Riikka Kostiainen

Rikoksista pitää kertoa totuudenmukaisesti

Kriminaalipolitiikan vaikuttajia -sarjassa on haastateltavana rikostoimittaja Jarkko Sipilä. Hänen mukaansa media vaikuttaa kriminaalipolitiikkaan lähinnä aihevalinnoillaan. Toimittajan työn lähtökohtana on hakea yhteiskunnallisia epäkohtia – asioita, joita voidaan parantaa. Siitä tulee hänestä myös se, että huono uutinen vain on suurempi uutinen.

Jarkko Sipilä on työskennellyt MTV3:n rikostoimittajana vuodesta 1996 lähtien ja sitä ennen samoissa tehtävissä Helsingin Sanomissa 1991–1996. Rikostoimittajan työn peruslähtökohta, uutisten etsiminen oikeus- ja rikosalalta, ei ole tänä aikana muuttunut. Uutiskriteereissä hänen mielestään on muutosta tapahtunut: kiinnostavuuden merkitys on noussut, mikä osittain vaikuttaa rikosaiheiden määrän kasvuun. Rikosaiheiden noususta kertoo myös se, että nykyään kaikilla TV-kanavillakin on rikostoimittajia.

– Työn tekemiseen puolestaan on vaikuttanut kaksi vallankumouksellista tekijää: kännykkä ja netti. Aikoinaan Helsingin Sanomissa käytiin joka päivä korkeimmassa hallinto-oikeudessa, oikeuskanslerinvirastossa ja korkeimmassa oikeudessa katsomassa, onko tullut uusia päätöksiä. Nyt sama kierros on tehty parissa minuutissa netin kautta.

Uutiskynnys on televisiossa lähtökohtaisesti selvästi korkeampi kuin sanomalehdessä. Yhteen uutislähetykseen mahtuu tekstinä suunnilleen yksi sanomalehden sivu. Toisaalta televisiossa on käytössä kuva, jonka kautta pitää pystyä kertomaan paljon asioita. Siinä on keskeinen ero näiden välineiden välillä.

– Kuvitus on silti usein television rikosuutisissa haastava, koska sitä ei välttämättä ole. Yhdysvalloissa puhutaan "syyllisistä taloista – guilty buildings" eli kun juttuun ei ole mitään kuvitusta, näytetään yleiskuvaa rakennuksista. Oma versioni on "guilty trams", koska raitiovaunut saattavat edes vähän kiinnostaa Helsingin ulkopuolella. Toki myös grafiikkaa voidaan käyttää TV-jutussa. Usein kuvitus tapahtuu oikeudenkäyntivaiheessa, kun saadaan käyttöön poliisin esitutkintamateriaalia, jossa voi olla kuuntelunauhoja, valokuvia tai muuta, Sipilä kertoo.

Välinesidonnaisuus on kuitenkin murtumassa mediamaailmassa. Sanomalehdillä on nettisivuilla videoita ja televisiossa on mahdollisuus tehdä joistakin aiheista pidempiä versioita nettiin. Uutta on myös, että netin kautta saadaan välitettyä lähes reaaliaikaista tietoa esimerkiksi merkittävistä oikeudenkäynneistä.

Huono uutinen on se uutinen

Jarkko Sipilän ensimmäinen uutiskriteeri rikosjutussa on teko: mitä vakavampi teko, sitä alempi uutiskynnys. Kuitenkin kynnys jopa henkirikoksen uutisoimiseen televisiossa on varsin korkea. Myös uudenlaiset huumerikokset voivat olla kiinnostavia ja jonkin verran tehdään juttuja talousrikoksista. Teon vakavuuden ohella merkitystä on epäillyllä tekijällä. Jos tämä käyttää poliittista tai taloudellista valtaa, juttu on selvästi kiinnostavampi. Mutta myös yhteiskunnallisen vaikuttajan teon on oltava suhteellisen vakava TV-uutisiin päätyäkseen. Myös ammattirikollisryhmittymät tekijöinä kiinnostavat. Kolmas osatekijä uutiskynnyksessä on luonnollisesti rikoksen uhri, johon pätee lähes sama kuin tekijäänkin.

– Uutiskriteereistä voi vielä sanoa, että jos jotain juttua lähdetään seuraamaan, siitä kerrotaan sitten kaikki. Media saattaa vain ottaa jotkin rikokset seurattavikseen, kun muut samantapaiset jutut saattavat jäädä kokonaan varjoon. Jotain mielenkiintoa tapauksessa pitää olla.

Yksittäisten rikosten seuraamisen ohella Sipilä tekee jonkin verran juttuja rikollisuuteen liittyvistä ilmiöistä ja hänen kolmantena aiheenaan ovat lakimuutokset lähinnä oikeusministeriön ja sisäasiainministeriön alalta.

Hänen mukaansa vanha sanonta "good news is no news" korostuu rikosalalla. Tietenkin hän on kertonut esimerkiksi henkirikosten määrän vähentymisestä, koska se on iso trendi. Joskus harvoin hän on tehnyt juttuja paikallisista rikoksentorjuntahankkeista. Kriminaalipolitiikassa häntä kiinnostaa, vaikuttaako esimerkiksi jokin vankeinhoitoprojekti – ja sen epäonnistuminen on suurempi uutinen kuin sen onnistuminen. Työn lähtökohtana kun on hakea epäkohtia.

– Aihevalintaan vaikuttaa totta kai myös se, miten eri yhteisöt osaavat tiedottaa toiminnastaan – ja tiedottamisen suunnitteluun kannattaisi monessa paikassa panostaa. Esimerkiksi joskus meille lähetään kolmelta iltapäivällä ehkä mielenkiintoinenkin tutkimustiedote, mutta ei siitä silloin ehdi tekemään kunnon juttua iltauutisiin. Se laitetaan joko sähkeenä tai ei ollenkaan, koska seuraavana päivänä aihe on jo vanha. Televisiossa paitsi lähetysaika on rajallinen myös jutun tekeminen vie huomattavasti enemmän aikaa kuin lehtijutun, Sipilä muistuttaa.

Rikosuutisen osalliset

Rikosuutisointi painottuu rikosprosessin alkupäähän ja poliisi on usein jutun lähteenä. Tämä johtuu Jarkko Sipilän mukaan uutisen määritelmästä: uusi asia on mielenkiintoisempi kuin vanha. Yksittäisessä rikoksessa tai ilmiössä poliisi on yleensä keskeisen tiedon haltija. Tosin sekään ei enää nykyään aina ole niin: paikalle osuneet ihmiset saattavat heti laittaa kuvia rikos- tai onnettomuuspaikoilta nettiin ja kertoa siellä omia kokemuksiaan, tai lähettää vaikka kännykkäkuvia suoraan tiedotusvälineille. Käytännössä toinen uutisoitava vaihe on oikeudenkäynti, jossa tulevat syyllisyyskysymykset ja rikoksesta ehkä ilmenee uusia asioita. Vankilasta vapautuminen sen sijaan harvoin on enää uutinen.

Uhrin suhteellisen vähäiseen esiintymiseen rikosuutisissa Sipilä on tyytyväinen.

– Meillä ei vielä ole kovin paljon sellaista, että soitellaan sukulaisten tai naapurien ovikelloja ja kysellään, millainen tyyppi tämä on tai oli. Useimmiten uhri tai omaiset kohdataan vasta oikeudenkäynnissä. Hienotunteinen kannattaa olla erityisesti väkivaltarikoksissa, mutta toisaalta uhrilla on oikeus kertoa tarinansa, jos hän niin haluaa.

Rikosuutisissa on usein myös joku asiantuntija kommentoimassa tapahtumaa ja monesti tämä on ennestään televisiosta tuttu. Haastateltavien valinta perustuu käytännön syihin, ei esimerkiksi tietynlaisen näkemyksen etukäteen hakemiseen.

– Tietenkin etsimme koko ajan uusia henkilöitä, mutta usein asiantuntijuus tulee virka-aseman kautta. Asiantuntijan valinnassa myös esiintymistaito on otettava huomioon ja kaikki kyseeseen tulevat eivät halua olla televisiossa kommentoimassa. Lisäksi aikataulu vaikuttaa niin, että käytännössä haastattelut on yleensä tehtävä toimitustemme sijaintipaikoissa Helsingissä tai Turussa.

Tiedon välittämistä vai pelottelua

Rikosuutisten määrä on viime vuosikymmeninä kasvanut tuntuvasti eri tiedotusvälineissä. Kriminologit ovat nähneet rikoksen pelon korkean tason olevan ainakin osittain yhteydessä uutisoinnin kasvuun, sillä rikokset sinänsä eivät ole lisääntyneet. Jarkko Sipilä toteaa, että usein on tapana syyttää huonojen uutisten tuojaa sen sijaan että katsottaisiin, mitä asian taustalla on. Hän myös epäilee, onko rikoksen pelko sittenkään kovin suuri ongelma ihmisten arjessa.

– Jos yhteiskunnassa esiintyy joitain ilmiöitä tai tapahtuu rikoksia, medialla pitää olla oikeus niistä kertoa ja kansalaisilla on oikeus saada se tieto. Jos Helsingin keskustassa olisi ryöstetty kuukauden aikana 30 keski-ikäistä, nahkatakkista miestä, haluaisin kyllä lukea siitä lehdestä, jotta osaisin pitää omaa päätäni ylhäällä. Näin paljon mieluummin kuin että joku toimittaja olisi miettinyt, että tästä kertominen varmaan lisää ihmisten pelkoja liikkua kaupungilla ja jättänyt asian uutisoimatta, hän havainnollistaa.

– Uutisjutussa ei tietenkään pidä paisutella rikosta muttei liioin kaunistella sitä. Näkisin osittain ongelmana senkin, että yhteiskunta on vähitellen kliinistynyt. Esimerkiksi pahoinpitelyistä ei kerrota "oikeilla nimillä" eikä televisiossa koskaan näytetä pahoinpitelyn uhrin kasvoja. Vähän silottelevan kuvan takia väkivallan seurausten kokeminen ja näkeminen omakohtaisesti saattaa olla todella suuri järkytys. Tietenkin on selvää, että seitsemän uutisia katsovat lapset, mikä vaikuttaa silloin kuvamateriaalin käyttöön.

Julkisuuden problematiikkaa

Jarkko Sipilä on myös Oikeustoimittajat ry:n puheenjohtaja. Yhdistyksen tarkoituksena on parantaa jäsenten ammattitaitoa järjestämällä vierailuja ja koulutusta sekä pyrkiä lisäämään avoimuutta ja julkisuutta vaikuttamalla lainsäädäntöön ja tekemällä jäsenten puolesta kanteluita.

– Esimerkiksi lokakuussa voimaan tulevat oikeudenkäynnin julkisuutta koskevat lait ovat keskeisiä työmme kannalta, mutta aika heikosti niihin pystyttiin loppujen lopuksi vaikuttamaan. Varsinkin hallintopuolen laki jäi sudeksi – voisi karrikoiden sanoa, että hallinto-oikeuslaitoksen sijaan pitäisi puhua "hallinto-oikaisulaitoksesta". Julkisuus kun on oikeudenkäynnin keskeinen edellytys ja diaaritietojen massasalaamisella se sieltä katoaa.

Hänen mielestään viranomaiset eivät aina ymmärrä julkisen ja julkaisemisen eroa. Media ei julkaise kaikkea julkista tietoa, vaan sitä rajoittavat esimerkiksi journalistien omat eettiset säännöt. Tästä tosin päästään periaatteelliseen ongelmaan: voiko julkisen tiedon julkaisemalla syyllistyä rikokseen, hän pohtii. Ja hänen mielestään ei voi.

Mediaa syytetään joskus myös häpeätuomioista. Lähtökohtana Sipilän mukaan on, että rikoksen tekeminen ei nauti yksityiselämän suojaa oikeastaan missään tilanteessa.

– Rikoksen tekeminen edellyttää jonkinasteista tahallisuutta tai ainakin varomattomuutta. Ihmisen täytyy ymmärtää, että rikoksen tekeminen voi johtaa vankilatuomioon, työpaikka saattaa mennä, puoliso voi jättää ja viedä lapset mukanaan ja saattaa tulla ikävää julkisuutta. Emme tavoittele häpeää, mutta tietyt vakavat rikokset katsomme.

Media kriminaalipolitiikan vaikuttajana

Jarkko Sipilä on Suomen tunnetuimpia rikostoimittajia. Se tuonee hänen jutuilleen erityistä uskottavuutta, mutta tuoko se myös erityistä vastuuta?

– Totta kai se tuo, ei kovin kannata lähteä "hörhöilemään". Täytyy vain yrittää tehdä omaa työtään; selvittää asiat mahdollisimman hyvin ja kertoa asioita, jotka tietää todeksi. Toki pitkissä tapahtumasarjoissa voi käydä niin, että tapahtumat menivätkin toisella tavalla kuin aluksi näytti. Ilta-Sanomien rikostoimittaja Mika Mölsä on sanonut hyvin, että toimittajalle hyvä motto on vilpitön pyrkimys totuuteen. Kun ottaa kaikki seikat huomioon ja muodostaa ajatusmallin niiden pohjalta, on oikeassa suunnassa.

Sipilä ei kiellä, etteikö medialla olisi vaikutusta kriminaalipolitiikkaan. Suomessa on erikoistuneita oikeus- ja rikostoimittajia noin 70. Uutisvalinnoillaan toimittajat varmaan vaikuttavat joihinkin asioihin ja toivottavastikin vaikuttavat siihen, että epäkohtia voidaan tuoda esille. Sen sijaan hän kieltää, että ainakaan MTV3:n uutisilla olisi jokin agenda, jolla se haluaisi ajaa tietynlaista linjaa, vaikka kovempia rangaistuksia Suomeen. "Asianajojournalismi" on tosin viime aikoina tullut jonkin verran mediaan. Selkeän kannan ottavasta journalismista ovat tuoreita esimerkkejä Helsingin Sanomien läskikapina tai Iltalehden koulukiusaamisteema.

Jotkut asiat ovat silti Sipilänkin erityisseurannassa. Hän kertoo pitävänsä tarkemmin silmällä koko ajan lisääntyviä poliisin valtuuksia ja yrittävänsä selvittää, kuinka tehokkaita ne ovat. Väkivaltarikoksissa puolestaan häntä kiinnostaa erityisesti motiivi, minkä takia jokin rikos on tapahtunut.

Jarkko Sipilä on tunnettu myös dekkarikirjailijana. Siihen ei kuitenkaan liity yhteiskunnallisia vaikuttamispyrkimyksiä.

– Jos näen jonkin yhteiskunnallisen epäkohdan, sen voi tuoda esiin uutis- tai ajankohtaisjutussa; ei sen takia tarvitse kirjaa kirjoittaa. Työssä joudun pysymään tarkasti tapahtuneessa ja selostamaan, mitä muut ovat tehneet, mutta kirjassa saankin olla nukketeatterin ohjaaja ja pääsen kontrolloimaan koko tarinan itse. Luulen, että siitä tulee kirjoittamisen viehätys.

 
Julkaistu 11.6.2007
Sivun alkuun |