Veikko Kylämarttila

Rikoksentekijöiden velkaongelmaan tarvitaan uusia ratkaisuja

Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi 2006 selvityksen vankien velkaantumisesta. Pirjo Näkin tutkimuksen mukaan vangit ovat monella eri mittarilla mitattuna huono-osaisia. Yli 80 prosenttia vapautuvista vangeista oli velkaantuneita. Velkaantuminen painottui rikosperusteisiin korvauksiin ja maksamattomiin sakkoihin. Keskeinen tutkimustulos oli, että velkaantuneet vangit vapautuvat joko sosiaaliturvariippuvuuteen tai siirtyvät tekemään työtä ilman verokirjaa. Myös laittomaan toimintaan liittyvät velat pitävät huolen siitä, että osa vapautuvista vangeista pysyy rikoskierteessä.

Kriminaalihuollon tukisäätiön kriminaaliasiamiehenä olen havainnut, että rikoksentekijän velat ovat suuri rikoksettomaan elämään kuntoutumisen este. Ihmiselle pitäisi antaa todellinen mahdollisuus palata yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi rangaistuksen suorittamisen jälkeen. Uusintarikollisuuden vähentämisestä puhutaan paljon. Jos uusintarikollisuuden vähentämisen tärkeimmät esteet tiedetään, voi kysyä, miksi niihin ei puututa. Ainakaan rikoksentekijän velkojen osalta mitään konkreettista ei ole tapahtunut, vaikka ongelma on ollut päättäjien tiedossa jo pitkään.

Kunnallinen velkaneuvontakin suhtautuu usein penseästi asiakkaisiin, joilla on lähes pelkästään rikosperusteisia velkoja. Näin ei saisi olla. Velkaneuvonta on tarkoitettu kaikille kuntalaisille, joilla on velkaongelmia. Myöskään muut nykyiset velkaantumisen auttamisjärjestelmät eivät tue rikoksentekijöiden selviytymistä velkaongelmista. Lisäksi tarjolla olevat palvelut ovat korkean kynnyksen palveluja. Asiakkaalta edellytetään paljon omatoimisuutta ennen palveluun pääsyä. Tämä koskee erityisesti lukuisten asiakirjojen hankkimista.

Sosiaalihuollon ehkäisevää toimeentulotukea ja sosiaalista luototusta tulisi käyttää paljon enemmän rikosseuraamusasiakkaiden velkaongelmissa. Tällä tavalla tuettaisiin velkaantuneen omatoimista suoriutumista ja ehkäistäisiin velkaantumisen lisääntymistä. Ongelmaksi muodostuu usein maksuvara, joka on monien palvelujen myöntämisen edellytys. Vapautuville vangeille heikko maksuvara tulee usein esteeksi velkaongelmien hoitamiselle. Pirjo Näkin tutkimuksen mukaan velat ovat vankien mielestä tärkein syy rikollisen elämäntavan jatkamiseen.

Näyttää siltä, että nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa marginaaliryhmien, joita rikosseuraamusasiakkaatkin ovat, asioista ei kanna riittävästi huolta sen paremmin valtio kuin kunnatkaan.

Uudistuksista huolimatta yhä ongelmia

Joitakin pieniä uudistuksia on viime vuosina saatu aikaan. Ulosoton perintä päättyy rikosperusteisten velkojen osalta 20 vuoden kuluttua tuomion antamisesta. Ja vuoden 2008 alusta velka vanhentuu lopullisesti tuon ajankohdan jälkeen. Uudistuksen eräänä tavoitteena on, että velallisen asema ulosoton määräajan päätyttyä olisi selkeä ja tukisi velallisen palaamista aktiiviseksi yhteiskunnan jäseneksi.

Uudistuksista huolimatta ongelmaksi jää edelleen rikosperusteisten velkojen 20 vuoden vanhentumisaika noin 10 prosentin viivästyskorkoineen ja perintäkuluineen. Tämä aika on niin pitkä, että se ei voi kovin konkreettisesti tukea velallisen eli tässä tapauksessa rikoksentekijän palaamista yhteiskunnan aktiiviseksi jäseneksi. Jos uusintarikollisuutta halutaan todella vähentää, kuntoutukseen ja rikoksettomaan elämään sitoutuneen ihmisen velka-asioiden järjestämiseen olisi kehitettävä toimiva menettely.

Velkajärjestelylakia voitaisiin muuttaa siten, että jos on näyttöä kuntoutuksen kautta rikoksettomaan elämään sitoutumisesta, velkajärjestelyyn voisi päästä siitä huolimatta, että hakijalla on rikosperusteisia velkoja. Nykyinen käytäntö on, että jos rikosperusteisia velkoja on yli puolet kaikista hakijan veloista, velkajärjestelyyn ei pääse.

Vaikka velkaongelma on suurimpia esteitä rikoksentekijän yhteiskuntaan integroitumiselle, se on myös osa yleistä sosiaalista huono-osaisuutta, ja vapautuva vanki tarvitsee kokonaisvaltaista apua ongelmiinsa. Velkaongelmaa tulisi siten tarkastella asiakkaan asunto-, terveys-, työllisyys-, koulutus- sekä sosiaalipalvelujen tarpeen kokonaisuudesta käsin.

Kirjoittaja on varatuomari ja kriminaaliasiamies Kriminaalihuollon tukisäätiössä.

 
Julkaistu 11.6.2007