Matti Laine

Ferri ja positiivinen koulu

Kriminologian synnyssä keskeistä osaa näytelleen italialaisen koulukunnan edustajista esitellään usein vain Cesare Lombroso, ja hänetkin mainitaan lähinnä kallonmuototeorioiden yhteydessä. Muut koulukunnan ajatukset ja edustajat jäävät usein sivuun. Yksi kolmesta klassikosta, Enrico Ferri piti huhtikuussa 1901 Napolin yliopistossa kolme luentoa, joissa hän esitteli "positiivisen koulun" keskeiset lähtökohdat rikollisuuden tieteelliseksi ymmärtämiseksi (Ferri 1908).

Ensimmäisessä luennossa Ferri esittelee positivistisen koulukunnan ja sen erot aiempiin ajatuksiin rikollisuudesta. Kolmea moraalista sairautta, mielisairauksia, itsemurhia ja rikollisuutta, tulisi periaatteessa tarkastella samalla tavalla. Tässä positivismi eroaa rikosoikeuden klassisesta koulukunnasta (Beccaria ja muut). Klassinen koulu pyrki pääsääntöisesti löytämään suhteellisuusopin mukaisesti vastaavuutta rikoksen ja rangaistuksen välille, mutta koska absoluuttista standardia ei voi olla olemassa, tehtävä on mahdoton. Klassinen koulukunta jäi pohtimaan vain rankaisua ja unohti kokonaan niin rikollisuuden ennaltaehkäisyn kuin rikollisten parantamisenkin.

Ferrin mukaan positivismin syntyvuotena tulee pitää vuotta 1878, jolloin Lombroson pääteoksen toinen laitos ilmestyi, samoin Garofalon teos vaarallisuudesta ja Ferrin oma teos vapaan tahdon kritiikistä. Positivismin tuli tehdä kriminologiassa sama vallankumous, jonka Philippe Pinel oli tehnyt lääketieteessä osoittaessaan, että mielisairaus oli sairaus eikä pahuutta, josta tuli rangaista. Keskeinen kritiikki kohdistui klassisen koulun vapaan tahdon ajatukseen. Ferrin mukaan on käsittämätöntä uskoa, että sisäisen persoonallisuuden ja ympäristön ulottumattomissa olisi jokin niistä täysin riippumaton "vapaa tahto", joka määrää sen, teemmekö rikoksen vai jätämmekö sen tekemättä. Vapaan tahdon ajatus kieltää hänen mukaansa tieteellisen syyn ja seurauksen lain. Kun joskus emme tiedä tarkkaa syytä käyttäytymiseen, sanomme, että on olemassa vapaa tahto. Taustalla on antroposentrinen illuusio siitä, että ihminen poikkeaa oleellisella tavalla muusta luonnosta.

Ferrin mukaan klassisen koulukunnan rankaisuun keskittymisen vuoksi sen rikollisuuskäsitys ei ollut lainkaan kehittynyt, vaan se oli periaatteessa sama kuin keskiajallakin. Koulukunta toki sai aikaan merkittäviä uudistuksia poistaessaan kuolemanrangaistuksen ja kidutuksen, mutta se ei asettanut tehtäväksi rikollisuuden vähentämistä. Ja vaikka vapaan tahdon ajatus oli kulmakivenä, käytännössä rikoslakeihin jouduttiin kirjoittamaan kompromisseja. Joskus oli vapaa tahto, joskus sitä ei ollut ja joskus se oli alentunut. Klassisen koulukunnan ainoaksi keinoksi jäävät vankila ja yksinäisselli, jotka tuottavat vain typeryksiä tai petoja.1

xxx

Toisessa luennossa Ferri keskittyy kriminologiaan ja rikollisuuden syihin. Kun rikos tapahtuu, hämmästellään usein syytä. Mutta klassinen rikosoikeus ryhtyy vain pohtimaan, oliko kyseessä tappo vai murha vai kuolemantuottamus jne. Itse varsinainen syy jää aina sivuun, rikosoikeudesta on tullut teknistä juristeriaa. Se toki saattaa ottaa huomioon alaikäisyyden, kuuromykkyyden, mielisairauden tai juopumuksen, mutta vain nämä. Sillä ei ole mitään tieteellisiä standardeja eikä tiedon keruuta. Beccariaa ja kumppaneita ei lainkaan kiinnostanut, miksi Italiassa tehdään 3000 tappoa ja Englannissa vain 300. Ferri viittaa myös siihen, että itse Bentham myönsi, että jokainen rikos on todiste siitä, että heidän mallinsa ei toimi. Rankaisu ei ehkäise rikoksia, koska rikokset ovat joko intohimorikoksia tai tekijä ei usko kiinnijäämiseen. Rikos ei ole klassisen koulun mukainen metafyysinen abstraktio vaan luonnollinen ja sosiaalinen ilmiö, jota tulee sellaisena tutkia. Rikollisuuden syyt jakautuvat kolmeen, jotka vaikuttavat yhdessä: antropologiset, telluuriset eli maantieteelliseen ympäristöön liittyvät sekä sosiaaliseen ympäristöön liittyvät syyt.

Ferri korostaa, että sosiaaliset olosuhteet eivät koskaan yksin selitä rikollisuutta, ja sanoo aina taistelleensa tätä ajatusta vastaan. Valtaosa köyhistä ei syyllisty rikoksiin. Antropologisten syiden tutkimista ei tule rajoittaa luiden ja kallojen tutkimiseen, vaan aivot ja aineen jakautuminen niissä ovat myös tärkeitä. Nämä tekijät voivat saada aikaan patologisia muotoja. Myöskään rodullista tekijää ei saa hylätä, sillä selittyvät esimerkiksi Italian maakuntien erot eri rikoslajeissa.

Epänormaalit rikoksentekijät (orgaaninen degeneraatio) voidaan jakaa kahteen eri ryhmään. Toisaalta enemmistönä ovat egoistit, jotka syyllistyvät petoksiin ja väkivaltaan. Mutta on myös altruistisia motiiveja, jolloin pyritään edistykseen ja toimitaan epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Näihin Ferri lukee mm. Venäjän terroristit. Klassisen koulun ongelmana sen sijaan on, että sille kaikki varkaat ovat varkaita ja murhaajat murhaajia, ja yksilöllinen muoto häviää. Tällöin rikosoikeudesta tulee pelkkää rangaistuksen mittaamista, tekijän mahdollista parantumista ei oteta huomioon ja ainoa rangaistus on vankila, mahdolliset sakotkin yleensä muunnetaan.

Yleisesti rikolliset voidaan Ferrin mukaan jakaa viiteen tyyppiin. Näitä ovat synnynnäiset, mielisairaat, taparikolliset, satunnaiset rikolliset ja intohimorikolliset. Synnynnäisten kohdalla tarvitaan myös ympäristön vaikutus, perinnöllisyys ja matala otsa eivät yksin riitä. Samoin mielisairauksienkin kohdalla alttiudet eivät aina toteudu. Taparikollisuuteen voi johtaa hylätyksi joutuminen lapsuudessa, vankilassa oppiminen yms. Intohimorikosten kohdalla anteeksiannettavia ovat sokeat intohimot: pelko, kunnia ja rakkaus, mutta sen sijaan sellaisia eivät ole viha ja kosto. Yhteenvetona Ferri toteaa, että yhteiskunnassa on juuri sellainen rikollisuus, minkä se ansaitsee. Rikollisuutta voidaan ja tulee vähentää, mutta suuntana tulee olla pois rikosoikeudesta kohti sosiaalista oikeutta.2

xxx

Viimeisessä luennossaan Ferri pohtii kriminaalipolitiikan keinoja ja aloittaa jälleen klassisen koulukunnan kritiikillä. Hän toteaa, miten esimerkiksi Pietro Ellero ei kirjoita juuri sivuakaan rikollisuuden torjunnasta vaan keskittyy pelkästään rankaisemisen kohtuullistamiseen. Eikö rikoksia pitäisi kohtuullistaa eli vähentää, kysyy Ferri. Rikoslain keinot eivät ehkäise, koska ne eivät puutu syihin. Tässä tulee päätyä analogiaan hygienia – sosiaalinen hygienia ja vastaavasti lääketiede – kriminologia. Rangaistuksen mittaamisen lisääminen ei vähennä rikoksia.

Ferrin mukaan pikkurikoksissa toimenpiteeksi riittää kompensaatio uhrille. Sitä ei tule muuntaa vankeudeksi, vaikka työntekoa voidaan tarpeen vaatiessa käyttää. Tämä on tärkeää senkin vuoksi, koska klassinen rikosoikeus keskittyessään rankaisuun on unohtanut totaalisesti uhrin aseman. Atavististen ja synnynnäisten tyyppien kohdalla tulee käyttää ei-määräaikaista eristystä, kuten sitä jo nuorten ja ns. kriminaalipotilaiden kohdalla käytetäänkin. Eristystä tulee käyttää siihen asti, kunnes muutos on tapahtunut. Tämän toteamiseksi tulee perustaa pysyviä tieteellisiä komiteoita ja muutenkin laitoksissa annettavan hoidon tulee olla tieteellistä. On lopetettava entisten sotilaiden tai kovettuneiden byrokraattien nimittäminen vankiloiden johtajiksi. Oikeana esimerkkinä Ferri mainitsee Elmiran reformatory'n USA:ssa. Lyhyet vankeusrangaistukset ovat järjettömiä ja massavankeus vain korruptoi.

Rikollisuuden syyt ovat moninaisia, joten keinovalikoimankin tulee olla moninainen. Myös taloudelliset ja sosiaaliset tekijät on otettava huomioon. Nykyajan rikostorjunta-ajatuksiin liittyy Ferrin kertoma esimerkki siitä, miten postivaunuja ei aikanaan saatu kulkemaan ajallaan, vaikka kaikkia rangaistuksia, jopa vankeutta oli käytetty. Kuskit vain jäivät istumaan majataloihin. Tilanne muuttui, kun vaunuissa ryhdyttiin kuljettamaan henkilöliikennettä. Matkustajista tuli "kykeneviä valvojia" ja aikatauluissa pysyttiin. Aivotutkimuksen saralle Ferri lisää esimerkin italialaisesta muurarista, jonka päähän putosi tiili. Hän parani muutoin, mutta muuttui moraalittomaksi ja holtittomaksi ja joutui väkivallan vuoksi vankilaan, jossa hän muuttui entistä hankalammaksi olennoksi. Vasta vankimielisairaalassa lääkäri tutki hänet tarkemmin ja löysi luunsirun, joka painoi aivoissa. Kun se poistettiin, muurari parani ja hänet vapautettiin.3 Missä oli muurarin vapaa tahto?

xxx

Italialaisen koulun ajatukset saavuttivat menestystä ja levisivät maailmalle. Kaikki eivät niistäkään löytäneet lopullista totuutta. Noin vuosi ennen Ferrin luentoja oli ilmestynyt Leo Tolstoin romaani Ylösnousemus, joka on monella tapaa myös kriminologinen ja penologinen teos. Päähenkilö Nehljudov lukee italialaisten teokset, mutta ei löydä sieltä vastausta suurimpaan kysymykseen: mikä oikeuttaa sen, että toiset rankaisevat toisia samanlaisia. Nehljudov käy lävitse tapaamiaan rikoksenuusijoita ja toteaa:

...mutta hän ei mitenkään voinut huomata näissä sitä rikollista tyyppiä, josta italialainen koulu puhuu, vaan hän oli nähnyt ainoastaan hänelle itselleen henkilökohtaisesti vastenmielisiä ihmisiä, aivan samanlaisia, jollaisia hän oli nähnyt vapaudessa, frakit yllään, epoletit olkapäillään, pitsien ympäröimänä.

1 Tässä Ferri antaa väärän todistuksen. Beccarialla ei vankila ollut vielä juurikaan esillä ja toisaalta positivismi ja ns. hoitoideologia elivät hyvässä sovussa sellivankilajärjestelmän kanssa.

2 Tämä puoli on usein unohdettu koulukunnan arvioinneissa. Ferri oli myös aktiivinen sosialisti, joka pyrki yhdistämään Darwinin ja Marxin ajatuksia. (Gibson 2006)

3 Siteeratuin esimerkki lienee rautatietyönjohtaja Phineas Gage, jonka pään läpäisi metallitanko vuonna 1848 ja joka sen vuoksi muuttui persoonallisuudeltaan täysin.

 
Julkaistu 2.6.2008