitoideologian taustalla on usko ihmisen kykyyn muuttua. Kannatan ajatusta niin kauan, kunnes löytyy parempia keinoja estää uusintarikollisuutta ja saada rikoksista tuomitut integroitua takaisin yhteiskuntaan.

Kirjoittaja tekee parhaillaan väitöskirjaa Joensuun yliopistossa oikeustieteiden oppiaineessa aiheesta "Seksuaalirikosten rikosoikeudelliset seuraamukset".

 
Julkaistu 1.6.2009