Matti Näsi

Lähiympäristön koettu turvallisuus ennallaan

Artikkelissa tarkastellaan lähiympäristön koettua turvallisuutta ja arvioidaan turvallisuuden tunteeseen vaikuttavia tekijöitä. Kansallisen rikosuhritutkimuksen mukaan oman asuinalueen väkivaltakehityksen ei koeta lisääntyneen vuoden 2015 jälkeen ja kodin lähellä olevien alueiden välttely on pysynyt samalla tasolla vuodesta 2012 alkaen.

Rodeo Finnish RF


Ministeriöiden kansliapäälliköt julkaisivat tammikuun lopussa raportin, joka asetti seuraavalle hallitukselle kolme suurta päämäärää. Yksi näistä päämääristä oli yhteiskunnan pitäminen turvallisena ja vakaana. Haaste-lehden 4/2018 artikkelissa Emma Holkeri kollegoineen tarkasteli hallituksen lakiesitysten sisältämän turvallisuuspuheen määrän kehitystä vuosina 1991–2017. Artikkelissa havaittiin turvallisuuspuheen lisääntyneen systemaattisesti miltei kolmen vuosikymmenen ajan jokaisen uuden hallituksen myötä. Turvallisuuden rooli, ainakin poliittisen diskurssin valossa, on siis noussut yhdeksi keskeisistä yhteiskunnallisista teemoista.

Tutkimuskentän näkökulmasta yhteiskunnallisessa turvallisuuskeskustelussa ei ole varsinaisesti mitään uutta. Sosiologi Ulrich Beck nosti jo 1980-luvulla esiin näkemyksen siitä, että läntiset yhteiskunnat olivat kehittyneet eräänlaisista "vajeyhteiskunnista" riskiyhteiskunniksi, kun taas Frank Furedi kirjoitti vuosikymmen myöhemmin yhteiskunnallisesta pelon kulttuurista. Toki on huomioitava, että edellä mainittujen esimerkkien osalta turvallisuuden käsite ja riskien lähteet voivat olla varsin laaja-alaisia, linkittyen vahvasti yhteiskunnan keskiössä oleviin ilmiöihin eri ajankohtina. Esimerkiksi Räsäsen ja kollegoiden vuonna 2012 julkaistun tutkimuksen mukaan suomalaisten kolme yleisimmin koettua riskiä olivat ilmastonmuutos, terrorismi ja tarttuvat taudit. Sen sijaan maahanmuutto koettiin kyseisenä ajankohtana miltei yhtä suurena riskinä kuin prostituutio, yhteiskunnan ikääntyminen ja väkivaltaviihde.

Yhteiskunnallisten riskikokemusten muutokset voivat kuitenkin olla varsin nopeita, sillä Näsin ja kollegoiden vuonna 2017 toteutetun kyselyn mukaan maahanmuutto, turvapaikanhakijat ja terrorismi olivat kaikkein yleisimmin koetut yhteiskunnalliset uhat suomalaisten keskuudessa, kun taas paljon pienempi osuus vastaajista koki esimerkiksi ympäristöuhat ja vakavan väkivaltarikollisuuden huolenaiheena kyseisenä ajankohtana. Yhteiskunnallisten muutosten lisäksi myös tutkimustavalla on merkitystä. Kuten Holkeri ja kollegat toteavatkin: "Turvallisuuskokemuksista saadaan erilaisia tuloksia sen mukaan, miten kysymykset muotoillaan, mitä asioita painotetaan ja keneltä turvallisuudesta kysytään".

Lähiympäristön koettu turvallisuuskehitys kohtaa rikostilastot

Miten suomalaiset sitten kokevat lähiympäristönsä turvallisuuden kehityksen viime vuosina rikollisuuden ja eritoten väkivallan näkökulmasta? Lähiympäristön koettua turvallisuuskehitystä rikollisuuden näkökulmasta on kartoitettu aiemmin mm. Poliisibarometrissa. Vuoden 1999 Poliisibarometrissa miltei 40 prosenttia vastaajista piti rikollisuutta vähintäänkin melko vakavana ongelmana omassa lähiympäristössään, kun vuonna 2018 näin koki enää 20 prosenttia vastaajista.

Tässä artikkelissa lähiympäristön koettua turvallisuutta tarkastellaan Kansallisen rikosuhritutkimuksen (KRT) avulla. Vuodesta 2012 kerätty nykymuotoinen KRT on suunnattu 15–74-vuotiaille suomalaisille, ja sen viimeisimpään raportoituun tiedonkeruuseen vuonna 2017 vastasi 6 141 henkilöä. Eritoten tarkasteluun otetaan suomalaisten kokemukset väkivallan kehityksestä Suomessa yleensä sekä vastaajan omalla asuinalueella viimeisten vuosien aikana. Lisäksi tarkastellaan vastaajien kokemaa väkivallan uhkaa heidän välittömässä lähiympäristössään (kts. kysymykset ohessa).

Kriminologian näkökulmasta rikospelkoja tarkasteltaessa otetaan huomioon yleensä kaksi teoreettista tulokulmaa: se onko kyseessä kokemuspohjainen rikospelko, eli aiemmista uhrikokemuksista tai koetusta uhasta johtuva pelko, vai onko kyseessä ilmaiseva rikospelko, toisin sanoen pohjautuvatko rikospelot osin myös elämän muihin stressitekijöihin, kuten vaikkapa sosiaalisiin tai taloudellisiin huoliin. Teoriatasolla ajateltuna voidaan siis esittää, että koettu väkivallan kehitys Suomessa yleensä kertoo lähtökohtaisesti ilmaisevasta rikospelosta, kun taas kodin lähellä olevien alueiden välttäminen väkivallan uhan vuoksi sekä koettu väkivallan kehitys omalla asuinalueella kertovat enemmänkin kokemuspohjaisesta rikospelosta.

Kuvion 1 perusteella voidaan havaita, että väkivallan uhan vuoksi kodin lähistöllä olevaa aluetta välttävien vastaajien osuus (n. 21 %) oli korkeimmillaan vuonna 2012, jonka jälkeen trendi on ollut alhaisemmalla, mutta varsin vakaalla tasolla. Miltei yhtä suuri osuus vastaajista raportoi välttävänsä kotinsa lähellä olevaa aluetta väkivallan uhan vuoksi viimeisten vuosien aikana. Väkivallan koetun kehityksen osalta havaitaan selkeä ero siinä, onko kyseessä vastaajan oma lähiympäristö vaiko väkivallan kehitys Suomessa yleensä. Vuosien 2014–2015 välille osuva selkeä nousu väkivallan koetun kehityksen osalta sijoittuu samaan ajankohtaan kuin Euroopan pakolaiskriisi, selittäen varmasti osin koetun kehityksen. Omalla asuinalueellaan väkivallan lisääntymistä kokeneiden osuus ei ole kuitenkaan enää noussut vuoden 2015 mittauksen jälkeen, päinvastoin, kun taas niiden vastaajien osuus, jotka kokivat väkivallan lisääntyneen Suomessa yleensä viimeisten vuosien aikana, nousi vielä selvästi vuoden 2016 mittauksessa ja pysyi lähes tulkoon samalla tasolla vuonna 2017 (71 %).

Kuvio 1. Lähiympäristön koettu turvallisuus ja väkivallan kehitys Suomessa viimeisten vuosien aikana (%, osuus kaikista vastaajista).


Kokemukset väkivallasta ja sen kehityksestä koko maan kattavalla tasolla poikkeavat varsin selvästi vastaajien oman asuinalueen koetusta turvallisuudesta. Onkin mielenkiintoista tarkastella tätä suhteessa kokonaisrikostilastoihin, joiden perusteella on mahdollista havaita, että väkivallan yleisyys Suomessa on pysynyt jo hyvin pitkään vakaalla tasolla. Vaikuttaa siltä, että lähiympäristön koettu turvallisuuskehitys on selkeämmin linjassa väkivallan varsinaisen tason ja kehityksen kanssa. Sen sijaan vastaajien kokemukset väkivallan kehityksestä Suomessa noin yleensä vaikuttaisivat linkittyvän muihin tekijöihin kuin väkivallan määrälliseen kehitykseen yhteiskunnassa.

Turvallisuudentunteeseen vaikuttavat monet tekijät

Mitkä tekijät sitten vaikuttavat suomalaisten kokemuksiin väkivallan kehityksestä ja turvallisuudesta? Selityksiä tähän on useita, mutta aiemman tutkimuksen valossa on mahdollista nostaa tarkasteluun esimerkiksi median rooli. Mirka Smolej ja Janne Kivivuori havaitsivat jo vuosikymmen sitten, että rikosuutisille altistuminen oli yhteydessä kohonneeseen riskiin sekä välttämiskäyttäytymisen että rikospelkojen osalta. Sama efekti oli havaittavissa Näsin ja kumppaneiden viime vuonna julkaistussa raportissa, jonka mukaan aktiivinen ja monipuolinen rikosuutisten seuranta oli yhteydessä sekä erilaisiin yhteiskunnallisiin riskikokemuksiin että väkivallan pelkoon. Mitä laaja-alaisemmin vastaaja käytti eri medialähteitä rikosuutisten seuraamiseen, sitä todennäköisemmin hän myös koki väkivaltarikollisuuden lisääntyneen. Lisäksi raportissa havaitaan, että toimeentulovaikeudet, aiemmat uhrikokemukset, alempi koulutustaso, korkea ikä, ja sukupuoli (naiset kokivat miehiä todennäköisemmin väkivallan lisääntyneen) nousivat esiin selittävinä tekijöinä.

On myös mahdollista pohtia kriminologisen teoriakeskustelun yhteydessä viime vuosina entistä enemmän esiin nousseen niin sanotun herkistymisefektin roolia. Herkistymisefektillä tarkoitetaan sitä, että tekoja, joita ei ole välttämättä aiemmin pidetty väkivaltana, nähdään nykyään todennäköisemmin väkivallan muotona. Yhtenä esimerkkinä tästä on havainto siitä, että fyysisen väkivallan taso on pysynyt Suomessa pitkään vakaana, mutta väkivallan uhkailukokemusten määrä sen sijaan on lisääntynyt viime vuosina.

Yhteiskunnallisen turvallisuuspuheen lisääntyessä onkin tärkeää muistaa, että koettuun turvallisuuteen vaikuttavat lukuisat eri seikat ja rikollisuuden rooli on vain yksi osa suurempaa kokonaisuutta. Tämä tulisi pitää mielessä pohdittaessa keinoja ja ratkaisuja turvallisen ja vakaan yhteiskunnan ylläpitämiseksi.

Kirjoittaja on yliopistolehtori ja työskentelee Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa Helsingin yliopistossa.

LÄHTEET:

Beck, Ulrich (1986). Risikogesellschaft. Auf dem Weg in eine andere Moderne. Suhrkamp, Frankfurt am Main.

Danielsson, Petri & Näsi, Matti (2018) Suomalaiset väkivallan ja omaisuusrikosten kohteena 2017: kansallisen rikosuhritutkimuksen tuloksia. Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, Katsauksia 31/2018

Furedi, Frank (1998). Culture of Fear. Risk-Taking and the Morality of Low Expectation. Cassell, London.

Holkeri, Emma, Peltoniemi, Nea & Alvesalo-Kuusi, Anne (2018) Turvallisuuspuhe lisääntynyt lainsäädäntötyössä. Haaste 4/2018.

Näsi, Matti, Danielsson, Petri, Aaltonen, Mikko & Lehti, Martti (2018) Pahoinpitely ja ryöstörikokset. In Rikollisuustilanne 2017 Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, Katsauksia 29/2018.

Näsi, Matti, Tanskanen, Maiju, Haara, Paula, Reunanen, Esa, & Kivivuori, Janne (2018) Väkivallan kokemus ja rikostiedon lähteet. Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, Katsauksia 30/2018

Räsänen, Pekka, Näsi, Matti & Sarpila, Outi (2012) Old and new sources of risk: a study of societal risk perception in Finland. Journal of Risk Research 15(7):755–769

Smolej, Mirka & Kivivuori, Janne (2008) Crime News Trends in Finland: A Review of Recent Research. Journal of Scandinavian Studies in Criminology and Crime Prevention 9, 202–219.

Vuorensyrjä Matti & Fagerlund Monica (2018) Poliisibarometri 2018 : kansalaisten arviot poliisin toiminnasta ja Suomen sisäisen turvallisuuden tilasta.

Valtioneuvoston julkaisuja (2019) Mahdollisuudet Suomelle. Valtioneuvoston julkaisuja 2019:1.

 
Julkaistu 22.3.2019
Sivun alkuun |