Pia Marttila & Venla Roth

Ihmiskaupan uhrin oikeuksien toteutumisessa yhä ongelmia

Suomessa on lähes kahden vuosikymmenen aikana saavutettu paljon ihmiskaupan vastaisessa työssä. Ihmiskaupan tunnistaminen on parantunut, oikeuskäytäntö on kehittynyt ja ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmästä on tullut tärkeä yhteistyökumppani monille viranomaisille ja kansalaisjärjestöille. Haasteita on kuitenkin edelleen.

Ihmiskaupasta ja sen uhreista vallitsee vieläkin stereotyyppisiä käsityksiä. Käsitykset voivat liittyä esimerkiksi uhrin olemukseen, ulkonäköön tai käyttäytymiseen tai siihen oletukseen, että ihmiskaupan uhrin on täytynyt joutua fyysisen väkivallan tai vapaudenriiston kohteeksi ollakseen ihmiskaupparikoksen uhri.

Ihmiskaupan uhrin ajatellaan usein tuovan hyväksikäyttökokemusten aiheuttamaa pahaa oloaan pidäkkeettömästi esiin kohtaamisissaan viranomaisten kanssa. Samaan aikaan uhrin kuitenkin odotetaan voivan kertoa yksityiskohtaisesti rankoistakin kokemuksistaan. Ihmiskaupan uhrilta odotetaan siis yhtäältä toimintakyvyttömyyttä ja traumatisoituneisuuden osoittamista, toisaalta aktiivista halua viedä asiaa viranomaisissa eteenpäin ja välitöntä kykyä kertoa kokemuksistaan johdonmukaisesti ja riittävän yksityiskohtaisesti. Viranomaisten voi olla myös vaikea käsittää ja hyväksyä sitä, ettei uhri ole useinkaan pyrkinyt aktiivisesti lopettamaan häneen kohdistunutta hyväksikäyttöä, vastustelemaan tai pakenemaan tekijöitä. Alistumista voi olla vaikea tunnistaa vaihtoehdottomuudeksi tai suostumuksen puutteeksi.

Tosiasiassa monet kohtaamamme ihmiskaupan uhrit hakevat apua usein jostakin muusta syystä, jos ollenkaan. He ovat alistuneet hyväksikäyttäjiensä valtaan, ja pitävät hyväksikäyttöä osana elämäänsä, omana kohtalonaan. Uhrit saattavat ajatella kohtaamansa hyväksikäytön olevan normaalia, ja he saattavat uskoa, että kaikki muutkin heidän tilanteessaan tai asemassaan olevat ihmiset joutuvat elämään samoin kuin he.

Ihmiskaupan uhriksi joutuu kuitenkin myös koulutettuja, päällisin puolin vahvoja ja pärjääviä yksilöitä. Ympäristön voi olla näissä tilanteissa vaikea ymmärtää ja käsitellä heihin kohdistunutta hyväksikäyttöä, saati nimetä sitä ihmiskaupaksi. Jos uhri on viranomaisten mielestä liian voimakas tai vahva, ajaa ponnekkaasti omia oikeuksiaan ja kertoo kokemuksistaan avoimesti ja ilman vahvoja tunnereaktioita, viranomaisten voi olla vaikea mieltää häntä ihmiskaupan uhriksi ja kohdella häntä apua tarvitsevana rikoksen uhrina. Ajatus siitä, että suomalainen voi joutua ihmiskaupan uhriksi, voi olla monelle edelleen vieras.

Työvoiman hyväksikäytön tunnistaminen ihmiskaupaksi ongelma

Suomessa tapahtuneesta, viranomaisten tietoon tulevasta ihmiskaupasta suurin osa liittyy työvoiman hyväksikäyttöön. Vaikka auttamisjärjestelmään ohjautuneiden uhrien määrä kasvaa, on se edelleen pieni: ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän asiakkaaksi on vuosittain otettu 30–40 henkilöä, joiden arvioidaan saattaneen joutua työssään ihmiskaupan uhriksi Suomessa. Vain osaan heistä kohdistunutta hyväksikäyttöä tutkitaan tai syytetään ihmiskauppana.

Järjestöjen tietoon vakavan työvoiman hyväksikäytön uhreja tulee yhä useammin, mutta moni uhri ei uskalla hakea apua viranomaisilta. Uhrin oleskelulupa saattaa riippua työpaikasta tai hän saattaa olla paperiton ja pelkää maasta poistamista.

Koska uhrin oikeuksien toteutuminen ja avun saanti riippuvat valitusta rikosnimikkeestä, on esitutkintaviranomaisten ja syyttäjien kyky tunnistaa ja käsitellä ihmiskauppaa rikosprosessissa olennaisen tärkeää paitsi ihmiskaupan ilmitulon ja rikosvastuun toteuttamisen myös uhrien oikeuksien toteutumisen näkökulmasta. Samankaltaiset hyväksikäyttötapaukset voivat joskus päätyä tutkittavaksi ihmiskauppana, toisella kerralla kiskonnantapaisena työsyrjintänä ja kolmannessa tapauksessa uhrille saatetaan todeta, että kyseessä on siviilioikeudellinen palkkariita eikä rikosasia.

Lainmuutos 2015 nosti esiin psyykkiset painostuskeinot

Tammikuussa 2015 tuli voimaan rikoslain muutos, jonka tarkoituksena on helpottaa ihmiskaupan tunnistamista ja käsittelemistä rikosprosessissa. Lainmuutoksen yhteydessä rikoslaissa yhtenä ihmiskaupan tekotapana mainittu "valtaanotto" korvattiin "määräysvaltaan ottamisella". Tarkoituksena on ollut korostaa, että olennaista ihmiskaupparikoksen kannalta on se, onko henkilö pykälässä mainittujen keinojen vuoksi menettänyt mahdollisuuden toimia haluamallaan tavalla. Lainmuutoksen tavoitteena on ollut tehdä yksiselitteiseksi se, ettei ihmiskauppa edellytä esimerkiksi fyysistä vapaudenriistoa.

Lainmuutoksen yhteydessä eduskunnan lakivaliokunta luopui ns. suppean tulkinnan rajauksesta, jonka se oli hyväksynyt vuonna 2004 voimaan tulleiden ihmiskauppasäännösten eduskuntakäsittelyn aikana. Valiokunta katsoi, että riippuvaisen aseman ja turvattoman tilan hyväksikäyttö voi lainmuutoksen voimaantulon jälkeen perustua psyykkisiin keinoihin. Tällaiset keinot voivat valiokunnan mukaan koskea esimerkiksi auktoriteettiaseman väärinkäyttöä tai muuta kontrollikeinoa, ja valiokunta korosti, ettei niiden käytöstä syntynyt vakava alistussuhde yleensä ilmene fyysisinä merkkeinä. Tavoitteena on ollut siirtää rikoslain soveltamis- ja tulkintakäytännössä huomiota uhriin kohdistuvista fyysisistä liikkumisvapauden rajoituksista psyykkisten keinojen käyttämiseen ihmiskaupparikoksen toteuttavina keinoina.

Ihmiskauppaa ei havaintojemme mukaan edelleenkään aina sovelleta sellaisiin tapauksiin, joissa nähdäksemme on käytetty näitä psyykkisiä painostuskeinoja. Työnantajan ja hyväksikäytetyn työntekijän välistä epätasapainoista valta-asetelmaa tai niitä keinoja, joita käyttämällä työnantaja voi ottaa työntekijän määräysvaltaansa ulospäin hyvinkin näkymättömällä tavalla, ei aina osata tunnistaa ja käsitellä. Ulkopuolinen voi miettiä, miksi työntekijä ei voisi lähteä tilanteesta, jos häntä ei ole kahlittu tai suljettu mihinkään tilaan. Uhrin voi olla lisäksi vaikea kertoa hyväksikäytöstä, ja työnantaja on saattanut ohjeistaa häntä siitä, mitä hänen tulee olosuhteistaan viranomaisille kertoa. Paperilla kaikki on usein kunnossa, ja jopa työehtosopimusten mukainen palkka saatetaan maksaa uhrin nimissä olevalle tilille, joka on kuitenkin työnantajan edustajan hallinnassa.

Ihmiskaupan lähirikosten säännöksiin turvaudutaan helposti

Näiden syiden vuoksi esimerkiksi kiskonnantapaista työsyrjintää koskevaa rikoslain säännöstä sovelletaan usein ihmiskaupan piirteitä sisältävään työvoiman hyväksikäyttöön. Näin käy etenkin, jos poliisi ei ole tehnyt asiassa paljastavaa tutkintaa ja turvannut todistusaineistoa riittävän ajoissa. Asiaan saattaa vaikuttaa myös se, että ihmiskaupan lähirikoksista on monesti kertynyt poliisille ja syyttäjille enemmän kokemusta. Ihmiskaupan lähirikoksia koskevien rikoslain säännösten soveltaminen koetaan tästä syystä usein helpommaksi. Myöskään monella avustajalla ei ole kokemusta ihmiskaupan uhrien avustamisesta ja ihmiskauppasäännösten soveltamisesta.

Eräässä tuntemassamme tapauksessa uhri oli hakeutunut ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään, josta oli tehty rikosilmoitus poliisille epäillystä ihmiskaupparikoksesta. Poliisista ei ollut kuulunut mitään kokonaiseen vuoteen, minkä jälkeen auttamisjärjestelmän asiakas oli kutsuttu poliisilaitokselle kuulusteluun. Pian tämän jälkeen epäilty ihmiskaupparikoksen tekijä oli lähtenyt maasta, eikä todistusaineistoa epäillystä rikoksesta ollut ehditty kerätä. Poliisi päätti ryhtyä tutkimaan asiaa kiskonnantapaisena työsyrjintänä, ja uhri poistettiin ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmästä. Vastaavia tapauksia on tiedossamme useita muitakin.

Tutkintaan tarvitaan lisää resursseja

Osalla poliisilaitoksista ihmiskaupparikoksia tutkitaan ja tutkinnan laatu on hyvää. Vaihtelu on kuitenkin suurta. Joillakin puolilla Suomea ihmiskauppaa ei ainakaan tutkintojen määrällä mitattuna tapahdu juuri lainkaan. Joskus tapauksen onnistunut tutkinta näyttää riippuvan yksittäisestä poliisista sekä esimiehen joustavuudesta ja tuesta. Esitutkintaa tekevät poliisit tuovat toistuvasti meille esiin sen, ettei ihmiskaupparikoksia voida tutkia riittävästi, koska poliisilaitoksilla ei ole siihen resursseja. Kokemuksemme mukaan poliisin resurssipula on todellinen.

Tutkinnat saattavat myös usein kestää vuosia, mikä on uhrin näkökulmasta raastavaa. Kun tutkinnan kestoon lisätään useamman vuoden oikeudenkäynti eri oikeusasteissa, kestää pitkän aikaa ennen kuin uhri voi jättää kokemuksen taakseen ja suunnata katseen kohti tulevaa.

Jos ihmiskaupparikosten paljastamiseen ja tutkintaan ei suunnata resursseja, ihmiskauppa ei tule viranomaisten tietoon. Siitä puolestaan seuraa se, että ihmiskaupan ajatellaan olevan pieni, marginaalinen ongelma, minkä vuoksi siihen ei panosteta resursseja. Vaikutukset näkyvät vaikeuksissa toteuttaa rikosvastuuta, toteuttaa uhrien oikeuksia ja ehkäistä ihmiskauppaa Suomessa.

Työmme kautta meille on syntynyt käsitys siitä, että ihmiskauppa on sellainen rikollisuuden muoto, joka ei yleensä tule viranomaisten tietoon rikosilmoituksella. Valitettavan usein poliisi kuitenkin odottaa uhrin rikosilmoitusta, eikä vahvoihinkaan vihjeisiin aina reagoida proaktiivisesti. Ihmiskaupan ilmituleminen edellyttää tiedustelua ja paljastamista. Näistä syistä emme ihmettele, jos valtaosa ihmiskaupasta jäisi nykyisellään piiloon. Olemme ehdottaneet ihmiskaupan tutkinnan tehostamista esimerkiksi perustamalla poliisiin erikoisyksikkö, johon voisi keskittää osaamista ihmiskaupparikosten paljastamisesta ja tutkinnasta. Erikoisyksikön perustaminen edellyttää kuitenkin valtiolta taloudellista panostusta.

Ihmiskaupan uhrin tilanne on vaikea

Erityisen vaikealta tilanne näyttää ihmiskaupan uhrin näkökulmasta. Suomen lainsäädäntö ja sen soveltamiskäytäntö on asettanut uhrin avunsaannin riippuvaiseksi rikosprosessin käynnistymisestä, sen jatkumisesta ja lopputuloksesta. Uhrin oikeus apuun päättyy, jos rikosprosessi ei ala tai etene tai jos esitutkintaviranomaiset käyttävät tutkinnan lähtökohtana jotakin muuta rikosnimikettä kuin ihmiskauppaa. Uhrin oikeus apuun päättyy myös silloin, jos tuomioistuin hylkää ihmiskauppasyytteet ja tuomitsee vastaajan jostakin muusta rikoksesta kuin ihmiskaupasta.

Eräässä suomalaisessa tapauksessa kävi niin, että uhrin hyväksikäyttäjä tuomittiin ihmiskaupasta sekä käräjä- että hovioikeudessa. Korkein oikeus kuitenkin hylkäsi syytteen ihmiskaupasta. Vaikka tuomioistuin tuomitsi vastaajan useista seksuaalirikoksista, uhri poistettiin ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmästä. Vastaajaa ei tuomittu ihmiskaupasta. Muutaman kuukauden kuluttua uhri kuoli. Kyse oli tavallisesta nuoresta suomalaisnaisesta.

Pidämme hyvin todennäköisenä, että ihmiskauppa ja siihen liittyvä hyväksikäyttö tulee lähitulevaisuudessa kasvamaan. Viitteet esimerkiksi työvoiman hyväksikäytöstä ovat lisääntyneet ja tapauksia ohjautuu aikaisempaa enemmän myös ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään. Ihmiskaupan uhrit ovat usein joutuneet vakavamman hyväksikäytön uhriksi kuin monet meistä osaavat kuvitella. Jotta Suomi olisi turvallinen kaikille, on ihmiskauppa otettava vakavasti. Ilman taloudellisia lisäpanostuksia ja riittäviä tutkintaresursseja jää ihmiskaupan vastainen työ puolitiehen.

-----

Pia Marttila toimii Rikosuhripäivystyksessä ihmiskaupan uhrien auttamistyön koordinaattorina. Rikosuhripäivystys tarjoaa tukea ja neuvontaa rikoksen uhreille 31 palvelupisteessään ympäri Suomen. Ihmiskaupan ja sen lähirikosten uhriksi joutuneiden asiakkaiden määrä on kasvanut paljon viime vuosina ja ihmiskaupan uhreja on asiakkaina joka puolella maata.

Ylitarkastaja, OTT Venla Roth työskentelee yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistossa vastuualueenaan ihmiskaupparaportointi. Valtuutettu toimii kansallisena ihmiskaupparaportoijana, joka seuraa ihmiskauppaan liittyviä ilmiöitä, Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden noudattamista ja lainsäädännön toimivuutta. Yhdenvertaisuusvaltuutettu on itsenäinen ja riippumaton viranomainen.

 
Julkaistu 9.3.2018
Sivun alkuun |