Riikka Kostiainen

Yksinäisten syrjäytyneiden miesten asialla

Kriminaalipolitiikan vaikuttajia -sarjassa on haastateltavana kansanedustaja Ilkka Taipale (sd.). Hän on seurannut kriminaalipolitiikkaa pitkään. Viimeaikaista kehitystä – vankiluvun kääntymistä kasvuun 2000-luvun vaihteessa ja jatkuvasti hieman kovenevia tuomioita – hän on katsellut murheellisena. Vankiluvun alentamisen tärkeimpiä keinoja olisivat köyhyyden ja asunnottomuuden puolittaminen sekä eläkkeen myöntäminen työkyvyttömille.

Kansanedustaja, dosentti Ilkka Taipale kantaa huolta kolmesta prosentista suomalaisia miehiä. Nämä 40 000, pääosin naimatonta tai eronnutta, miestä ovat monin tavoin kaikkein huonoimmassa asemassa. Tähän Taipaleen määrittelemään kurjalistoon kuuluvat mm. kaikki vangit ja asunnottomat, osa peruskoulun keskeyttäneistä, koulukodissa olleista, armeijasta karsituista ja sen keskeyttäneistä sekä pitkäaikaistyöttömistä. Ryhmään kuuluu myös suurin osa huumeidenkäyttäjistä ja "umpijuopoista". Lisäksi vaikea oppimishäiriö MBD, nykyään tarkkaavaisuushäiriö ADHD, edistää putoamista tähän joukkoon.

– Viisi vuotta työttömänä olleen yksinäisen miehen kuolleisuus voi olla jopa viisinkertainen normaaliväestöön nähden. Nämä miehet siis kuolevat nykyään niittokoneen eivätkä yksittäisen viikatemiehen alla, Taipale teroittaa.

Sairaudesta, tapaturmasta tai itsemurhasta johtuvan ennenaikaisen kuoleman lisäksi näillä miehillä on riskinä päätyä joko henkirikoksen uhriksi tai tekijäksi. Jussi Pajuojan tutkimuksen mukaan alle viiden prosentin ryhmä, johon kuuluvat 15–54-vuotiaat työttömät ja työikäiset eläkeläiset, tekee henkirikoksista yli puolet. Taipale päätyy kolmen prosentin teoriaansa sulkemalla pois ne ryhmät, jotka eivät yleensä tapa.

– Nyt poistetaan terveysjonot, mutta meille jää sosiaalisia jonoja: asunto-, toimeentulo-, työkyvyttömyyseläke- ja muita jonoja. Myös oikeudelliset jonot pitäisi purkaa – puolittaa käsittelyajat vastaavilla rahatalkoilla kuin terveyspuolella on tehty.

Taipale arvioi, että jos huono-osaisimpien miesten sosiaalista asemaa nostetaan kunnolla, etuina olisivat mm. yhteiskuntarauhan pysyminen, väkivallan väheneminen ja vankiluvun aleneminen. Myös sisäasiainministeriön vetämässä sisäisen turvallisuuden ohjelmassa suurimmaksi uhaksi on todettu 30–40-vuotiaat irralliset miehet, joilla ei ole mitään menetettävää eikä mitään saavutettavaa. Siinäkin keinoksi on löydetty sosiaalipolitiikka.

– Sanoin puolivakavissani, että nyt poliisikin on ajanut vasemmalta sosiaalidemokraattisen puolueen ohi. Aiemmin jo kirkko ja jopa oikeusasiamiehen toimisto puuttumalla vankien sosiaaliseen asemaan ovat tehneet saman, Taipale veistelee.

Nuorten kohdalla suurin aikapommi hänestä on puolestaan siinä, että Opettajien ammattijärjestön tilaston mukaan 15–17-vuotiaista pojista 20 prosenttia on tällä hetkellä koulutuksen ja työn ulkopuolella. Esimerkiksi Tanskassa vastaava luku on 5 prosenttia.

Vanki 2000 ei toteutunut

Ilkka Taipale oli vuonna 1967 perustetun Marraskuun liikkeen aktiiveja. Liike korosti, että myös vangeilla, työttömillä, alkoholisteilla, psyykkisesti sairailla ja seksuaalisilla vähemmistöillä on ihmisoikeuksia. Se otti asiakseen erilaisiin vähemmistöihin kohdistuvan kontrollipolitiikan järkiperäistämisen ja inhimillistämisen.

Taipale kertoo kiinnostuneensa vankiasioista vuonna 1965, jolloin hän kävi ensimmäistä kertaa vankilassa ja kirjoitti Ylioppilaslehteen jutun "Valokeila vankilaan". Siihen aikaan vankiluku oli noin 7000, mutta se saatiin suhteellisen nopeasti laskemaan. Hänellä oli Vankeinhoidon koulutuskeskuksen edesmenneen johtajan, Aimo Myllylän kanssa haaveena jopa perustaa järjestö "Vanki 2000" – tavoitteena olisi ollut vankiluvun alentaminen 2000:een vuoteen 2000 mennessä. 1990-luvun lopulle asti Suomi olikin ainoa maa Euroopassa, jossa vankiluku laski.

– Ennen huumausainerikosaaltoa vankiluku oli alimmillaan 2700. Silloin arvioitiin vankilassa olevan 200 "kunnon konnaa", joista 50 todella vaarallista. Oli täysin realistista ajatella, että vankiluku voidaan pudottaa sosiaalipolitiikalla ja muilla toimenpiteillä 2000:een. Nyt yleisesti sanotaan, että on 800 sellaista vankia, jotka on syytä pitää lukon takana. Siitä voidaan aina olla vähän eri mieltä.

Marraskuun liikkeen aikaan vangitkin äänestivät ja poliitikot olivat kiinnostuneista heidän asioistaan. Sen jälkeenkin vankien aseman parantamiseen on ollut yhteiskunnallista kiinnostusta ja vielä vuonna 1995 tehtiin kirja vangin sosiaalisesta asemasta. Nykyään samanlaista trendiä ei ole käynnissä, vaan vedotaan siihen, että kehysten mukaan ei ole varaa tehdä mitään, Taipale toteaa.

Vankiluku alas kolmella konstilla

Paras keino alentaa vankilukua on Ilkka Taipaleen mielestä laaja rikosten ennaltaehkäisy, johon puolestaan kietoutuu jälkihuolto. Ensimmäiseksi ehkäisyssä tullaan köyhyyden poistamiseen. Hän muistuttaa, että myös Suomi on allekirjoittanut YK:n sopimuksen köyhyyden puolittamisesta. Se tarkoittaa köyhien määrän vähentämistä puolesta miljoonasta 250 000:een.

– Yhteiskunnassa on nyt suuri paine yleisen köyhyyden vähentämiseen, vaikka hallitus siirsikin köyhyyspakettinsa syksyyn. Sillä välin olemme perustaneet eduskuntaan köyhyyskerhon, jossa on kuultu kuukausittain esitys jostain köyhyyden aspektista. Täsmätoimena on mainittu myös vankien aseman kohottaminen, mutta se ei vielä ole ollut priorisointikohteena, Taipale kertoo.

Toisena lähtökohtana vankiluvun alentamisessa hän pitää selvitystä pääkaupunkiseudun asunnottomuusohjelman toteuttamisesta 2002–2005. Neljä kaupunkia ja valtio sopivat, että pääkaupunkiseudulla hankitaan asunnottomille 4000 asuntoa. Tämä ei ole toteutunut kuin puoliksi, mutta ohjelmaa on nyt jatkettu kaksi vuotta. Asunnottomuus kärjistyy kaikkein vaikeimmin asutettaviin, joita ovat esimerkiksi vapautuvat vangit ja huumeneulojen vaihtajat. Vapautuvista vangeista jopa puolella ei ole asuntoa. Taipale harmitteleekin sitä, että Kriminaalihuoltoyhdistyksen 400 asuntoa annettiin yleisille asuntomarkkinoille jaettavaksi muutama vuosi sitten.

– Lisäksi tarvitsemme palvelu-, tuki- ja valvottuja asuntoja. Näkemykseni on, että samoin kuin yhdyskuntapalvelu on velvoitetyötä – jos sitä ei tee, joutuu vankilaan – meillä pitäisi olla velvoiteasumista. Ihmistä voitaisiin sitten valvoa talonmiehen avulla sivusilmällä tai teknisesti. Tämä pitäisi myös monet raittiina. Tekemisen ja toiminnan kehittäminen ihmisille on jo vaativampaa.

Kolmas Taipaleen teesi on eläkkeen myöntäminen työkyvyttömille: noin 700 vankilan vuosittain läpikäyvää kuuluisi eläkkeelle, jota heillä ei ole.

Vankipalkka olisi tärkeä uudistus

Myös vankeinhoidon sisällä olisi tehtävä suuria muutoksia. Taipale on ajanut erityisesti vankipalkkaa, millä hän on saanut näkyvyyttä tiedotusvälineissä ja arvosteluakin osakseen. Täytäntöönpanolakien uudistuksessa siinä ollaan hänestä vasta puolitiessä. Avovankiloita ei ehkä kyetä enää lisäämään, joten vankipalkka olisi suljetuissa vankiloissa keskeinen uudistus. Selvästä työstä on maksettava minimipalkka ja vankilaan pitää antaa myös eläke ja muut kuuluvat edut. Sitten tuloista pidätetään ylläpito, jolloin vangilla on vapautuessaan rahaa ja jonkinlainen motiivi tehdä työtä. Nyt pulmana on, että vankityötä ei ole tarjolla tarpeeksi eivätkä vangit aina tee sitä.

– Voisimme tietysti palkata vaikka huumeidenkäyttäjän olemaan kuukauden selvin päin. Se ei ole edes leikkipuhetta. Täysjuopolle työnhakijalle ilmoittaisin, että työsi on olla kuukausi raittiina, ja ellet siihen pysty, hae rahasi sosiaaliluukulta. Pitäisi ottaa vähän tiukemmat otteet näissä asioissa, Taipale ideoi.

– Vankiloista oli juopoille aikanaan se hyöty, että lyhyt vankilatuomio raitisti. Juoppoputkien katkaisemiseen löytyisi kuitenkin monta positiivistakin tapaa. Nykyään vankiloissa on kehitetty päihdehoito-ohjelmia, mutta niissä pystytään auttamaan vain muutamia, kun hoidon tarpeessa olisi tuhansia.

Taipale on kiinnittänyt huomiota myös siihen, että muualla maailmalla vankiloissa on päällisin puolin ns. normaalia väkeä; esimerkiksi Japanissa vangit tekevät töitä aika korkealla prosentilla. Sen sijaan Suomessa nuorisovankiloissa 90 prosenttia vangeista alkaa olla lukihäiriöisiä ja normaalivankiloissa arviolta puolet.

Vankeinhoidon arvostus alhaalla

Ilkka Taipale kuvaa kriminaalipolitiikan yleistä trendiä rangaistusten koventamiseksi ilman sosiaalipolitiikkaa ja köyhyyden vähentämispolitiikkaa. Hän on huolestunut erityisesti siitä, että nykyinen oikeusministeri ei ole ottanut sosiaalipoliittista näkökulmaa riittävästi toimiensa kohteeksi.

Hän nostaa esimerkiksi sosiaalipoliittisten toimien tarpeesta rikoksentorjuntaneuvoston valmisteleman väkivallan vähentämisohjelman. Siinä tavoitteeksi on otettu henkirikosten vähentäminen kolmanneksella, mikä hänestä on periaatteessa mahdollista. Suomessa on nyt kolme kertaa vähemmän murhia kuin 30-luvulla mutta kolmesta viiteen kertaa enemmän kuin joissain Euroopan maissa. Suomalaista peruskulttuuria tässä asiassa on puukotus ryyppyremmissä. Ihmisille pitäisi antaa enemmän fyysistä, sosiaalista ja henkistä tilaa, jos tuloksia halutaan.

Lisäksi Taipale on huolissaan siitä, että Kriminaalihuollon tukisäätiö on pieni sosiaalipoliittinen toimija, samoin vankien järjestöt, KRIS ja Vapautuvien vankien tuki, ovat heikkoja. Kansainvälisistä järjestöistä vain Punainen Risti on ollut kiinnostunut vankien olojen parantamisesta, tosin nykyään myös Amnesty on alkanut huolestua tavallistenkin vankien tilan ahtaudesta ja muista epäkohdista.

– Koko vankeinhoidon alhaista arvostusta osoittaa myös se, että sitä ei ole otettu kansainvälisessä yhteistyössä kehittämiskohteeksi. Olemme antaneet poliisi-, tulli-, rajavartija- ja vanginvartijakoulutusta, mutta vankiloiden saneerauspuoli on ollut vähäistä. Esimerkiksi Pietarin vankiloiden parantaminen voisi ehkäistä suomalaisiin turisteihin kohdistuvia ryöstöjä, Taipale uskoo.

Hän arvioi, että vankien aseman parantaminen julkituodusti on hidas tie; parempi tie on ottaa tavoitteeksi laajasti köyhyyden vähentäminen. – Vankilauudistustakin tarvitaan, mutta niiden ajat tulevat kymmenien vuosien välein, yleensä jonkin kriisin kautta – ja yleensä niin päin että joku vaarallinen vanki karkaa, ja sitten ruvetaan laittamaan taas lisää piikkilankaa.

 
Julkaistu 10.6.2005