Hannu Takala

Tampereen nollatoleranssi ja nuorten humalakulutus?

Uskomuksia purkamassa osa I.

Timo Korander on tässäkin lehdessä kirjoittanut, kuinka Tampereella 1999–2000 toteutetussa nollatoleranssikokeilussa keskusta rauhoitettiin, mutta nuoret siirtyivät muualle, jolloin yhä useampi nuori joi itsensä humalaan, eikä kohdistettu kontrolli toiminut väkivallan ehkäisemisessä (Haaste 1/2004).

Kokeilussahan oli kysymys ennen kaikkea näkyvän poliisipartioinnin voimakkaasta lisäämisestä Tampereen keskustassa viikonloppuöisin, poliisin puuttumiskynnyksen alentamisesta erityisesti suhteessa nuorten julkijuopotteluun ja alkoholin hallussapitoon sekä mahdollisuudesta harkita lastensuojelutointen tarvetta, kun alle 15-vuotias vietti viikonloppuöitään keskustassa, mikä tulkittiin nuorten "ulkonaliikkumiskielloksi".

Tässä tarkastelen, pitääkö väite humalakulutuksen yleistymisestä paikkansa. Kysymyshän olisi paitsi kokeilun kielteisestä sivuvaikutuksesta – hanke ei ollut raittiusprojekti – mekanismista, joka väkivallan voimakkaan alkoholiyhteyden vuoksi olisi voinut tehdä tyhjäksi kokeilun tavoitteet väkivallan vähentämisessä. Toisessa osassa seuraavassa lehdessä tarkastelen kysymystä väkivallan siirtymisestä.

xxx

Koranderin väite tamperelaisnuorten yleistyneestä juopottelusta perustuu vuosien 1999 ja 2001 kouluterveyskyselyihin, jotka sopivasti kuvaavat tilannetta ennen kokeilua ja sen jälkeen. Niiden tuloksia ja tulkintoja hän esittää Oikeus-lehteen 2003:3 Anna Vanhalan kanssa kirjoittamassaan artikkelissa.

Kouluterveyskyselyn aineistot käsittävät peruskoulun kaksi viimeistä ja lukion kaksi ensimmäistä luokkaa. Oheisesta kuviosta nähdään, että itsensä vähintään kerran kuussa tosihumalaan juovien osuus vähentyi Tampereella peruskoululaisten keskuudessa 2 prosenttiyksikköä, mutta yleistyi lukiolaisilla 3 prosenttiyksikköä. Kun lukioon siirtyy noin 60 prosenttia ikäluokasta, tosihumalaan vähintään kerran kuussa itsensä juovien tamperelaisnuorten osuus ei ainakaan kasvanut vuodesta 1999 vuoteen 2001.

Kuvio 1. Tosihumalassa vähintään kerran kuukaudessa olevien oppilaiden osuus Tampereella ja koko maassa Kouluterveyskyselyjen 1999, 2001, 2003 ja 2005 mukaan.

Peruskoulun 8. ja 9. luokka

Lukion 1. ja 2. luokka

Kouluterveyskysely ei kerro, miten humalakulutus muuttui – jos muuttui – siinä nuorison osassa, joka ei jatka lukiossa. Sen tiedetään juopottelevan lukiolaisia tuntuvasti enemmän. Mahdolliset muutokset olisivat nollatoleranssikokeilun vaikutusten arvioimisessa erittäin kiinnostavia. Tietoja lukiolaisista ei voida yleistää koskemaan lukioikäisiä seuraavastakaan syystä: Tosihumalaan vähintään kerran kuussa itsensä juovien osuuden kasvu koski yksinomaan lukion 2. luokan oppilaita. Kun tarkkaan katsoo artikkelissa esitettyjä prosenttiosuuksia, havaitsee yksinkertaisen selityksen: kouluterveyskyselyn mukaan Tampereella oli vuonna 1999 kummallinen, poikkeusraitis lukion 2. luokka, jollaista ei löytynyt 2001. Juopottelevia oli siinä vuonna 1999 ensiksikin tuntuvasti vähemmän kuin valtakunnallisessa aineistossa, vaikka Tampereen tulokset eivät yleensä poikkea olennaisesti niistä. Toiseksi juopottelevia oli suunnilleen yhtä paljon kuin vuotta nuoremmissa lukiolaisissa. Yleensä osuus lukion 2. luokalla on 5–6 prosenttiyksikköä suurempi kuin 1. luokalla. Näin oli vuoden 2001 kyselyssä Tampereellakin.

Jos vuoden 1999 poikkeusraitis lukioluokka oli todellinen, ei ole mitään syytä uskoa, että samanlaisen puuttuminen vuonna 2001olisi johtunut nollatoleranssikokeilusta. Lähinnä on syytä epäillä virhettä aineistossa tai sen käsittelyssä. Silloin taas olisi kyseenalaista, kasvoiko usein itsensä humalaan juovien osuus edes Tampereen lukiolaisten keskuudessa. Valtakunnallisessa aineistossa tosihumalaan itsensä vähintään kerran kuussa juovien lukiolaisten osuus pysyi, kuten Koranderin ja Vanhalankin esittämästä kuviosta nähdään, samana. Heidän vertailunsa nuorten terveystapatutkimukseen, joka on kylläkin edustavampi näyte maan nuorisosta, ei ole perusteltu. Lukioon valikoituminen näkyy selvinä eroina juomatavoissa.

xxx

Korander ja Vanhala sivuuttavat kokonaan sen, että peruskoululaisten keskuudessa humalaan usein itsensä juovien osuus laski Tampereella (vaikka vain pari prosenttiyksikköä, lähtötaso oli pari prosenttiyksikköä alempi kuin valtakunnallinen taso), kun se valtakunnallisessa aineistossa pysyi entisellään. Muutos ei ole suuri, mutta se on aiheellista noteerata kolmesta syystä: peruskouluaineisto kattaa koko ikäkauden tamperelaisnuorison, näiden nuorimpien humalakulutus on erityinen huoli ja tässä joukossa on niitä, joiden kuului nollatoleranssikokeilun aikana lähteä viikonloppuyönä keskustasta kotiin. Tosin nuorten terveystapatutkimuksen perusteella peruskouluikäisen nuorison olisi voinut odottaa yleensäkin vähän raitistuvan, mutta vertailut on syytä tehdä saman menetelmän aineistoihin.

Nyt on käytettävissä myöhempiäkin kouluterveyskyselyjä, joiden tulokset näkyvät oheisesta kuviosta. Vuoden 2003 kyselyssä tosihumalaan itsensä vähintään kerran kuussa juovien Tampereen peruskoululaisten osuus laski edelleen ja oli selvästi alempi kuin koko maan aineistossa. Vuonna 2003 peruskoulun ylimpien luokkien oppilaat olivat 1999–2000 juuri niitä nuoria, joiden kuului lähteä viikonloppuyönä pois keskustasta. Olisiko nollatoleranssikokeilu itse asiassa raitistanut tamperelaisnuoria?

xxx

Korander ja Vanhala esittävät kouluterveyskyselyn tietoja koululaisten viimeksi juoman alkoholin nauttimispaikoista. Diskossa juomisen osuus vähentyi ja jonkun muun kotona juomisen osuus yleistyi vuodesta 1999 vuoteen 2001. Jälkimmäisestä tosin olivat poikkeuksena lukiolaiset, mikä saattaa selittyä mainitusta vuoden 1999 kummallisesta 2. lukioluokasta. Valtakunnallisessa aineistossakin diskossa juomisen osuus vähentyi (vähemmän kuin Tampereella) ja jonkun toisen kotona juomisen osuus yleistyi (melkein samassa määrin kuin Tampereella). Tampereen pieniä eroja valtakunnalliseen aineistoon olisi uskaliasta lukea nollatoleranssikokeilun tiliin.

Viimeisen juomiskerran paikkaa koskeva kysymys ei kerro mitään juomiskertojen useudesta tai siitä kuinka humalaan silloin tultiin. Sellaiseen päättelyyn, että nollatoleranssikokeilu olisi ajanut tamperelaisnuoret juopottelemaan keskustasta jonkun toisen kotiin ja että tässä syystä humalakulutus olisi yleistynyt, aineisto en anna tukea. Korander ja Vanhala tulkitsevat jonkun toisen kotona juomisen osuuden kasvun tarkoittavan yleistynyttä ja piiloutunutta humalakulutusta. Kuitenkin jonkun toisen kotona juomisen osuus yleistyi vain peruskoululaisten keskuudessa, joissa usein itsensä humalaan juovien osuus taas vähentyi.

Eräät asenneväittämiä koskevat tulokset, joiden mukaan Tampereen koululaisten suhtautuminen juopotteluun olisi muuttunut myönteisemmäksi vastaavat Koranderin ja Vanhalankin mukaan koko maassa tapahtuneita muutoksia. Tiedot alkoholimyrkytyksistä Korander ja Vanhalakin kytkevät vain lisätueksi humalakulutuksen kasvun yleiskuvaan. Niissä kun on huomattava vuotuinen satunnaisvaihtelu.

xxx

Koranderilla ja Vanhalalla ei ole tarjottavana uskottavaa empiriaa väitteelle, että nollatoleranssin vuoksi yhä useampi tamperelaisnuori olisi juonut itsensä humalaan, eikä myöskään artikkelissa esitetylle johtopäätökselle, että lukioikäisten nuorten humalajuominen olisi yleistynyt. Heidän itsensä esittämät tiedot puhuvat päinvastoin tällaisia johtopäätöksiä vastaan.

Sitä ei kuitenkaan ole syytä kyseenalaistaa, että nuorten juopottelu keskustassa vähentyi ja siirtyi muualle (vaikkakaan ei välttämättä täysin määrin juomiskertoina taikka humalakertoina laskien) ja siksi aiheutti häiriöiden kasvua keskustan ulkopuolella. Kysymystä ongelmien siirtymisestä tarkastelen seuraavassa osuudessa.

Lähteet:

Korander Timo ja Soine-Rajanummi Seppo (toim.) Kahekselta Koskarille – samantien sakot. Tampereen nollatoleranssikokeilu 1999–2000: historiallinen konteksti, vastaanotto ja vaikuttavuus. Poliisiammattikorkeakoulun tutkimuksia 13 2002.

Korander Timo ja Vanhala Anna. Arviointitutkimus nuorten humalakäyttäytymisen ehkäisystä ja rikosten tilannetorjunnan rajallisuudesta. Oikeus 2003 (32);3: 250–277.

Kouluterveyskyselyn valtakunnalliset aineistot ja Tampereen kuntaraportti 2005 www.stakes.fi/kouluterveys .

 
Julkaistu 9.6.2006