Juha Kääriäinen, Noora Ellonen & Venla Salmi

Väkivalta on läsnä lasten arkipäivässä

Uuden kyselytutkimuksen mukaan lapset ja nuoret kokevat väkivaltaa useammin kuin aikuiset. Pojista runsaat 20 ja tytöistä noin 15 prosenttia ilmoitti joutuneensa pahoinpitelyn kohteeksi kuluneen vuoden aikana. Tyypillisesti väkivallan tekijänä on ikätoveri kotona tai koulussa; noin joka kymmenennessä tapauksessa on kyse aikuisen lapseen kohdistamasta väkivallasta.

Tietomme lapsiin kohdistuvan väkivallan ja muun rikollisuuden määrästä ovat olleet pitkään puutteelliset tai hajanaiset. Kuluvana syksynä Poliisiammattikorkeakoulussa on valmistunut erityinen lapsiuhritutkimus. Se on osa tutkimushanketta, jossa selvitetään lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa Suomessa. Hankkeen muissa tutkimuksissa tarkastellaan poliisin tietoon tullutta lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa sekä viranomaisyhteistyön haasteita lapsiin kohdistuneissa väkivaltatapauksissa.

Lapsiuhritutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena suomen- ja ruotsinkielisissä peruskouluissa tammikuussa 2008. Tulokset edustavat mannersuomalaisia 12- ja 15-vuotiaita peruskoulun kuudennen ja yhdeksännen luokan oppilaita. Kyselylomakkeeseen haettiin vaikutteita pääasiassa kahdelta eri taholta. Ensinnäkin haluttiin tarkastella lasten väkivaltakokemuksia laaja-alaisesti, minkä vuoksi väkivallan käsitteeseen sisällytettiin mahdollisimman kattavasti erilaisia väkivallan muotoja. Toisaalta haluttiin saada trenditietoa niiltä osin kuin se oli mahdollista. Seksuaalisen väkivallan ja osin perheessä tapahtuvan väkivallan osalta toistettiin Heikki Sariolan vuonna 1988 käyttämää kysymyssarjaa, joka mahdollisti ajallisen vertailun.

Lapsiin kohdistuva väkivalta on yleistä

Kyselylomakkeemme alussa tiedustelimme vastaajilta yleisesti pahoinpitelykokemuksia kysymyksellä: "Onko kukaan lyönyt sinua tai käynyt kimppuusi viimeisten 12 kuukauden aikana". Vastaajista noin viidennes vastasi kysymykseen myöntävästi. Pojat ilmoittivat joutuneensa väkivallan kohteeksi tyttöjä useammin. Voimme verrata näitä lukuja aikuisille tehtyjen rikosuhritutkimusten havaintoihin. Vaikka kysymykset on aseteltu näissä kyselyissä eri tavoin, tuloksia voi pitää luotettavasti suuntaa-antavina: lapset kohtaavat pahoinpitelyjä useammin kuin aikuiset (kuvio 1).

Kuvio 1. Pahoinpitelyn kohteeksi joutuneiden osuus (%) vastaajan iän mukaan. Luvut perustuvat lapsiuhritutkimuksen 2008 (LU) ja kansallisen uhritutkimuksen 2006 (KU) tietoihin.

Lapsiin kohdistuva väkivalta on tyypillisesti toisen lapsen kotona tai koulussa ikätoveriinsa kohdistamaa väkivaltaa. Tyttöjen ja poikien kokemassa väkivallassa on kuitenkin eroavaisuuksia. Pojat kokevat selvästi enemmän väkivaltaa kodin ulkopuolella kuin tytöt. Poikien väkivaltakokemuksista suuri osa on toisen pojan tekemää. Kyse on siis ikätovereiden välisestä väkivallasta, joka useimmiten tapahtuu kodin ulkopuolella, kuten koulussa, kadulla tai vapaa-ajanviettopaikoissa. Tytöt puolestaan raportoivat kotiin liittyviä väkivaltakokemuksia poikia enemmän. Ero on huomattava sekä väkivallan kokemisessa että sen näkemisessä. Kaikkiaan noin kymmenen prosenttia lasten ja nuorten kokemasta väkivallasta on sellaista, jossa väkivallan tekijänä on ollut aikuinen.

Lapsiin kohdistuva väkivalta on vakavaa

Lasten ja nuorten keskinäistä väkivaltaa saatetaan pitää vähemmän vakavana kuin aikuisten välistä väkivaltaa. Yksi tapa mitata väkivallan vakavuutta on kysyä väkivallan seurauksena syntyneitä vammoja ja niiden vakavuutta. Voimme verrata lapsiuhritutkimuksen ja kansallisen uhritutkimuksen (2006) tietoja, vaikka käytetyt kysymykset eivät ole samalla tavalla asetettuja. Kuvion 2 tuloksista havaitsemme, että lapset ja nuoret näyttävät joutuvan useammin kuin aikuiset sellaisten pahoinpitelyjen kohteeksi, joiden seurauksena on jokin fyysinen vamma, 15-vuotiaiden ero aikuisiin on selvä ja 12-vuotiaatkin kohtaavat vammoihin johtanutta väkivaltaa useammin kuin nuoret aikuiset tai keski-ikäiset.

Kuvio 2. Pahoinpitelyn seurauksena viimeisten 12 kuukauden aikana vammoja saaneiden osuuksia (%) ikäluokista (LU ja KU).

Kuritusväkivalta on vähentynyt selvästi

Koti luo turvaa ja läheisyyttä niin lapsille kuin aikuisillekin. Paradoksi on kuitenkin siinä, että lapsiin kohdistuvasta väkivallasta merkittävä osa tapahtuu juuri kotona. Mitä pienemmästä lapsesta on kysymys, sitä riippuvaisempi hän on aikuisten huolenpidosta ja hoidosta ja sitä alttiimpi hän on aikuisen laiminlyönneille, väärinkäytöksille ja väkivallalle.

Havaintojemme mukaan perheessä tapahtuva, aikuisten lapsiin kohdistama väkivalta on vähentynyt kahdessakymmenessä vuodessa dramaattisesti (kuvio 3). Väheneminen näkyy sekä isien että äitien tekemässä väkivallassa. Kaikkein eniten ovat vähentyneet sellaiset suhteellisen lievät väkivallan muodot, joita aikaisemmin pidettiin sallittuna ruumiillisena kurituksena. Muutos on sikäli odotusten mukainen, että edellisen mittauksen aikaan kaksikymmentä vuotta sitten ruumiillisen kurituksen kieltävä lakimuutos ei ollut vielä ehtinyt vaikuttaa. Kuluneiden kahden vuosikymmenen aikana ovat aikuisten asenteet ruumiillista kuritusta kohtaan muuttuneet aiempaa kielteisemmiksi. Nyt voimme nähdä, että tämä asennemuutos on konkretisoitunut lasten kokemuksissa.

Kuvio 3. Yhdeksäsluokkalaisten kokemukset äidin ja/tai isän käyttämästä väkivallasta ennen 14 vuoden ikää vuosina 1988 ja 2008, % -osuus vastanneista.

Väkivalta on perhetason ilmiö

Tutkimuksessamme tarkasteltiin paitsi lasten omia kokemuksia väkivallasta perheessä myös sitä, miten usein he ovat nähneet muihin perheenjäseniin kohdistuvaa väkivaltaa. Tutkimus osoittaa sen, että lapset näkevät sekä äitiin, isään että sisaruksiin kohdistuvaa väkivaltaa (kuvio 4). Äitiin näyttää kohdistuvan perheväkivaltaa useammin kuin isään mutta ero on pienempi kuin perheväkivallasta käydyn keskustelun perusteella voisi luulla. Toiseksi kiinnittyy huomio siihen, että lapset havaitsevat sisaruksiinsa kohdistuvan väkivaltaa useammin kuin kumpaankaan vanhempaansa kohdistuvaa väkivaltaa. Havaitsimme myös, että väkivaltaa ilmoittavat näkevänsä kotonaan erityisesti ne lapset, jotka itsekin joutuvat kotona väkivallan uhriksi.

Näyttääkin siltä, että väkivalta on nimenomaan perhetason ilmiö: mikäli perheessä käytetään väkivaltaa, siitä saavat osansa niin äidit, isät kuin lapsetkin. Parisuhdeväkivaltaa voidaan pitää selvänä lapsiin kohdistuvan väkivallan riskitekijänä.

Kuvio 4. Niiden osuus yhdeksäsluokkalaisista (%), jotka ovat viimeisten 12 kuukauden aikana nähneet kotonaan äitiin, isään tai sisarukseensa kohdistuvaa väkivaltaa.

Opettajat ja harrastusohjaajat harvoin väkivaltaisia

Omien vanhempien lisäksi lasten ja nuorten elämässä on myös muita aikuisia, kuten opettajia ja harrastuksen ohjaajia. Näiden vastuullisten henkilöiden väkivaltaisesta tai seksuaalisesti epäsopivasta käyttäytymisestä lapsia kohtaan keskustellaan aika ajoin julkisuudessa. Siksi myös heidän tekemiään väkivallan tekoja kartoitettiin tässä kyselyssä.

Tutkimus osoittaa, että opettajien ja erityisesti harrastusohjaajien väkivaltainen käyttäytyminen lapsia kohtaan on erittäin harvinaista. Harrastusohjaajan väkivaltaisesta käyttäytymisestä kertoi vain muutama lapsi. Opettajan fyysisen väkivallan kohteeksi kertoi puolestaan joutuneensa muutama prosentti vastaajista. Pojat kertovat opettajien tarttuneen lujasti tai lyöneen, kun taas tytöt kertovat opettajan seksuaalisesti häiritsevästä koskettelusta. Niin ikään harvinaisia ovat tuntemattomien aikuisten tekemät väkivallan teot: väkivallantekijä löytyykin yleensä lapsen lähipiiristä.

Lapset kokevat internetissä häirintää ja uhkailua

Internet on nykyajan nuorille tärkeä kohtaamispaikka, jonka avulla pidetään yhteyttä ystäviin ja solmitaan uusia kaveruussuhteita. Internet ja matkapuhelimet tarjoavat kuitenkin kanavan myös kiusaamiselle ja häirinnälle. Nuoret kohtaavat kiusaamista ja uhkailua tekstiviesteillä sekä huhujen levittämistä että ilkeyksiä internetissä (kuvio 5). Erityisesti tyttöihin kohdistuu myös seksuaalista häirintää ja ehdottelua internetissä. Sen sijaan todelliseen seksuaaliseen kanssakäymiseen johtaneet internet-tuttavuudet ovat erittäin harvinaisia. Vain 0,3 prosentilla vastaajista oli kokemuksia vastentahtoisesta tai maksetusta seksuaalisesta kanssakäymisestä alun perin internetissä tavatun henkilön kanssa. Tuttavuudet alkoivat useimmiten internetin kuvagallerioissa ja tekijänä oli yleensä toinen nuori.

Kuvio 5. Internetissä ja matkapuhelimella häirinnän ja kiusaamisen kohteeksi joutuneiden osuus 12 kk aikana, %.

Vakava seksuaalinen hyväksikäyttö vähentynyt

Yleisesti nuorten seksuaalikokemukset aikuisten kanssa ovat vähentyneet selvästi. Kaksikymmentä vuotta sitten 18 prosenttia yhdeksäsluokkalaisista tytöistä ja seitsemän prosenttia pojista ilmoitti seksuaalikokemuksia itseään vähintään viisi vuotta vanhemman henkilön kanssa. Vuonna 2008 saman teki 13 prosenttia tytöistä ja kolme prosenttia pojista. Seksuaalinen kanssakäyminen aikuisten kanssa on myös muuttanut muotoaan. Yhä harvempi kokemus etenee sukupuoliyhteyteen tai edes kosketukseen; yleensä ne jäävät ehdotusten tai itsensä paljastelun tasolle.

Lasten ja nuorten seksuaalikokemuksia kysyttiin tutkimuksessa neutraalisti sitomatta kysymystä hyväksikäytön käsitteeseen. Ensinnäkin haluttiin yleistä kuvaa seksuaalikäyttäytymisen yleisyydestä. Toiseksi hyväksikäytön määrittely ei ole mitenkään yksiselitteistä. Rikoslakiin nojaten pyrimme kuitenkin erottelemaan seksuaalikokemuksista ne, jotka selvästi täyttävät hyväksikäytön piirteet. Näitä ovat muun muassa pakottamista ja/tai väkivaltaa sisältäneet kokemukset, insestiset suhteet sekä riittävä ikäero hyvin pitkälle edenneissä kokemuksissa.

Tämän analyysin perusteella voimme sanoa yhdeksäsluokkalaisiin kohdistuvan vakavan hyväksikäytön vähentyneen viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Vähentymistä osoittavat perheen sisäiset hyväksikäyttökokemukset, väkivaltaa sisältäneet seksuaalikokemukset sekä huomattavasti lasta tai nuorta vanhempien (yli 10 vuotta) aikuisten tekemät ja hyvin pitkälle edenneet teot. Sen sijaan lievemmän hyväksikäytön muodot ovat pysyneet kutakuinkin samalla tasolla.

Väkivaltakokemuksissa kasautumisen merkkejä

Väkivaltakokemukset eivät jakaudu tasaisesti lasten kesken vaan uhrikokemuksissa on kasautumisen merkkejä. Tulokset viittaavat siihen, että samat lapset joutuvat väkivallan kohteeksi kotonaan, koulussa ja vapaa-ajallaan. Kasautuneen väkivallan taustalta löytyy useita yksilö- ja perhetason riskitekijöitä. Nuoren riskialtis elämäntyyli, johon liittyy vapaa-ajanviettoa vanhempien kontrollin ulottumattomissa, päihteiden käyttöä ja rikosten tekemistä altistaa uhrikokemuksille. Perhetilanteen osalta merkitseviksi riskitekijöiksi nousevat vanhempien runsas päihteidenkäyttö, vanhempien keskinäinen riitely sekä vanhempien sosiaalisen kontrollin puute. Perinteisistä sosioekonomista taustatekijöistä vain perheen heikko taloudellinen tilanne yhdistyi selkeästi kasautuneisiin uhrikokemuksiin, sen sijaan perhemuodon, vanhempien koulutuksen, työttömyyden tai etnisen taustan kohdalla selkeää yhteyttä ei ollut havaittavissa

Artikkeli perustuu raporttiin: Ellonen, Noora & Kääriäinen, Juha & Salmi, Venla & Sariola, Heikki (2008): Lasten ja nuorten väkivaltakokemukset. Poliisiammattikorkeakoulun raportteja 71/Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja 87. Tampere: Poliisiammattikorkeakoulu.

Juha Kääriäinen toimii erikoistutkijana ja tutkimushankkeen vetäjänä Poliisiammattikorkeakoulussa. Noora Ellonen toimii tutkijana Poliisiammattikorkeakoulussa ja Venla Salmi tutkijana Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa.


 
Julkaistu 8.12.2008