Venla Roth

Ihmiskauppaa vai paritusta?

Tunnusmerkistöjen välisellä rajanvedolla on merkitystä ihmiskaupan uhrien kannalta. Toisaalta tulkinta vaikuttaa myös ihmiskaupan uhrien tunnistamiseen.

Ihmiskauppaa koskevat rangaistussäännökset tulivat voimaan elokuussa 2004. Helsingin käräjäoikeus antoi Suomen ensimmäisen ihmiskauppatuomion heinäkuussa 2006. Maaliskuussa 2007 Helsingin hovioikeus antoi samassa jutussa tuomionsa, jossa se ei muuttanut käräjäoikeuden tulkintaa ihmiskauppaa ja paritusta koskevien rangaistussäännösten suhteesta. Tuomioistuin tuomitsi vastaajat ihmiskaupasta, koska he olivat saattaneet kehitysvammaisen naisen kavaluudella prostituutioon ja käyttäneet hyväkseen tämän riippuvaista asemaa ja turvatonta tilaa. Muiden asianomistajien kohdalla tuomioistuin päätyi tuomitsemaan vastaajat törkeästä parituksesta, vaikka se myönsi myös näiden asianomistajien aseman olleen heikko suhteessa vastaajiin. Vastaajat olivat uhkailleet asianomistajia väkivallalla, rajoittaneet heidän liikkumisvapauttaan ja sitoneet heidät velkasuhteisiin ns. vuorokausimaksuilla ja taloudellisilla sanktioilla. Tuomioistuin ei kuitenkaan pitänyt suhdetta niin alisteisena, että se olisi katsonut asianomistajien itsemääräämisoikeutta loukatun ihmiskauppaa koskevissa tunnusmerkistöissä tarkoitetulla tavalla.

Rajanveto vaikuttaa moneen asiaan

Sillä, mihin raja parituksen ja ihmiskaupan väliin asetetaan, on merkitystä. Lähtökohtaisesti vain ihmiskaupan uhrit ovat oikeutettuja auttamisjärjestelmän tarjoamiin palveluihin (kotouttamislaki), harkinta-aikaan ja oleskelulupaan (ulkomaalaislaki). Lisäksi vain ihmiskaupan uhrit rikoksen asianomistajina ovat oikeutettuja oikeudenkäyntiavustajaan tai tukihenkilöön esitutkinnan ja/tai oikeudenkäynnin aikana. Toisaalta tulkinta vaikuttaa myös ihmiskaupan uhrien tunnistamiseen. Jos kynnys ihmiskauppaa koskevien tunnusmerkistöjen täyttymiselle asettuu korkealle, mielikuva uhreista muodostuu kapeaksi. Tämä voi johtaa siihen, etteivät viranomaiset tunnista kuin aivan ilmeisiä ihmiskaupan uhreja eivätkä myöskään mahdolliset uhrit itse hakeudu avun piiriin. Rajoittava ihmiskauppasäännösten tulkinta ei myöskään täytä niitä kansainvälisiä ja eurooppalaisia velvoitteita, joihin rikoslain rangaistussäännökset ihmiskaupasta perustuvat.

Ihmiskauppaa koskevia rangaistussäännöksiä laadittaessa ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota ihmiskauppa- ja paritussäännösten päällekkäisyyksiin ja ristiriitaisuuksiin. Tilanteen ongelmallisuutta korostaa se, että samaan aikaan ihmiskauppasäännösten kanssa rikoslakiin lisättiin törkeää paritusta koskeva rangaistussäännös. Tulkintaa ihmiskaupan ja parituksen suhteesta ohjattiin toteamalla, että jos molemmat rangaistussäännökset täyttyvät, ihmiskauppasäännöksiä tulisi pitää ensisijaisina myös törkeään paritukseen nähden. Rajaa ei kuitenkaan linjattu riittävän tarkasti. Tämä on johtanut siihen, että ihmiskaupan kansainvälistä ja eurooppalaista määritelmää vastaava toiminta näyttää Suomessa täyttävän törkeän parituksen tunnusmerkistön. Ihmiskauppasäännöstä on tosiasiassa sovellettu vain sellaiseen tilanteeseen, johon jo aiemmin rikoslakiin sisältynyt ihmisryöstöä koskeva säännöskin olisi soveltunut.

Ihmiskaupan ja parituksen välisen eron linjaaminen saattaa olla vaikeaa myös siitä syystä, ettei ihmiskauppaa 2000-luvun alussa pidetty Suomea koskevana ongelmana. Ihmiskaupan kriminalisoiminen perustui kansainvälisiin ja eurooppalaisiin velvoitteisiin pikemminkin kuin sisäiseen tarpeeseen puuttua ihmiskauppaan. Ihmiskaupan myönnettiin koskettavan Suomea vasta vuonna 2005, vaikka ulkomaalaisten naisten parittamiseen tiedettiin liittyvän erityyppisiä painostus- ja pakotuskeinoja. Ongelman vähättely johti siihen, ettei lainsäädäntövaiheessa juurikaan keskusteltu siitä, miten ulkomaalaisia prostituoituja Suomessa kohdellaan. Ennen ihmiskaupan kriminalisointia olisi ollut syytä tarkemmin analysoida esimerkiksi siihenastisia paritustapauksia, joiden avulla olisi voitu arvioida, milloin prostituoitujen välitys toteuttaa parituksen ja milloin ihmiskaupan tunnusmerkistön. Nyt ihmiskauppaa koskeville rangaistussäännöksille on ollut vaikea löytää konkreettista sisältöä.

Tunnusmerkistöissä päällekkäisyyttä ja epäselvyyttä

Erityisen hankala rajanvedon kannalta on törkeän ihmiskaupan tunnusmerkistötekijä, jonka mukaan törkeä ihmiskauppa täyttyy tilanteissa, joissa aiheutetaan tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila taikka näihin rinnastettavaa erityisen tuntuvaa kärsimystä. Täysin sama tekijä sisältyy myös törkeän parituksen tunnusmerkistöön. Vaikka mainittu ruumiinvamma tms. vahinko aiheutetaan yleensä väkivallalla, väkivallan käyttäminen sisältyy kuitenkin vasta teoista törkeimmän eli törkeän ihmiskaupan tunnusmerkistöön. Vaikka esitöissä todetaan, että tällaisen vahingon aiheuttaminen liittyy tyypillisesti pikemmin ihmiskauppaan kuin paritukseen, vaikeuttaa epäselvä raja ihmiskauppa- ja paritussäännösten tulkintaa.

Vahinkoa koskevan tunnusmerkistötekijän sisällyttäminen törkeän parituksen tunnusmerkistöön on erikoinen ratkaisu myös siitä syystä, että esimerkiksi törkeän pahoinpitelyn ja törkeän ihmiskaupan uhrit ovat asianomistajia. Paritusrikoksissa tällaisten vahinkojen kohteiden ei kuitenkaan katsota olevan rikoksen asianomistajia vaan todistajia. Vaikka paritusjuttujen yhteydessä voitaisiin ajaa syytteitä myös esimerkiksi pahoinpitelystä, laittomasta uhkauksesta, pakottamisesta ja kiristämisestä, näin on tehty vain hyvin poikkeuksellisesti viimeisten kymmenen vuoden aikana.

Tunnusmerkistöissä on myös muita päällekkäisyyksiä. Perustekomuotoisen parituksen voi toteuttaa mm. viettelemällä tai painostamalla toista ryhtymään sukupuoliyhteyteen tai siihen rinnastettavaan seksuaaliseen tekoon. Painostamisen on katsottu tarkoittavan voimakasta taivuttamista, jossa tekijä ei käytä uhkausta vaikuttaessaan toisen päätöksentekoon. Ihmiskauppasäännösten esitöissä painostamisessa todetaan usein olevan kysymys vähintään toisen aseman hyväksikäyttämisestä, jolloin teko tulisi arvioida ihmiskauppana parituksen sijaan. Kaikenlaisen painostamisen katsotaan kuitenkin aivan yleisesti edelleen kuuluvan paritukseen, vaikka ihmiskauppasäännösten voimaantulon myötä asia tulisi mielestäni tulkita toisin. Myöskään ensimmäisessä ihmiskauppatapauksessa törkeän ihmiskaupan tunnusmerkistön ei katsottu täyttyvän, vaikka asianomistajia oli painostettu velkasuhteilla ja vakavalla väkivallalla.

Törkeän parituksen tunnusmerkistöön sisällytetty suunnitelmallisuus ja sen suhde törkeän ihmiskaupan tunnusmerkistössä olevaan järjestäytyneen rikollisuuden toimintaan on epäselvä. Esitöissä parituksen katsotaan olevan erityisen suunnitelmallista ainakin silloin, kun sitä voidaan luonnehtia laajamittaiseksi ja ammattimaiseksi. Suunnitelmallisuus voi ilmetä esimerkiksi yhteistyökumppaneiden hankkimisena, muuna rikoksen huolellisena valmisteluna ja sen ilmitulon välttämiseen tähtäävinä järjestelyinä. Törkeä ihmiskauppa täyttyy silloin, kun teko tehdään osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa. Järjestäytyneellä rikollisryhmällä tarkoitetaan vähintään kolmen henkilön muodostamaa tietyn ajan koossa pysyvää rakenteeltaan jäsentynyttä yhteenliittymää. Ensimmäisessä ihmiskauppatapauksessa tuomioistuin ei kuitenkaan katsonut törkeää ihmiskauppaa koskevan rangaistussäännöksen täyttyvän, vaikka se totesi kysymyksessä olleen järjestäytyneen rikollisryhmän toiminnan.

Rajanveto ensisijaisesti tulkinnalla

Ihmiskauppaa ja paritusta koskevien rangaistussäännösten rajaa olisi syytä selventää tulkinnalla ja viime kädessä lainsäädännön muutoksilla. Karkeasti sanoen paritus tulisi nähdä toimintana, joka hyödyttää sekä prostituoitua että parittajaa. Paritettava ei ole erityisen alisteisessa tai muutoin heikossa asemassa parittajaansa nähden, ja hänellä on aito mahdollisuus vaikuttaa prostituoimisen ehtoihin ja sääntöihin sekä niihin olosuhteisiin, joissa hän seksuaalipalveluja myy. Paritettavalla on myös aito mahdollisuus päättää siitä, milloin hän lopettaa prostituutiossa. Parituksessa kysymys on siis perinteisestä ja suhteellisen pienimuotoisesta toiminnasta, jossa parittaja esimerkiksi järjestää tilan prostituutiota varten tai välittää prostituoidun yhteystietoja. Paritus tulisi siis nähdä toisen prostituution edistämisenä ja siitä hyötymisenä esimerkiksi perimällä todellista vuokratasoa korkeampaa vuokraa tai maksuja yhteystietojen välittämisestä.

Jos paritus on laajamittaista ja suunnitelmallisempaa, täyttyy törkeän parituksen tunnusmerkistö. Törkeässä parituksessa pyritään suurempiin tuottoihin esimerkiksi parittamalla useita prostituoituja eri kaupungeissa. Törkeässä parituksessa mukana on myös useampia tekijöitä. Suomen oloissa ulkomaalaisten prostituoitujen paritus tosin näyttää usein sisältävän sellaisia tekomuotoja, joiden tulisi mielestäni arvioida toteuttavan ihmiskauppaa koskeva rangaistussäännös parituksen sijaan.

Ihmiskaupassa parittajat pyrkivät pitämään prostituoidut prostituutiossa. Ihmiskaupan tunnusmerkistön täyttymisen kannalta merkitystä ei ole sillä, onko henkilö alunperin suostunut prostituutioon. Prostituoimista ei voi enää pitää vapaaehtoisena, jos tekijöiden täytyy toimintaansa jatkaakseen ja ylläpitääkseen käyttää joitakin painostus- tai pakotuskeinoja. Näitä keinoja tekijät käyttävät usein vasta kohdemaassa sen sijaan, että turvautuisivat niihin jo lähtömaassa. Painostus- ja pakotuskeinot liittyvät niihin sääntöihin, joihin prostituoitujen on alistuttava, eli toisin sanoen niihin olosuhteisiin, joissa heidän on seksuaalipalveluja myytävä.

Suomen oloissa velkasuhteisiin sitominen näyttää olevan yksi tyypillisimmistä tavoista saada prostituoidut jatkamaan prostituutiossa. Velkasuhde voi syntyä esimerkiksi taloudellisten sanktioiden seurauksena ("sakotus"), joita tekijät määräävät silloin, kun prostituoidut ovat rikkoneet tekijöiden asettamia sääntöjä. Taloudellisilla sanktioilla uhkaamalla tekijät myös rajoittavat prostituoitujen liikkumisvapautta ja mahdollisuutta elää täysipainoista elämää silloin, kun he eivät myy seksipalveluja. Velkasuhde voi syntyä myös suurien vuorokausimaksujen seurauksena. Silloin kun prostituoituja alistetaan noudattamaan tekijöiden asettamia sääntöjä tai estetään lopettamasta prostituutiossa käyttämällä väkivaltaa tai sen uhkaa, täyttyy törkeän ihmiskaupan tunnusmerkistö. Myös silloin, kun teolla on aiheutettu kohteelle jokin vahinko, kysymys on törkeästä ihmiskaupasta.

Rajanveto tärkeää ihmiskaupan vastaiselle toiminnalle

Selvemmät rajat rangaistussäännösten välillä edistäisivät Suomen ihmiskaupan vastaista toimintaa, joka on tällä hetkellä vaikeuksissa. Ihmiskaupan uhreja ei tunnisteta pääosin siitä syystä, ettei viranomaisilla ja muilla keskeisillä tahoilla ole selvää käsitystä siitä, mikä erottaa ihmiskaupan parituksesta. Koska uhreja ei tunnisteta, sovelletaan myös kotouttamislakiin ja ulkomaalaislakiin tehtyjä lainsäädäntömuutoksia harvoin. Pahimmillaan tilanne johtaa ihmiskauppaongelman vähättelyyn sekä ihmiskaupan vastaisen toiminnan hiipumiseen ja tarpeettomaksi julistamiseen maassa, jossa ulkomaalaisten naisten parittamisen tiedetään sisältävän ihmiskaupan määritelmän täyttäviä toimintatapoja.

Ihmiskaupan vastainen toiminta on mitä suurimmassa määrin riippuvainen siitä, miten ihmiskauppa rikoksena määritellään, mihin rajat ihmiskaupan ja sen kaltaisten rikosten välillä vedetään ja kuinka hyvin ihmiskaupan uhrit tunnistetaan. Toistaiseksi ihmiskauppasäännökset eivät ole kyenneet muuttamaan suhtautumista ulkomaiseen prostituutioon, vaikka juuri siihen niitä olisi tarvittu. Ellei parituksen ja ihmiskaupan suhdetta saada oikaistuksi rangaistussäännöksiä tulkitsemalla, tarvittaneen muutoksia lainsäädäntöön.

Kirjoittaja valmistelee ihmiskaupan vastaisia strategioita käsittelevää väitöskirjaa Helsingin ja Turun yliopistoissa.

 
Julkaistu 2.6.2008