Matti Laine

Syy vai korrelaatio?

Median piirissä halutaan usein löytää rikollisuusilmiöille yksi ja yksinkertainen syyselitys. Usein asiantuntijoidenkin piirissä syytä etsitään sellaisista seikoista, jotka esiintyvät lähellä ja samaan aikaan kuin tuo rikollinen ilmiö. Mutta löytyykö syy aina tällä keinolla?

Helsingin Sanomissa uutisoitiin joitakin vuosia sitten Englannin ja Walesin nuorisomellakat, joihin liittyi vakavaa väkivaltaa ja rikollisuutta. Erityisesti Oxfordin, Cardiffin ja Birminghamin kaupungeissa nuoret olivat järjestäneet öisin hurjia autokilpailuja varastetuilla autoilla. Nuorisojoukot olivat myös pahoinpidelleet vastaantulijoita aseinaan puukot ja pesäpallomailat. Puhkiajetut autot oli sytytetty lopuksi tuleen. Uutisen kirjoittaja pyrki monipuolisesti pohtimaan yhtäkkiä esiinnousseen väkivaltaisen ja rikollisen ilmiön syitä. Hän viittasi mm. siihen, että laukaisevana tekijänä oli pitkään jatkunut hellekausi. Cardiffin mellakointia selitettiin työttömyydellä, kurjilla asunto- ja kouluoloilla sekä nuorison sosiaalisella kyllästymisellä. Mukana oli myös brittiläinen peripahe, olut. Toisaalta artikkelin kirjoittaja esitti, että kaikki eivät usko näihin sosiaalisin selityksiin. Silloisen konservatiivihallituksen edustajien näkemyksen mukaan kyse oli vain huligaaneista, persoonallisuudeltaan poikkeavista henkilöistä. Joku selitti asiaa kansanluonteella.

Jopa tiedemaailmassa ajatellaan usein virheellisesti, että kun kaksi ilmiötä ilmenee yhtä aikaa, toinen on silloin toisen syy. Kahden ilmiön samanaikaista esiintyvyyttä tai esiintymättömyyttä kutsutaan korrelaatioksi. Hieman naiivi esimerkki on, että hukkumiskuolemien lisääntyminen ja jäätelönsyönnin kasvu esiintyvät usein yhtä aikaa. Silti kukaan ei väitä, että jäätelönsyönti lisäisi hukkumiskuolemia. Mukaan tulee kolmas tekijä: lämmin ja kaunis kesäsää.

Mutta monilla muilla ihmisen käyttäytymisen alueilla korrelaatioiden ja kausaalisuhteiden erottaminen onkin paljon vaikeampaa. Erityisen vaikeaa se on ollut juuri kriminologiassa. Voimme ottaa tähän kuvitteellisen esimerkin. Oletetaanpa, että selvitettäisiin, minkälaista kirjallisuutta löytyy aktiivisten taparikollisten kodeista. Tutkimustulokseksi saisimme, että erilaisen rikoskirjallisuuden omistaminen korreloisi voimakkaasti rikollisen käyttäytymisen kanssa. Tällöin olisi suuri houkutus päätellä, että kyseisten kirjojen lukeminen aiheuttaa rikollisuutta tai ainakin lisää sitä. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Kausaalisuhde voi ollakin päinvastainen: rikollinen elämäntapa aiheuttaa kiinnostuksen rikoskirjallisuuteen. Voi olla kysymys myös kolmannesta tekijästä, joka lisää "riskiä" sekä rikoksiin että kirjallisuuden lukemiseen. Kriminologisissa tutkimuksissa on löydetty näyttöä siitä, että hellekausi saattaa lisätä väkivaltarikoksia. Mutta sää on tässä vain kolmas tekijä, joka lisäämällä ihmisten liikkuvuutta ja alkoholinkäyttöä saa aikaan rikollisuuden kasvun.

xxx

Asiaa voidaan havainnollistaa myös todellisten tutkimusten avulla. Vuonna 1966 syntyneiden pohjoissuomalaisten yksinhuoltajaperheiden poikien väkivaltarikollisuuden uusimista on tutkittu (Koskinen & Sauvola ym. 2001). Tutkimuksen mukaan riski toistuvaan väkivaltarikokseen oli kahdeksankertainen, jos tekijä oli elänyt yksinhuoltajaperheessä syntymästä murrosikään ja viisinkertainen silloinkin, kun äiti oli avioitunut myöhemmin lapsen syntymän jälkeen. Johtopäätös voisi nyt olla, että yksinhuoltajuus ja isän puute lapsuudessa aiheuttaa väkivaltarikollisuutta. Näin emme voi kuitenkaan sanoa. Löytyykö mahdollinen kolmas tekijä? Tekijät kirjoittavat:

Tuloksemme viittaavat siihen, että se ei olekaan isän puute per se, joka vaikuttaa lapseen, vaan pikemminkin isän puute voi olla merkki geneettisestä haavoittuvuudesta. On hyvin tunnettu seikka, että ihmiset, jotka kärsivät antisosiaalisesta persoonallisuushäiriöstä, eivät ole niin kykeneviä ylläpitämään pysyvää, yksiavioista suhdetta. Antisosiaalisten isien osuus on todennäköisesti korkea niissä tutkimuksen alaryhmissä, joissa äiti kuului yksinhuoltajaryhmään "läpi lapsuuden" tai "syntymän hetkellä". Poissaolevat isät ovat voineet siirtää antisosiaaliset ja väkivaltaiset taipumukset lapseen, koska tunnetusti antisosiaalinen persoonallisuus on huomattavan periytyvä.

Kolmas tekijä olisi tällöin isän geenit, joka tuottaa sekä lisääntyvän yksinhuoltajuusriskin että riskin syyllistyä väkivaltarikoksiin. Tämä on tietenkin vain olettamus, jota jotkut aiemmat tutkimukset voivat tukea, mutta se pitäisi erikseen selvittää. Hyvä on myös muistaa, että kysymys on tilastollisesta tutkimuksesta populaatioiden tasolla, yksittäisen tapauksen kohdalla se ei välttämättä todista mitään.

xxx

On monia sellaisia muuttujia, jotka korreloivat erittäin voimakkaasti rikollisen käyttäytymisen kanssa mutta joihin emme kiinnitä erityistä huomiota, koska ne usein näyttävät olevan kaiken vaikuttamisen ulkopuolella. Yksi tällainen on sukupuoli. Miehet ovat kaikkialla maailmassa ja kaikissa kulttuureissa selkeästi alttiimpia tekemään rikollisia tekoja kuin naiset. Ja mitä vakavampiin tekoihin mennään, sen suuremmaksi miesten prosentuaalinen osuus kasvaa. Tällä täytyy olla yhteytensä ihmisen evoluutioon, koska ilmiö on niin selkeän universaali. Kysymys ei voi olla siitä, että pojat vain "sosiaalistettaisiin rikolliskulttuuriin".

Jukka Savolainen esitteli tässä lehdessä (2/2003) tärkeää uusiseelantilaista tutkimusta, jossa on selvitetty antisosiaalisen käyttäytymisen sukupuolieroja. Tutkimushankkeen yksi peruslähtökohta oli näkemys, että rikollisuus-käsitteen piirissä onkin kaksi hyvin erilaista epäsosiaalisen käyttäytymisen lajia: jatkuvakestoinen (life-course persistent) ja pelkästään nuoruuteen rajoittuva (adolescence-limited). Jatkuvakestoinen tyyppi on miehillä naisiin verrattuna noin kymmenen kertaa yleisempi, kun taas teini-ikään rajoittuva tyyppi vain noin puolitoistakertainen. Sukupuolierot johtuvatkin siten muista tekijöistä kuin sosialisaation myötä opituista käyttäytymisnormeista. Tärkeimpinä tekijöinä näyttäisivät olevan biologis-psykologiset muuttujat, kuten esimerkiksi hyperaktiivinen temperamentti ja neurokognitiiviset vajaatilat. Altistavat tekijät ovat siis pojilla yksinkertaisesti yleisempiä ja sukupuolten väliset erot todellisia, ei vain sosiaalisesti konstruoituja.

Toinen joskus jopa voimakkaammin rikollisuuden kanssa korreloiva tekijä on ikä. On olemassa rikosaktiivi ikäkausi, joka näkyy rikostilastoissa niin väkivaltarikoksissa kuin omaisuusrikoksissakin. Myös tämä ilmiö näyttäisi olevan universaali. Rikosten yleisyys alkaa voimakkaasti nousta noin 12–13-ikävuosien tienoilla, saavuttaa huippunsa teini-iän lopulla, noin 20-vuotiaana, ja lähtee sen jälkeen jyrkkään laskuun. Tämä koskee varsinkin perhe-elämän ulkopuolella tapahtuvia rikoksia. Tämä merkitsee muun muassa sitä, että väestön ikärakenteella voi olla suurikin merkitys yhteiskunnan kokonaisrikollisuuden kannalta. "Mummojen ja vaarien" yhteiskunnassa on rikollisuutta vähemmän. Eri ikäluokkien koon muutokset näkyvät rikollisuuden nousevina ja laskevina käyrinä. Kun esimerkiksi suuret ikäluokat tulevat rikosaktiiviin ikään, rikollisuudella on taipumus lisääntyä (ellei jokin muu tekijä kumoa tätä vaikutusta), ja vastaavasti kun suuret ikäluokat alkavat lähestyä keski-ikää, muutos saattaa näkyä rikollisuuden, jopa vankimäärien vähenemisenä.

xxx

Rikollisuuden vaihtelun syitä ovat jotkut tutkijat etsineet hyvinkin yllättävistä tekijöistä. Yhdysvaltaiset John Donohue III ja Steven Levitt (2001) aiheuttivat suuren kohun esittäessään tutkimuksensa kautta väitteen, että 1990-luvulla Yhdysvalloissa tapahtunut rikollisuuden selkeä väheneminen johtui abortin laillistamisesta koko maassa 1970-luvulla. Rikollisuus alkoi jyrkästi vähentyä, kun aborttien laillistamisesta oli kulunut 18 vuotta. Heidän näkemyksensä on, että monet niistä, joista olisi todennäköisimmin tullut rikoksentekijöitä, abortoitiin lähes kolmekymmentä vuotta sitten. Rikollisten riskiryhmään kuuluvat teini-ikäisten, köyhien ja etnisiä vähemmistöjä edustavien lapset. Väitteiden vahvistukseksi esitetään mm. se tosiseikka, että niissä Yhdysvaltain viidessä osavaltiossa, jossa abortti oli laillinen ennen korkeimman oikeuden koko maata koskevaa päätöstä, sekä väkivalta- että omaisuusrikokset vähenivät ennen muita osavaltioita.

Tutkijoiden väitteet saivat aikaan voimakkaan kritiikin aallon, jossa perinteiseen tapaan viittaukset Hitleriin ja rotuhygieniaan sinkoilivat. Tutkijat eivät kuitenkaan halunneet tehdä asiasta millään tavalla rotukysymystä, vaan heidän mielestään kyse on huonoihin oloihin syntyvistä ihmisistä, joiden kokemat laiminlyönnit, kaltoinkohtelut yms. ruokkivat rikolliselle uralle joutumista.

 
Julkaistu 10.6.2005