Markus Storvik

Suomalainen humalaväkivalta

Yleisesti Suomessa käytetyistä päihteistä varsinkin alkoholilla ja amfetamiinilla on osoitettu olevan yhteyttä väkivaltaan. Vaikka amfetamiinia käytetään Suomessa suhteellisen paljon, korostuu väkivaltatilastoissa nimenomaan yleisimmän päihteen, alkoholin osuus. Suomessa valtaosasta tapoista ja suurimmassa osassa pahoinpitelyistä alkoholi on yksi mukana olleista tekijöistä, jopa poikkeuksellisen korostetusti verrattuna kansainväliseen tasoon.

Alkoholin vaikutus aggressiivisuuden lisääntymisessä ilmenee yleensä sosiaalisen viitekehyksen kautta, kun tilanteet kärjistyvät. Tätä korostaa myös primäärin aggression lisääntyminen humalassa. Tähän vaikuttavat yksilölliset erot, hormonaaliset erot ja alkoholin verensokeria laskeva vaikutus. Kuitenkin kun puhutaan alkoholin vaikutuksesta väkivaltaan, on huomattava että suuri osa lääketieteellisestä tutkimuksesta tehdään biopsykososiaalisessa viitekehyksessä. Patologisiin prosesseihin keskittyvä varhaisempi biolääketieteellinen malli, joka usein samaistetaan ns. lääketieteellisiksi selityksiksi, syntyi aikana, jolloin biologia ja fysiologia jo tarjosivat testattavia ennustavia malleja ihmisen toiminnasta, mutta psykologia ei. Tämä ei aina riitä.

Alkoholin aiheuttama väkivalta on interaktiotilanne, jolloin alkoholin varsinaisen aggressiota lisäävän vaikutuksen osuus välittyy useiden mekanismien kautta. Humalaväkivalta sisältää myös käyttötilanteen sekä yksilön taipumuksen reagoida alkoholiin. Useissa tilanteissa sekä uhri että tekijä ovat humalassa. Tällöin tilanteen arvaamattomuus korostuu. Humalaväkivallan kannalta on ikävää, että suomalainen juomakulttuuri on yhä humalahakuista. Tämä juomatapa korostaa yksilöissä sekä geneettisistä ja psykologisista tekijöistä että alhaisesta verensokerista aiheutuvan väkivallan esiintymistä. Näin ollen alkoholin väkivaltaa aiheuttaviin vaikutuksiin voidaan puuttua käyttötilanteiden kautta.

Aggressiivisuus ei ole erityisen suunniteltu tila. Joka hetki tilanteiden arviointi värittyy ihmisellä hänen aikaisempien kokemustensa perusteella. Niin myös humalassa, jolloin huomiokyky kaventuu. Tällöin epäselvät mutta sinänsä neutraalit tilanteet koetaan herkästi uhkaaviksi ja turhauttaviksi, eikä vaihtoehtoista tulkintoja koettuihin provokaatioihin kyetä hakemaan. Varsinkin impulsiivinen henkilö, tyypillisesti mies, saattaa silloin ratkaista tilanteen väkivallalla. Naisilla väkivallan on esitetty liittyvän hieman voimakkaammin tunneilmaisuun. Humalaväkivalta on sekä tunneilmaisua, välineellistä että itseilmaisun menetystä, usein kaikkia yhtä aikaa.

Sekakäyttö on riski

Alkoholin vaikutuksen arvaamattomuus korostuu lääkkeiden sekakäytön yhteydessä. Rauhoittavat lääkkeet eivät yleensä sovellu alkoholia paljon käyttäville henkilöille: paitsi sen takia että bentsodiatsepiineihin voi itsessään kehittyä riippuvuus, myös siksi että bentsodiatsepiinit monin tavoin voimistavat alkoholin vaikutuksia. Bentsodiatsepiinit ovat rauhoittavia lääkkeitä, joita voidaan käyttää ahdistuksen hoitamiseen. Silti yhdessä alkoholin kanssa on mahdollista joutua paradoksiseen tilanteeseen, jossa käytös muuttuu voimakkaasti eikä henkilö hallitse itseään. Selvittyään henkilöllä saattaa olla hyvin hataria, jos lainkaan, muistikuvia itse teosta. Tämä liittyy osittain siihen, että eri aivoalueiden inhibitio tapahtuu eri voimakkuudella. Koska alkoholi itsessään on akuutisti ahdistusta lievittävä ja koska tyypin 1 alkoholisteilla ahdistuksen lievennys on motiivi päihteen käyttöön, on suuri riski, että päihteidenkäyttäjät ovat henkilöitä, joilla on vetoa bentsodiatsepiinien käyttöön. Rauhoittavien lääkkeiden määräämiseen onkin kiinnitetty entistäkin suurempaa huomiota viime vuosina.

Yksilöllisiä eroja? Geenit vai temperamentti?

Kaikki eivät herkästi reagoi väkivaltaisesti humalassa. Humalaväkivallan geneettisestä taustasta tiedetään jonkin verran, mutta tällä hetkellä selittäviä vastauksia humalaväkivaltaan on niukasti. Geneettinen tausta ei ole determinististä, vaan nykyisin geenien vaikutusta kuvataan yleensä käyttäen termiä "genes x environment" – eri geenitaustaiset reagoivat samaan kasvuympäristöön eri tavoin. Tausta toimii yhdessä kasvuympäristön kanssa, jolloin itsenäinen vaikutus on heikko. Muutamia altistavia geenimuotoja tunnetaan, niistä tunnetuimmat liittyvät serotoniini-välittäjäaineen toimintaan. On esitetty että suomalaisilla olisi humalaväkivalta “geeneissään", mutta tämä on yksinkertaistettu kuvaus. Suomalaisilla on omia geenimuotoja, jotka on liitetty väkivaltaan. Tällainen on esimerkiksi 5-HT2B geenin muoto. Toinen ns. "soturigeeni" on puolestaan liitetty impulsiivisuuteen, ja tämä MAOA-geenin muoto vaikuttaa käyttäytymistä moduloivien noradrenaliinin, serotoniinin ja dopamiinin hajoamiseen.

Pieni osa alkoholin käyttäjistä aiheuttaa suuren osan ongelmista. Nuoruusiässä alkava alkoholin suurkulutus ja varsinainen alkoholismi keskittyy henkilöille, jotka ovat temperamentiltaan eli reagointitaipumukseltaan poikkeuksellisen elämyshakuisia. Tähän liittyy vaihtelunhalu, ärtyvyys ja äkkipikaisuus, sekä vähäinen kiinnostus yhteisön antamaa palautetta kohtaan. Nämä ns. tyypin 2 alkoholistit muodostavat korkeintaan 20 prosenttia kaikista alkoholisteista. Ongelmalliseksi asian tekee se, että heillä on poikkeuksellisen korkea riski väkivaltarikoksiin, eritoten humalassa.

Vielä kärjistetympi väkivaltariski on henkilöillä, joilla on epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö. Tämä on riski väkivallalle humalassa sekä ilman humalaa. Tyypin 2 alkoholistit ryhmänä sisältävät myös näitä persoonallisuushäiriöisiä yksilöitä. Samoilla ryhmillä alkoholi ei tutkimusten mukaan stimuloi ruokahalua yhtä voimakkaasti kuin verrokeilla. Tämä on omiaan pahentamaan alhaisen verensokerin aggressiivisuutta lisäävää vaikutusta. Persoonallisuushäiriöiset eivät myöskään reagoi sosiaaliseen paineeseen pidättäytyä humalajuomisesta samoin kuin useimmat meistä, ja myös ystäväpiiri voi olla kritiikittömän päihdemyönteinen. Myös kasvuympäristö voi altistaa sekä väkivallan kokemiselle että myöhemmälle väkivallan käytölle sekä oppimisen että stressijärjestelmän herkistymisen kautta. Ikävä kyllä vaikka alkoholi vähentää stressiä lyhytkestoisesti, se lisää stressiä pitkällä aikavälillä vaikuttaen aivojen ja kehon väliseen kemialliseen viestintään sekä hormonaalisen toimintaan.

Kortikosteroidijärjestelmän lisäksi toinen väkivallalle tärkeä hormoni on testosteroni, eli mieshormoni. Valtaosa nuoruusiän alkoholisteista on miehiä – korkea testosteroni ja humalajuominen kypsymättömän etuaivokuoren kanssa voi olla räjähtävä yhdistelmä. Näyttää kuitenkin siltä, ettei testosteroni itsessään aiheuta aggressiota kaikilla, vaan altistaa tietynlaisen temperamentin omaavia yksilöitä väkivaltaisuudelle. Alkoholi nostaa hetkellisesti testosteronitasoa, vaikkakin laskee sitä kroonisessa käytössä.

Alkoholin käytön kulttuuri on läpitunkeva kautta yhteiskunnan. Koska alkoholin käyttö on yleistä kautta väestön, humalaväkivaltatilanteita tapahtuu paljon. Valtaosa alkoholin suurkäyttäjistä ei itse asiassa lukeudu elämyshakuisten ja impulsiivisten "nuorten soturien" kategoriaan. Suurkuluttajilla tyypillisempää on ns. tyypin 1 alkoholismi, joka alkaa vasta keski-iässä.

Pidetään verensokeri tasaisena!

Päihteen käyttö tapahtuu kulttuuri ja ympäristösidonnaisesti. Suomalainen viinaperinne on paitsi humalahakuista, myös useista maista poikkeavaa siinä, ettei siihen oleellisesti kuulu syöminen, sen enempää kotioloissa kuin anniskelupaikoillakaan. Kaikista ravintoloista ei saa tilattua ruokaa, eikä pientä annosta suolapaloja tule automaattisesti juoman kylkiäisenä. Takavuosina ravintoloissa vähintään voileivän ostaminen alkoholiannoksen yhteydessä oli pakollista, joskin annoksen syöminen saattoi olla "akkamainen etikettivirhe". Matala verensokeri on kuitenkin tutkimustiedon mukaan erittäin oleellinen tekijä humalaväkivallassa. Kaiken kaikkiaan alhaisen verensokerin välttäminen tarjoaa – alkoholin käytön vähentämisen lisäksi – tavan vaikuttaa aggression mekanismeihin. Esimerkkinä, vaan ei ainoana implikaationa, voidaan kysyä, pitäisikö ruokatarjoilun saatavuus olla kriteeri ravintolan anniskeluajan jatkoajalle sulkemisajan ongelmien välttämiseksi?

Kirjoittaja on farmakologian dosentti Itä-Suomen yliopistossa Kuopiossa.

 
Julkaistu 13.3.2015
Sivun alkuun |