Anssi Keinänen

Voidaanko vankilaan palaaminen ennustaa?

Empiiristen tulosten mukaan aikaisempien vankeuskertojen määrän lisääntyminen lisää yksilön vankilaan palaamisen todennäköisyyttä, mutta edellisen vankeuden kestolla ei ole vaikutusta palaamisalttiuteen.

Kirjoituksessa selvitetään, mitkä tekijät vaikuttavat vankilasta vapautuneen riskiin palata uudelleen vankilaan. Vankilaan palaamisella tarkoitetaan tässä sitä, että vapautunut vanki on tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen vapautumisensa jälkeen. Vapautuneen vangin vankilaan palaamisen todennäköisyyttä voidaan pitää yhtenä rangaistuksen erityisestävyyden mittarina. Esimerkiksi Smith ym. (2002) toteavat yli sadan empiirisen tutkimuksen perusteella, että vankeusrangaistuksen olemassaoloa ei voida perustella rangaistuksen erityisestävyydellä. Lisäksi liiallinen vankeusrangaistusten käyttö aiheuttaa tarpeettomia kustannuksia yhteiskunnalle. Toisaalta Suomessa Hypén (2004) sai tulokseksi, että ensimmäistä kertaa vankilasta vapautuneista kaksi kolmesta ei palaa vankilaan kymmenen vuoden seurantajaksolla. Tulosten mukaan aikaisempien vankeuskertojen määrän lisääntyminen lisäsi vangin uusimisriskiä.

Tutkimuksessa selvitettiin empiirisesti vuosien 1993–1999 välisenä aikana vapautuneiden miesvankien vankilaan palaamisen todennäköisyyttä. Tutkimusaineiston muodosti Rikosseuraamusviraston rekisterin tietojen perusteella muokattu satunnaistiedosto. Käytettävissä oli noin 8000 vankeusjaksolta seuraavat muuttujat: sukupuoli, syntymävuosi, kertalaisuus, rangaistuksen pituus ja vapautumiskuukausi. Vapautuneita yksilöitä seurattiin tutkimuksessa neljä vuotta, ja tilastolliset analyysit tehtiin yhden, kahden, kolmen ja neljän seurantavuoden jälkeen. On huomattava, että aineistossa ei ole tietoa esimerkiksi yksilön aikaisemmasta rikoshistoriasta. Tämän kaltainen tieto olisi erittäin tärkeä arvioitaessa esimerkiksi vankeusrangaistuksen vaikuttavuutta.

Tilastolliset tulokset

Regressioanalyysien mukaan aikaisemman vankeusrangaistuksen kestolla ei ole vaikutusta vankilaan palaamisen todennäköisyyteen. Vastaavasti aikaisempien vankeuskertojen määrän lisääntyminen lisäsi vankilaan palaamisen riskiä. Kuviossa 1 verrataan uusimisriskiä eri vankeuskertojen mukaan, kun verrokkeina ovat 22-24-vuotiaat miehet, joiden aikaisempi tuomio kesti 0,5–1 vuotta ja vapautumisvuosi oli 1993.

Kuvio 1. Vankilaan palaamisen todennäköisyys aikaisempien vankeuskertojen mukaan.

Esimerkiksi ensi kertaa vankilasta vapautuneista oli vankilaan palannut noin 20 % ensimmäisen seurantavuoden aikana. Vastaavasti 4–6 kertaa vankilassa olleilla vastaava todennäköisyys oli 50 % ja yli 20 kertaa vankilassa olleilla melkein 90 %. Ensikertalaisista oli palannut vankilaan 55 %, 4–6 kertaa vankilassa aiemmin olleista 83 % ja yli 20 kertaa vankilassa olleista yli 95 % neljän seurantavuoden aikana. Vankeuskertojen lisääntyminen lisää vankilaan palaamisen todennäköisyyttä.

On syytä korostaa, että vankilakierteeseen joutumisen todennäköisyys on pieni. Hypénin (2004) mukaan vankilakierteeseen joutuu alle 10 sadasta ensi kertaa vankilaan tulevasta. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että vankeuden erityisestävä vaikutus vähenee rangaistuskertojen kasvaessa, ja siksi olisi perusteltua yrittää katkaista rikollisen vankeuskierre mahdollisimman aikaisin.

Vangeilla, jotka vapautuivat vankilasta vuosina 1998-1999, oli hieman suurempi riski palata vankilaan kuin vuosina 1993–1997 vapautuneilla vangeilla. Ero oli noin 5 prosenttiyksikköä. Vastaavasti vangin iällä ja vankilaan palaamisriskillä oli selvä negatiivinen riippuvuus. Kuviossa 2 verrataan vankilaan palaamistodennäköisyyttä iän mukaan, kun verrokkeina ovat ensi kertaa vapautuneet vangit, joiden aikaisempi tuomio kesti 0,5–1 vuotta ja vapautumisvuosi oli 1993.

Kuvio 2. Vankilaan palaamistodennäköisyys iän mukaan.

Esimerkiksi vuoden seurannan jälkeen 16–18-vuotiaista oli vankilaan palannut 66 %, 28–30-vuotiaista 12 % ja 49–51-vuotiaista 4 %. Vastaavasti neljän seurantavuoden jälkeen 16–18-vuotiaista oli vankilaan palannut melkein 90 %, 28–30-vuotiaista 39 % ja 49–51-vuotiaista 14 %.

Uusijoiden määriä voidaan ennustaa

Rikosseuraamusviraston keskusvankirekisterin vankeusvankeja koskevasta aineistosta puuttuu lukuisia tärkeitä yksilöjä koskevia tietoja, kuten aikaisempia rikoksia koskevat tiedot sekä tiedot päihderiippuvuudesta, työ- ja toimintakyvystä ja koulutuksesta. Aineiston perusteella voidaan kuitenkin ennustaa, kuinka moni vapautuneista vangeista palaa vankilaan tietyn seuranta-ajan kuluessa.

Tutkimuksessa ennustettiin vuosien 1993–1999 havaintojen avulla, palaako vuonna 2000 vapautunut vanki vankilaan kolmen seurantavuoden aikana. Vuonna 2000 vapautuneet vangit jaettiin kymmeneen luokkaan ennustetun uusimisriskin mukaan. Pienimmän riskin omaavista (ryhmä 1) ennustettiin 21,7 vangin 93:sta palaavan vankilaan viimeistään kolmen vuoden kuluttua. Todellisuudessa vankilaan palasi 19. Vastaavasti korkeimman riskin omaavissa (ryhmä 10) ennustettiin, että 73,8 vankia palaa vankilaan viimeistään kolmen vuoden kuluttua vapautumisesta. Todellisuudessa vankilaan palasi 72 vankia. Kokonaisuudessaan malli ennusti, että 493,5 vankia 799:stä vuonna 2000 vapautuneesta palaisi vankilaan viimeistään kolmen vuoden kuluttua. Todellisuudessa vankilaan palasi 444 vankia, eli ennustevirhe oli noin yhdeksän prosenttia. Aineiston perusteella voidaan erottaa korkean ja matalan uusimisriskin omaavat vangit. Esimerkiksi pienimmän uusimisriskin ryhmästä uusijoita oli 20 prosenttia ja suurimman uusimisriskin ryhmässä melkein 90 prosenttia.

Tilastoaineistoja parannettava

Jos tulevaisuudessa halutaan tutkia entistä paremmin vankeusrangaistuksen vaikuttavuutta rikollisen uran jatkuvuuteen, tilastoaineistoja olisi kehitettävä edelleen. Yksilöistä olisi saatava kerättyä entistä enemmän tietoa. Tällaisen tiedon avulla voitaisiin entistä tarkemmin ennustaa vankilaan palaavien määriä, ja näin suunnitella sitä, kuinka paljon vankeuden hoitoon tulisi sijoittaa resursseja. Lisäksi erilaisen uusimisriskin omaaville vangeille olisi mahdollista "räätälöidä" erilaisia kuntoutusohjelmia ja valvontaohjelmia ehdonalaisessa vankeudessa oleville, jos erot yksilöiden välillä uusimisriskeissä voitaisiin tunnistaa. Tällä tavoin rikoksentorjunnan niukat resurssit voitaisiin jakaa entistä tehokkaammin. Tämän kaltaiselle tutkimukselle on selvä tarve, koska sekä hallitusohjelma ja sisäisen turvallisuuden ohjelma korostavat erikseen juuri uusintarikollisuuden ehkäisyä.

Hypén, Kimmo (2004): Vankilasta vuosina 1993-2004 vapautuneet ja vankilaan uudestaan palanneet. Rikosseuraamusviraston julkaisuja 1/2004.

Smith, Paula; Goggin, Claire and Gendreau, Paul (2002): The Effects of Prison Sentences and Intermediate Sanctions on Recidivism: General Effects and Individual Differences. Public Works and Government Services, Canada.

Kirjoittaja on oikeustaloustieteen lehtori Joensuun yliopistossa.

 
Julkaistu 10.6.2005