Kauko Aromaa

Rasismi Euroopassa ja meillä

Euroopan perusoikeusvirasto (FRA) julkisti hiljattain uraauurtavan haastattelututkimuksen, joka selvitti rasismin uhriksi joutumisen yleisyyttä kaikissa Euroopan Unionin jäsenmaissa. Tuloksia on julkaistu kahdessa eri raportissa, joista toinen käsittelee vähemmistöjen syrjintää yleisesti, ja toinen keskittyy romaniväestöön, joka on EU:n syrjityin vähemmistö.

Tulokset kertovat, että syrjityt vähemmistöt ovat usein huonosti selvillä omista oikeuksistaan. Lisäksi niistä voidaan päätellä, että vähemmistöjen ja maahanmuuttajien keskuudessa vallitsee paljolti syrjintään alistunut mieliala. Syrjityt vähemmistöt eivät tiedä, minkä tahon puoleen kääntyä syrjintäongelmissa. Lisäksi on yleistä, että näissä ryhmissä ei tunneta luottamusta syrjinnän ja rasististen rikosten uhrien suojelemiseksi luotuihin mekanismeihin.

FRA:n tulokset ovat johdonmukaisia. Ne kattavat kaikki Euroopan Union jäsenmaat, eikä yksikään jäsenmaa saa kiitosta, vaikka aste-eroja voidaankin todeta. Vähemmistöt ja maahanmuuttajat kärsivät yleisesti syrjinnästä, häirinnästä ja rasistisista rikoksista koko EU:n alueella. Valtaosa rikoksista jää ilmoittamatta, ja siten viranomaiskoneiston tätä asiaa koskeva tietämys on kovin puutteellinen.

Euroopan perusoikeusvirasto vetoaa jäsenmaiden hallituksiin, että ne olisivat aloitteellisia tässä asiassa ja vaatii hallituksia panostamaan syrjinnän ja rasististen rikosten ilmoittamisen ja kirjaamisen tehostamiseen ja vähemmistöjen ja maahanmuuttajien valistamiseen niin, että he tuntevat oikeutensa ja osaavat vaatia niiden toteutumista. Viranomaispalveluja on myös parannettava. Yhtä lailla kuin muissa EU:n jäsenmaissa myös Suomessa ollaan kovin jähmeitä tunnustamaan tai edes huomaamaan, että vähemmistöillä voi olla erityisiä vaikeuksia, ja jos huomataankin, ei tunnusteta että ne voivat olla yhteydessä enemmistöjen ja byrokratian rasistiseen käyttäytymiseen.

Suomen osalta tuloksissa korostuu somalien, venäläisten ja romanien sorto. Joka tapauksessa käy ilmeiseksi, että vanhakantainen uskomus, jonka mukaan Suomessa ei ole rasismia, on vailla pohjaa. Valistusta ja vuoropuhelua eri väestöryhmien välillä tarvitaan vielä paljon. Tässä onkin valistuksen keskeinen ongelma taas kerran: miten kritiikki saadaan sinne minne se kuuluu? Käytännössähän tämä tapahtuu kuten muidenkin innovaatioiden leviäminen, siis niin, että ensin uuden asian omaksuvat mielipidevaikuttajat, ja nämä vuorostaan vievät terveiset eteenpäin suuren yleisön tasolle. Kun mielipidevaikuttajat ja byrokraatit ovat monesti samojen rasististen ajattelutapojen vankeja, muutos voi viedä pitkän ajan.

Haaste 2/2009

 
Julkaistu 1.6.2009