Emmi Lattu

Naisten tapoja lopettaa väkivaltainen käytös

Artikkelissa tarkastellaan väkivaltaa tehneiden naisten pyrkimyksiä ja keinoja päästä eroon väkivallasta. Vankeusaikana läpikäytyjen toimintaohjelmien sijaan artikkelissa keskitytään naisten itsenäisiin pyrkimyksiin muuttaa käyttäytymistään ja välttää rikoksen uusiminen.

Artikkeli pohjautuu sosiologian väitöskirjaani naisten tekemästä väkivallasta (Lattu 2016). Analysoin naisten tapoja merkityksellistää ja oikeuttaa väkivaltaista käytöstään, heidän väkivallan tekemiseen liittämiä tunteita sekä tapojaan pyrkiä lopettamaan väkivaltainen käytös. Aineisto on kerätty haastattelemalla väkivallasta tuomittuja naisvankeja ja perheneuvolan naisasiakkaita sekä keräämällä lehti-ilmoitusten kautta kirjoitelmia väkivaltaa käyttäneiltä naisilta. Yhteensä naisia oli aineistossa 32.

Naiset kertoivat hyvin monenlaisesta väkivallasta. Se oli kohdistunut mieskumppaneihin, omiin lapsiin, tuttuihin miehiin ja naisiin, omaan äitiin ja tätiin, tuntemattomiin ihmisiin sekä lemmikkieläimeen. Joukossa oli henkirikoksista ja muista väkivaltarikoksista tuomittuja sekä naisia, jotka eivät olleet saaneet tuomiota. Väkivallan vakavuus vaihteli aina tukistamisista ja läpsäisyistä aina puukotukseen ja ampumiseen.

Kokemuksia ulkopuolisesta avusta

Osa naisista haki väkivaltaan apua ulkopuolisilta tahoilta. Useissa haastatteluissa ja kirjoituksissa naiset kertoivat käännekohdasta, jonka jälkeen he olivat päättäneet hakea apua. Päihderiippuvuustutkimuksissa käytetään termiä "pohjakokemus" siitä äärimmäisestä ja nöyryyttävästä kokemuksesta, jonka jälkeen yksilö alkaa nähdä oman päihdetilanteensa uudella tavalla ja voi alkaa työstää muutosta. Samaan tapaan myös aineiston naisilla oli usein joku äärimmäinen kokemus omasta väkivallasta, jonka jälkeen nainen haki ulkopuolista apua. Esimerkiksi omiin lapsiin kohdistuva väkivalta saattoi olla se merkittävä raja, jonka jälkeen nainen havahtui omaan toimintaansa. Myös tekotapa tai tekojen tiheä toistuvuus saattoi olla käännekohta, jolloin nainen alkoi miettiä omaa käyttäytymistään kriittisesti.

Silloin kun aloin saamaan raivokohtauksia lapsilleni, tajusin ensimmäisen kerran tilanteeni vakavuuden. Olin jäänyt kahden pienen pojan yksinhuoltajaksi.

Naisten elämäntilanteissa oli usein niin monia ongelmia, joista väkivaltaa ei ollut mahdollista erottaa, vaan se kietoutui naisten tarinoissa erityisesti päihde- ja mielenterveysongelmiin. Naiset olivat hakeneet ulkopuolista apua elämänhallinnan ongelmiin, ja väkivaltainen käyttäytyminen oli tullut näissä asiakkuuksissa esille. Naisten asiakkuudet olivat perheneuvolaan, terveydenhuoltoon, mielenterveystoimistoon ja päihdepalveluihin, ja näissä yhteyksissä he olivat voineet käsitellä väkivaltaa. Yksi aineiston nainen oli myös saanut poikkeuksellisesti apua miehille tarkoitetusta väkivaltatyön muodosta. Onnistuneissa avunsaantikokemuksissa korostui asiakas-auttajasuhteen rehellisyys ja luottamus. Yhdeksi merkittäväksi muutoksen mahdollistavaksi asiaksi nousi mahdollisuus puhua omasta väkivallasta avoimesti ja salailematta. Väkivaltaan liitettyjen häpeän tunteiden vuoksi asiakkaan kokemus siitä, että hänet on kohdattu arvostetusti, oli ensiarvoisen tärkeää.

Monilla naisilla oli kuitenkin hyvin negatiivisia kokemuksia yrityksissään hakea ulkopuolista apua väkivaltakäyttäytymiseen. Naisilla oli pettymyksiä auttajaorganisaatioista, joissa työtekijät eivät olleet naisten kertomusten mukaan osanneet tai halunneet auttaa heitä. Omasta väkivallasta kertominen ulkopuoliselle oli vaikeaa ja auttajaorganisaatioiden työntekijöiltä kuultu ähättely tuntui siitä kertoneista naisista erityisen katkeralta.

Ei mut lääkärissäkii, jos normaalisti tuol terveyskeskuslääkärissä, ne vähättelee sitä. Ihan toi. Sieltähän mää niit Diapamejakin sain. Eiko ne vähättelee sitä sil taval, et ko se on ollu ja menny ja siit on niiko tuomio kärsitty tai jotain muuta vastaavaa.(--) Niiko ne ei vissiin ossaa sitä ottaa sillai.

Poiskäännyttämisellä tarkoitetaan sosiaalisen syrjäyttämistä, joka liittyy institutionaalisiin käytäntöihin. Vaikeassa asemassa olevat apua ja palveluja hakevat ihmiset voidaan käännyttää pois palvelujärjestelmästä, ohjata suorasti tai epäsuorasti muualle tai torjua kokonaan.

Ja sitte mitä oon käyny mun omalla lääkärillä, ni se on sillee, et no voi, onpa ikävää. No kuule, soita vaikka tämmöseen paikkaa ja tommoseen paikkaan. Sitku ihminen viimesillä voimillaan raahautuu sinne hakee apua, ni soita sinne tai tänne.

Ammattiauttajien vaikeus kohdata naisten tekemää väkivaltaa voi olla esimerkki siitä, että ainakaan vielä ei ole olemassa ammatillista mallitarinaa, jonka kehyksessä naisten väkivaltaa voisi käsitellä. Ammatilliset tahot voivat olla neuvottomia naisten väkivallan edessä.

Välttämiskäyttäytyminen ja muita keinoja

Yksi naisten tavoista pyrkiä eroon väkivaltatilanteista ja väkivallan käyttämisestä oli välttäminen: Naiset kertoivat välttelevänsä sellaisia eri tilanteita ja, joissa he olivat aiemmin käyttäytyneet väkivaltaisesti. Välttämällä näitä tekijöitä väkivaltainen käytös ei enää toistuisi.

Moni nainen oli ollut väkivaltainen ollessaan päihteiden vaikutuksen alaisena. Päihteistä irti pysyminen oli joidenkin keino pysyä irti väkivallasta. Päihteet ja väkivalta liitettiin yhteen erityisesti vankilassa tehdyissä haastatteluissa. Pelko siitä, mitä voisi tapahtua juodessa, toimi motivaationa pysyä raittiina. Naiset välttelivät siksi tilanteita, joissa saattaisivat juoda. Toisaalta aineistossa oli myös useita kuvauksia raittiina tehdystä väkivallasta. Kuitenkin niissä kuvauksissa, jossa väkivalta oli tehty päihteiden alaisena, syy nähtiin päihteissä, joista haluttiin pysyä erossa.

Oma väkivalta liitetiin myös tuhoaviin ja epätasa-arvoisiin miessuhteisiin. Osa naisista koki, etteivät he halua olla intiimisuhteissa miehiin lainkaan tai toistaiseksi. Naiset kertoivat tehneensä väkivaltaa sellaisia mieskumppaneille, jotka olivat itsekin väkivaltaisia. Tällaisissa suhteissa väkivalta eskaloitui hyvinkin rajuksi. Naiset pelkäsivät sitä, miten itse käyttäytyisivät riitatilanteissa ja siksi pyrkivät välttämään näitä tilanteita.

Et sä tiedät niin paljon minusta ja sä tunnet minut niin hyvin, et kaikki ne kikat sä tiedät, millä sä saat minut ihan silmittömän raivon valtaan. Mie tapan sinut viel joku päivä, jos me yhes jatketaan. Mie sanoin sille suoraan, et ei tästä tuu mitään.

Lisäksi naiset kertoivat yleisesti välttelevänsä tilanteita, joissa saattaisivat olla itse väkivaltaisia. Näitä tilanteita ei tarkemmin eritelty. Niistä käytettiin esimerkiksi termejä "ulkoiset ärsykkeet" ja tilanne, jossa tulee "tekis mieli vetää turpaan ajatuksia".

Naiset nimesivät joitakin konkreettisia keinoja purkaa aggressiivisia tunteitaan väkivallan sijaan. Tällaisia olivat fyysinen rasitus, urheilu, siivoaminen sekä ääni- ja hengitysharjoittelu.

Monet naisista pitivät väkivaltaa omana henkilökohtaisena ongelmanaan. Siten he ajattelivat myös väkivallan vähentämisen ja lopettamisen olevan heidän omalla vastuullaan. Itsereflektio ja itsekseen asian pohtiminen otettiin esiin yhtenä tapana selvittää ongelmaa ja toimia sen lopettamiseksi.

Väkivallan lopettamispyrkimyksiä pohtivat lähinnä ne naiset, jotka olivat kertomansa mukaan olleet väkivaltaisia useammin kuin kerran. Vain yhden kerran väkivaltaa tehneet naiset, kuten osa vangeista, eivät olleet pohtineet väkivallasta eroon pääsyä, koska he kokivat teon olleen yksittäinen kerta, joka ei toistuisi. Aineistossa oli myös naisia, jotka hyväksyivät väkivallan eivätkä siksi nähneet mitään syytä muuttaa omaa käytöstään. Toistuvan väkivallan katkaiseminen oli kuitenkin ollut monille pidempiaikainen prosessi, joka oli vaatinut elämänhallinnan yleistä paranemisen.

Lattu, Emmi (2016) Naisten tekemä väkivalta. Tampere: Acta Universitatis Tamperensis. 2176. Akateeminen väitöskirja.

 
Julkaistu 10.3.2017
Sivun alkuun |