Anu Putkonen

Väkivaltarikollisuuden sukupolvien välinen siirtyminen

Vakavia väkivaltarikoksia tehneiden henkilöiden lapset ovat väkivaltarikollisuuden ja rikollisuuden riskiryhmä. Tunnistamalla korkean riskin lapsiryhmiä voidaan kehittää spesifisempiä ennaltaehkäisyohjelmia ja aloittaa tukitoimet riittävän aikaisin, jotta ne vaikuttavat useisiin varhaisiin riskitekijöihin.

Väkivaltarikollisuus on merkittävä ja kallis kansanterveysongelma. Viime vuonna Suomessa 180 henkilöä kuoli väkivaltarikosten seurauksena. Huomattavasti suurempi joukko kärsii lievemmän väkivaltarikollisuuden seurauksista. Uhrien kärsimys, työkyvyttömyys, vammautuminen, psyykkinen traumatisoituminen seuraamuksineen, turvattomuus ja muut haitat vaikuttavat usein haitallisesti myös heidän läheisiinsä. Antisosiaalinen päihdeongelmainen väkivaltarikollinen joutuu usein itsekin väkivallan uhriksi ja tarvitsee runsaasti erilaisia sosiaali- ja terveydenhuollon sekä vankeinhoidon palveluita. Jos väkivaltarikollisuus yllättäen loppuisi, sairaaloiden, vankiloiden, poliisin, oikeuslaitoksen ja sosiaali- ja terveyspalveluiden tarve todennäköisesti romahtaisi. Väkivaltarikollisuuden kustannukset kohdistuvat kaikkiin veronmaksajiin.

Aggressiivisuus on yhteistä kaikille ihmisille, ja äärioloissa kuten sodassa tappajia löytyy valtakunnasta paljonkin. Ihmisten kyvyssä säädellä aggressiivisuuden ilmenemistä ja tuntea myötätuntoa on kuitenkin huomattavia yksilöllisiä eroja. Taipumus väkivaltarikollisuuteen, kuten useimmat muutkin kansanterveysongelmat, kehittyy ympäristön vaikuttaessa sikiöajalta lähtien perinnöllisen alttiuden omaavaan henkilöön. Ympäristövaikutukset, kuten äidin raskausajan stressi, ohjaavat lapsen kehitystä geenitasolle asti mm. vaikuttamalla siihen, mitkä vanhemmilta perityistä geeneistä toimivat aktiivisesti.

Useita kansanterveysongelmia on kyetty ratkaisevasti vähentämään vaikuttamalla ennaltaehkäisevästi ympäristön riskitekijöihin, mutta väkivalta- ja taparikollisuudelle ei ole kehitetty varhaista ennaltaehkäisyä. Yhdenkin korkean riskin henkilön elinikäisen väkivaltarikollisuuden ehkäisyllä olisi suuri vaikutus, sillä pienehkö joukko kroonisia rikoksenuusijoita tekee suuren osan väkivaltarikoksista. Vaikeutena on kuitenkin ollut määrittää etukäteen, kenelle varhaiset tukitoimet tulisi kohdentaa. Fosterin ym. tutkimuksessa (2007) käytöshäiriöisille lapsille perheineen lastentarhaiästä lähtien tarjottu vuosia kestävä väkivaltaisuuden ehkäisyohjelma ei ollut taloudellisesti kannattava. Siinä opetettiin lapsille väkivallatonta ongelmanratkaisua ja vanhemmille hyvää vanhemmuutta. Vaikeimmin käytöshäiriöiset, usein toivottomina pidetyt lapset kuitenkin hyötyivät ohjelmasta eniten. Heille suunnattu kalliskin ehkäisy oli yhteiskunnalle edullisempaa kuin hoitamatta jättäminen ja elinikäinen laitoskierre.

Rikollisuuden tiedetään olevan yleisempää rikoksesta tuomittujen kuin ei-rikollisten lapsilla; puhutaan sen siirtymisestä (transmissio) sukupolvien välillä. Väkivaltarikollisuuden sukupolvien välistä siirtymistä ei kuitenkaan ollut osoitettu. Väkivaltarikollisuus ei sellaisenaan periydy, vaikka päihdeongelmien ja antisosiaalisen persoonallisuuden periytyvyys on korkea. Suurempi haavoittuvuus haitallisille ympäristötekijöille on kuitenkin useissa tutkimuksissa liittynyt hermoston välittäjäaineiden aktiivisuuteen vaikuttavien geenien tiettyihin muotoihin (polymorfismi). Väkivaltarikollisuuteen liittyviä ympäristötekijöitä ovat mm. äidin päihteidenkäyttö raskausaikana, huono varhaisvaiheen vuorovaikutus ja hoito ja myöhemmin kaikkinainen kaltoin kohtelu. Hyvä varhainen vuorovaikutus on tarpeellista aivojen välittäjäainejärjestelmien ja stressijärjestelmien kehittymiselle. Kaksostutkimuksissa lämmin äitisuhde suojasi riskilasta antisosiaalisuuden kehittymiseltä. Vaikka isän poissaolo yleensä lisää lapsen antisosiaalisuutta, antisosiaalisen isän läsnäolon lisääntyessä lisääntyi myös lapsen riski käytöshäiriöihin, päihdeongelmiin ja persoonallisuushäiriöihin. Lähes kaikilla väkivalta- ja taparikollisilla vangeilla Suomessa on päihdeongelma, ja seitsemällä kymmenestä on antisosiaalinen persoonallisuushäiriö uuden vankien terveystutkimuksen mukaan.

Rikollisuus voi siirtyä kolmessa polvessa

Väitöstutkimuksessani (2007) selvitettiin, voidaanko lasten tulevaa väkivalta- ja rikollisuusriskiä määrittää heidän vanhempiensa rikollisuuden perusteella. Lisäksi tutkittiin väkivaltarikollisuuden ja rikollisuuden siirtymistä kolmessa sukupolvessa. Kaikista Suomen vankiloissa vuosina 1981–1993 olleista 1584 henkirikollisesta eroteltiin henkirikoksen uusijat, joista yksi 35:stä oli nainen. Uusijoiden lasten ja vanhempien rikosrekistereitä ja vankiasiakirjoja verrattiin heille väestörekisteristä saatujen, 288 syntymäajan ja -paikan, sukupuolen sekä riittävän elinajan mukaan kaltaistetun verrokin tietoihin. Ajatuksena oli, että jos kohonnut riski olisi olemassa, se voitaisiin osoittaa tässä kansallisessa toistuvasti vakavasti väkivaltaisten henkilöiden joukossa. Käyttämällä kaltaistettuja verrokkeja voitiin eliminoida virhelähteitä, joita aiheuttavat muun muassa piilorikollisuus, historialliset ja paikalliset muutokset tuomiokäytännöissä sekä ikään ja sukupuoleen liittyvät rikollisuuden erot.

Tulokset osoittivat, että henkirikoksen uusijoiden lapsilla väkivaltarikollisuusriski oli erittäin korkea (OR = 24), yleinen rikollisuusriski samoin (OR = 17). Uusijoiden vanhemmillakin rikollisuusriski oli verrokkeja suurempi (OR = 5). Heillä väkivaltarikollisuusriskin lisäys ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevä, eivätkä he olleet tehneet vakavia väkivaltarikoksia.

Kuvio 1. Väkivaltarikollisten osuus henkirikosten uusijoiden vanhemmista, lapsista ja heidän verrokeistaan.

Kuvio 2. Rikoksesta tuomittujen osuus henkirikosten uusijoiden vanhemmista, lapsista ja deidän verrokeistaan.

Ensimmäisen ja kolmannen sukupolven välillä väkivaltarikollisten osuus verrokkeihin verrattuna oli lisääntynyt merkitsevästi (4,4 % vs. 1,5 % – 18,2 % vs. 0,9 %; p = 0,0019), samoin rikollisten osuus (13,2 % vs. 2,9 % – 36,4% vs. 3,2%; p = 0,0023). Syitä tähän lisäykseen ei tiedetä. Päihteiden käytön yleistyminen on saattanut lisätä geneettisesti alttiiden henkilöiden väkivaltakäyttäytymistä, sillä verrokeilla väkivaltarikollisuus ei ollut lisääntynyt.

Tulokset osoittivat ensi kertaa, että

  • väkivaltarikollisuus voi siirtyä väkivaltarikollisilta heidän lapsilleen
  • lapsiryhmien väkivalta- ja rikollisuusriskiä voidaan määrittää vanhempien vakavan väkivaltarikollisuuden perusteella
  • rikollisuus voi siirtyä kolmessa polvessa vakavasti väkivaltaisilta vanhemmilta heidän lapsilleen
  • epidemiologiassa yleisesti käytetyllä menetelmällä voidaan pyrkiä määrittämään, ketkä lapset ja nuoret hyötyvät eniten vakavan antisosiaalisuuden ehkäisemiseen tähtäävistä tukitoimenpiteistä.

Vakavia väkivaltarikoksia tehneiden lapsille erityistä tukea

Ainoa kirjallisuudesta löytämämme kustannustehokas, satunnaistetusti vertaillusti tutkittu väkivaltarikollisuuden ennaltaehkäisyohjelma (Foster ym. 2007) alkoi vasta lastentarhaiässä ja perustui käytöshäiriöisten lasten käyttäytymisen muuttamiseen. Sekin oli kustannustehokas vain häiriintyneimmille – mahdollisesti koska ilman interventiotakin suuri osa lievemmin käytöshäiriöisistä paranee. Käyttämällämme epidemiologisella menetelmällä voidaan tutkia ja vertailla määrällistä väkivalta- ja rikollisuusriskiä eri riskiryhmissä sekä kohdentaa rajalliset resurssit haavoittuvimmille lapsille kuluttamatta niitä niille, jotka eivät niitä tarvitse. Tunnistamalla korkean riskin lapsiryhmiä voidaan kehittää spesifimpiä ennaltaehkäisyohjelmia ja aloittaa tukitoimet riittävän aikaisin, jotta ne vaikuttavat useisiin varhaisiin riskitekijöihin.

Vakavia väkivaltarikoksia tehneiden henkilöiden lapset ovat väkivaltarikollisuuden ja rikollisuuden riskiryhmä. He tarvitsevat erityistä tukea selviytyäkseen riskeistä, joille mm. vanhempien antisosiaalinen elämäntapa, väkivaltaisuus ja päihdeongelma heidät altistavat. Turvallinen ja päihteetön sikiöaika ja hyvä varhainen vuorovaikutussuhde ja hoito ovat heille erityisen tärkeitä. Vanhempien tuen ja päihdehoidon tarve olisi syytä huomioida raskausajasta lähtien. Väkivaltarikoksia tehneiden henkilöiden lasten kehityksen, varhaisen vuorovaikutuksen ja hoidon tuki ja seuranta tehtävään koulutetun hoitajan kotikäynneillä saattaisi parantaa ennustetta.

Kirjoittaja on psykiatrian ja oikeuspsykiatrian erikoislääkäri ja tutkija.

Kirjoitus perustuu väitöskirjaan: Putkonen Anu (2007) Mental Disorders and Violent Crime. Epidemiological Study on Factors Associated with Severe Violent Offending. Kuopion yliopiston julkaisuja D lääketiede 422.

 
Julkaistu 2.6.2008