Markku Tyynilä

Historiaa: Amiraalisenaatin oikeusosasto

Syksyllä 1909 syntyi senaatissa hallituspula. Sopivat senaattoriehdokkaat kieltäytyivät talousosaston jäsenyydestä vastalauseeksi toisesta venäläistämiskaudesta. Kenraalikuvernööri, ratsuväenkenraali Vladimir Böckmann keksi ratkaisun. Senaattiin kutsuttiin muutaman vanhasuomalaisen lisäksi Venäjällä palvelleita suomalaisia. Senaattoreiksi nimitettiin useita korkeita upseereita, kuten vara-amiraali A. Wirenius, laivaston insinöörieversti P. Kraatz, kontra-amiraali Th. Sillman, kenraalimajuri Vict. Hedlund ja hetmanni, kenraalimajuri W. Markow. Markowin johtama senaatti saikin lisänimen "amiraalisenaatti".

Toisin kuin talousosasto senaatin oikeusosasto koostui 1909–1917 yksinomaan suomalaisista tuomareista. Vuodesta 1909 vuoden 1914 alkukuukausiin mennessä oikeusosastoon oli nimitetty 14 vanhasuomalaista, jopa neljä entistä vanhasuomalaista kansanedustajaa. Oikeusosaston valtaluvassa 1912 oli 10 jäsentä ja 1917 ennen eroa yhdeksän jäsentä. Useimmat oikeusosaston jäsenistä olivat poikkeuslain nojalla erotettuja tai itse eronneita Turun ja Viipurin hovioikeuden hovioikeudenneuvoksia.

Senaatin yhteisessä täysi-istunnossa eli plenumissa oli oikeusosastossa "suomalainen enemmistö". Plenumin kannalta 28.2.1913 kohtalokas yhteenotto sattui "suomalaisten" ja "venäläisten" välillä, mikä merkitsi erinäisiä askeleita plenumin poistamiseksi. Näyttääkin siltä, että myös "suomalaisten" enemmistö toimi tietoisesti plenumin lakkauttamiseksi.

Käsiteltäessä ehdotusta yleisvaltakunnalliseksi valtiorikoslaiksi äänestyksessä K. Auer ehdotti ratkaisua, jonka mukaan "suomalaisten" kanta voitti kymmenellä äänellä "venäläisten" kahdeksaa ääntä vastaan.

Vuoden 1911 Venäjän tekijänoikeuslain voimaan saattamisesta Suomessa oli esillä kolme kantaa: Walter Andersin, Julius Saraste, Alfr. Liuksiala ja Santeri Saarinen katsoivat, että asia oli käsiteltävä Suomen lainsäädäntöjärjestyksessä ottamatta pohjaksi Venäjän lakia. K. Kasanski, Platon Ivanov, Kraatz, V. Senenov, Wirenius ja Markov kannattivat asian käsittelemistä yleisvaltakunnallisessa lainsäädäntöjärjestyksessä.

Seitsemän jäsenen, Felix Saarikosken, Autereen, K.R. Helasen, Johannes Pesosen, Benjamin Annebergin ja E.R. Rainesalon sekä E. Bergin enemmistön kannaksi tuli, että Suomen lainsäädäntö tuli saattaa Venäjän lain mukaiseksi noudattamatta yleisvaltakunnallista lainsäädäntöjärjestystä. Tässäkin tapauksessa myös monille "suomalaisille" tosiasiallinen tavoite oli plenumin lakkauttaminen.

Senaattori Kasanski anoikin keisarilta lupaa laatia alistus plenumin lakkauttamisesta. Kasanskin mukaan lainkäyttötehtävät olivat "kiistatta kasvaneet", vaikka selvien tilastojen mukaan käsiteltävien oikeusasioiden määrät olivat kiistatta vähentyneet. Asiasta laativat ehdotuksen senaattorivaliokunnan varapuheenjohtajat Saarikoski ja M. Borovitinov sekä jäsenet A.W. Ruusuvaara ja Kasanski. Plenumin lakkauttamisesta annettiinkin "Asetus Keisarillisen Suomen Senaatin Yhteisestä täysi-istunnosta" eli tosiasiassa täysi-istunnon lakkauttamisesta.

Andersin oli ainoa, joka johdonmukaisesti noudatti Suomen lain mukaisia ratkaisuja. Andersin oli 1909 valittu kansanedustajaksi Kuopion läänin itäisen vaalipiirin Suomalaisen puolueen listoilta. Hän luopui kuitenkin kansanedustajuudesta tultuaan 23.7.1909 oikeusosaston jäseneksi. Senaatin sekä talousosaston että oikeusosaston jäsenet erosivat maaliskuussa 1917.

Kun J.K. Paasikiven senaatin talousosasto käsitteli 1918 amiraalisenaatin jäsenten eläkeanomuksia, kaikki osaston jäsenet olivat valmiina myöntämään Andersinin nuhteettomuuden ja puoltamaan eläkeanomusta. Anomuksen katsottiin kuitenkin rauenneen, koska Andersin oli jo siirtynyt uuteen virkaan. Muiden jäsenten katsottiin syyllistyneen rikokseen ja tehneen vääryyttä, ja heidän anomuksensa ehdotettiin hylättäviksi. Nämä jäsenet jätettiin vaille eläkettä myös 1921, mutta jotkut sentään saivat 1926 eläkkeen Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä.

 
Julkaistu 8.12.2008