Sanna Sunikka & Katja Kivipuro

Kenelle julkinen tila kuuluu?

Kahdeksan eduskuntapuoluetta nimeää Suomen sisäisen turvallisuuden suurimmaksi uhaksi eriarvoisuuden, syrjäytymisen sekä osallisuuden puutteen (Hara 2019). Samanaikaisesti, kun syrjäytyminen ja osallisuuden puute nähdään suureksi riskiksi yleiselle turvallisuudelle, erilaisin toimenpitein kavennetaan oikeutta tai mahdollisuutta käyttää julkista tilaa.

Julkinen tila on kaikkien vapaasti käytössä olevaa tilaa, jonka käyttöön ei tarvita erillistä lupaa. Julkisen tilan tarpeellisuutta on pohdittu muun muassa demokratian toteutumisen, vuorovaikutuksen, mielipiteen muodostamisen sekä kansalaisyhteiskunnan ja vaikuttamisen näkökulmasta. (Neuvonen 2017) Julkisen tilan muuttaminen puolijulkiseksi tai yksityiseksi tilaksi oletettavasti heikentää yhteiskuntaan osallistumisen mahdollisuutta.

Useissa EU-maissa ollaan huolestuneita lainsäädännön muutoksista, joilla rajoitetaan asunnottomien julkisen tilan käyttöä (Feantsa 2018). Unkarissa asunnottomuus on kriminalisoitu ja julkisessa tilassa asuminen on kiellettyä (Walker 2018). Esimerkiksi Latvian Riiassa kehotetaan ilmoittamaan kaikista asunnottomista poliisille, koska heidän hajunsa tulkitaan aiheuttavan julkista häiriötä. Englannissa taas henkilö voidaan tuomita kadulla nukkumisesta ja kerjäämisestä. Kerjäämisen kieltäviä lakeja harkitaan muun muassa Norjassa, Ruotsissa, Kreikassa ja Tanskassa. (Feantsa)

Lainsäädännöllisten muutosten lisäksi julkisen tilan käyttöä rajoitetaan arkkitehtuurisilla ratkaisuilla, joista käytetään muun muassa nimityksiä “anti-homeless furniture" tai “hostile architecture". Suomessa asiasta ei ole juurikaan keskusteltu, vaikka meilläkin kaupunkiympäristössä on näkyvissä samansuuntaista kehitystä kuin monissa Euroopan maissa.

Englanninkielisille käsitteille ei ole vielä vakiintunut suomenkielisiä vastineita, mutta voidaan puhua esimerkiksi asunnottomien karkottamiseen pyrkivistä tilallisista ratkaisuista. Tällainen arkkitehtuuri on kuitenkin yleistä jo maailmanlaajuisesti. Julkisen tilan potentiaaliset levähdyspaikat rakennetaan erilaisin estein mahdottomiksi levähtämiseen. Tällä pyritään siivoamaan asunnottomat ja päihdeongelmaiset pois puistonpenkeiltä ja toreilta. Samalla penkkien ja muiden julkisten tilojen käytön mahdollisuudet kapenevat monilta muiltakin kuin asunnottomilta: nuorisolta, ikääntyneiltä, liikuntarajoitteisilta ja lapsilta.

Asunnottomuus on suurin riski asunnottomalle itselleen

Samaan aikaan, kun asunnottomien mahdollisuus käyttää julkista tilaa kapenee, asunnottomuus on Suomea lukuun ottamatta lisääntynyt jokaisessa EU-maassa. Tarkkaa asunnottomien määrää on mahdotonta laskea, eivätkä eri maiden tilastot eivät ole vertailukelpoisia keskenään. (Feantsa – Abbé Pierre 2017) Suomessa asunnottomien määrä on laskenut yhtäjaksoisesti viimeiset kuusi vuotta. Vuoden 2018 lopussa Suomessa oli 5482 asunnotonta. (Ara 2019) Asunnottomuus koskettaa myös rikostaustaisia henkilöitä, koska tällä hetkellä noin kolmasosa vangeista vapautuu Suomessa asunnottomana (Rikosseuraamuslaitos 2018).

Asunnottomat ihmiset koetaan turvallisuusriskiksi muulle yhteiskunnalle, vaikka asunnottomuus on todellisuudessa suurin turvallisuusriski asunnottomalle itselleen. Esimerkiksi englantilaisen tutkimuksen mukaan asunnottomien elinikä on keskimäärin 30 vuotta matalampi kuin väestön keskimäärin (Thomas 2012, Feantsa 2016) Suomalaisessa tutkimuksessa taas on selvitetty, että ensisuojassa yöpyvillä asunnottomilla miehillä on yli viisinkertainen kuolemanriski muuhun väestöön verrattuna, ja heistä varsinkin alle 50-vuotiaiden ylikuolleisuus on suurta (Stenius ym. 2017). Turun yliopiston sosiaalityön professori Elina Pekkarinen onkin todennut, että “jos olisi kysymys mistä tahansa muusta ihmisryhmästä, niin heille olisi mittavat kansalliset terveysohjelmat. Mutta koska on kysymys asunnottomista, meillä ei ole."

Asunnottomille kasautuvien sosiaalisten ja terveydellisten riskien lisäksi yksityisen tilan puute altistaa fyysiselle väkivallalle ja hyväksikäytölle. Lisäksi se heikentää mahdollisuutta huolehtia vähäisestä omaisuudesta. Asunnottomiin kohdistuu myös torjuntaa ja halveksuntaa. (Siegel 2018)

Case Ruusulankatu

Suomi on tehnyt pitkäjänteistä ja monialaista työtä asunnottomuuden vähentämiseksi. Yhtenä toimenpiteenä asunnottomien asuntolat on muutettu pysyvään vuokrasopimukseen perustuviksi asumisyksiköiksi. Sininauha Oy:n erityisesti nuorille aikuisille tarkoitettu, asunto ensin -periaatetta toteuttava asumispalveluyksikkö avattiin Helsingin Töölöön vuonna 2012. Ruusulankadun asumispalveluyksikön palveluvastaava Elina Liikanen kertoo, että töölöläisten osakkeenomistajien ja rikos- ja päihdekierteessä eläneiden "tulokkaiden" oikeus töölöläiseen julkiseen tilaan oli nopeasti vastakkain.

Naapurusto vastusti asumisyksikköä sadoin palauttein. Töölöläiset olivat huolissaan muun muassa alueelle mahdollisesti pesiytyvästä rikollisuudesta, likaisuudesta, alueen asukkaiden, erityisesti lasten turvallisuudesta sekä asuntojen arvojen laskusta. Ruusulankatu 10:n asukkaat nähtiin levottomana ryhmänä, jonka ei katsottu sopivan töölöläiseen kulttuuriin.

Hämmennystä aiheutti myös asunto ensin -periaate. Naapurusto ei ymmärtänyt, miksi asumispalveluyksikön henkilökunta ei pakottanut yksikön asukkaita päihdehoitoon. Ajatus siitä, että ihmisellä on oikeus omannäköiseen elämään, oli vieras. Liikasen mukaan naapurustolta tullut palaute ei ollut aina asiallista ja asumisyksikön kyseenalaista mainetta on lisännyt näkyvyys suurilevikkisissä medioissa.

Ruusulankadun yksikössä on tehty aktiivista naapurustotyötä mm. Hyvä naapuri -illoilla, ympäristökierroksin sekä tarjoamalla naapureille mahdollisuus tulla tutustumaan yksikköön. Asukkaille on tarjottu myös syötävää näpistelyn vähentämiseksi. Liikasen mukaan naapuruston huolet ja pelot otetaan vakavasti, eikä todellisia häiriöitä kiistetä tai väheksytä. Myös yksikön asukkaat toivovat, että kaupunki olisi turvallinen kaikille. Naapuruston kanssa on päästy jo vuoropuheluun ja positiivista palautetta on tullut esimerkiksi yksikön asukkaiden kohteliaisuudesta. Lähipoliisin mukaan vuonna 2018 alueella oli 103 ilmoitettua rikosta vähemmän kuin edellisenä vuonna, ja suunta on ollut laskeva jo usean vuoden ajan.

Asunto ensin -yksiköiden asukkaat kuitenkin kokevat herättävänsä huomiota asuinympäristössään. Vuosikausia kaduilla asunut ja sittemmin Mäkelänkadun asumisyksikköön muuttanut Pasi kertoo, että on tullut kadulla asuessaan lukemattomia kertoja häädetyksi julkisista tiloista syyttä hyvin epäasiallisella tavalla esimerkiksi vartijoiden toimesta. Makuupussi on viety, omaisuus on varastettu ja on pitänyt nukkua reppu kengännauhoihin sidottuna. Vaikka omat avaimet asumispalveluyksikköön on kadulla asumista parempi, Pasin mukaan asunnottomuus on jättänyt pysyvät jäljet: esimerkiksi nukkuminen on edelleen koiran unta, vaikka on oma asunto ja omat avaimet. Pasi toivoisi normaalia, tavanomaista elämää, mutta se tuntuu hankalalta, kun ympäristö koko ajan muistuttaa, ettei kuulu joukkoon. Kun pääsee oman asumisyksikkönsä kaupunginosasta pois, hengittäminen helpottuu, Pasi kertoo.

Lopuksi

Syrjäytyminen ja osattomuus ovat sisäisen turvallisuuden riski, mutta samaan aikaan syrjäytymistä edesautetaan tekemällä julkisen tilan käyttö mahdottomaksi. Oululaisen kunnallispoliitikon harkitsematon lausunto asunnottomista päihdeongelmaisista siivottavana ihmisroskana nosti varsin asianmukaisesti yleiseen keskusteluun sen, kenelle julkinen tila kuuluu ja millä perusteilla tätä voidaan rajoittaa.

Julkisuus niin Oulussa kuin Ruusulankadullakin ei ole ollut pelkästään negatiivinen asia, vaan se on myös edistänyt asunnottomien asiaa. Se on velvoittanut palveluntuottajat kehittämään palveluja ja tekemään yhteistyötä. Kriminaalihuollon tukisäätiön kriminaaliasiamiestoiminnan aluekoordinaattori Marja Lähde kertoo, että Oulun alueen asunnottomista käytetty puheenvuoro ihmisroskasta johti siihen, että ostoskeskus Valkean katetulla kesäkadulla majailleille asunnottomille päätettiin järjestää parempia palveluita. Aiemmin asunnottomille ei ollut Oulussa päihteiden käytöstä riippumatonta asuntotarjontaa, mutta yleisen keskustelun ansiosta sellaista nyt valmistellaan. Jatkossa asunnottomat Oulussa voivat viettää aikaansa myös päiväsaikaan asunnottomien päiväkeskuksessa, jossa on tarjolla myös ohjausta ja neuvontaa, sekä ilmainen ateria päivittäin.

Julkisen tilan kaventamisen sijaan asunnottomuuteen tulisi puuttua erilaisin tukipalveluin, ja asunnottomien äänen tulisi päästä palveluiden suunnittelussa paremmin kuuluviin. Kaupunkiympäristön suunnittelussa tulisikin pois käännyttämiseen sijaan pohtia ratkaisuja, jotka houkuttelisivat ihmisiä käyttämään yhteistä julkista tilaa sosioekonomiseen asemaan katsomatta.

Sunikka on toimitusjohtaja ja Kivipuro vastaava ohjaaja Kriminaalihuollon tukisäätiössä.


Lähteet:

Ara (2019) Asunnottomat 2018.

Feantsa Roadmap - Criminalisation of homelessness,

Feantsa (2018) Youth Denounce Criminalization of Homelessness on Human Rights Day

Feantsa (2016) Average Age at Death of People Who Are Homeless

Feantsa - Abbé Pierre (2017) Europe and homelessness – Alarming trends

Hara, J. (2019) Ylen kysely turvallisuuspolitiikasta: SDP, vasemmistoliitto, vihreät ja perussuomalaiset valmiita vähentämään hävittäjien määrää

Neuvonen R. (2017) Kenelle kaupunkitila kuuluu? Kaupunkien julkiset tilat oikeuksien verkostona

Rikosseuraamuslaitos (2018) AUNE asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelma

Siegel, D. (2018) The Criminalization of Homelessness

Stenius-Ayoade A, Haaramo P, Kautiainen H, et al. (2017) Mortality and causes of death among homeless in Finland: a 10-year follow-up study. J Epidemiol Community Health 2017;71:841-848.

Thomas, B. (2012) Homelessness kills: An analysis of the mortality of homeless people in early twenty-first century England

Walker, S (2018) Hungary's homeless fear they are Viktor Orbán's next target

Haastattelut:

Ruusulankadun asumispalveluyksikkö (Sininauha Oy), palveluvastaava Elina Liikanen

Palveluasumisyksikkö Pessin (Sininauha Oy) asukas Pasi

Aluekoordinaattori Marja Lähde, Kriminaalihuollon tukisäätiö

 
Julkaistu 22.3.2019
Sivun alkuun |