Catharina Groop

Ilmoittaja – petturi vai sankari?

Ilmoittaja on tärkeä toimija korruption torjunnassa

Michael Woodford meni vuonna 1980 töihin mm. kameroita ja lääketieteellisiä laitteita valmistavaan yritykseen Olympus. Hän eteni hyvin urallaan, 30 vuotta myöhemmin hänestä tuli yrityksen Euroopan toimiston johtaja ja tämän jälkeen koko yrityksen operatiivinen johtaja Japanissa. Tässä tehtävässä Woodford kuuli väitetyistä laajamittaisista taloudellisista sääntöjenvastaisuuksista yrityksen sisällä ja ryhtyi selvittämään niitä. Pian yrityksen hallitus kehotti häntä palauttamaan tietokoneensa ja puhelimensa, tyhjentämään asuntonsa ja lähtemään maasta. Lontoossa Woodford sai oikeudellista apua ja päätti kertoa näkemästään ja kokemastaan viranomaisille. Olympus vastasi, ettei Woodford ulkomaalaisena voinut ymmärtää japanilaista johtamistyyliä ja käytäntöjä, ja siksi hän oli ymmärtänyt tilanteen väärin.

Yritys joutui kuitenkin myöhemmin myöntämään, että Woodfordin kyseenalaistamat maksatukset olivat osa 1,7 miljardin dollarin kirjanpitopetosta. Petoksen paljastuminen johti yrityksen koko hallituksen irtisanoutumiseen ja usean johtotason henkilön pidätykseen. Tänään Woodford tunnetaan yritysjohtajana, joka paljasti yhden Japanin historian isoimmista rahoitusalan skandaaleista. Myöhemmin Woodford esitti vahingonkorvausvaatimuksen syrjinnän ja perusteettoman irtisanomisen johdosta ja suostui arviolta 10 miljoonan arvoiseen sopimukseen Olympuksen kanssa.

"Tavallisen" ilmoittajan kohtaamat haasteet

Woodfordin tarina sai tietyllä tapaa "onnellisen lopun" siinä mielessä, että hän sai irtisanomisensa jälkeen oikeudellista ja muuta apua sekä vahingonkorvauksia. Tämän lisäksi petokseen ja ilmoittajan rankaisemiseen syyllistyneet joutuivat vastaamaan teoistaan. Woodford itse korostaa kuitenkin, etteivät kaikki ilmoittajat ole yhtä onnekkaita ja ettei esimerkiksi alemman tason virkamies, jolla on kolme lasta ja asuntolaina, välttämättä uskalla ilmoittaa edes pienemmistä epäkohdista vastatoimien pelossa.

"Tavallisen" ilmoittajan vaikea asema korostuu myös monissa ilmoittamista ja ilmoittajien suojelua koskevissa julkaisuissa ja suosituksissa. Yhtenä esimerkkinä voidaan mainita Euroopan Neuvoston vuonna 2014 julkaisema ilmoittajien suojelua koskeva suositus, jossa todetaan, että:

– vääryyksiä epäilevä tai nähnyt henkilö ei aina tiedä, kenelle niistä voi ilmoittaa työpaikalla tai sen ulkopuolella tai kenen puoleen kääntyä, jos häneen kohdistuu vastatoimia ilmoittamisen seurauksena

– ilmoittamista harkitsevilla henkilöillä ei ole tietoa ilmoituskäytännöistä tai omista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan ilmoittamisen yhteydessä, eikä ilmoittajalle neuvoa tai tukea antavia tahoja juurikaan ole

– mahdollisuudet ilmoittaa nimettömänä ovat rajalliset

– ilmoittajien suojan taso on usein heikko: suojelua koskevaa lainsäädäntöä ei ole tai se on hajanaista ja epätarkkaa

– usein suojelusta vastaavat tahot (työnantajat, viranomaiset yms.) eivät ole tiedostaneet suojelun tarvetta eivätkä kiinnittäneet huomiota suojelukäytäntöjen kehittämiseen, ja näiden tahojen välistä yhteistyötä tulisi kehittää.

Ilmoittamisen helpottaminen ja ilmoittajien suojelu

Ilmoittajilla on tärkeä yhteiskunnallinen rooli korruptiivisen toiminnan ja muun julkisen intressin vastaisen toiminnan paljastajina. Ilmoittajien suojelun tärkeyttä korostetaan monessa kansainvälisessä yleissopimuksessa kuten eduskunnan vuonna 2006 hyväksymässä YK:n korruptionvastaisessa yleissopimuksessa (UNCAC), jossa sopimusosapuolia rohkaistaan harkitsemaan ilmoittajien suojelua:

Art. 33: Sopimusvaltiot harkitsevat kansalliseen oikeusjärjestelmäänsä sisällytettäviksi tarvittavia toimenpiteitä, joilla suojellaan epäoikeutetulta kohtelulta henkilöä, joka ilmoittaa vilpittömässä mielessä ja perustellusti toimivaltaisille viranomaisille tämän yleissopimuksen mukaisesti rangaistaviksi säädettyjä rikoksia koskevista seikoista.

Yleissopimuksessa sopimusosapuolia rohkaistaan myös parantamaan virkamiesten mahdollisuuksia raportoida korruptiotapauksista:

Art. 8§4: Sopimusvaltiot harkitsevat myös kansallisen lainsäädäntönsä perusperiaatteiden mukaisesti sellaisten toimenpiteiden ja järjestelmien käyttöönottoa, joilla tehdään virkamiehille helpoksi ilmoittaa korruptiotapauksista asianomaisille viranomaisille, kun heidän tietoonsa tulee tällaisia tapauksia heidän hoitaessaan tehtäviään.

Tämän lisäksi osapuolia velvoitetaan helpottamaan nimetöntä raportointia:

Art. 13§2: Sopimusvaltiot toteuttavat tarvittavat toimenpiteet varmistaakseen, että tässä yleissopimuksessa tarkoitetut asiaan liittyvät korruptiota torjuvat laitokset ovat tunnettuja kansalaisille, ja järjestävät tarvittaessa pääsyn näihin elimiin sellaisten tapahtumien ilmoittamiseksi, myös nimettömästi, jotka voidaan katsoa tämän yleissopimuksen mukaisesti rangaistaviksi säädetyiksi rikoksiksi.

Yhtä oikeata tapaa helpottaa ilmoittamista ja vahvistaa ilmoittajien suojelua ei ole. UNODC neuvoo YK:n korruptionvastaiseen yleissopimukseen liittyneitä maita aloittamaan omia uudistusprosessejaan arvioimalla olemassa olevaa ilmoittamista ja ilmoittajien suojelua koskevaa lainsäädäntöä, institutionaalisia järjestelyjä, ilmoituskäytäntöjä, tietoisuuden tasoa ja ihmisten luottamusta järjestelmää kohtaan. Prosessin aikana tunnistettuihin heikkouksiin ja aukkokohtiin pyritään löytämään ratkaisuja.

Uudistusprosessin aikana on päätettävä mm. raportoinnin laajuudesta, millaisia vaatimuksia suojaan oikeutetuille ilmoittajille asetetaan, miten ilmoittajia tai ilmoittamista harkitsevia henkilöitä neuvontaan, millaisia raportointikanavia on julkisella ja yksityisellä sektorilla sekä työpaikkojen ulkopuolella, mikä on suojelun taso ja laajuus ja tulisiko ilmoittajilla olla oikeus esimerkiksi vahingonkorvauksiin. Osana prosessia pitää myös pohtia koulutuksen ja tietoisuuden lisäämisen tarvetta.

Ilmoittajien suojelun taso ja laajuus Suomessa?

Suomi on liittynyt useaan kansainväliseen sopimukseen (esim. EN:n lahjontaa koskeva siviilioikeudellinen yleissopimus, OECD:n yleissopimus kansainvälisissä liikesuhteissa tapahtuvan ulkomaisiin virkamiehiin kohdistuvan lahjonnan torjunnasta ja YK:n korruption vastainen yleissopimus), jossa ilmoittamista ja korruptioepäilyistä ilmoittavien henkilöiden suojelun tärkeyttä korostetaan. Tietyt sopimukset velvoittavat Suomea vahvistamaan ilmoittajien suojelua, toiset taas kannustavat siihen. Suojelun tärkeyttä on myös nostettu esiin EU:n, Euroopan Neuvoston (GRECO) ja OECD:n Suomea koskevissa maa-arvioinneissa, joissa Suomea kehotetaan helpottamaan ilmoittamista ja vahvistamaan ilmoittajien suojelua.

Oikeusministeriö on asettanut työryhmän selvittämään korruptioepäilyistä ilmoittavien henkilöiden työ- ja virkamiesoikeudellisen suojelun sekä yhteisöjen ja yritysten raportointikanavien nykytilaa sekä nykytilan suhdetta kansainvälisiin velvoitteisiin. Työryhmän tehtävänä on kartoittaa ilmoittamiseen ja ilmoittajien suojeluun liittyvä lainsäädäntö tilanne ja suojelun nykykäytännöt, tunnistaa mahdolliset ongelmakohdat ja esittää ratkaisuehdotuksia. Työryhmän loppuraportti julkaistaan myöhemmin tänä keväänä.

Kirjoittaja on väitellyt korruption torjunnasta ja toimii nyt neuvottelevana virkamiehenä oikeusministeriön kriminaalipoliittisella osastolla.

Lisätietoa:
UNODC (2015)
Resource Guide on Good Practices in the Protection of Reporting Persons.

Council of Europe (2014) The Protection of Whistleblowers. Recommendation CM/Rec(2014)7 and explanatory memorandum.

UNODC (2004) United Nations Convention Against Corruption.

Edilex (2006) Suomen Säädöskokoelman Sopimussarja. No. 56–58

UNODC (2015) Resource Guide on Good Practices in the Protection of Reporting Persons.

EU (2014) Annex Finland to the EU Anti-Corruption Report.

GRECO (2004) Second Evaluation Round. Evaluation Report on Finland.

OECD (2013) Finland: Follow-Up to the Phase 3 Report .

 
Julkaistu 23.3.2016
Sivun alkuun |