Matti Marttunen

Nuorten rikokset lastensuojelun ja rikosoikeuden rajapinnassa

Suomen nuorisorikosoikeusjärjestelmä pärjäsi kansainvälisessä vertailussa hyvin.

Väitöskirjassani tarkastellaan nuorten rikosten käsittelyä ja seuraamuksia Suomessa, Saksassa ja Englannissa. Tutkimuksessa kartoitetaan nuoriin sovellettavien seuraamusten sääntelyratkaisut ja soveltamiskäytännöt vertailumaissa sekä arvioidaan eri järjestelmistä saatuja kokemuksia pääosin tilastollisen materiaalin valossa. Puhtaasti rikosoikeudellisen käytäntöjen tutkiminen ei osoittautunut mielekkääksi; tämän vuoksi perusteellisen tarkastelun kohteena ovat myös lastensuojelun ja rikosoikeuden rajapinnat.

Suomalainen lasten ja nuorten rikosten käsittely on organisoitu kahden toisistaan poikkeavan järjestelmän väliin. Tuomiolle rikoksestaan ja siten varsinaisen rangaistusjärjestelmän piiriin voi joutua vain 15 vuotta täyttänyt henkilö. Monet rikosoikeusjärjestelmää sivuavat toiminnot koskevat kuitenkin yhtälailla alle 15-vuotiaita. Näiden ohella kaikki alaikäiset eli alle 18-vuotiaat voivat laissa säädettyjen kriteerien täyttyessä päätyä lastensuojelun asiakkaiksi ja siten tukitoimien mutta myös pakkotoimien kohteiksi. Rikosoikeusjärjestelmälle on ominaista tekojen tutkinta ja seuraamusten määrääminen, lastensuojelun toimien tulee puolestaan perustua aina lapsen etuun. Raja eri viranomaistoimien välillä ja niiden luonteessa voi kuitenkin olla häilyvä.

Lastensuojelun toimet ovat rikosoikeudellisiin seuraamuksiin verrattuna voittopuolisesti dominoivia. Näistä lähtökohdista huolimatta emme kuitenkaan tiedä kovinkaan tarkkaan, millainen rooli rikoksilla on lastensuojelun käytännöissä. Kun sovellettava nuorisorikosoikeusjärjestelmä pohjautuu ajatukselle, että lastensuojelun toimet alaikäisten ongelmien ratkomisessa ovat ensisijaisia, tulisi tiedossa olla myös, millaisia ne ovat ja milloin niitä käytetään. Ei ole tyydyttävää, että esimerkiksi 15 vuoden rangaistusvastuuikärajaa puolustetaan lastensuojelun interventioilla osaamatta kuitenkaan kuvata niiden yleisyyttä.

Rangaistukset eivät ankaroituneet, lastensuojelun toimet lisääntyneet

Lastensuojelun ja rikosoikeusjärjestelmän osalta väitöskirjani havainnot ovat kahdensuuntaisia. Rikosoikeusjärjestelmän osalta yksi perustuloksista on, etteivät nuorten rangaistukset ole ankaroituneet 1990-luvun alkuun verrattuna. Lastensuojelun puolella kehitys on ollut toisensuuntaista.

Lastensuojelun avohuollon asiakasmäärät ovat viimeisen 10 vuoden aikana kaksinkertaistuneet. Huostaanotettujen lasten kokonaismäärä on vastaavana aikana kasvanut noin kolmanneksen. Viimeisen 15 vuoden aikana 15–17-vuotiaita koskevien kiireellisten huostaanottojen määrä on kymmenkertaistunut ja pakkohuostaanottojen määrä yli viisinkertaistunut. Vastaavana ajankohtana nuorten tekemien rikosten määrä on pysynyt vakaana. Lastensuojelun asiakasmäärien nousu ei johdu nuorten rikollisuudessa tapahtuneista muutoksista. Lastensuojelun avohuollon ja pakkotoimien kohteena on olennaisesti suurempi määrä nuoria kuin ikäryhmään kuuluvat tekevät rikoksia taikka heitä on vankilassa.

Suomen, Saksan ja Englannin nuorisorikosoikeusjärjestelmien vertailu osoitti, että Suomessa lastensuojelujärjestelmän piirissä toteutetaan niitä toimenpiteitä, joista vertailumaissa ja monessa muussakin maassa päättävät nuorisotuomioistuimet. Tämä selittää merkittävän osan esille tulleista eroista nuorten seuraamusjärjestelmien sisällössä ja seuraamusten käytössä. Pohjoismaissa käsitellään lastensuojelun kehyksessä tekoja, joihin muualla reagoidaan rikosseuraamusjärjestelmän kautta.

10 väitettä nuorisorikosoikeudesta

Pohjoismaisen ja suomalaisen järjestelmän peruspiirteisiin kuuluu verraten korkea rikosoikeudellinen vastuuikäraja sekä nuorten erityisseuraamusten vähäinen määrä, mutta vastaavasti muita maita laajamittaisempi turvautuminen lastensuojelullisiin toimiin. Suomessa noudatettu malli selvisi vertailusta hyvin. Esitän seuraavaksi 10 väitettä nuorisorikosoikeudesta, jotka olen väitöskirjassani pyrkinyt perustelemaan oikeiksi:

1: Tasapainottelua rankaisemisen ja tuen välillä

Nuorisorikosoikeuden ydinkysymys on rangaistuksellisten ja toisaalta sosiaalistavien ja kasvatuksellisten näkökohtien välinen suhde nuoriin kohdistetuissa seuraamuksissa ja niiden käyttökriteereissä. Matalan rangaistusvastuuikärajan maissa rikosoikeudelliset seuraamukset ovat suomalaista lastensuojelutyötä muistuttavia, tukevia ja auttavia. Kun rangaistusvastuuikä on korkea, seuraamusjärjestelmä on rangaistuspainotteisempi ja perustuu moitteen osoittamiseen, koska ikään perustuvalle erityiskohtelulle ei tällöin ole samanlaista tarvetta.

2: Sosiaalistavat tavoitteet uudelleen punninnassa

Viime vuosina toteutetut nuorisorikosoikeuden uudistamishankkeet johtuvat tarpeesta ja halusta harkita uudelleen, mikä rooli rikosten ehkäisylle ja sosiaalistamiselle tulee antaa seuraamusharkinnassa, rangaistusten sisällössä sekä yleisemminkin koko rikosoikeusjärjestelmän toiminnassa.

3: Ikärajat kohdallaan

Eri järjestelmistä saatujen kokemusten pohjalta ei ole perusteita rikosoikeudellisen 15 vuoden vastuuikärajan muutokseen Suomessa.

4: Sakolla suuri rooli

Rikosoikeudellisten seuraamusten poikkeava rooli suhteessa vertailumaiden järjestelmiin näkyi tutkimuksessa monin eri tavoin. Sakkorangaistuksella on Suomessa poikkeuksellisen suuri asema myös nuorten rikosseuraamuksena. Meillä noin kolme neljäsosaa nuorten tuomioistuinrangaistuksista on sakkoja. Saksassa vastaava osuus on kymmenesosa ja Englannissa viidesosa.

5: Vähän avoseuraamuksia

Nuorten saamien avoseuraamusten osuuksissa on vertailumaiden välillä hyvin merkittävä ero: osuus on Suomessa noin neljännes, Saksassa ja Englannissa kolme neljäsosaa. Suomen avoseuraamukset – nuorisorangaistus ja ehdollisen vankeuden valvonta – eivät ole kansainvälisessä katsannossa järin intensiivisiä. Tästä huolimatta niillä saavutettu hyöty ei ole sen vähäisempi. Esimerkiksi Englannissa avoseuraamuksiin määrätyt nuoret tekevät uusia rikoksia enemmän kuin nuorisorangaistusnuoret Suomessa.

6: Vankilan käyttö harvinaista

Vertailumaissa tuomioistuinten määräämistä rangaistuksista huomattavasti Suomea suurempi osa on ehdottomia vapausrangaistuksia. Suomessa tuo osuus on yksi prosentti, Saksassa mittarista riippuen 4–18 prosenttia (riippuen siitä miten arestirangaistukset luokitellaan) ja Englannissa 7 prosenttia. Vankilaa käytetään siis Suomessa nuorten seuraamuksena vertailumaita selvästi harvemmin, mikä selittyy ennen kaikkea erillisellä lastensuojelulaitosten järjestelmällä. Jos nuoreen on välttämättä kohdistettava vapaudenrajoitustoimia, nuori tulisi sijoittaa lastensuojeluun erikoistuneeseen yksikköön, ei vankilaan. Käytännössä Suomessa tapahtuu juuri näin. Alaikäisten lainrikkojien paikka ei ole vankilassa vaan lastensuojelun huollollisten toimien piirissä, olkoonkin, että näiden yksiköiden käytössä on raskaita pakkotoimia.

7: Nuorisovankiluvut harhaanjohtavia, lastensuojelun mukaanotto muuttaa kuvaa

Englannissa ja Saksassa nuorisovankien määrä on ikäryhmien kokoon suhteuttamisen jälkeenkin monikymmenkertainen verrattuna Suomeen. Nuorisokriminaalipolitiikan mittarina pelkkä nuorisovankiluku on kuitenkin hyödytön. Lisäämällä nuorisovankien määriin lastensuojelun tahdonvastaiset toimet, ero esimerkiksi Englantiin supistuu noin kaksinkertaiseksi ja ero Saksaan häviää kokonaan. Vaikka erot ovat osin edelleen suuria, lastensuojelun pakkotoimien ottaminen huomioon tekee niistä ymmärrettäviä.

Lastensuojelulaitoksissa on sijoitettuna noin 150 rangaistusvastuuikärajan ylittänyttä nuorta osittain rikoskäyttäytymiseen liittyvällä perusteella. Alle 15-vuotiaita on vastaavin kriteerein noin sata. Alaikäiset vangit on puolestaan laskettavissa yhden käden sormilla. Termi "lastensuojelulaitos" saattaa olla kuitenkin turhan latautunut kuvaamaan alaikäisten sijoitusyksiköitä, joissa suurimmassa osassa lapsia on alle 10 ja tilat ovat "kodinomaisia". Suomessa on usea sata yksityistä ja satakunta kuntien ylläpitämää lastensuojelulaitosta sekä kuusi valtion koulukotia.

Pakkohuostaanotot ovat yleistyneet viime vuosina merkittävästi – samaan aikaan yksityisten lastensuojelulaitosten määrä on yli kaksinkertaistunut. Huostaanottojen kasvun oletetaan melko riidattomasti olevan automaattisesti seurausta suojelutarpeen kasvusta. On kuitenkin syytä miettiä myös sitä mahdollisuutta, voisiko laajentuneella ja yksityistetyllä "hoivabisneksellä" olla vaikutusta huostaanottojen kasvuun. Viime aikoina on tullut selväksi, että lastensuojelupalvelujen tuottaminen saattaa olla hyvin kannattavaa liiketoimintaa. Pidän jossain määrin kyseenalaisena, että huostaan otetuilla ja kodin ulkopuolelle sijoitetuilla lapsilla tehdään bisnestä. Voi olla aika pohtia, missä määrin tämä on eettisesti hyväksyttävää.

8: Vankilan käyttö vähentynyt, muut pakkotoimet lisääntyneet

Nuorten vankilatuomioiden määrä on laskenut 1980-luvun puolen välin 450:sta viime vuosien 50–60:een. Merkittävin lasku tapahtui jo 1990-luvun alussa. Tuolloin alkoi myös voimakas pakkohuostaanottojen ja pakkohoitolähetteiden määrän kasvu. Ilmiöt eivät osu samoihin hetkiin, eikä vankilan käytön laskulla voida kovin laajasti selittää muiden pakkotoimien kasvua – jokin yhteys niillä silti on. 1990-luvulla nuoret ovat alkaneet entistä enemmän oireilla muulla tavoin kuin rikoksia tekemällä.

Kuvio 1. 15–17-vuotiaiden vankilatuomiot, pakkohuostaaanotot ja kiireelliset huostaanotot.

9: Lastensuojelu rikosoikeutta merkittävämpi puuttumismuoto

Perustulos esitetystä on siis selvä: lastensuojelulain mukaiset laitossijoitukset ovat rangaistusjärjestelmää merkittävästi laajemmin käytetty kontrollimuoto, ja ne ovat voimakkaassa kasvussa. Toisaalta, suomalainen järjestelmä, jossa sekä sosiaaliviranomaiset että oikeusviranomaiset käsittelevät nuorten ongelmia, ei johda seuraamusten kohtuuttomaan kasautumiseen.

10: Ei yksin rikosoikeus

Väitöskirjan keskeinen tulos on se, ettei pelkkien rikosoikeudellisten käytäntöjen tarkastelu ole mielekästä. Lastensuojelulain mukaiset toimet ovat rangaistusjärjestelmää merkittävästi laajemmin käytetty nuorisorikollisuuden kontrollimuoto. Tämä on linjassa pohjoismaisen hyvinvointivaltion arvojen varaan rakentuvan kriminaalipolitiikan kanssa.

Lopuksi

Vallitsevassa kriminaalipolitiikassa nuoria rikoksentekijöitä koskevan sääntelyn arvioinnissa on lähdetty liikkeelle ajatuksesta, että seuraamusjärjestelmän vaikuttavuutta tulisi lisätä. Vaikuttavuuden lisääminen ei kuitenkaan perustu rangaistuksellisten keinojen oletettuun pelotevaikutukseen. Päinvastoin, ehdotetut muutokset liittyvät sosiaalisten näkökohtien painottumiseen nuorten rikosoikeudellisessa kohtelussa. Tämän kanssa linjassa lastensuojelun auttavien ja tukevien toimien tarpeen arviointi halutaan varmistaa kaikissa nuorten rikoksissa.

Rangaistusten käyttöä ei siis perustella siten, että niillä vähennettäisiin uusintarikollisuutta. Nuoriin kohdistettavien toimien sisältöä halutaan järkeistää ja kaavamaisuutta vähentää. Toisaalta nuoria koskevaa lainsäädäntöä arvioidaan sen suhteen, millainen merkitys uusimman tutkimuksen osoittamalle tiettyjen rangaistusjärjestelmän toimien toisia suuremmalle vaikuttavuudelle tulee antaa. Nuorisorangaistus on konkreettinen esimerkki siitä, että rangaistusjärjestelmän toiminnassa pyritään lisäämään sosiaalistamiseen liittyviä tavoitteita. Tämä uutuus, joka lakia soveltavan syyttäjän ja tuomarin näkökulmasta voi näyttää epämääräisyydeltä ja lainsäädännön väljyydeltä, on varmaan suurin syy siihen, että nuorisorangaistuksen käyttö on jäänyt käytännössä likimain olemattomaksi.

Erityispreventiiviset näkökohdat ovat siis saamassa yhä enemmän painoarvoa nuorten rikosoikeudellisessa rangaistusjärjestelmässä. Toisaalta rikosoikeudelliset käytännöt ja lastensuojelutyö ovat periaatteellisesti täysin vastakkaisista lähtökohdistaan huolimatta lähentymässä siten, että nuoria koskevassa rikosoikeudellisessa sääntelyssä otetaan huomioon enenevästi lastensuojelullisia ja -huollollisia näkökohtia.

Tutkimus nosti esille myös joukon lisäselvitystarpeita, joista tärkeimmät koskevat lastensuojelujärjestelmää. Yksi keskeisimmistä on pakkohuostaanottojen voimakkaan kasvun syyt, etenkin 15–17-vuotiaiden ikäryhmässä. Vastaavasti lastensuojelulaitosten pakkokeinojen käyttötilanteista ja määristä tarvitaan ajantasainen kuva. Sama koskee huostaanottojen perusteita.

Artikkeli perustuu kirjoittajan 26.4.2008 Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan väitöstilaisuudessa pidettyyn lectio precursoriaan.

Marttunen Matti: Nuorisorikosoikeus. Alaikäisten rikosten seuraamukset kriminaalipoliittisesta ja vertailevasta näkökulmasta. Optulan tutkimuksia 236. Helsinki 2008.

 
Julkaistu 2.6.2008