Martti Lehti

Suomen asema kansainvälisessä ihmiskaupassa

Olisi selvitettävä, kuinka laajaa Suomeen suuntautuva ihmiskauppa todellisuudessa on.

Äskettäinen georgialaisnaisten käännytystapaus osoitti, kuinka ongelmallista ja osin myös epäkiitollista ihmiskaupan valvonta ja ehkäisy käytännössä on. Se osoitti myös sen, kuinka perusteellisesti ihmiskauppa, ihmissalakuljetus ja kansainvälinen prostituutio sekoitetaan toisiinsa. Uusista paljastuksista huolimatta Suomi ei edelleenkään liene merkittävä ihmiskaupan kauttakulku- tai kohdemaa.

Viime vuonna voimaan tulleissa rikoslain 25. luvun 3 ja 3a §:issä ihmiskaupaksi määritellään teko, jossa joku 1) hyväksikäyttötarkoituksessa (hyödynnettäväksi esimerkiksi pakkotyössä, prostituutiossa tai elinkaupassa) ja 2) uhrin vapaata tahdonmuodostusta loukaten (esimerkiksi käyttäen väkivaltaa, painostusta tai erehdyttämällä) 3) ottaa toisen henkilön valtaansa tai värvää, kuljettaa, luovuttaa, vastaanottaa tai majoittaa hänet. Rikoksen tunnusmerkistön täyttyminen vaatii kaikkien kolmen perusehdon toteutumisen. Ihmiskaupparikoksen tunnusmerkistö ei sen sijaan edellytä uhrin kuljettamista maasta toiseen, vaan myös suomalaisen uhrin pakottaminen työhön tai prostituutioon Suomessa on ihmiskauppaa.

Tunnusmerkistö peilaa pitkälti kansainvälisiä (ns. Palermon protokolla) ja Euroopan unionin säädöksiä. Se ei kuitenkaan suinkaan ole ainoa kansainvälisessä ja kansallisessa keskustelussa ja tutkimuksessa käytetty ihmiskaupan määritelmä. Esimerkiksi ei ole lainkaan harvinaista, että koko (kansainvälistä) prostituutiota tai laitonta siirtolaisuutta sellaisenaan käsitellään ihmiskauppana. Tiedotusvälineissä ja tutkimuksissa ihmiskaupasta esitettäviä väitteitä, tuloksia ja lukuja tulkittaessa olisikin aina syytä selvittää ensimmäiseksi, mitä niiden esittäjä on tarkoittanut ihmiskaupalla.

Tässä kirjoituksessa on pitäydytty rikoslain määritelmään. Naiskaupaksi on puolestaan kutsuttu ihmiskauppaa, joka tapahtuu seksuaalisen hyväksikäytön tarkoituksessa, uhrien sukupuolesta ja iästä riippumatta.

Kansainvälisestä tilanteesta ei tarkkoja tietoja

Ihmiskauppa on viime vuosina saanut runsaasti huomiota kansainvälisesti. On pidetty lukuisia konferensseja ja hyväksytty uusia toimenpideohjelmia. Tästä huolimatta sen enempää ihmiskauppa kuin naiskauppakaan eivät toistaiseksi ole rikollisuuden torjunnan tai tutkimuksen resurssien jaossa kovinkaan korkealla – ei Suomessa, ei Euroopan unionissa eikä missään muuallakaan. Ihmiskauppa on myös monessa suhteessa varsin vaikeasti tutkittava rikollisuuden muoto. Niinpä tarkkoja tietoja rikollisuuden laajuudesta, uhreista, organisaattoreista, hyväksikäyttäjistä, järjestäytymismuodoista ja alueellisesta jakautumisesta ei ole saatavissa yhdestäkään maasta, saati maailmanlaajuisesti. Käsitesekamelskan lisäksi kansainvälistä keskustelua ja tutkimusta vaikeuttaa se, että keskustelun substanssi pohjautuu pitkälti muutamaan harvaan tietolähteeseen ja tutkimukseen, joiden tulokset ja metodit eivät läheskään aina täytä edes alkeellisimpia tieteellisiä kriteerejä.

Tilanne on kuitenkin hitaasti paranemassa. Erityisesti Euroopassa on viime vuosina tehty uraauurtavaa tutkimustyötä niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Erityisesti Kansainvälinen siirtolaisjärjestö (IOM) on ollut toimelias. Parhaiten ja laadullisesti korkeatasoisinta tietoa on saatavissa tällä hetkellä muutamasta Länsi-Euroopan maasta (Belgia, Italia), itäisestä Euroopasta sekä eräistä Itä- ja Kaakkois-Aasian maista.

Ihmiskaupan volyymin osalta kattavin yksittäinen lähde on Yhdysvaltain ulkoministeriön vuotuinen ihmiskauppakatsaus. Sen sisältämät (samoin kuin kaikki maailmalta tällä hetkellä saatavissa olevat) tiedot ihmiskaupan volyymista ovat puhtaan hypoteettisia, mutta katsauksen vahvuutena on säännöllinen ilmestyminen, maailmanlaajuinen kattavuus ja edes jossain määrin standardoitu kokoamismetodi, jotka mahdollistavat jonkinlaisen ajallisen ja alueellisen vertailtavuuden. Viimeisimmässä katsauksessa (syksyltä 2004) ihmiskaupan uhrien vuotuiseksi kokonaismääräksi maailmassa on arvioitu 1,5–3,7 miljoonaa, josta kansainväliset rajat ylittävän rikollisuuden uhreja on arviolta 600 000–800 000. Maailmanlaajuisen laittoman kansainvälisen siirtolaisuuden volyymiksi arvioidaan nykyisin vähintään 30 miljoonaa ihmistä vuosittain. Kansainvälinen ihmiskauppa muodostaisi siten noin kaksi prosenttia kaikesta laittomasta siirtolaisuudesta. Luultavammin arviot pikemminkin aliarvioivat kuin liioittelevat todellisia volyymeja.

Valtaosa (arvioista riippuen 60–80 %) maailmanlaajuisesta ihmiskaupasta on maiden sisäistä ja kansainvälisestäkin rikollisuudesta pääosa on alueellista, naapurimaiden välistä. Mannertenvälinen ihmiskauppa muodostaa globaalista volyymista vain pienen murto-osan. Läntiset teollisuusmaat ja Japani ovat sinänsä merkittävä ihmiskaupan kohdealue, ja kansainvälistä sääntelyä on viime vuosina kehitetty pitkälti niiden toimesta ja ehdoilla. Maailmanlaajuisen ihmiskaupan uhreista kuitenkin vain 15–20 prosenttia päätyy länsimaissa hyväksikäytettäväksi. Rikollisuuden päävirrat ovat kehitysmaiden ja entisen Neuvostoliiton alueen sisäisiä ja välisiä.

Vaikka arviot rikollisuuden kansainvälisestä volyymista ovatkin lähinnä oletuksia, suhteellisen varmoja voidaan olla siitä, että maailmanlaajuinen ihmiskauppa on viime vuosina lisääntynyt, ilmeisesti varsin nopeastikin. Määrälliset ja alueelliset vaihtelut ovat perinteisesti noudatelleet kansainvälisten ja kansallisten siirtolaisvirtojen vaihteluja. Näin on myös tällä hetkellä. Kansainvälisen talouden muutokset ja jyrkentyneet alueelliset elintasoerot ovat kasvattaneet kansainvälisiä siirtolaisvirtoja, niin laillisia kuin laittomiakin. Samalla myös järjestäytynyt ihmiskauppa on lisääntynyt nopeasti. Rikollisverkostot pystyvät tällä hetkellä hyödyntämään tehokkaasti ja yhtäaikaisesti sekä globalisaation häviäjäpuolen yhteiskuntien kasvavaa taloudellista ja sosiaalista kaaosta että teollisuusmaissa meneillään olevaa perinteisten kansallisvaltiorakenteiden vähittäistä murentumista. Talouselämän työvoimatarpeita ja kaupallista seksiteollisuutta palvelevan ihmiskaupan markkinat ovatkin kasvaneet rajusti kymmenen vuoden aikana koko maailmassa, myös Euroopassa.

Suomen asema ei vaikuta keskeiseltä

Kolme vuotta sitten ilmestyneessä Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen katsauksessa todettiin, että tietämys Suomeen kohdistuvasta ihmiskaupasta samoin kuin ulkomaalaisten maassamme harjoittamasta prostituutiosta ja sen organisoinnista oli vähäistä ja aukollista. Osasyynä olivat tuolloisen lainsäädännön puutteet. Nuo puutteet on korjattu viime vuonna voimaan tulleessa rikoslain ihmiskauppa- ja paritusrikoksia koskeneessa uudistuksessa. Suomen lainsäädäntö vastaakin tällä hetkellä sekä kansainvälisiä sitoumuksia että ihmiskaupan ja järjestäytyneen paritusrikollisuuden torjunnan asettamia käytännön vaatimuksia.

Myös tietämys maassamme harjoitettavasta paritusrikollisuudesta on jonkin verran lisääntynyt muutaman suurehkon paritusjutun ilmitulon ja tutkinnan myötä. Yleiskuva Suomeen suuntautuvasta ja Suomea kauttakulkumaana käyttävästä ihmiskaupasta on kuitenkin edelleen lähes yhtä hämärä kuin kolme vuotta takaperinkin. Pääsyynä tähän on vähäinen perustutkimus, johon osaltaan on vaikuttanut se, että niin ihmiskaupan torjunnan kuin ihmiskaupan ja prostituution tieteellisen tutkimuksenkin rahalliset ja henkilöresurssit ovat erittäin vaatimattomat.

Huolimatta vuoden alkupuolella paljastuneesta Georgiasta Suomen kautta Keski- ja Etelä-Eurooppaan suuntautuneesta merkittävästä ihmissalakuljetusreitistä Suomen asema eurooppalaisessa ihmiskaupassa ei vaikuttaisi olevan edelleenkään kovinkaan keskeinen.

Suomi kohtaa ihmiskaupan kahdella tavalla

Ihmiskauppa koskettaa Suomea lähinnä kahdessa muodossa. Suomi toimii Venäjältä ja Venäjän kautta sekä ilmateitse Itä-Aasiasta muualle Eurooppaan suuntautuvan ihmiskaupan kauttakulkumaana. Toisaalta Suomeen suuntautuu prostituutiota palvelevaa ihmiskauppaa Luoteis-Venäjältä ja Baltian maista. Suomeen suuntautuva ihmiskauppa on edelleenkin nimenomaan naiskauppaa; suomalaiset työmarkkinat vaikuttaisivat toistaiseksi olevan suhteellisen vapaat orjatyövoiman käytöstä. Kehitys työmarkkinoilla on kuitenkin viime vuosina kulkenut huonompaan suuntaan, eikä ole enää itsestäänselvyys, että nykyinen suhteellisen hyvä tilanne säilyy tulevaisuudessa ilman aktiivisia toimenpiteitä ja valvonnan tehostamista.

Poliisi- ja rajaviranomaisten tietojen mukaan sekä Suomen sisäinen että Suomea kauttakulkumaana käyttävä ihmiskauppa on edelleenkin määrällisesti vähäistä. Toisenlaisiakin näkökantoja kuitenkin on, esimerkiksi oikeustieteen dosentti Sami Mahkonen Helsingin yliopistosta on arvioinut suomalaisessa prostituutiossa toimivan tällä hetkellä jopa 1 000–2 000 ihmiskaupan uhria. (Syyskuussa 2004 Hufvudstadsbladetissa julkaistussa artikkelissa ei tosin käy ilmi, mihin hän arvionsa perustaa.)

Ongelman hahmottamista vaikeuttaa se, että asiantuntijoiden arviot jo yksin Suomeen suuntautuvan itäprostituution laajuudesta ja rakenteesta ovat huomattavan erilaisia. Keskusrikospoliisin mukaan Suomessa harjoittaisi prostituutiota tällä hetkellä vuosittain 10 000-15 000 ulkomaalaista, jotka ovat kotoisin pääasiassa Venäjältä ja Baltian maista. Tähän volyymiin nähden Mahkosen esittämä arvio on jopa suhteellisen maltillinen (noin 10 %). Vielä muutama vuosi sitten keskusrikospoliisin arvio oli kuitenkin huomattavasti alhaisempi, 4 000–5 000 ulkomaalaista prostituoitua vuodessa. Keskusrikospoliisin arvio volyymin huomattavasta kasvusta viime vuosina ei saa toisaalta tukea muista luotettavista lähteistä. Pro-tukipisteen arvion mukaan Helsingin seudulla toimi syksyllä 2004 noin 1 000–1 500 ulkomaalaista prostituoitua. Järjestön kontaktien määrä on viime vuosina pysynyt vakaana, uusia kontakteja oli 2004 vajaat 400. Lapin yliopistossa äskettäin tehdyn tutkimuksen mukaan puolestaan Pohjois-Suomeen suuntautuva ulkomaalainen prostituutio olisi viime vuosina pikemminkin vähentynyt kuin kasvanut. Tutkimuksen mukaan Murmanskin alueelta Lapissa toimivien prostituoitujen määrä olisi tällä hetkellä 20–60 (kolme vuotta sitten luvuksi arvioitiin vielä 300).

Keskusrikospoliisin arvion mukaan myös prostituution järjestäytymisaste on tiivistynyt viime vuosina, samalla paritusrikollisuus olisi siirtynyt aiempaa suuremmassa määrin järjestäytyneen rikollisuuden toimijoiden käsiin. Keskusrikospoliisin näkemyksen mukaan Suomeen suuntautuva itäprostituutio onkin nykyään jo käytännössä kokonaisuudessaan Venäjän ja Viron järjestäytyneen rikollisuuden hallinnassa. Tilastot pääosin tukevat näkemystä: vuosina 1999-2003 poliisin tietoon tuli yhteensä 215 paritusrikosta, joissa epäiltyjä oli kaikkiaan 314. Ulkomaalaisten osuus epäillyistä oli vuonna 1999 vain 17 prosenttia, vuonna 2003 jo 55 prosenttia.

Jos poliisin arviot pitävät paikkansa, prostituoituihin kohdistuvat uhkat ja väärinkäytökset ovat varmasti lisääntyneet. Prostituoitujen parissa toimivista sosiaalityöntekijöistä ainakaan kaikki eivät kuitenkaan jaa poliisin arviota, vaan pitävät itsenäisten toimijoiden osuutta prostituutiossa suurempana ja muutoksia vähäisempinä. Poliisin arvioihin arvellaan vaikuttavan sen, että poliisin valvonta- ja tiedustelutoiminta suuntautuu (kuten oikein onkin) nimenomaan paritusrikollisuuteen ja paritusrikollisuudessa nimenomaan sen törkeimpiin muotoihin. Tämän johdosta poliisitiedoista syntyvä kuva prostituutiotilanteesta saattaa olla todellisuutta huonompi.

Suomalaiseen prostituutioon liittyviä ihmiskaupaksi epäiltyjä rikoksia ei poliisin tutkintaan ole viime vuosina tullut kuin muutamia. Todellisuus lienee synkempi, mutta kuinka synkkä, siitä ei tietoa ole.

Tiedot Suomea kauttakulkumaana käyttävän ihmiskaupan laajuudesta perustuvat pitkälti rajaviranomaisten arvioihin ja selvitettyihin rikoksiin. Volyymi ei ole merkityksetön, mutta uhrien vuotuinen määrä lienee kuitenkin laskettavissa kymmenissä ja sadoissa pikemminkin kuin tuhansissa.

Ihmiskaupasta ja naiskaupasta Suomessa tällä hetkellä käytävä keskustelu koostuu huomattavalta osin, ei ehkä perusteettomista, mutta yleensä valitettavan perustelemattomista väitteistä ja oletuksista. Vieläkin ongelmallisempaa on, että myös viranomaisten poliittiset linjaukset ja toimintaohjelmat joudutaan paremman puutteessa perustamaan samoihin oletuksiin. Ehkä olisi jo aika selvittää, mikä Suomen ihmiskauppatilanne todellisuudessa on – niin prostituution, työmarkkinoiden kuin kauttakulkuliikenteenkin osalta. Samalla Suomi voisi toimia esimerkkinä niin muille Euroopan unionin jäsenmaille kuin koko kansainväliselle yhteisölle, ja yleismaailmallisen ihmiskaupan ehkäisyn tarpeisiin saataisiin kipeästi kaivattua ja arvokasta tutkimustietoa.

Kirjoittaja on tutkija Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa.

 
Julkaistu 10.6.2005