Martti Lehti

Naisiin kohdistuvan henkirikollisuuden piirteitä

Peruspiirteiltään naisiin kohdistuva henkirikollisuus osin eroaa huomattavasti miehiin kohdistuvasta ja osin on hyvin samankaltaista. Perustavin ero on lähisuhde- ja erityisesti parisuhdeväkivallan keskeinen asema. Yhteistä on puolestaan kytkös alkoholin käyttöön ja sosiaaliseen huono-osaisuuteen.

Suomessa on viimeisen vuosikymmenen aikana surmattu 362 naista, keskimäärin 36 joka vuosi (kuolemansyytietojen mukaan). Alle 15-vuotiaita lapsia uhreista on ollut 25. Asukaslukuun suhteutettuna naisten kuolleisuus henkirikoksiin on meillä tällä hetkellä puolitoistakertainen EU:n keskitasoon verrattuna. Muista Pohjoismaista Ruotsissa ja Norjassa kuolleisuus on noin puolet Suomen tasosta ja Tanskassa noin viidenneksen alhaisempi. Toisaalta Virossa naisten henkirikoskuolleisuus on kolminkertainen ja Venäjällä kymmenkertainen Suomeen verrattuna. Kiistämätöntä kuitenkin on, että länsieurooppalaisittain Suomessa surmataan poikkeuksellisen paljon naisia, nimenomaan aikuisia naisia. Taustalla näyttäisi olevan korkea kokonaishenkirikollisuutemme, ei erityinen naisiin kohdistuvan väkivallan perinne. Aikuisia miehiä surmataan meillä nimittäin suhteellisesti vielä naisiakin enemmän: miesten kuolleisuus henkirikoksiin on Suomessa kaksinkertainen EU:n keskitasoon ja 2,5-kertainen muihin Pohjoismaihin nähden.

Alueelliset tasoerot huomattavat Suomessa

Maakuntien väliset erot henkirikollisuuden tasossa ovat Suomessa suuret, suuremmat kuin muissa Pohjoismaissa. Naisten (kuten miestenkin) riski joutua surmatuksi on Pohjois- ja Itä-Suomessa tuntuvasti korkeampi kuin Länsi- ja Etelä-Suomessa. Toisaalta myös Satakunnassa ja pääkaupunkiseudulla on viime vuosina surmattu keskimääräistä enemmän naisia. Merkille pantavaa on se, että pääkaupunkiseudulla naisten kuolleisuus henkirikoksiin on säilynyt korkeana samalla kun miehiin kohdistuvat rikokset ovat vähentyneet. Kymenlaaksossa naisia surmataan puolestaan poikkeuksellisen vähän maakunnan korkeaan kokonaishenkirikollisuuteen nähden.

Naisten ja miesten surmissa eroja ja yhtäläisyyksiä

Peruspiirteiltään naisiin kohdistuva henkirikollisuus osin eroaa huomattavasti miehiin kohdistuvasta ja osin on hyvin samankaltaista. Perustavin ero on lähisuhde- ja erityisesti parisuhdeväkivallan keskeinen asema. Yhteistä on puolestaan kytkös alkoholin käyttöön ja sosiaaliseen huono-osaisuuteen.

Aikuisiin naisiin kohdistuvista henkirikoksista kaksi kolmesta liittyy Suomessa parisuhdeväkivaltaan, aikuisiin miehiin kohdistuvista ainoastaan viisi prosenttia. Lisäksi sekä parisuhdeväkivallan osuus naisiin kohdistuvista henkirikoksista että naisiin kohdistuvien parisuhdetappojen asukaslukuun suhteutettu määrä ovat olleet viime vuosikymmeninä kasvussa. Yhteiskunnassa ja naisten asemassa viime vuosisadan aikana tapahtuneet muutokset näyttävät lisänneen meillä merkittävästi naisten riskiä joutua henkirikosten ja erityisesti parisuhdeväkivaltaan liittyvien henkirikosten uhriksi. Väkivallan kasvu on kohdistunut keski-ikäiseen naisväestöön. Lapsiin ja nuoriin, alle 30-vuotiaisiin, naisiin kohdistuva väkivalta on samanaikaisesti vähentynyt.

Parisuhdetappo yleisin tyyppi

Henkirikollisuuden seurantajärjestelmän mukaan vuosina 2003–2007 puolison, seurustelukumppanin tai entisen kumppanin surmaamaksi joutui 114 naista (63 prosenttia kaikista naisuhreista). Uhrien vuotuinen määrä vaihteli välillä 20–26.

Parisuhdetapot ovat nyky-Suomessa yleisin naisiin kohdistuvan henkirikollisuuden tyyppi, joka lisäksi kytkeytyy kiinteimmin päihteiden käyttöön ja sosiaaliseen huono-osaisuuteen. Rikoksista 80 prosentissa jompikumpi osapuolista on alkoholin vaikutuksen alaisena ja 60 prosentissa kumpikin. Humalatilat ovat yleensä syviä. Yli 40 prosenttia tekijöistä on luokiteltavissa alkoholin ongelmakäyttäjiksi ja 65 prosentilla on kontollaan ilmi tullutta aiempaa väkivaltarikollisuutta, usein alkoholin käyttöön liittynyttä ja uhriin kohdistunutta.

Niistä parisuhdetapoista, jotka eivät liity alkoholin käyttöön, huomattavassa osassa taustalla on tekijän vakava mielisairaus. Vuosina 2003–2007 kahdeksassa prosentissa naisiin kohdistuneita parisuhdetappoja tekijä todettiin oikeudessa syyntakeettomaksi. Rikokset muodostivat neljäsosan kaikista syyntakeettomien tekemistä henkirikoksista ajanjaksolla. Naisiin kohdistuu lisäksi armosurmiksi luokiteltavia rikoksia enemmän kuin miehiin. Ajanjaksolla kolme prosenttia puolisonsa surmaamista naisista oli parantumattomasti sairaita ja rikos tapahtui uhrin omasta tahdosta. Yleensä tekijä surmasi samalla myös itsensä. Kolmas rikosryhmä, johon ei pääsääntöisesti liity päihteiden ongelmakäyttöä, ovat etnisten vähemmistöjen sisäiset parisuhdetapot.

Muiden perhesurmien takana mielisairautta

Muun perheenjäsenen kuin puolison surmaamaksi joutui vuosina 2003–2007 31 naista (17 prosenttia uhreista), heistä 12 oli vanhempiensa surmaamia lapsia. Aikuisiin kohdistuneissa rikoksissa uhrina oli yleensä tekijän äiti (muutamassa tapauksessa sisar), ja niistä yli 40 prosentissa tekijä todettiin oikeudessa syyntakeettomaksi. Rikoksista huomattava osa oli siten vakavasti mielisairaiden henkilöiden tekemiä ja heidän sairauteensa liittyviä. Päihteiden käyttöä näiden rikosten yhteydessä esiintyi harvoin ja rikososapuolten sosioekonominen taustajakauma ei juuri eronnut väestön keskimääräisestä. Naisten riski joutua mielisairauksiin liittyvän lähisuhdeväkivallan uhriksi on sinänsä moninkertainen miehiin verrattuna, vuosina 2003–2007 tällaisissa rikoksissa surmattiin 17 naista, mutta ainoastaan neljä miestä. Puolisonsa mielenhäiriössä surmaamaksi ei ajanjaksolla joutunut yksikään mies.

Tekijä harvoin perhepiirin ulkopuolelta

Perhepiirin ulkopuolella naisiin kohdistuu henkirikoksia suhteellisen harvoin ja tekijänä on tällöin lähes aina uhrille ennestään tuttu mies. Vuosina 2003–2007 kaikkiaan 36 naista joutui lähipiirinsä ulkopuolisen henkilön surmaamaksi. Surmaaja oli uhrille ennestään täysin tuntematon vain neljässä rikoksessa. Naisiin lähipiirin ulkopuolella kohdistuvat henkirikokset liittyvät usein osapuolten keskinäiseen päihteiden käyttöön, myös kytkös yhteiskunnalliseen syrjäytymiseen on rikoksissa vahva.

Sosiaalinen syrjäytyminen näkyy

Naisten riskissä joutua henkirikoksen uhriksi erot väestöryhmien välillä ovat suuret. Viime vuosina työttömien työikäisten naisten kuolleisuus henkirikoksiin on ollut yli yhdeksänkertainen työelämässä oleviin verrattuna ja viisinkertainen naisten keskihenkirikoskuolleisuuteen nähden. Kaikista viime vuosina surmatuista työikäisistä naisista runsaat 45 prosenttia on ollut työttömänä, varhaiseläkkeellä tai laitoksissa, kun taas työelämässä ikäryhmän uhreista on ollut 35 prosenttia. Sosiaalinen syrjäytyminen näkyy erityisesti parisuhdeväkivaltaan liittyvissä tai perhepiirin ulkopuolella tapahtuvissa henkirikoksissa – muuhun perheväkivaltaan liittyvissä surmissa sen sijaan suhteellisen harvoin.

Ehkäisykeinot käyttöön kolmessa eri riskiryhmässä

Kaiken kaikkiaan naisiin kohdistuvasta henkirikollisuudesta on Suomessa tällä hetkellä löydettävissä kolme selväpiirteistä riskiryhmää.

Valtaosa rikoksista, nimenomaan parisuhdeväkivaltaan liittyvistä tai perhepiirin ulkopuolella tapahtuvista, kytkeytyy kiinteästi alkoholin ongelmakäyttöön ja yhteiskunnalliseen syrjäytymiseen. Osapuolten suhdetta niissä leimaa yleensä pitkään jatkunut fyysinen ja verbaalinen – pääsääntöisesti uhriin kohdistunut – väkivalta jo ennen rikosta. Tästä johtuen niitä voi harvoin pitää yllätyksellisinä. Siten nimenomaan parisuhdeväkivaltaan liittyvät henkirikokset olisivat todennäköisesti usein ennalta ehkäistävissä oikea-aikaisella ja tehokkaalla ympäristön ja viranomaisten puuttumisella. Toisaalta merkittäviä, pysyviä muutoksia näiden rikosten määrään ja sitä kautta naisiin kohdistuvan henkirikollisuuden kokonaistasoon ei meillä ole mahdollista saada aikaan puuttumatta riskiryhmän keskeisiin ongelmiin: syrjäytymiseen ja päihteiden ongelmakäyttöön.

Toinen selvä riskiryhmä ovat väkivaltaisten, vakavasti mielisairaiden henkilöiden omaishoitajat. Mielisairaiden tekemien henkirikosten uhrit ovat valtaosin heidän vaimojaan tai äitejään: naisilla on merkittävästi miehiä suurempi riski joutua tällaisten henkirikosten uhreiksi. Huomattavassa osassa näitäkin rikoksia tekijä on oirehtinut jo ennen rikosta, nykyistä parempaan ennaltaehkäisyyn olisi siten periaatteessa mahdollisuuksia.

Kolmas erityinen riskiryhmä näyttää olevan maahanmuuttajanaiset. Rikosten absoluuttinen määrä on toistaiseksi ollut pieni johtuen ryhmän pienestä koosta, mutta ainakin katsauskaudella maahanmuuttajanaisten riski joutua henkirikosten uhriksi oli poikkeuksellisen korkea. Maahanmuuttajataustaisten naisten riski joutua henkirikoksen uhriksi oli vuosina 2003–2007 kaksinkertainen kantaväestön naisiin verrattuna, sen sijaan maahanmuuttajamiesten riski ei eronnut lainkaan kantaväestöstä. Pääosassa rikoksia kyse oli etnisten ryhmien sisäisestä, parisuhde- tai muuhun perheväkivaltaan liittyneestä rikollisuudesta. Myös tämän ryhmän korkean uhriksi joutumisriskin taustalla oleviin tekijöihin on syytä kiinnittää erityistä huomiota. Etnisten vähemmistöjen henkirikollisuus on merkittävä ongelma tällä hetkellä sekä muissa Pohjoismaissa että monissa Länsi-Euroopan maissa. Jos ongelmien taustalla oleviin tekijöihin ei meillä ajoissa puututa, tilanne voi kärjistyä tulevaisuudessa maahanmuuttajien määrän kasvaessa.

Martti Lehti: Naiset henkirikosten uhreina 2002–2007. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen verkkokatsauksia 11/2009 , www.optula.om.fi

 
Julkaistu 1.6.2009