Sanna Hautala

Turvattomia vai turvallisuusriskejä?

Naisten ja miesten kertomuksia huumekuvioista

Media luo mielikuvia huumeiden ongelmakäyttäjistä, vangeista ja kadulla elävät ihmisistä ovat joko pelottavia turvallisuusriskeinä tai säälittävinä epäonnistujina. Paradoksaalisesti turvallisuusriskiksi määritellyn ihmisen elämä on usein läpeensä turvatonta, toisilla jo varhaisesta lapsuudesta saakka (ks. Granfelt 2015.) Vaikka ilmiö tunnistetaan, huumekuvioissa elävien naisten ja miesten turvattomuuden kokemuksia on tutkittu suhteellisen vähän (Nunes & Sani 2015). Artikkelissani käännän asetelman päälaelleen. Teen näkyväksi huumekuvioissa olleiden henkilöiden kokemuksia turvattomuudesta elämänkulun eri vaiheissa painottaen huumekuvioissa tapahtuneita haavoittavia kokemuksia.

Tekstini pohjautuu tutkimushankkeisiin, joihin olen tai olemme haastatelleet huumeita ja muita päihteitä sekaisin käyttäneitä ja vankilasta asunnottomina vapautuneita ihmisiä. Artikkelissa painottuu kaksi viimeisintä hanketta tuotoksineen. Näistä ensimmäinen liittyy sekakäyttöön (Making sense of polydrug use, SA, n:o 274415) ja toinen on Olli Kaarakan kanssa toteutettu tutkimusavaus asunnottomana vankilasta vapautuvien kuntoutuksesta. Olen poiminut aineistonäytteitä niiden henkilöiden haastatteluista, joilla on huumeiden ongelmakäyttöä ja siihen liittyviä oheisongelmia, kuten rikollisuutta ja asunnottomuutta. Näytteillä havainnollistan haastateltujen turvattomuuden kokemuksia.

Lapsuuden turvattomuudesta turvallisuusriskiksi

Osalla haastatelluista elämä on ollut pienestä saakka turvatonta. Heidän elämäänsä on pyritty suojaamaan lastensuojelun toimesta, mutta kokemukset vakaista elinoloista ovat vähäisiä. Osa on sijoitettu jo vauvana kodin ulkopuolelle, joidenkin elinympäristö on ollut epävakaa ja sosiaalisten ongelmien värjäämä. Tarja Pösö (2004) on kuvannut lastensuojelussa ja lastenkodeissa näkemiensä lasten silmiä vakaviksi. Tutkimuksiemme ihmisten kertomukset lapsuudestaan paljastavat vakavan katseen taakse kätkeytyvän turvattomuuden ja traumaattiset kokemukset.

"Jouduin yks vuotiaana ekan kerran lastenkotiin alkoholisoituneen äidin ja pois muuttaneen biologisen isän takia. Kolmevuotiaana sain kasvattiperheen ja asuin siellä sitte kymmenen vuotta enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi. Ongelmia oli ja kävin sitte vähän aikaa lastenkodissa välissä rauhottumassa. Sitte kolmetoista vuotiaana jouduin uudelleen rauhottumaan, mut en rauhottunu, joten sille tielle jäin. Et biologinen äiti ei antanu lupaa adoptoida ni sossu seuras sitte koko ajan mukana elämässä." (Leena 36 v.)

Lapsuusperheiden elämänvaikeuksien rinnalla haastatellut kertovat elinympäristön sosiaalisista ongelmista. Lähiöissä, joissa työttömyys, toimeentulovaikeudet, päihdeongelmat ja perheväkivalta ovat kasautuneita ja yleisiä, turvattomuus on lapsille arkikokemus. Nähty ja koettu väkivalta on traumaattista ja sillä voi olla pitkäaikaisia seurauksia ihmisten elämään (Hautala & Kaarakka 2018.) Nähdyt pahat asiat ovat usein konkreettisia ja niiden seuraukset kohtalokkaita.

"Mä olin tarkkiksella. Kontulassa, ni se ei oo kauheen hyvä kasvuympäristö tai ylipäätään Itä-Helsinki. Et niinku ainaki siihen aikaan se oli vähän niinku villiä touhua. Että naapurissa… naapuri akka murhas oman äijänsä saatana. Siinä tsiigasin, ku se tuli sieltä reikä rinnassa" (Mies 40 v.)

Lapsen sosiaalisen ympäristön, myös eri asuinalueiden merkitys on nähty lapsen kodin ulkopuolella sijoittamisen ja kasautuvien ongelmien syynä (esim. Hiilamo & Kangas 2010; Harrikari 2014). Elinympäristön turvattomuus ja vanhempien huolenpidon puute haavoittaa lasta. Lapsuuden turvattomuus voi tuottaa ongelmia myöhemmin elämässä. Lastensuojelun tavoitteena on kirjaimellisesti suojata. Huumekuvioissa elää ihmisiä, joiden lapsuudessa ainoa turvallinen aikuinen on ollut viranomainen.

Systeeminen väkivalta

Huumekuvioissa merkittävä turvattomuutta lisäävä tekijä on systeeminen väkivalta. Laittomien huumeiden myyminen, hankinta ja käyttö luovat toimintatapoja, joissa on selkeät säännöt. Systeeminen väkivalta näyttäytyy tapana selvittää huumekuvioiden sisäisiä ristiriitoja, kuten vasikointia ja velkojen perintää. Haastatellut miehet kertovat joutuneensa raa’asti pahoinpidellyksi. Heitä ja heidän läheisiään on ammuttu tai yritetty ampua. Heillä on myös kokemuksia vapauden riistosta ja läheistensä uhkailusta (Hautala ym. 2018, 2019.)

" Se, että hommat pittää hoitaa keinolla millä hyvänsä. Ei niistä voi lähtiä luikkimaan. Onhan niitä varmasti luikkijoita ollu mutta siinä ei muuta vaihtoehtoa ole ku mennä varkaisiin sitten. Jos siitä jäi kiinni ja meni sanomaan, niin sitten katottiin niinku et se on vasikoinu. Silloin ku Jokke ampu mua, mulla oli vielä Tuulin poika sylissä. Jos ei se Kake ois tönässy mua ni Jokke olis ampunut mua. Mä kaaduin siihen pöydän päälle." (Mies 55 v.)

Huumekuviossa on tiukka hierarkia (Perälä 2011). Huumekauppiaat ovat usein samanaikaisesti kovia, raakoja miehiä ja uhreja. Roolit tuodaan esille eri yhteyksissä (ks. Sandberg 2009.) Huumekuvioissa väkivalta toimii keinona osoittaa välimatkaa heikkouteen ja säälittävyyteen. Siellä korostuu maskuliininen uho ja kovan miehen rooli (ks. Honkatukia ym. 2007). Väkivallan kokemukset oikeutetaan ja rationalisoidaan osana elämäntapaa, vaikka ne olisivat kuinka raakoja ja elinikäisiä vammoja jättäviä. Huumehoitoyksiköissä tai sosiaalityöntekijöiden tapaamisissa heikkous ja haavoittuvuus sen sijaan voidaan tuoda esille. Niissä on sijaa turvattomuuden kokemuksille.

Jatkuva pelossa eläminen

Naisten kertomuksissa turvattomuuden kokemukset liittyvät usein huumeiden ongelmakäytön ja väkivaltaisen parisuhteen kompleksiseen yhtälöön. Useat haastattelemamme naiset kertovat elämästään väkivaltaisen ja arvaamattoman miehensä kontrolloimana. Elämä on jatkuvaa pelossa elämistä. Heille fyysinen väkivalta, alistaminen, kiristäminen ja uhkailu sekä arvaamattomuus siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu, ovat arkipäivää.

" Se kadotti kaikki mun kaverit ympäriltä ja kiristi mua kaikilla jutuilla, kaikilla jengeillä ja sitten se oikeudessa puhu omat juttunsa mun päälle. Se yritti vetää minua kerran kämpästä ulos jaloista. En tiiä millä puukolla se löi, mut mulla on tossa jalassa on semmonen hyvän kokoinen jälki. En tajunnu sitä, se tilanne oli niin sekava. Siis en voi ees mitenkään tiivistää sitä, millasta se oli. Se teki ihan kamalia. Sisko tulee kylään miehensä kanssa. Se huutaa yhtäkkiä niille, että haluaako ne nähdä mun subutexit. Jätti mua kämpille myös silleen, että mulla ei oo avaimia. Ilman rahaa, ilman tupakkaa, pankkikorttia. Se oli tosi sairasta". (Nainen 30 v.)

Kumppanin alistamisen, pelottelun ja kontrolloinnin keinot ovat samat kuin missä tahansa väkivaltaisessa parisuhteessa. Huumekuvioissa lähisuhteisiin erityisen vaikeaa hakea apua naisen kielteisen minäkuvan vuoksi. Myös pelko ilmiannon seurauksista, auttajien säälistä tai moralisoivista asenteista vaikeuttavat avun hakemista. Lisäksi läheisten puolesta usein pelätään ja heitä halutaan suojella.

Suurella osalla haastatelluista naisista on kokemusta seksuaalisesta väkivallasta. Se liittyy usein huumekuvioiden sisäisiin välienselvittelyihin, huumevelkoihin, vasikoimiseen tai kostoon naisen miesystävälle, mutta voi olla myös täysin yllättävää ja vailla selitystä.

"Mulle kävi ikävii asioita. Mut on raiskattun ja tollasta. Jotenki mä en osaa vaan surra niitä. En mä oikeen ajattele mitään niist. Paitsi välillä mä ajattelen silleen, et mä oon huora tai jotain." (Nainen 20 v.)

Naisten kertovat seksuaalisen väkivallan särkevyydestä ja leimaavuudesta. Raiskaus rikkoo intiimin rajat (Kainulainen 2017). Sitä hävetään ja siitä on vaikeaa puhua ulkopuolisille vuosienkin jälkeen (Väyrynen 2009). Huumekuviot on ympäristössä, johon väkivalta katsotaan kuuluvaksi. Tapahtumasta koetaan syyllisyyttä, sitä piilotellaan ja avun hakemisen kynnys on korkea. Riikka Kotala (2013) kirjoittaa ideaaliuhreista, joita on helppo sääliä ja joita halutaan suojella. Huumekuvioissa tällaisia uhreja ei ole. Pahimmillaan väkivallan traumaattiset seuraukset jäävät huomiotta tai hämärtyvät elämäntapaan kuuluviksi asioiksi.

Mitä pitäisi tehdä?

Kaduilla huumekuvioissa elävien ihmisten elämä on läpeensä turvatonta. He elävät erityisen haavoittuvassa asemassa. Vaativuudestaan tai pelottavuudestaan huolimatta he ovat oikeutettuja laadukkaaseen hoitoon. Professionaalinen asiantuntemus kiteytyy siihen, että ihminen tulee kohdatuksi ja hänen palvelutarpeensa kartoitetaan ja hän saa asianmukaista hoitoa ja kuntoutusta. Tämä asettaa haasteen palvelujärjestelmälle ja sen kehittämiselle.

Mikäli halutaan luoda turvallinen ympäristö kaikille, on myös kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten palveluita resursoitava ja niiden yhdenvertainen saatavuus taattava. Kehittämistoimenpiteitä tarvitaan siihen, että palvelujärjestelmän eri tahot tunnistaisivat oman roolinsa ja professionaalisen tehtävänsä niin sanottujen vaativien asiakkaiden kohtaamisessa, hoitamisessa ja kuntouttamisessa. Eettisesti kestävä työ ei ole stigmatisoivaa ja hoitokynnyksiä korottavaa.

Kirjoittaja on sosiaalityön professori Lapin yliopistossa.

Lähteet:

Granfelt, Riitta 2015: Asumissosiaalinen työ. Kotiin ja rikoksista irti? Y-säätiön julkaisuja 2015.

Harrikari, Timo 2014: Neglect Social disorganization and the profile of child welfare: Explaining child welfare activity by the community-level factors. Child Abuse & Neglect 38, 1671–1682.

Hautala, Sanna & Hakkarainen, Pekka & Kuussaari, Kristiina & Kataja, Kati 2019: "Violence as a part of drug scenes". Journal of Scandinavian Studies in Criminology and Crime Prevention. 1–18.

Hautala, Sanna & Hakkarainen, Pekka & Kuussaari, Kristiina & Kataja, Kati & Kailanto, Sanna 2018: Huumekuvioiden väkivaltainen toimijuus. Oikeus (47); 1: 12–28.

Hautala, Sanna & Kaarakka, Olli 2018: Vankilasta vapautuminen sosiaalisen kuntoutuksen haasteena. Teoksessa: Härkäpää, Kristiina; Kostamo-Pääkkö, Kaisa & Lindh, Jari (toim.): Sosiaalinen kuntoutus. Lapland University Press. Rovaniemi, 318–344.

Hiilamo, Heikki & Kangas, Olli 2010: Liiallista huolta vai todellista hätää? Kodin ulkopuolelle sijoittamisen kuntatason taustatekijät suomalaisissa kunnissa 1998−2008. Yhteiskuntapolitiikka 75 (5), 488–497.

Honkatukia, Päivi & Nyqvist, Leo & Pösö, Tarja 2007: Violence Talk and Gender in Youth Residential Care. Journal of Scandinavian Studies in Criminology and Crime Prevention vol. 8 (1), 56-76

Kainulainen, Heini 2017: Raiskaus – myyttejä todellisuudesta. Teoksessa Johanna Niemi –Heini Kainulainen –Päivi Honkatukia (toim.): Sukupuolistunut väkivalta. Oikeudellinen ja sosiaalinen kysymys. Vastapaino. Tampere, 214–231.

Kotala, Riikka 2013: Näkymättömästä näkökulmaksi. Parisuhdeväkivallan uhrit ja oikeudellisen sääntelyn muutos Suomessa. Sosiaalitieteiden laitoksen julkaisuja 2013:5. Sosiaalitieteiden laitos. Helsingin yliopisto. Helsinki 2013.

Nunes, Laura M. & Sani, Ana 2015: The drug addict as a victim: A link to explore. Journal of Drug Addiction, Education, and Eradication, 11(3-4), 333–342.

Perälä, Jussi 2011: "Miksi lehmät pitää tappaa?" Etnografinen tutkimus 2000-luvun alun huumemarkkinoista Helsingissä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Helsinki 2011.

Sandberg, Sveinung 2009: Gangster, victim or both? The interdiscursive construction of sameness and difference in self-presentation. The British Journal of Sociology, 60(3), 523–542.

Väyrynen, Sanna 2009:Väkivallan tabu ja naisten huumeiden käyttö. Teoksessa Merja Laitinen – Anneli Pohjola (toim.) Tabujen kahleet. Vastapaino. Tampere, 179–203.

 
Julkaistu 22.3.2019
Sivun alkuun |