Heini Kainulainen

Seuraamuskäytäntö kiristynyt huumausainerikoksissa

Poliisin tietoon saamista huumausainerikoksista suurin osa on nykyisin käyttörikoksia. Vuonna 2005 poliisin tietoon tuli noin 14 400 huumausaine-rikosta, joista käyttörikoksia oli noin 9 200 (64 %). Huumeiden käyttäjien sakottaminen rangaistusmääräysmenettelyssä on yleistynyt, samalla kun käräjäoikeuksissa käsiteltävien huumausainerikosten määrä on vähentynyt.

Poliisi sai mahdollisuuden sakottaa huumeiden käyttäjiä syksyllä 2001, jolloin rikoslakia muutettiin lisäämällä uusi tunnusmerkistö lieviä huumausainerikoksia varten. Huumausaineen käyttörikosuudistuksen jälkeen seuraamuskäytäntö on kiristynyt, vaikka lakia säädettäessä korostettiin rangaistukselle vaihtoehtoisten seuraamusten käyttämistä.

Huumausaineen käyttörikoksena rangaistaan huumeiden käyttämisestä ja vähäisen määrän hallussapitämisestä tai hankkimisen yrittämisestä omaa käyttöä varten. Uudistuksessa tehtiin mahdolliseksi rangaistusmääräysmenettelyn käyttäminen, jolloin poliisi voi kirjoittaa käyttörikoksesta sakon. Kun syyttäjän tehtävänä on päättää sakon vahvistamisesta, ei yksittäisiä käyttörikoksia tarvitse enää välttämättä käsitellä käräjäoikeuksissa.

Huumeiden käyttäjien säännönmukainen sakottaminen ei kuitenkaan ollut tavoitteena, sillä lakia säädettäessä korostettiin myös rangaistukselle vaihtoehtoisten seuraamusten käyttämistä. Huomiota kiinnitettiin alle 18-vuotiaisiin nuoriin ja huumeiden ongelmakäyttäjiin. Nuoret olisi sakottamisen sijasta puhuteltava ja hoidon tarpeessa olevat käyttäjät olisi ohjattava hoitoon.

Tuoreessa tutkimuksessa on tarkasteltu, minkälaisia vaikutuksia huumausaineen käyttörikosuudistuksella on ollut seuraamuskäytäntöön. Aineistona on käytetty Tilastokeskuksen tuottamia oikeustilastoja ja mittavaa erikseen kerättyä aineistoa rangaistusmääräyksistä, syyttämättä jättämisistä ja huumetuomioista.

Suurin osa huumerikoksista käyttörikoksia

Poliisin tietoonsa saama huumausainerikollisuus oli 1990-luvulla voimakkaassa kasvussa, mutta 2000-luvulla kasvu on taittunut. Huumausaineen käyttörikosuudistuksen jälkeen tämä rikosnimike on vallannut yhä enemmän tilaa poliisitilastoissa. Vuonna 2005 poliisin tietoon tuli noin 14 400 huumausainerikosta, joista käyttörikoksia oli noin 9 200 (64 %).

Käyttörikoksesta sakotetaan

Huumausaineen käyttörikoksesta seuraa yleensä sakkorangaistus, joka annetaan rangaistusmääräysmenettelyssä. Tästä syystä käräjäoikeuksissa käsiteltävien huumausainerikosten määrä on vähentynyt. Uudistus ei ole kuitenkaan johtanut siihen, ettei yksittäisiä käyttörikoksia käsiteltäisi enää laisinkaan tuomioistuimissa. Vuonna 2004 nostettiin yli 600 syytettä käyttörikoksesta päärikoksena. Kaikkien käräjäoikeuksissa käsiteltyjen rikosten joukosta löytyi puolestaan lähes 3 500 syyksi lukevaa käyttörikostuomiota.

Taulukossa 1 havainnollistetaan käyttörikoksesta annettuja seuraamuksia. Vuonna 2004 sakkorangaistuksesta oli kyse 96 prosentissa tapauksia. Tarkasteltaessa kaikkien eri seuraamusten jakautumista rangaistusmääräyksiä oli 85 prosenttia, käräjäoikeudessa annettuja sakkoja 11, syyttämättä jättämisiä 3, rangaistukseen tuomitsematta jättämisiä 0,4 ja vankeusrangaistuksia 0,1 prosenttia. Absoluuttisina lukuina tarkasteltaessa rangaistusmääräysmenettelyssä sakotettuja oli 4 420, kun käräjäoikeudessa sakon sai 565 henkilöä. Syyttämättä jätettyjä oli 169 ja rangaistukseen tuomitsematta jätettyjä 21. Vankeusrangaistuksen saaneita oli yhdeksän.

Seuraamuskäytäntö kiristynyt

Huumausaineen käyttörikosuudistuksen jälkeen seuraamuskäytäntö huumausainerikoksissa on kiristynyt. Syyttämättä jättäminen on vähentynyt selkeästi, samalla kun sakkorangaistusten määrä on lisääntynyt. Kuviosta 1 havaitaan, miten rangaistusmääräysmenettelyn käyttö on vuosi vuodelta kasvattanut suosiotaan.

Kuvio 1. Poliisin tietoon tulleet huumausainrikokset (RL 50:1–4) ja niistä annetut seuraamukset vv. 1997–2004.

Vuonna 2001 syyttämättä jätettyjä oli 1 400, mutta heidän lukumääränsä pieneni vuoteen 2004 mennessä neljäänsataan. Vuonna 2001 rangaistusmääräysmenettelyssä sakotettuja oli alle 300, mutta vuoteen 2004 mennessä heidän lukumääränsä kipusi yli neljääntuhanteen. Kun mukaan otetaan vielä käräjäoikeudessa sakotetut, kaikkien huumausainerikoksista sakotettujen lukumäärä on lisääntynyt 42 prosenttia. Käytettäessä vertailutietona vuoden 2000 lukuja sakkorangaistusten kasvu on 67 prosenttia, kun taas poliisin tietoonsa saama huumausainerikollisuus kasvoi vain kahdeksan prosenttia.

Alaikäisiä puhutellaan

Huumausaineen käyttörikosuudistuksessa lähdettiin siitä, että nuorille sakkoa tarkoituksenmukaisempi seuraamus voisi olla puhuttelu. Valtakunnansyyttäjän antamien ohjeiden mukaan syyttäjien pitäisi järjestää puhuttelutilaisuus ensi kertaa huumausaineen käyttörikoksista kiinni jääneille alaikäisille. Tilaisuuteen kutsuttaisiin paikalle paitsi nuori, myös hänen vanhempansa, sosiaalityöntekijä ja poliisi. Tällä tavalla olisi mahdollista yhdistää toisiinsa rikosoikeudellisen moitteen antaminen, sosiaalihuollolliset toimenpiteet ja lähikontrolli.

Vuosilta 2001–2003 kerätystä syyttämättäjättämisaineistosta löytyi lähes 250 puhuteltua (18 % kaikista päätöksistä). Heistä poikia oli 80, tyttöjä 20 prosenttia. Nuoret olivat yleensä syyllistyneet mietojen huumeiden kokeilemiseen tai käyttämiseen.

Syyttämättäjättämispäätösten mukaan puhutteluissa keskusteltiin tapahtuneesta rikoksesta, siihen johtaneista syistä, rikoksen ilmitulemisen aiheuttamista seurauksista, nuoren suhtautumisesta huumeisiin, hänen tulevaisuuden suunnitelmistaan ja huumeiden käyttämisen aiheuttamista riskeistä. Nuori katui usein tekemäänsä huumekokeilua ja vakuutti jatkossa pysyvänsä erossa huumeista.

Valtakunnansyyttäjänviraston tekemien tuoreiden kyselyiden mukaan syyttäjät ovat jatkaneet puhuttelujen järjestämistä. Eri paikkakunnilla on käytössä myös muunlaisia malleja puuttua alaikäisten huumekokeiluihin.

Ongelmakäyttäjien hoitoonohjausta pitäisi tehostaa

Huumausaineen käyttörikosuudistuksessa korostettiin rikosoikeudellisen kontrollin kohteeksi joutuneiden huumeiden ongelmakäyttäjien saamista hoidon piiriin. Valtakunnansyyttäjä on kannustanut syyttäjiä sopimaan omalla paikkakunnallaan toimivista hoitoonohjausjärjestelyistä eri viranomaisten kanssa.

Vuosilta 2001–2003 kerätystä syyttämättäjättämisaineistosta löytyi 178 mainintaa hoidosta (13 prosenttia kaikista päätöksistä). Miehiä oli 70, naisia 30 prosenttia. Lähes puolet olivat alaikäisiä. 22 prosenttia päätöksistä tehtiin Rovaniemellä, jossa toimi Hoito syytteen sijaan -projekti.

Valtakunnansyyttäjänviraston tekemien tuoreiden kyselyiden mukaan hoitotapausten määrä on kutistunut lähes olemattomiin. Tämä herättääkin kysymään, ovatko viranomaiset tarpeeksi tehokkaasti ja pitkäjänteisesti pyrkineet huolehtimaan hoidon tarpeessa olevista käyttäjistä.

Toimenpiteistä luopumiselle tarvetta

Toimenpiteistä luopuminen – erityisesti syyttämättä jättäminen huumausainerikoksissa on vähentynyt. Samalla syyttämättä jätetyt ovat joutuneet aikaisempaa tiukempien viranomaistoimien kohteiksi. Yksi tulevaisuuden haasteista on huolehtia siitä, että toimenpiteistä luopuminen säilyy osana seuraamusjärjestelmää. Huumausainerikoksissa sille on aivan erityistä tarvetta, sillä huumeiden käyttäjät, käytön olosuhteet, käyttäjien elämäntilanne ja heidän hoidon tarpeensa vaihtelevat niin paljon, ettei kaavamaista sakottamista voi pitää tarkoituksenmukaisena seuraamuksena.

Tiedot perustuvat tutkimukseen Kainulainen Heini (2006). Seuraamuskäytäntö huumausaineen käyttörikoksissa. Helsinki: Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 219.

Tutkija valmistelee Alkoholitutkimussäätiön rahoittamaa väitöskirjatutkimusta huumeiden käyttäjien rikosoikeudellisesta kontrollista. Hänet tavoittaa Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta.

 
Julkaistu 9.6.2006