Matti Laine

Oikeuden mcdonaldisaatio

Sosiologit kiistelevät aikakautemme luonteesta ja siitä, millä etuliitteellä sitä pitäisi nimittää. Selkeää yksimielisyyttä ei vallitse myöskään siitä, minkälaista vaihetta elämme rankaisujärjestelmien historiassa ja miten sitä tulisi luonnehtia. Mutta samaan suuntaan kulkevia näkemyksiä ja käsitteitä on myös noussut esiin. Viime vuosikymmeninä on puhuttu mm. "uudesta penologiasta", "seuraamus-kaupallisesta kompleksista" ja "mcdonaldisaatiosta".

Uuden hoitoideologian voimakkaan nousun aikoihin amerikkalaiset kriminologit Malcolm Feeley ja Jonathan Simon (1992) esittivät, että rangaistuksen ideologisella alueella on syntymässä uusi oppi, "uusi penologia". Vanha jako ankariin konservatiiveihin ja pehmeisiin liberaaleihin on väistymässä ja kriminaalipolitiikan alueella tapahtuu uudelleenryhmittely. On syntymässä uusi puhetapa, uudet diskurssit, uudet tavoitteet ja uudet tekniikat. "Vanha penologia" lähti joko yksilön oikeuksien tai yksilön muuttamisen ajatuksesta ja ehkä joskus näiden yhdistämisestä. "Uusi" asettaa tavoitteekseen vaarallisina pidettyjen ryhmien tunnistamisen, luokittelun ja hallinnan. Tässä myös kuntoutustoiminnalla on oma, aikaisemmasta poikkeava roolinsa.

Matemaattinen, tilastollinen kieli ja liikkeenjohdolliset toimintatavat levisivät Feeleyn ja Simonin mukaan kriminaalipolitiikkaan ja rangaistusjärjestelmiin. Yhä useammin alettiin puhua "todennäköisyydestä", "riskistä" yms. Toiminnan kohteena ovat ryhmät, kategoriat, joihin liittyvät nimitykset ovat puheessa keskeisiä (esim. "urarikolliset").

Tavoitepohdinnassa vanhat väittelyt (rankaisu vai kuntoutus) unohtuvat. Keskeistä on nyt ryhmien identifiointi ja niiden hallinta. Tässä ajattelussa yksilöllinen epäonnistuminen ei enää olekaan ongelma, vaan päinvastoin. Jos rikoksentekijä rikkoo yhdyskuntaseuraamusten sääntöjä päihteiden käytön osalta ja jää kiinni, niin se osoittaa, että järjestelmä toimii, kun se pystyy löytämään epäonnistujat, jotka voidaan sitten toimittaa esimerkiksi vankilaan. Riskinhallinta on tällöin kunnossa. Keskeisiä käsitteitä ovat rationaalisuus ja tulosvastuullisuus.

Tuomioistuimissa uusi penologia näkyy yksilöllisyyden haihtumisena. Käytetään vain tilastollisia keskiarvoja ja karkeita yleistyksiä. Tuomion laskemiseen riittävät yksinkertaiset rangaistusmanuaalit ja tuomitsemistaulukot. Käytännössä rikosoikeusjärjestelmän tehtäväksi tulee ns. riskipopulaatioiden kierrätys. Vapaudessa ei heille ole juuri mitään tarjottavaa. Yleistavoitteeksi uusi penologia on asettanut "pysyvän rikoksentekijäväestön hallinnan alimmilla mahdollisilla kustannuksilla". Kaikenlainen vanha ja uusi kuntoutustoiminta alistetaan tälle perustavoitteelle.

xxx

Tähän kaikkeen liittyy lisäksi kehitystrendi, joka meillä Suomessa on näkyvissä vasta hyvin vähäisellä tavalla. Kysymys on siitä, että yhteiskunnallisen rankaisemisen alue alkaa yhä enenevässä määrin kiinnostaa myös yksityistä liike-elämää. Vankilukujen kasvun ja uudenlaisten yhdyskuntaseuraamusten käyttöönoton kautta rankaisun alueella on muutamassa vuosikymmenessä avautunut valtavien mahdollisuuksien markkinat.

Tunnettua on, että joissakin maissa osa vankiloista toimii yksityisten, usein ylikansallisten yritysten hoitamina. Edelläkävijöitä tässä ovat olleet Yhdysvallat ja Australia. Mutta kysymys ei ole vain siitä. Monet vankiloiden osatoiminnat tarjoavat suurten vankilukujen maissa suuria markkinoita. Tällaisia ovat esimerkiksi ruokahuolto, terveydenhuolto, vankityö jne. Lisäksi uudet teknologiat ja toimintamuodot yhdyskuntaseuraamuksissa tarjoavat suuria mahdollisuuksia liiketoiminnan kehittämiseen. Tällaisina voidaan mainita vaikkapa sähköiseen valvontaan liittyvät välineistöt (elektroniset pannat, tietokoneet, puhelimet, alkometrit yms.) ja lääketieteelliset huumetestit. Asian havainnollistamiseksi voidaan esimerkiksi laskea, että jos miljoonalta intensiivivalvonnassa olevalta rikoksentekijältä otetaan viikoittain kaksi huumetestiä, merkitsee se yli 100 miljoonaa testiä vuodessa.

Tätä kehitystä kuvaamaan amerikkalaiset Robert Lilly ja Paul Knepper (1992) nostivat esiin termin "seuraamus-kaupallinen kompleksi" (corrections-commercial complex).1 Tämä kompleksi pyrkii kasvamaan ja saamaan vaikutusvaltaa myös kriminaalipolitiikan alueella. Sen etuja ovat lisääntyvät vankimäärät ja yhdyskuntaseuraamusten suorittajat. Kehityksen myötä oikeusjärjestelmä joutuu pikku hiljaa luopumaan perinteisistä normatiivisista arvoistaan voiton, tehokkuuden ja kilpailun nimissä. Systeemiä pyörittävät "oikeuden ja rankaisun kauppiaat".

xxx

Rankaisujärjestelmien nykykehityksen kuvauksessa on hyödynnetty myös muita yleisen sosiologian termejä. David Shichorin (1997) mukaan uusi penologia pitää sisällään samoja yhteiskunnan yleisiä kehitystrendejä, joita on kuvattu käsitteellä "mcdonaldisaatio". Siinä pikaruokaketjujen toimintamallit ja piirteet siirtyvät yhteiskuntaan yleensä. Myös julkinen hallinto ja oikeusjärjestelmä alkavat hyödyntää näitä toimintamalleja. Sosiologi George Ritzerin (1993) mukaan macdonaldisaatio muodostuu neljästä keskeisestä komponentista, jotka ovat:

  • Tehokkuus: käytetään optimaalisinta metodia tavoitteeseen pääsemiseksi.
  • Laskennallisuus: tavoitteen tulee olla määrällisesti mitattavissa.
  • Ennustettavuus: palvelujen tulee olla standardoituja ja samankaltaisia.
  • Kontrolli: yhdenmukainen ja standardoitu henkilökunta ja sen korvaaminen mahdollisuuksien mukaan teknisillä ratkaisuilla.

Tehokkuus rankaisujärjestelmässä merkitsee nimenomaan riskiryhmien löytämistä ja tehokasta eristämistä. Kaiken toiminnan tulee perustua mitattavaan näyttöön. Uudet kriminologiset ja penologiset opit, joiden keskeisiä käsitteitä ovat "kriminogeeniset tarpeet" ja "riskiarviot" leviävät laajalti. Voidaan puhua jopa riski- ja tarve-käsitteiden hybridisaatiosta rankaisujärjestelmissä (Hannah-Moffat 2005). Laskennallisuus voi merkitä tarkkoja tuomitsemistaulukoita tai tavoitteeksi asetettuja uusintarikollisuusprosentteja. Ennustettavuus vaatii yksilöllisen harkinnan vähentämistä ja yleisten arviointikäytäntöjen käyttöönottoa koko seuraamusjärjestelmässä. Sähkövalvonnat ja muut paikannusjärjestelmät korvaavat tarvittaessa henkilökohtaisen vuorovaikutuksen – jolle sillekin on asetettu entistä tiukemmat säännöt ja rajat. Asiantuntijuuteen perustuvan, laajaa harkintavaltaa käyttävän henkilökunnan vaikutusmahdollisuudet vähenevät. Toiminta nojaa usein manuaaleihin.

xxx

Kun on sivusta ja vähän sisältäkin seurannut tulosohjauksen tuloa ja etenemistä suomalaisessa oikeus- ja rikosseuraamushallinnossa, voi pohtia, onko mcdonaldisaatio jo täällä. Papereissa voi näkyä viittauksia hienoihin arvoihin ja periaatteisiin, mutta käytännössä tavoitteet asettuvat usein vain määrällisen tehokkuuden ja laskennallisuuden mukaan. Mittareita rakennellaan aina koomisuuteen saakka. Vielä pari vuosikymmentä sitten vanki tai kriminaalihuollon asiakas haluttiin nähdä "oman elämänsä subjektina". Nyt koulutustilaisuuksissa kuulee yhä useammin, miten vangin toiveilla ei juuri ole merkitystä; prosessi määräytyy manuaalin perusteella tehtävästä analyysistä. Asiakkaat ovat prosessin "hampurilaisia". "Tehokkaasti, tuottavasti ja turvallisesti". Ja samaan aikaan meillä on uusia asiakkaita: Tarmo, Hertta, Tyyne, Ilona ja VATI - sekä muut oikeushallinnon tietojärjestelmät, joiden piirissä toimimiseen tai niiden toimimattomuuden tuskasteluun kuluu suuri osa asiakastyötäkin tekevien työajasta.

1 Mallina tässä oli aikanaan presidentti Eisenhowerin esiintuoma käsite "sotilasteollinen kompleksi" (military-industrial complex). Eisenhower varoitti jäähyväispuheessaan vuonna 1961, miten vaarana on, että maan mahtava aseteollisuus ryhtyy määräämään maan turvallisuuspolitiikasta väärällä tavalla, koska tuon kompleksin ainoana tavoitteena on kasvu.

 
Julkaistu 11.6.2007