Markku Heiskanen

Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa eri maissa tutkittu

Naisuhritutkimus on kartoittanut naisiin kohdistuvan väkivallan piirteitä ja keinoja sen ehkäisemiseksi eri kulttuureissa.

Naisiin kohdistuva väkivalta on ajankohtainen teema, muun muassa YK:ssa huhtikuussa pidetyssä rikoskomissiossa se oli yksi käsiteltävistä aiheista. Myös ensi vuoden kokouksessa asia on esillä.

Helmikuussa New Yorkissa julkistettiin miesten naisille tekemää väkivaltaa eri maissa käsittelevä tutkimus. Teos perustuu tutkimushankkeeseen, jonka toteuttamiseen HEUNI (YK:n yhteydessä toimiva Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti) on osallistunut. Raportin kirjoittajat ovat Holly Johnson, Natalia Ollus ja Sami Nevala.

Kirjassa on tulokset 11 maasta eri puolilta maailmaa. Maat ovat Australia, Costa Rica, Tsekki, Tanska, Kreikka, Hong Kong, Italia, Mosambik, Filippiinit, Puola ja Sveitsi. Muutamassa muussa maassa suunnitellaan parhaillaan vertailukelpoisen tutkimuksen tekemistä. Haastattelut tehtiin joissain maissa puhelimitse, toisissa käynteinä. Otoskoot vaihtelivat 900:sta (Costa Rica) 25 000:een (Italia, jossa haluttiin tarkastella alueellisia eroja).

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää naisiin kohdistuvan väkivallan piirteitä eri kulttuureissa ja keinoja ehkäistä väkivaltaa. Etenkään monessa kehittyvässä maassa ei ole koskaan tehty tämän tyyppisiä tutkimuksia, joten niissä ei ole tietoa naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyydestä. Tällaisissa maissa tutkimustiedolla on suuri merkitys sitä ehkäisevän politiikan kehittämisessä.

Naisuhritutkimuksessa syvennytään koko väestöön suunnattuja rikosuhritutkimuksia tarkemmin väkivallan eri muotoihin parisuhteessa. Tutkimuksen tietoja kerättäessä pyritään ottamaan huomioon tutkimusaiheen erityispiirteet, kuten aiheen arkaluonteisuus, kouluttamalla haastattelijat erityisen huolellisesti ja ottamalla eri tavoin huomioon tutkimuksen sensitiivisyyteen liittyviä tekijöitä. Haastateltavan naisen turvallisuus pyritään varmistamaan ja luomaan luottamuksellinen haastatteluilmapiiri.

Parisuhdeväkivalta oli yleistä

Naisiin kohdistuva parisuhdeväkivalta oli yleistä tutkituissa maissa, Costa Ricassa, Tsekissä ja Mosambikissa 40 prosentin luokkaa. Toisaalta erot maiden välillä olivat suuria: Hong Kongissa, Filippiineillä ja Sveitsissä joka kymmenes nainen oli kokenut väkivaltaa parisuhteessa.

Kyselyyn eri maissa vastanneet naiset pitivät varsin harvoin kokemaansa parisuhdeväkivaltaa rikoksena. Tätä useammin sen koettiin olevan väärin, muttei kuitenkaan rikos. Kolmessa maassa naisten enemmistö oli sitä mieltä, että sellaista vain sattuu, eli itseen kohdistuva väkivalta läheissuhteessa katsottiin arkielämään kuuluvaksi asiaksi. Tuntemattoman tekemä väkivalta määriteltiin rikokseksi kaikissa tutkituissa maissa huomattavasti useammin kuin kumppanin väkivalta.

Keskimäärin runsaat 10 prosenttia (vaihtelurajat 7–31 %) oli ilmoittanut parisuhdeväkivallasta poliisille. Poliisille ilmoitetuista tapauksista vajaa kolmasosa oli johtanut syytteeseen ja vielä harvemmin väkivalta oli johtanut tuomioon. Väkivallan vakavuus lisäsi kaikissa maissa poliisille ilmoittamista. Silti tutkituissa maissa oli melko yleistä (9–39 % uhreista), ettei parisuhdeväkivallasta oltu puhuttu kenellekään.

Naisiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyy erilaisissa kulttuurissa samoja taustatekijöitä. Väkivalta on yhteydessä kumppanin kontrolloivaan käyttäytymiseen. Kontrolli ilmenee mm. mustasukkaisuutena, sosiaalisena eristämisenä, nimittelynä ja halventamisena. Kumppanin väkivaltaisuus kodin ulkopuolella, alkoholin humalakäyttö sekä väkivalta partnerin ja uhrin lapsuuden kodissa lisäsivät myös parisuhdeväkivallan riskiä. Samanlaisia tuloksia on saatu Suomessa tehdystä naisuhritutkimuksesta.

Suositeltavat väkivallan ehkäisykeinot

Tutkimuksen tekijät esittävät keinoja parisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi. Yksi niistä on sukupuolten tasa-arvon edistäminen, koska parisuhdeväkivalta liittyy miehen naista kontrolloivaan käyttäytymiseen ja henkiseen alistamiseen. Miesten maskuliiniseen käyttäytymiseen liittyvien väkivaltaa suosivien normien ja käytäntöjen muuttaminen on siten yksi tavoite. Väkivaltaa kokeneille tarjottavia palveluja olisi parannettava; väkivaltaongelman moninaisuudesta johtuen sitä ei voida ratkaista siten, että terveys- ja oikeus- ja sosiaalisektori toimivat toisistaan riippumatta. Samaten rikosoikeudellisen järjestelmän tehostamista suositellaan, jotta tekijät saataisiin vastuuseen väkivallasta. Väkivallan ehkäisyssä sukupolvelta toiselle välittyvän väkivallan sykli olisi saatava katkeamaan. Lisäksi tarvitaan väkivaltatilanteen säännöllistä seuraamista ja arviointia.

Johnson Holly & Ollus Natalia & Nevala Sami (2008) Violence Against Women. An International Perspective. USA: Springer. (287 sivua)

Kirjoittaja on erikoistutkija HEUNIssa.

 
Julkaistu 2.6.2008