Timo Harrikari

Yksityisvalvojat yhdyskuntaseuraamustyön voimavarana

Kriminaalihuollon yksityisvalvojat ovat selvityksen mukaan naisvaltainen, keski-ikäinen ja hyvin koulutettu ryhmä, joka hoitaa valvontatyötä paljolti oman työnsä ohella korvauksetta.

Vuonna 2000 uudistetun perusoikeussääntelyn myötä on kiinnitetty yhä enemmän huomiota toiminnan lakisidonnaisuuteen ja hallinnon lainalaisuuteen. Peruslähtökohta on ollut se, että merkittävää julkista valtaa käyttävän henkilön on oltava virkasuhteessa. Yhdyskuntaseuraamusten toteuttamisessa siviileillä on ollut perinnäisesti merkittävä rooli. Yksityisten ehdonalais- ja ehdollisvalvojien lisäksi yhdyskuntapalvelun palvelupaikat vastaavat seuraamusten toimeenpanosta. Suhteessa uuden perustuslain vaatimuksiin lainsäädäntö on ollut monilta osin vanhentunutta. Esimerkiksi valvontaa koskeva lainsäädäntö on pääosin kirjoitettu 1930- ja 1940-luvuilla.

Kriminaalihuoltolaitoksessa tehtiin syksyllä 2004 selvitys yhdyskuntaseuraamuksissa yksityisvalvojina toimivien henkilöiden taustasta. Selvitys tehtiin silmällä pitäen yksityishenkilöiden käyttöön kohdistuvia uusia vaateita ja käyttöä koskevien linjausten laatimista.

Valvojia koskevat tiedot saatiin Kriminaalihuoltolaitoksen asiakastietokanta Tyynestä. Tietoja kerättiin valvojan sukupuolesta, iästä, valvontamuodosta, koulutuksesta, ammattiasemasta ja ammattialasta. Lisäksi tietoja saatiin yksityisvalvojien alueellisesta rakenteesta ja mm. valvontapalkkion maksamiskäytännöistä. Tietoja saatiin 1321 valvojasta. Aineiston kato eri muuttujien osalta vaihteli 10–30 %:n välillä.

Vuonna 2004 alkaneesta 1886 valvonnasta viidesosa annettiin yksityisvalvojien tehtäväksi. Nuorten yksityisvalvonta on selvästi yleisempää kuin ehdonalaisvalvonnan antaminen yksityisvalvojalle. Kaikista alkaneista nuorten valvonnoista yksityisvalvojat vastasivat 27 %:sta. Ehdonalaisvalvonnoista 12 % annettiin Kriminaalihuoltolaitoksen viranhaltijan sijasta yksityisen tehtäväksi. Selvitysaineistossa lähes puolet yksityisvalvojista otti pelkästään nuorten ehdollisvalvontoja ja joka kymmenes pelkästään ehdonalaisvalvontoja; loput ottivat kumpiakin.

Keski-ikäinen, naisvaltainen ja koulutettu joukko

Yksityisvalvojista yli 60 % on naisia, mikä selittyy pitkälti sillä, että yli puolet valvojista työskentelee naisvaltaisella sosiaali- ja terveysalalla. Jonkinlaista seuraamuskohtaista sukupuolijärjestystä valvontatyössä toteutetaan. Ehdonalaisvalvojista suurin osa on miehiä, kun taas nuorten ja kumpiakin valvontoja ottavista enemmistö on naisia.

Kriminaalihuoltolaitoksen käyttämien yksityisvalvojien keski-ikä on hieman vajaat 44 vuotta. Nuorin yksityisvalvoja on 22- ja vanhin 74-vuotias. Mitä vanhempi valvoja, sitä todennäköisemmin kyseessä on mies. Tendenssiä murtaa hieman vain sosiaali- ja terveysalan vahva naisedustus 40–49-vuotiaissa (Kuvio 1). Selvä pääsääntö on myös se, että nuoremmat valvojat valvovat nuoria ja vanhemmat valvojat hieman vanhempia valvottavia.

Kuvio 1. Yksityisvalvojien sukupuoli viisivuotisikäluokittain.

Yksityisvalvojien enemmistö (lähes 60 %) työskentelee siis sosiaali- ja terveysalalla. Seuraavina ammattialoina tulevat nuoriso- ja vapaa-aika, kirkko ja kolmas sektori, elinkeinoelämä, yleinen järjestys ja koulutus ja opetusala.

Noin 90 %:lla yksityisvalvojista on vähintäänkin opistotasoinen tai ammattikorkeakoulutasoinen tutkinto, jos valvojan koulutuksen katsotaan vastaavan ammattitehtävään vaadittavaa lakisääteistä minimikoulutustasoa. Kaikista yksityisvalvojista toimi 45 % työtehtävissä, johon vaaditaan yliopistotutkinto.

Yksityisvalvojissa erotettavissa erilaisia ryhmiä

Muuttujia yhdistelemällä yksityisvalvojista saatiin profiloitua segmenttejä. Selvästi laajin yksityisvalvojasegmentti ovat sosiaali- ja terveysalalla vaativissa asiantuntijatehtävissä työskentelevät 40–60-vuotiaat naiset, joilla on yliopistotutkinto. Sosiaalialalla työskenteleviä naisia oli aineistossa kaikkiaan 454 (miehiä 125). He ottavat vastatakseen sekä ehdollis- että ehdonalaisvalvontoja eikä heille yleensä makseta työstään valvontapalkkiota. Tyypillinen ammattinimike on sosiaalityöntekijä. Edellistä lähellä oleva, mutta lukumääräisesti selvästi pienempi ryhmä, ovat kirkon ja kolmannen sektorin tehtävissä työskentelevät naiset, joilla on opisto- tai ammattikorkeakoulututkinto. Tyypillinen ammattinimike on diakoni.

Toinen yksityisvalvojasegmentti suuntautuu nuorten ehdollisvalvontoihin. Ydinryhmä ovat nuoriso- ja vapaa-aikasektorilla (80 valvojaa) asiantuntijatehtävissä työskentelevät 25–34-vuotiaat henkilöt, joilla on opisto- tai ammattikorkeakouluasteen tutkinto. Tyypillinen ammattinimike on nuorisotyöntekijä/-ohjaaja tai sosionomi/perhetyöntekijä. On hieman keskimääräistä todennäköisempää, että kyseessä on mies ja että hänelle ei makseta erillistä valvontapalkkiota.

Kolmannen yksityisvalvojasegmentin muodostavat elinkeinoelämän tai yleisen järjestyksen sektoreilla työskentelevät henkilöt. Heitä oli aineistossa yhteensä 98. Segmentin sukupuolirakenne on selkeän miesvaltainen (noin ¾ miehiä) ja ikärakenne vanhin; kyseessä ovat yli 50-vuotiaat miehet. Yleisen järjestyksen sektorilla työskentelevien miesten ammattitehtävät liittyvät julkisen sektorin asiantuntijatehtäviin ja heillä on yleensä perusasteen koulutus. Tyypillinen ammattinimike on poliisi. Elinkeinoelämässä työskentelevät valvojat toimivat kaikkia muita ammattialoja selvästi useammin esimiestehtävissä. Yhteistä näille valvojille on se, että he ovat suuntautuneet yksinomaan ehdonalaisvalvontoihin ja että heistä yli 90 %:lle maksetaan valvontapalkkio.

Neljäntenä ja pienimpänä, mutta joka tapauksessa aineistossa erottuvana segmenttinä voidaan mainita hallinnollisessa perustyössä työskentelevät naiset (noin 20 kpl), joiden keski-ikä on suurin piirtein edellistä segmenttiä vastaava. Heillä oli yleensä perusasteen tutkinto (esim. merkonomi) ja heille maksettiin lähes poikkeuksetta valvontapalkkio. Ensimmäisen segmentin tavoin he ottivat vastatakseen sekä ehdollis- että ehdonalaisvalvontoja. He tekivät työsarkansa tavallisesti sosiaalitoimistossa ja heidän tehtävänimikkeensä oli toimisto- tai toimeentulosihteeri.

Miten yksityisvalvojien kanssa eteenpäin?

Kokonaisuutena voidaan todeta, että yksityisvalvojat ovat naisvaltainen, keski-ikäinen ja hyvin koulutettu ryhmä, joka hoitaa valvontatyötä paljolti oman työnsä ohessa korvauksetta. Sillä on vahva professionaalinen pääoma, mikä on merkittävä resurssi yhdyskuntaseuraamustyössä.

Yhdyskuntaseuraamustyön piirissä yksityisvalvojille järjestettävän koulutuksen asemasta käydään toistuvaa keskustelua. Valtakunnallisesti koordinoitua koulutusta ei ole, mutta Kriminaalihuoltolaitoksen aluetoimistot järjestävät paikallista koulutusta. Tämä selvitys osoittaa, että sellaisten perusasioiden opettamiseen, jotka omaksutaan yleensä sosiaali-, kasvatus- ja nuorisoalan peruskoulutuksissa, ei valvojien korkean koulutustason vuoksi ole tarpeen panostaa.

Merkittävässä muutoksessa viime vuosina olleen yhdyskuntaseuraamustyön problematiikan läpikäyminen sen sijaan saattaisi olla paikallaan. Tämäkin mahdollinen koulutusvaje voisi olla korjattavissa sillä, että yhdyskuntaseuraamustyön opetusta lisättäisiin yliopistossa. Tällä hetkellä sosiaalityön oppiaineeseen, joka valvojien ammattirakenteen perusteella tarkastellen näyttäisi olevan valvontatyön ytimessä, ei juuri suomalaisissa yliopistoissa sisälly yhdyskuntaseuraamustyön opetusta.

Eri asia kokonaan on se, tuleeko yksityisvalvojakunnan yksipuolinen "virkamiesvaltaisuus" ylipäänsä ymmärtää nimenomaan sen vahvuudeksi. Valvontatyötä tavalla tai toisella koskettavien ammattialojen ulkopuolelta – esimerkiksi elinkeinoelämästä – rekrytoituu vain 6,6 % valvojista. "Maallikkojen" tekemä valvontatyö on siis hyvin vähäistä. Nuorisorangaistuksen mallin mukainen kelpoisuusvaatimusten merkitseminen lainsäädäntöön tulee todennäköisesti vain vahvistamaan käytäntöä, jossa valvojiksi rekrytoidaan ammattilaisia, ja vähentämään maallikoiden valikoitumista valvontatyöhön. Selvää joka tapauksessa on, että 60 vuotta sitten nuorten valvontaoppaassa esitetty lähtökohta, jossa valvojaksi sopi "entinen opettaja, kotikylän luottamusmies ja valistus- tai urheiluseuran toimihenkilö", on jäänyt historiaan.

Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden tohtori, joka toimii tutkijana Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitoksella.

 
Julkaistu 10.6.2005