Risto Karhunen

Asenteet vakuutusrikollisuutta kohtaan ongelmallisia

Vakuutusyhtiöihin kohdistuvat petosrikokset Suomessa aiheuttavat vuosittain jopa 200 miljoonan euron menetykset vakuutusyhtiöille ja sitä kautta menetyksiä myös vakuutuksenottajille. Sekä Suomessa että useissa muissa maissa on arvioitu, että 5–10 prosenttia vahinkovakuutuksen korvausmenosta on perusteetonta.

Vakuutuksenottajien tulee voida luottaa siihen, että vakuutusyhtiöt torjuvat ja tutkivat näitä rikoksia ja muita väärinkäytöksiä tehokkaasti sekä pyrkivät aktiivisesti rajoittamaan väärin perustein haettavista vakuutuskorvauksista aiheutuvaa vahinkoa. Vakuutusrikostorjunta on vakuutusyhtiöihin kohdistuvan rikollisen toiminnan, tyypillisesti petosrikollisuuden, ennalta estämistä ja tutkimista. Vakuutusrikostorjuntaa on myös rahanpesun torjunta.

Vakuutusrikollisuudella tarkoitetaan sitä, että vakuutussopimus tehdään käytettäväksi rikollisessa tarkoituksessa tai että vahinkokäsittelyssä annetaan perättömiä tietoja ja saadaan vakuutusyhtiö maksamaan perusteeton vakuutuskorvaus.

Vakuutusrikosten torjuminen on myös osa vakuutusalan yhteiskuntavastuuta. Vakuutusyhtiöiden tulee omassa liiketoiminnassaan vähentää niihin kohdistuvia rikoksentekomahdollisuuksia sekä havaita, tutkia ja tarvittaessa ilmoittaa viranomaisille ilmitulleita rikoksia.

Tehokas ja ammattimaisesti toteutettu vakuutusyhtiöiden oma tutkintatoiminta on tärkeä vakuutusrikostorjunnan väline, jolla

  • ehkäistään lisääntyneen kiinnijäämisriskin kautta tehokkaasti ennalta yhtiöihin kohdistuvia petosrikosten yrityksiä
  • alennetaan olennaisesti rikoksentekijöiden saaman taloudellisen hyödyn määrää, ja näin vähennetään tekojen houkuttelevuutta
  • saadaan tietoa siitä, miten vakuutusyhtiön tuotteita, ehtoja, työprosesseja ja muita toimintatapoja tulee kehittää rikoksentekomahdollisuuksien vähentämiseksi ja
  • hankitaan perusteet oikeelliselle korvauspäätökselle ja päätökselle siitä, onko asiassa tehtävä rikosilmoitus poliisin suorittaman esitutkinnan käynnistämiseksi.

Tutkintatoiminnan päämäärä on viimeksi mainittu. Perusteettomana korvausmenona säästynyt rahamäärä ei ole tutkinnassa pääasia, joskin sekin seikka on merkityksellinen. Suomessa on arvioitu, että vakuutustutkijoiden tutkimissa tapauksissa säästyneen korvausmenon osuus on 30–40 prosenttia vaadituista korvauksista eli 12–16 miljoonaa euroa vuodessa.

Määrää tutkittu haastattelututkimusten avulla

Vakuutusrikollisuus on tyypillistä piilorikollisuutta. Vain osa siitä paljastuu ja vain osa siitä ilmoitetaan poliisille. Suuresta vahinkoilmoitusten määrästä on erittäin vaikeaa selvittää vakuutusrikollisuuden määrää ja laatua. Asia on ratkaistu tekemällä haastattelututkimuksia vakuutuksenottajien asenteista väärinkäytöksiin. Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliiton toimeksiannosta Turun yliopisto on tutkinut niitä vuosina 1996 ja 2003. Haastattelututkimuksessa vastaajat arvioivat eri vakavuusasteisten huijausten moitittavuutta.

Tutkimustulosten mukaan 23 prosenttia vastaajista tunsi vakuutushuijaukseen syyllistyneen henkilön, yleisin huijaustapa oli korvausvaatimuksen liioittelu, huijaustapaukset eivät paljastuneet (69 % tapauksista), 79 prosenttia vastaajista piti ennalta ehkäisyä parhaana huijausten torjuntakeinona ja 89 prosenttia piti tarkoituksenmukaisena, että vakuutusyhtiön omat vakuutustutkijat selvittävät epäselviä vahinkotapauksia.

Merkittävä tutkimustulos oli vakuutusrikokseen syyllistyvän henkilöprofiili: alle 30-vuotias, hyvin koulutettu ja ansaitseva ja yli 50 000 asukkaan paikkakunnalla asuva mies.

Taloustutkimus Oy teki 2004 Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliiton toimeksiannosta "Vakuutustutkimus 2004" haastattelututkimuksen. Tutkimuksessa esitettiin yksi vakuutusrikollisuutta koskeva väittämä: "On hyväksyttävää liioitella vahingon määrää vahinkoilmoituksessa". Seitsemän prosenttia vastaajista oli väittämän kanssa täysin samaa mieltä ja 13 prosenttia lähes samaa mieltä eli viidennes vastaajista suhtautuu hyväksyvästi vakuutusyhtiön huijaamiseen. Tutkimuksessa haastateltiin 1002 vastaajaa henkilökohtaisesti.

Suhtautuminen kertoo individualismista

Turun yliopiston tutkijoiden Ahti Laitisen ja Hannu Niskasen mukaan suhtautumisessa vakuutuspetoksiin voi olla kyse kehityksestä kohti yhä kasvavaa individualismia ja egoismia, jossa täysin rationaalisesti harkiten sallitaan yhteiskunnan hyväksymistä normeista poikkeaminen omien tarkoitusperien toteuttamiseksi.

Johtopäätökseen individualismin ja egoismin korostuneesta asemassa yhteiskunnassa on helppo yhtyä. Suurin osa vakuutuksenottajista toimii rehellisesti ja oikein. Mutta osa vakuutuksenottajista tai muista korvaukseen oikeutetuista ei ole vakuuttamisen perusajattelun – molemmin puolisen luottamuksen – arvoisia. Valitettavan monet käyttävät sumeilematta hyväkseen väärinkäytösten tekomahdollisuuksia toteuttaakseen "kaikki minulle nyt ja heti" ajattelumalliaan. Nykyajan arvot ja asenteet – mm. tositv-elämänasenne – ovat myös omiaan vaikuttamaan eräiden vakuutuksenottajien toimintatapoihin ja suhtautumiseen huijaamiseen. Kyseessä ovat sekä hyvin koulutetut ja toimeentulevat että jo syrjäytyneet tai syrjäytymässä olevat henkilöt.

Esimerkeiksi individualismista, egoismista ja "sallivuudesta" voidaan ottaa nuoret miehet, jotka ovat ottaneet vapaaehtoisia vakuutuksia erilaisiin ajoneuvoihin. Suomessa vakuutustutkinnasta on koottu tunnuslukuja 1.7.2002 lukien. Merkille pantavaa on, että tutkijoiden tutkimista vahinkotapauksista jo yli puolet liittyy johonkin ajoneuvoon: autoon, moottoripyörään, veneeseen tai moottorikelkkaan. Todettakoon, että näissä tapauksissa euromääräisesti vaaditut vakuutuskorvaukset eivät välttämättä ole suuria, sillä ajoneuvotapauksissa vaaditut vakuutuskorvaukset ovat noin neljännes kaikista tutkittujen tapausten korvausvaatimuksista.

On esitetty arvioita, etteivät nuoret ajoneuvojen haltijat "malta olla köyhiä", vaan mahdollisimman nuorena – usein ilman vakinaisia tuloja – on saatava mahdollisimman hyvä kulkuneuvo. Rahoitusyhtiöt tietenkin auttavat tässä edellyttäen, että ostajalla on puhtaat luottotiedot. Mutta valitettavan usein ajoneuvojen uusimisessa ja korjauttamisessa käytetään perusteettomia vahinkoilmoituksia eli tehdään vakuutuspetoksia. Tekotapojen kirjo on mitä moninaisin ajoneuvojen tahallisista tuhoamisista vahinkotapahtuman jälkeen otettuihin vakuutuksiin. Vastaava ilmiö on ollut havaittavissa myös muissa Pohjoismaissa.

Vakuutustutkimus 2004:n haastattelutuloksen perusteella voidaan esittää perustellusti lisäkysymyksiä. Koetaanko vakuutusyhtiöt kasvottomiksi, rikkaiksi ja jollakin tavalla helposti huijattavaksi? Onko vakuutustuotteet, mm. korvausehdot ja käsittelynopeus, kiristyvässä kilpailutilanteessa tehty väärinkäytöksiin houkutteleviksi? Ovatko vakuutusalan omat torjuntatoimet riittävällä tasolla? Onko vakuutusyhtiöiden huijaaminen verrattavissa yleisyydessään ja paheksuttavuudessaan ns. uhrittomiin rikoksiin kuten veropetoksiin?

Torjunta perustuu omaan tutkijatoimintaan

Vakuutusyhtiöiden torjuntatoimet ovat perinteisesti perustuneet omaan tutkijatoimintaan. Suomessa työskentelee kahdeksassa vahinkovakuutusyhtiössä 23 vakuutustutkijaa, viisi assistenttia sekä muutamia IT-asiantuntijoita. Ruotsissa vakuutustutkijoita on noin 130, Norjassa noin 60 ja Tanskassa noin 35. Henkilöresurssipanostukset vaihtelevat maittain merkittävästi. Vakuutusyhtiöistä ja myös Pohjoismaiden keskusliitoista saatujen tietojen mukaan tutkittavia vahinkotapauksia tutkijaa kohden on liikaa eli tutkintaresurssit eivät riitä.

Suomessa on tietoisesti suunnattu tutkijatoiminnan painopistettä ennalta estävään suuntaan. Jo tapahtuneiden vahinkotapausten tutkinnan ohella on panostettu asiakasvalintaan, informaation käsittelyyn ja analyysitoimintaan, viranomaisyhteistyöhön sekä oman yhtiön henkilökunnan kouluttamiseen. Lisäksi tehokas viestintä torjuntatoimista on ollut omiaan lisäämään ennalta estävää vaikutusta. Ennalta estävän toiminnan tehokkuuden ja taloudellisen vaikuttavuuden mittaaminen on tietenkin vaikeaa, jopa mahdotonta. Tuolloinhan pitäisi saada tunnuslukuja "tapahtumattomista vahingoista ja rikoksista". Tilanne on tuttu vahingontorjuntatyössä yleisemminkin.

Vakuutusalan yhteisiä rekistereitä kehitetty

Suomessa, kuten myös Ruotsissa ja Norjassa, vakuutusala on panostanut yhteisten rekisterien kehittämiseen. Suomessa vahinkorekisteri on ollut käytössä 1.6.2002 lukien. Rekisteri on perustettu tietosuojalautakunnan poikkeusluvalla ja se on merkittävä poikkeus vakuutusalaa koskevasta salassapitovelvollisuudesta. Rekisterin käyttö mahdollistaa muutoin vaitiolovelvollisuuden piirissä olevan tiedon vaihtamisen vakuutusyhtiöiden kesken. Rekisteriin talletetaan vuosittain tietoja noin 900 000:sta yksityishenkilön vahinkoilmoituksista. Tavoitteena on löytää samaa vahinkoa koskevat, eri yhtiöille tehdyt vahinkoilmoitukset tai muut tutkintaherätteen antavat tiedot. Tietoja yritysten tekemistä vahinkoilmoituksista ei talleteta. Lupaa tähän haettiin, mutta tietosuojalautakunta katsoi, ettei sillä henkilötietolain 43 §:n mukaan ole toimivaltaa luvan myöntämiseen.

Vahinkorekisterillä on huomattava ennalta estävä merkitys ja sen käytöstä tiedotetaan mm. kaikissa vahinkoilmoituslomakkeissa vakioteksteillä. Rekisteri on teknisesti hyvin kehittynyt ja perustiedot vahinkoilmoitusta tekevän henkilön muihin vakuutusyhtiöihin tekemistä ilmoituksista näkyvät vahinkoa perustettaessa. Silti "osumien" määrä Suomessa on vielä varsin rajallinen, vain muutamia kymmeniä vuodessa. Eräät vahinkorekisterin kautta tutkintaan tulleet tapaukset ovat johtaneet oikeudenkäyntiin ja perättömiä tietoja antaneet tahot on tuomittu petoksen yrityksestä.

Suomessa vakuutusalalla on myös toinen yhteinen rekisteri, väärinkäytösrekisteri. Siihen voidaan rekisteröidä henkilö, joka on tehnyt tai yrittänyt tehdä vakuutusyhtiöön kohdistuvan petos- tai talousrikoksen. Rekisteröinti näkyy vakuutusalalla luottohäiriömerkintänä. Suomalaisilla pankeilla on vastaava rekisteri käytössään.

Tuleva kehitys

Jos edellä todetut yhteiskunnan muutostrendit (subjektivismin ja individualismin lisääntyminen) pitävät paikkansa, vakuutusalalla on edessään suuri haaste nostaa potentiaalisten tekijöiden tekopäätöskynnystä. Vakuutusalan on tehtävä aktiivisesti torjuntatyötä itse omalla alallaan, mutta myös yhteistyössä viranomaisten kanssa. Suomessa hyväksyttiin vuonna 2004 laaja sisäisen turvallisuuden ohjelma, jonka täytäntöönpanossa korostuu viranomaisten ja yksityisen sektorin kumppanuus. Valitettavasti on kuitenkin niin, että vakuutusyhtiöt tai viranomaiset yhdessä voivat merkittävästi vaikuttaa ainoastaan kontrolliin ja sanktioihin liittyviin asioihin. Kontrollia ja valvontajärjestelmiä ei kuitenkaan ole järkevää muuttaa kokonaisvaltaisesti, vaan toimenpiteet on hyvä kohdistaa riskiryhmiin.

Vakuutusalan omat torjuntatoimenpiteet ovat avainasemassa. Kiristyvässä kilpailutilanteessa tuotevalikoima, vahinkokäsittely ja asiakasrajapinnassa olevat muut prosessit on pidettävä mahdollisimman vähän väärinkäytöksiin houkuttelevina.

Kirjoittaja on rikostorjunnan asiantuntija Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliitossa.

 
Julkaistu 10.6.2005