Riikka Kostiainen

Naisvanki tarvitsee monenlaista tukea vapautuessa

Naisvankien tausta on yleensä vaikea ja itsetunnon ongelmat suuria, mikä vankilanjohtaja Kaisa Tammi-Moilasen mukaan tuo erityisiä haasteita heidän vapautumisensa valmisteluun. Naisvangeilla uusintarikollisuus on kuitenkin alhaisempaa kuin miehillä.

Hämeenlinnan vankilassa tammikuussa pidetyssä toimittajapäivässä syvennyttiin naisvankien tilanteeseen. Vanajan avovankilan johtaja Kaisa Tammi-Moilanen painotti, että naisvangit ovat kaksinkertainen vähemmistö. Keskimääräinen vankiluku on nykyään noin 3100, josta naisia on vajaa kahdeksan prosenttia. Noin puolet naisvangeista on tuomittu vankilaan väkivaltarikoksen vuoksi, seuraavaksi yleisin syy on huumerikos. Naisista reilu puolet on ensikertalaisia vankeja ja naiset palaavat harvemmin vankilaan kuin miehet.

Naisvankien tausta on vaikea: Lapsena väkivaltaa on kokenut joka neljäs, seksuaalisessa kontaktissa aikuisen kanssa alle 16-vuotiaana on ollut joka kolmas, kumppani on fyysisesti pahoinpidellyt kahta kolmesta ja seksuaalisesti hyväksikäyttänyt joka viidettä, minkä lisäksi joka kolmas naisvanki on kokenut seksuaalista väkivaltaa jonkun muun henkilön taholta. Kaksi kolmesta on saanut psykiatrista hoitoa ja 85 prosentilla on jokin päihdediagnoosi. Naisvangeista 6 prosenttia ei ole suorittanut peruskoulua loppuun ja ammatillinen koulutus on vain joka kolmannella.

Lähipiirillä merkitystä hyvässä ja pahassa

Kolmannes naisvangeista on parisuhteessa, kolmannes eronneita, leskiä on muutama ja lopuilla ei ole parisuhdestatusta. Kaisa Tammi-Moilasen mukaan 60 prosenttia parisuhteessa olevista naisista ei saa kumppaniltaan tukea rikoksettomuuteen tai päihteettömyyteen pyrkimisessä; miesvangeille kumppani päinvastoin on suuri tuki rikoksettomuudessa.

– Harvoin lapset jäävät siviiliin huolehtivan puolison kanssa vaan joutuvat lastensuojelun toimenpiteisiin. Särkynyt äitiys on naisvangeille iso asia ja vanhemmuuteen tarvitaan apua ja ratkaisuja. Ihmissuhteet voivat kuitenkin olla myös voimavara. Kun nainen on vankeustuomion myötä kokenut eräänlaisen pohjakosketuksen, hän alkaa miettiä, miten tilanteesta pääsee eteenpäin. Lähipiiri – lapset, puoliso ja vanhemmat – motivoi suuresti kuntoutumista.

Tammi-Moilanen kertoo, että naisvangeilla häpeän ja arvottomuuden tunteet ovat varsin yleisiä. Vankeustuomio leimaa ja rajoittaa heidän arkeaan. Naisvangeilta puuttuu itsetuntoa ja heillä on vahva kokemus ulkopuolisuudesta.

– Keskustelua joudutaan käymään siitä, millainen on riittävän hyvä nainen. Silloin kun nainen on joutunut vankilaan, hän on rikkonut monia yhteiskunnan rajoja. Naiset tarvitsevat osallisuutta, kannustusta ja uskonpalautusta. "Koska olen sen arvoinen" -asenne on kaiken kuntoutuksen edellytys.

Tammi-Moilasen mukaan naisvankien kuntouttaminen vapauteen on haastavaa. Rikos on vain pieni osa heidän ongelmavyyhdistään – vapautua pitäisi paljon muustakin. Naisten traumahistoria vaikuttaa ja väkivaltatausta näkyy. Omien rajojen asettaminen ja oman puolen pitäminen on heille vaikeaa. Toisaalta myös auktoriteettivastaisuuden vuoksi työskentely heidän kanssaan voi olla vaikeaa.

– Kuntoutumisessa on tärkeää turvallinen ja naisystävällinen ympäristö. Naisvangit tarvitsevat tukea elämänhallintaan ja kansalaistaitoihin. Myös väylien rakentaminen työelämään on tärkeää koulutuksen ja työharjoittelun kautta.

Tammi-Moilanen kertoo, että koevapauteen pääsevistä naisista puolet asuu yksin, 10 prosenttia lasten kanssa, 15 prosenttia puolison ja lasten kanssa, 10 puolison kanssa ja loput esimerkiksi laitoksessa. Päihde- ja mielenterveysongelmiin tukea koevapauden aikana tarvitsee useampi kuin puolet. 40 prosentin kohdalla tehdään yhteistyötä lastensuojelun kanssa. Koevapaudessa työharjoittelua tai vapaaehtoistyötä tekee 45 prosenttia naisista, palkkatyötä 15 prosenttia, opiskelemassa on 15 prosenttia, kuntoutuksessa 11 prosenttia ja lapsenhoitoon keskittyy 10 prosenttia.

– Koevapaus tuo turvaa, auttaa naisia jäsentämään omaa elämäänsä ja tarjoaa kokemuksen elämänhallinnasta. Kuitenkin lähisuhdeväkivallan mahdollisuus on aina otettava huomioon koevapauden suunnittelussa ja tehtävä riskiarviointi.

Naisvangin tarina

Kaisa Tammi-Moilanen valaisi naisvangin elämän karikoita yhdessä "Kirsin" kanssa. Kirsi joutui vankilaan 34-vuotiaana ensikertalaisena vuonna 2015. Hän kärsii neljän vuoden huumetuomiota. Hänellä on kaksi lasta, jotka ovat nyt huostassa, ja hänen miehensä kärsii vankeustuomiota samasta jutusta. Mies on ollut aiemminkin vankilassa.

Kirsi kertoi kasvaneensa uskovaisessa perheessä, jossa hän joutui väkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Murrosiässä hän alkoi kokeilla rajojaan ja päätyi lastensuojelun asiakkaaksi ja asumaan laitokseen. Huumekoukussa Kirsi kertoo olleensa 16-vuotiaasta alkaen. 18-vuotiaana hän päätyi väkivaltaiseen parisuhteeseen. Nykyisen puolisonsa kanssa hän on ollut yli kymmenen vuotta yhdessä. Myös tässä parisuhteessa hän on ollut vahvan kontrollin alla. Kirsi sanoo, että vasta vankilassa hän on alkanut ajatella itse. Itsetunto on parantunut, hän on alkanut tuntea itseään ja löytänyt oman äänen.

Kirsi näki, että vankeinhoitoa on viime aikoina lähdetty rakentamaan paremmalta pohjalta. Hänen mielestään rangaistusajan suunnitelma on tärkeä ja hän koki päässeensä vaikuttamaan siihen. Nykyään hän tapaa lapsiaan ja on ollut vuoden päihteetön. Hän uskoo, että jos päihteettömyys onnistuu, onnistuu kaikki muukin. Hänen koevapauttaan on valmisteltu, mutta hän on siirtänyt sitä vielä. Tulevaisuudessa Kirsi haaveilee ryhtyvänsä yrittäjäksi verhoilijana.


Vankien terveydenhuoltoa uudistettu

Vankien terveydenhuolto siirtyi Rikosseuraamuslaitoksen alaisuudesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle vuoden 2016 alusta. Ideana on ollut taata vangeille samat palvelut kuin muillakin yhteiskunnassa. Omana toimintana yksikkö tuottaa perusterveydenhuollon palveluja 26 poliklinikalla, suun terveyttä hoidetaan 12 hammashoitolassa, psykiatrista erikoissairaanhoitoa saa psykiatrisen vankilasairaalan kolmella osastolla sekä joitakin yleislääketieteellisiä laitoshoitoja vankisairaalassa Hämeenlinnassa. Vaativa erikoissairaanhoito sekä päivystys ostetaan sopivimmasta paikasta.

THL:n Vankiterveyden yksikön johtajan Antti-Jussi Äimälän mukaan vankien terveys poikkeaa suuresti yleisväestöstä, mikä edellyttää erityistä osaamista ja erikoistumista. Väestön terveydentila on monessa mielessä viime vuosina kohentunut, mutta erot ryhmien välillä ovat ilmeisemmin kasvussa. Edellisen vankiterveystutkimuksen (2006) mukaan vangeilla on päihdehäiriöitä kymmenen kertaa enemmän kuin yleisväestöllä, mielenterveyden häiriöitä on valtaosalla vangeista ja vain puolet arvioitiin työkykyisiksi. Kaikkein heikommassa asemassa ovat sakkovangit ja naisvangit. Tyypillistä on sekin, etteivät vangit juurikaan osaa itse hakea apua ongelmiinsa.

Äimälä kertoi toimittajatapaamisessa, että sairaanhoitaja tekee tulotarkastuksen mahdollisuuksien mukaan kaikille vangeille 24 tunnin kuluessa saapumisesta ja antaa tarvittaessa ajan lääkärin vastaanotolle. Jatkossakin lääkärin vastaanotolle pääsee yleensä sairaanhoitajan kautta. Elinkautisvangeille järjestetään määräajoin terveystarkastuksia. Äimälän mukaan vanki pääsee vastaanotolle useimmiten hyvin, sairaanhoitajalle 1–3 päivässä ja lääkärille noin viikossa kiireellisyydestä riippuen.

– Terveys ja toimintakyky pyritään huomioimaan rangaistusajan suunnitelmissa, mutta parantamisen varaa on ja toimintakyvyn arviointiin tarvitaan uusia työkaluja. Haasteina on vankien liikkuvuus ja tuomion kesto sekä palveluiden pirstaleisuus ja pienet, kaukaiset yksiköt. Lisäksi erityisenä haasteena on jatkohoidon järjestäminen rangaistuksen päättyessä.

Äimälä näki, että tulevaisuudessa vankiterveydenhuollon on tarjottava enemmän etäpalveluja. Digitalisaatiota voidaan hyödyntää asioinnissa, terveystarkastuksissa, hoidossa ja kuntoutuksessa. Päällimmäisenä kuitenkin tarvittaisiin uutta vankien terveystutkimusta kehittämistyön pohjaksi.

 
Julkaistu 10.3.2017
Sivun alkuun |