Samuli Laulumaa & Marika Ylä-Mäihäniemi

Pelkääjävangit – ongelman syitä ja ratkaisukeinoja

Vuonna 2008 Suomen vankiloissa oli päivittäin keskimäärin 201 omasta pyynnöstääm erillään asuvaa vankia. Viiden vuoden aikana pelkääjävankien määrä on kaksinkertaistunut. Vankiloiden ilmoittamiskäytäntöjen eroista johtuen pelkääjiä lienee todellisuudessa selvästi ilmoitettua enemmän. Nämä ns. pelkääjävangit työllistävät ja aiheuttavat kustannuksia vankiloissa. Pelkääminen hankaloittaa myös rangaistusajan suunnitelmien toteuttamista. Pelkäämisen syitä ovat mm. huumausaineisiin liittyvät velat, vangin toimiminen todistajana toista vankia koskevassa rikosprosessissa tai vangin menneisyyteen liittyvä seksuaalirikos.

Erillään asuvan vangin yhteiskunnalle aiheuttamat kustannukset ovat arviolta kolminkertaiset verrattuna tavallisella asunto-osastolla asuvaan vankiin. Erillään asuville vangeille on lähtökohtaisesti järjestettävä samat toiminnot kuin muillekin vangeille: ruokailut, ulkoilut, terveydenhuolto, erityistyöntekijöiden työpanos, vapaa-ajan toiminnat ja koulutus/työtoiminta. Tavoitteista huolimatta omasta pyynnöstään erillään asuva vanki ei saa yhtä hyviä mahdollisuuksia työhön, kuntoutumiseen ja kouluttautumiseen kuin asunto-osastolla oleva vanki. Pelkääjävankien asuttaminen matkaselleihin tai suljetulle osastolle selleihin jopa kuukausien ajaksi eristettyinä ei ole myöskään tarkoituksenmukaista.

Valtionhallinnon tuottavuusohjelma on osaltaan aktivoinut etsimään pelkäämisongelmaan muitakin ratkaisuja kuin erillään asuttaminen. Nykyisin rakenteellisina ratkaisuina ovat sisäisesti eriytyneemmät vankilat tai aiempaa johdonmukaisempi vankiloiden välinen työnjako, jossa erillään asuville vangeille suunnataan erilaisia osastoja, työpaikkoja tai päihde- ja kuntoutusohjelmia. Osastoidut vankilat, perusteellinen sijoittelutoiminta ja nopeasti toimiva vankisiirtojärjestelmä eivät kuitenkaan yksin riitä ratkaisemaan kasvavaa ongelmaa. Jo taloudellisesti on välttämätöntä pohtia myös niitä keinoja, joita vankilan sisäisesti on hyödynnettävissä.

Pelkääminen laissa

Perustuslain 7 §:n mukaan jokaisella on oikeus turvallisuuteen. Vankeusrangaistusten täytäntöönpano on vangin kannalta turvallista silloin, kun hän voi suorittaa rangaistuksensa ilman väkivaltaa tai sen uhkaa. Vankeuslain mukaan vankeuden täytäntöönpanosta vastaavien viranomaisten on huolehdittava siitä, ettei vankeuden aikana kukaan oikeudettomasti puutu vangin henkilökohtaiseen koskemattomuuteen (1 luku 3 § 2 mom.).

Vangille on varattava hänen pyynnöstään mahdollisuus asua kokonaan tai osittain erillään muista vangeista, jos vangilla on perusteltu syy uskoa henkilökohtaisen turvallisuutensa olevan uhattuna tai jos erillään asumiseen on muu hyväksyttävä syy (VL 5 luku 3 § 1 mom.). Hallituksen esityksen (263/2004 vp) mukaisesti säännös velvoittaa viranomaisia järjestämään vangille mahdollisuuden asua erillään muista vangeista, mutta perustellun syyn osalta jää harkintavaraa. Muulla hyväksyttävällä syyllä tarkoitetaan esimerkiksi vankiin kohdistunutta painostusta, joka voi perustua vangin rikoksen laatuun tai vangin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kuten etniseen alkuperään. Vangin kokema kiusaaminen on myös lain mukaan hyväksyttävä peruste erillään asumiselle.

Useimmiten vangit pyytävät henkilökunnalta kirjallisella asioimislomakkeella lupaa saada asua erillään muista vangeista. Vangin kanssa keskustellaan ja pyritään selvittämään, onko tähän perusteltu syy. Vangin ilmoitus pelkäämisestä ei ole riittävä, vaan sen lisäksi edellytetään jollakin tavoin todennettavissa olevia perusteluja. Tällainen voi olla esimerkiksi poliisilta saatu varmistus uhkauksista esitutkinnan tai tuomioistuinprosessin aikana.

Perusteltua syytä tulee pohtia tapauskohtaisesti. Käännettyä todistustaakkaa, eli sitä että vangilla itsellään olisi velvollisuus näyttää toteen perusteltu syy, ei voitane yksistään soveltaa pelkäämistilanteisiin, koska pelon tunne voi olla vaikea todentaa. Vangin edun mukaista on kuitenkin tuoda vankilaviranomaisten tietoon kaikki asumispäätökseen mahdollisesti vaikuttavat seikat, sillä usein vaarana on perustellun syyn jääminen näyttämättä.

Pelkääminen käytännössä

Vankeinhoitolaitoksen tilastot osoittavat vankien välisen väkivallan lisääntyneen hieman1. Kansainvälisten tutkimusten mukaan väkivaltatilastojen perusteella ei voida välittömästi tehdä johtopäätöksiä väkivallan vaikutuksesta pelkäämiseen. Esimerkiksi vuonna 2002 Englannin vankiloissa tehdyn tutkimuksen mukaan yli 80 prosentissa tappeluista ja päällekarkauksista kyse ei ollut kiusaamisesta. Vankitietojärjestelmän aineiston mukaan – käsittää Suomen vankiloissa 2007–2008 tehdyt ilmoitukset – väkivaltatilanteista puolet oli pahoinpitelyjä ja loput tappeluja tai sanallisia uhkaamisia. Tilastojen arvioimista vaikeuttaa päällekarkaustilanteiden erilainen tulkinta ja vankiloiden väliset erot kirjaamiskäytännöissä.

Vangit saattavat perustella pelkäämistä mm. sillä, etteivät halua pilata väkivallalla mahdollisesti tulevaa avolaitossijoitusta tai muutoin aiheuttaa vaikeuksia vankeusaikana. Ennalta ilmoitettu väkivallan uhka ja mahdollinen yhteenotto tulee ottaa huomioon asiaa selvitettäessä siten, että se ei haittaa ilmoittajan mahdollista jatkosijoitusta.

  • Vanki A suoritti elinkautista vankeusrangaistusta. Vanki oli normaalilla osastolla vajaan viikon, jonka jälkeen siirtyi omasta pyynnöstään asumaan erillään muista. A kertoi halunneensa asumaan rauhallisempaan paikkaan. Hän myönsi osastolla olleen riitoja, mutta ei halunnut kertoa niistä tarkemmin. A sanoi kuitenkin pelkäävänsä konfliktien syntymistä. A vaikutti tottuneelta asumaan erillään muista vangeista eikä halunnut palata osastolle. Hän kertoi odottavansa sijoittelua, joka voisi ratkaista tilanteen. Myöhemmin hänet siirrettiin toiseen suljettuun vankilaan.

Velkaantunut pelkääjävanki on usein hyvinkin tietoinen, keitä muita vankeja tavallisella asunto-osastolla asuu ja väittää, että velkojen takia asuminen siellä on mahdotonta. Jos vanki on kuitenkin valmis siirtymään läheiseen avolaitokseen, eikä usko velkojen olevan siellä ongelma, ei erillään asumiseen ole perusteltua syytä. Pelkääminen ei siis saisi olla avolaitospaikan myöntämisen peruste.

  • Vanki B:n osalta kokeiltiin asunto-osastolle sijoittamista. Syynä tiettyjen vankien välttelyyn oli B:n mukaan aiemmin toisessa vankilassa tapahtunut velkaantuminen. B kykeni osallistumaan vankilassa järjestettävään toimintaan, kun ensin varmisti ennakkoon keitä muita olisi mukana. Yhteisessä ruokalassa B ei ruokaillut eikä muutoinkaan poistunut tarpeettomasti sellistään. Osaston puhelimesta soittaminen ja ulkoilu onnistuivat, jos hän vältti tiettyjä vankeja ja kesti solvaamista. B turvasi voimakkaasti henkilökuntaan. Vartijat osallistuivat merkittävästi myös vangin toimintojen suunnitteluun.

Vanki voi kokea rikokseen tai etniseen alkuperään liittyvää painostusta, minkä vuoksi asunto-osastolla oleminen voi olla hankalaa tai jopa mahdotonta.

  • Vanki C sijoitettiin turvallisuussyistä Pyhäselän vankilaan. Hän yritti asua tavallisella osastolla, mutta seksuaalirikostaustan paljastuttua se kävi mahdottomaksi. Myös edellisessä sijoitusyksikössään C oli joutunut ongelmiin, kun oli kertonut rikoksistaan. C muutti vastaanotto-osastolle välttääkseen konflikteja. C kertoi tulevansa toimeen muiden vankien kanssa, jos häntä ei ärsytetä. Hän oli mukana yhdellä kurssilla, jossa selviytyi muiden erillään asuvien vankien kanssa hyvin.
  • Vanki D asui tavallisella osastolla ilman suuria ongelmia. Hän oli kuitenkin saanut uhkailuja, jotka olivat kohdistuneet myös perheeseen. D:n mukaan syynä oli etninen tausta, esimerkiksi asumisjärjestelyissä romanivangeilla on vaikeampaa kuin muilla. D:n mielestä myös vankilassa olevat rikollisliigan jäsenet olivat häntä vastaan. D ei syönyt ruokalassa, vaan ruoka toimitettiin selliin. Hän ei myöskään voinut soittaa vankien puhelimesta yleisinä soittoaikoina. Henkilökunta teki vangin turvallisuuden takaamiseksi poikkeusjärjestelyjä. D tunsi saavansa turvaa vartijoilta, joskaan kaikki eivät näyttäneet ymmärtävän hänen tilannettaan. Myöhemmin avolaitoksessa D selvisi ongelmitta.

Esimerkkien vangeilla oli ongelmia asumisjärjestelyissä Pyhäselän vankilassa syksyllä 2008.

Ratkaisuehdotuksia pelkääjävankien ongelmaan

Lainsäädäntömme on kehittynyt yksilön perusoikeuksia ja valinnanvapautta korostavaan suuntaan. Vankien yksilöllistyminen näkyy esimerkiksi osallistumisvelvollisuuden toteutumisessa. Viimeaikaisten tilastojen perusteella vangit osallistuvat tuntimääräisesti hyvin vankilassa järjestettäviin toimintoihin, mutta osallistumisaktiivisuus ei jakaudu tasaisesti. Samoin eri laitosten välillä on osallistumisessa selviä eroja. Vankeuslain osallistumisvelvollisuus on käytännössä lähes merkityksetön eikä se epätasaisesti toteutuessaan auta pelkäämisongelman ratkaisemista. Mitä enemmän vangit voivat vetäytyä kollektiivisista toiminnoista yksityiselle alueelle, sitä enemmän he alkavat pelätä muita vankeja. Usein samat vangit pelkäävät kaikenlaisia sosiaalisia tilanteita. Lainsäädännöllä voitaisiin vaikuttaa osallistumisvelvollisuuden toteutumiseen, mutta nykyään se ei anna osallistumisen lisäämiseen keinoja.

Omasta pyynnöstään erillään asuvien vankien tilanteen helpottamiseksi on erityisesti Britanniassa ja Australiassa kokeiltu vankien välistä uhkailua ehkäiseviä toimintaohjelmia, joissa henkilökunta sitoutuu vankien välisten hierarkioiden johdonmukaiseen purkamiseen. Tällöin pelkääjävankeja ei automaattisesti siirretä muualle, vaan heidän tilanteensa selvitetään perusteellisesti ja tarvittaessa osastolta siirretään uhkailijat. Toimintamallien taustalta on löydettävissä nollatoleranssiajattelua ja metodeja, joita on sovelluttu koulukiusaamiseen puuttumisessa. Englannin vankiloissa on käytetty myös ns. anti-bullying -strategioita estämään kiusaamista ja mahdollistamaan sääntöjä rikkoneen vangin rankaisemisen tai siirtämisen toiseen vankilaan.

Restoratiivista eli korjaavaa oikeutta mukaillen kiusaamista ja pelkäämistä tulee käsitellä henkilökunnan johdolla siten, että paikalla ovat konfliktin molemmat osapuolet. Henkilökunnalla tulee olla matala kynnys järjestää keskusteluja vankien kanssa, sillä pieniin asioihin puuttumalla voidaan ennakoida jo syntymässä olevia konflikteja ja kiusaamistilanteita. Sosiaalinen vuorovaikutus on tärkeää, koska vangeilla ei välttämättä ole keinoja ristiriidan selvittämiseen muuten kuin fyysisesti. Henkilökunnan aktiivisuudella taataan myös se, että pelkääjästä ei tule toisten ilmiantajaa vankiyhteisössä. Tosin kiusaamiseen ja uhkailuun puuttumista vaikeuttaa toisinaan se, että kiusaaja voi itsekin olla jonkun kiusaama.

Vastuullistamisstrategiaa mukaillen epävirallista kontrollia tulee myös hyödyntää pelkäämisongelman ratkaisemisessa. Vankipopulaation hierarkian huipulla oleville vangeille tulee antaa mahdollisuus tuoda oma näkökulmansa asiaan ja samalla henkilökunta kertoo säännöt, asiat joihin puututaan ja mahdolliset sanktiot. Kyse on aktiivisesta vuorovaikutuksesta vankien kanssa.

Konfliktitapauksessa uhkaajaan voidaan kohdistaa kurinpidollisia toimia. Ongelmana on kuitenkin kostonkierre sekä näytön ja todistelun vaikeudet. Uhkaamisiin voidaan kurinpidolla puuttua tehokkaammin, jos tärkeän yleisen tai yksityisen edun nojalla salataan esimerkiksi tarkat tiedot uhkaamisesta ja uhatusta. Juridinen ongelma on kuitenkin siinä, miten rikkomuksesta epäilty vanki voi puolustautua, jos ei tiedä tarkalleen, mistä häntä epäillään. Julkisuuslain 11 §:n mukaan hakijalla, valittajalla sekä muulla asianosaisella on oikeus saada tieto muunkin kuin julkisen asiakirjan sisällöstä, joka voi tai on voinut vaikuttaa hänen asiansa käsittelyyn. Asianosaisella, hänen edustajallaan ja avustajallaan ei kuitenkaan ole tiedonsaantioikeutta asiakirjaan, josta tiedon antaminen olisi vastoin erittäin tärkeää yleistä etua taikka lapsen etua tai muuta erittäin tärkeätä yksityistä etua. Tärkeän yleisen tai yksityisen edun selvittäminen edellyttää siten tapauskohtaista kokonaisharkintaa. Esimerkiksi Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa (23.3.2005) Jokelan vankilan johtaja oli menetellyt lainmukaisesti, kun oli jättänyt luovuttamatta pahoinpitelyyn liittyneitä asiakirjoja siitä epäillylle vangille. Kysymys oli tällaisesta erittäin tärkeästä yksityisestä edusta, koska tapauksessa oli perustellusti varmistettava yksilön turvallisuus.

Hyviksi todetut keinot otettava käyttöön

Pelkäämisongelma ei selity pelkästään vankien välisen väkivallan ja väkivaltarikkomuksista annettujen kurinpitorangaistusten lisääntymisellä, vaan se liittyy vahvasti vankiloiden toimintakulttuuriin. Vankilan oma toimintakulttuuri ratkaisee, miten kiusaamiseen halutaan puuttua ja puututaan. Vankilan sisäisiä voimavaroja ja erilaisia toimintamalleja voidaan hyödyntää pelkäämiseen puututtaessa. Haastattelujen perusteella henkilökunnalla on ratkaiseva rooli vankien välisten valtasuhteiden tasapainottamisessa, sillä vangit luottavat ja turvaavat henkilökuntaan.

Oleellista on kuitenkin aina, että henkilökunta osaa käyttää kokonaisharkintaa, kun tekee vangille erillään asumisesta perustellun päätöksen. Arvioinnissa vankilaviranomaisen tulee punnita konkreettisia tietoja pelkäämisen taustatekijöistä. Tässä voi soveltaa todistusharkinnan periaatteita.

Vankien välisten valtasuhteiden tasapainottamisessa ennakoiva restoratiivinen malli, nollatoleranssi ja anti-bullying -strategiat ovat kokeilunarvoisia keinoja. Nämä mallit edellyttävät kuitenkin henkilökunnalta ennakoivaa ja oma-aloitteista toimintatapaa. Myös kurinpitomenettelyä voidaan käyttää vankilan sisäisenä keinona kiusaamistilanteisiin puututtaessa. Lisäksi julkisuuslain mahdollistamaa tiedonsaannin rajoittamista voidaan hyödyntää uhrin aseman turvaamisessa ja kostonkierteen ehkäisyssä. Lainsäädäntöä puolestaan olisi tärkeää kehittää vankien osallistumisvelvollisuuden osalta kollektiivista toimintaa suosivampaan suuntaan, jotta yksilöt eivät erkaantuisi liikaa yhteisistä toiminnoista.

Lähteet saa kirjoittajilta samuli.laulumaa(at)om.fi ja marika.yla-maihaniemi(at)joensuu.fi. Laulumaa on Pyhäselän vankilan johtaja ja Ylä-Mäihäniemi tutkija Joensuun yliopistossa.

1) Vuonna 2005 väkivaltarikkomuksista kurinpitorangaistuksen saaneita oli 116, vuonna 2006 117, vuonna 2007 132 ja vuonna 2008 171 vankia. Virheitä tilastoinnissa aiheuttaa usean kurinpitorikkomuksen mahdollinen käsittely samalla kertaa ja vankeuslakiin 2006 tehty muutos mahdollisuudesta rankaista tutkintavankia kurinpidollisesti. Vuodesta 2007 lähtien on tilastoitu kaikki kurinpitorikkomukset, kun aiemmin tilastoitiin kunkin kurinpitokäsittelyn törkein rikkomus.

 
Julkaistu 1.6.2009