Anne Alvesalo & Kirsi Jauhiainen

Työturvallisuusrikosten esitutkinta kaipaa kehittämistä

Poliisiammattikorkeakoulussa tehtiin 2003 tutkimus työturvallisuusrikosten tutkinnan ongelmista. Työturvallisuustapausten tutkintatyö ei ole poliisin keskuudessa kovinkaan suosittua eikä arvostettua. Poliisiorganisaatio tarjoaa koulusta vähän, ja tutkinta perustuu paljolti poliisin peruskoulutuksen antamiin valmiuksiin. Myös poliisien asennoitumisella työturvallisuustapauksiin saattaa olla merkitystä tutkinnan suorittamiseen ja sen tehokkuuteen.

Suomessa työturvallisuutta koskevat rangaistussäännökset siirrettiin rikoslakiin vuonna 1995. Uudistuksen yhteydessä työturvallisuusrikoksen rangaistusasteikkoa korotettiin. Talousrikossäännösten uudistamisen yhteydessä vuonna 2003 oikeushenkilön rangaistusvastuu säädettiin koskemaan myös työrikoksia. Lainsäädännön muutoksilla on haluttu korostaa työturvallisuusrikosten vahingollisuutta ja paheksuttavuutta. Ajatuksena on, että työssä tapahtuneita vaaratilanteita tai vammautumisia ei tule kohdella rangaistavan käyttäytymisen ulkopuolelle jäävinä "tapaturmina" tai "onnettomuuksina". Tapausten tutkinnassa tulee selvittää työnantajatahon rangaistavat teot tai laiminlyönnit.

Työrikossäännösten uudistuksen taustalla oli työrikostoimikunnan mietintö vuodelta 1973. Toimikunnan tehtävänä oli työlainsäädännön rikosoikeudellisten seuraamusten selvittäminen. Työrikostoimikunta tarkasteli mietinnössään lyhyesti myös poliisien koulutusta. Opetuksen arvioitiin jäävän puutteelliseksi ja pinnalliseksi ja opetusmateriaalia pidettiin riittämättömänä ja vanhentuneena. Parannuskeinoksi esitettiin muun muassa poliisien koulutuksen lisäämistä. Suositukset eivät johtaneet merkittäviin ja pysyviin uudistuksiin. Poliisihallinnon tarjoamaa työrikoskoulutusta on kymmenen viime vuoden aikana järjestetty vain muutaman kerran. Kurssit ovat olleet niin sanottuja oto-kouluttajakursseja, joiden tavoitteena on antaa kurssin suorittaneille poliiseille valmiudet opastaa ja auttaa – oman toimen ohella – muita tutkijoita työturvallisuusrikosten selvittämisessä.

Harva tapaus tuomiolle

Lainsäädännön muutoksista huolimatta rikosoikeusjärjestelmään joutuneiden ja tuomioon johtaneiden työturvallisuustapausten määrä on jäänyt vähäiseksi. Uhritutkimusten mukaan Suomessa on tuntuvasti enemmän vammaan johtaneita työturvallisuustapauksia kuin virallisesti on tilastoitu. Tilastot perustuvat vakuutusyhtiölle tehtyihin ilmoituksiin, joiden perusteella työpaikoilla vammautuu vähintään 100 000 henkilöä vuosittain. Poliisin tietoon tulee vain murto-osa työntekijän turvattomuuteen liittyvistä tapauksista. Suuri osa jutuista tulee poliisin tietoon hälytyskeskusten välityksellä eli muuta kautta kuin työnantajalta tai työturvallisuutta valvovalta viranomaiselta eli työsuojelupiiriltä.

Vuonna 2003 poliisin tietoon tuli 910 tapausta, joista mahdollisiksi rikoksiksi määriteltyjä tapauksia oli noin neljäsosa. Rikoksiksi - tai mahdollisiksi rikoksiksi - määritetään helpommin tapaukset, joissa on todennettu konkreettinen vahinkoseuraamus, vaikka työturvallisuusrikoksen tunnusmerkistö ei sitä edellytäkään. Suurimman osuuden muodostivat tapaukset, joiden tutkinta oli päätetty ilman rikosepäilyä (71,1 %). Syyteharkintaan eteni noin 17 prosenttia kaikista ilmoituksista.

Viime vuosina ensimmäisessä oikeusasteessa syyksi on vuosittain luettu noin 150 työturvallisuusrikosta ja -rikkomusta. Kun oikeushenkilön rangaistuvastuu oli ollut voimassa runsaat kolme vuotta, yhteisösakkoon oli työturvallisuusrikoksesta tuomittu vain muutama yritys. Myös mahdollisuutta tuomita rikoksen tuottama hyöty menetetyksi valtiolle käytetään tässä rikoslajissa harvoin. Vankeusrangaistus on mahdollinen seuraamus työturvallisuusrikoksista, mutta käytännössä niistä ja niiden yhteydessä tapahtuneista kuoleman- ja vammantuottamuksista on tuomittu ainoastaan lieviä sakkorangaistuksia.

Määritelmien, strategioiden ja tutkinnan katveessa

Kriminologisessa kirjallisuudessa työturvallisuusrikokset määritellään osaksi talous- ja yhteisörikollisuutta. Niitä kutsutaan myös yhteisöjen väkivaltarikoksiksi. Tällainen väkivalta juontuu kollektiivisista ratkaisuista, joiden seurauksena ihmiset altistuvat vahinkoa aiheuttaville olosuhteille. Talousrikoksiksi ne määritellään sen vuoksi, että niiden taustalla on yritystoimintaa ja usein kustannusten minimointia. Työntekijöihin kohdistunut yhteisöväkivalta, esimerkiksi työntekijän vammautuminen työtehtävissä, ei ole haluttu lopputulos vaan taloudellisten motiivien seuraus. Taustalla on rangaistavaa huolimattomuutta. Työn turvallisuutta loukkaavat menettelytavat vaarantavat työntekijöiden hengen ja terveyden.

Suomessa työturvallisuusrikokset ovat jääneet vähälle huomiolle rikollisuutta, turvattomuutta ja vahingollisuutta koskevissa keskusteluissa ja strategioissa. Niitä ei käsitellä osana rikollisuusongelmaa toimintaohjelmissa, jotka koskevat kansallista rikoksentorjuntaa (1998) ja sisäistä turvallisuutta (2005). Työturvallisuusrikoksia koskevia toimenpidesuosituksia ei ole tehty myöskään väkivaltarikollisuutta koskeviin strategioihin. Kansallisessa ohjelmassa väkivallan vähentämiseksi (2005) työväkivaltaa pohditaan suppeasti, perinteisen yksilörikollisuuden näkökulmasta.

Työturvallisuusrikokset kuuluvat sisäasianministeriössä määriteltyyn talousrikollisuuden käsitteeseen. Tästä huolimatta niitä ei ole liitetty osaksi poliisin talousrikostorjuntaa. Talousrikollisuuden ja harmaan talouden torjuntaan on kohdennettu viime vuosikymmenenä runsaasti voimavaroja; työturvallisuusrikosten tutkinta on kuitenkin jäänyt rikoksentorjunnan marginaaliin.

Työturvallisuusrikosten tutkintaa ei poliisissa ole pääsääntöisesti keskitetty määrätyille henkilöille. Suuressa osassa kihlakuntia lähes kuka tahansa poliisi voi saada työturvallisuustapauksen tutkittavakseen. Tutkintajärjestelyt ja käytännöt viittaavat siihen, että työturvallisuusrikokset ovat poliisissa "kenen tahansa" ja sen vuoksi "ei kenenkään" omaisuutta. Joissain kihlakunnissa niiden tutkinta on sijoitettu väkivaltarikosyksiköihin. Osassa kihlakuntia tämä järjestely koetaan toimivaksi ja mielekkääksi, mutta joistakin väkivaltarikostutkijoista työturvallisuusrikosten tutkinta saattaa tuntua pakkopullalta.

Työturvallisuustapausten tutkintatyö ei ole poliisin keskuudessa kovinkaan suosittua eikä arvostettua. Asennoitumista saattaa selittää osaltaan poliisien epävarmuus omasta osaamisestaan niiden selvittämisessä. Poliisiorganisaatio tarjoaa koulutusta vähän, ja tutkinta perustuu paljolti poliisin peruskoulutuksen antamiin valmiuksiin. Poliisien mielestä työturvallisuustapaukset ovat arkipäiväisiä ja tylsiä muun muassa siksi, että niiden tutkintaan ei koeta liittyvän toiminnallisuutta, "actionia". Asennoitumisella saattaa olla merkitystä tutkinnan suorittamiseen ja sen tehokkuuteen. Tutkintaa kuvattiin usein hoidettavan olosuhteiden pakosta ja "vasurilla". Lievien sanktioiden, tahallisuuden ja aktiivisen tekemisen puuttumisen koettiin myös vaikuttavan siihen, ettei tutkintaan panosteta tai sitä ei priorisoida.

Työrikokset osaksi talousrikostutkintaa?

Tutkintajärjestelyiden ja koulutuksen puutteellisuuden vuoksi rikostutkijoilla on ongelmia tapausten selvittämisessä. Onnistunut tutkintatyö edellyttäisi lisää tietämystä työturvallisuussäännöksistä, tekniikkaan liittyvistä kysymyksistä ja vastuun kohdentumista koskevista periaatteista. Vastuullisten selvittämistä hämärtävät pitkät aliurakointiketjut. Pääurakoitsijat voivat ulkoistaa – työnantajan lakisääteisten velvoitteiden lisäksi – rikosoikeudellisen vastuun pienille yrityksille. Ongelmia tutkijoille tuottavat myös rikokseen liittyvän rikoshyödyn ja oikeushenkilön rangaistusvastuun hahmottaminen. Vain harvat poliisit mieltävät työturvallisuustapauksiin liittyvän taloudellisen hyödyn tavoittelua kustannuksia säästämällä, olkoonkin, että huolimattomuus ja piittaamattomuus eivät aina perustukaan säästämistavoitteeseen. Tällainen näkemys vaikuttanee myös vastuun kohdentamiseen sekä siihen, että mahdollista rikoshyötyä tai oikeushenkilön rangaistusvastuuta ei lähdetä esitutkinnassa selvittämään.

Työturvallisuustapauksia tulisi tarkastella laajasti. Perinteinen näkemys rikoksesta pistemäisenä, ajassa ja paikassa havainnoitavana tekona rajoittaa tapausten oikeudellista arviointia ja tutkintatoimenpiteiden mitoittamista. Jos "oikeaksi" rikokseksi mielletään ainoastaan yksittäisen rikoksentekijän tekemä sellaisenaan kielletty, tahallinen toiminta, jossa teolla ja konkreettisella vahinkoseurauksella on ilmeinen syy-yhteys, jäävät jatkuvan huolimattomuuden ja laiminlyöntien aiheuttamat työturvallisuusrikokset helposti toissijaisiksi ja pahimmassa tapauksessa kokonaan tutkimatta.

Eräs varteen otettava ratkaisu olisi työturvallisuusrikosten tutkinnan keskittäminen talousrikosyksiköihin ainakin niissä kihlakunnissa, joissa työturvallisuusrikosten tutkintajärjestelyt on hoidettu heikosti. Muutos saattaisi vaikuttaa myönteisesti poliisien, syyttäjien ja tuomioistuimien alttiuteen hahmottaa työturvallisuusrikosten vastuukysymykset ja taloudelliset intressit. Näin olisi mahdollista tuoda tutkintaan nykyistä laajempi tarkasteluperspektiivi, jossa huomioitaisiin muun muassa taloudelliset näkökohdat, oikeushenkilön rangaistusvastuu, vastuun kohdentamisen monet mahdollisuudet ja välillisten syiden selvittämisen tärkeys. Järjestelyjen puolesta puhuu myös se, että harmaan talouden tutkinnan yhteydessä olisi luontevaa selvittää myös työturvallisuuteen liittyviä kysymyksiä.

Alvesalo, Anne & Jauhianen Kirsi: Työturvallisuustapaukset poliisissa. Teoksessa: Alvesalo, Anne & Nuutila, Ari-Matti (toim): Rangaistava työn turvattomuus. Poliisiammattikorkeakoulun oppikirjat 13, 2006.

 
Julkaistu 11.6.2007