Saija Sambou & Pia Skögs

Seksuaalirikosten sovittelua selvitetty Euroopassa

Suomessa laki rikosten ja eräiden riita-asioiden sovittelusta kieltää lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten sovittelun. Aikuisiinkaan kohdistuneiden seksuaalirikosten sovittelusta ei Suomessa juuri ole kokemuksia – niitä sovitellaan vuosittain muutama. Kriminaalihuollon tukisäätiön vakavien rikosten sovittelun hankkeessa sovittelu toteutetaan aina vasta tuomion saannin jälkeen ja vain uhrin tarpeista. Tässäkään hankkeessa seksuaalirikosten sovitteluja ei ole tullut käsittelyyn.

Skeptisyydestä ja huolista riippumatta seksuaalista väkivaltaa on jo vuosia soviteltu monissa maissa. Kokemuksia seksuaalirikosten sovittelusta on selvitetty Euroopan Komission rahoittamassa hankkeessa, jossa olivat mukana Hollanti, Tanska, Englanti, Irlanti, Saksa, Norja ja Euroopan restoratiivisen oikeuden foorumi. Hankkeen tarkoituksena oli antaa selkeä teoreettinen ja toiminnallinen kuva restoratiivisen oikeuden menetelmien soveltamisesta seksuaalista väkivaltaa sisältäneisiin rikoksiin.

Seksuaalirikosten sovittelun hankkeen loppuseminaari järjestettiin Leuvenissa Belgiassa marraskuussa ja siihen osallistui niin käytännön työntekijöitä, tutkijoita kuin politiikan tekijöitä ympäri maailmaa. Seminaarissa esiteltiin kokemuksia erilaisten restoratiivisen oikeuden lähestymistapojen soveltamisesta seksuaalirikosten uhriksi joutuneisiin sekä tekoihin syyllistyneiden henkilöiden yhteiskuntaan paluun tukemisesta vankeusrangaistuksen jälkeen.

Leuvenin seminaarissa esiteltiin erilaisia restoratiivisen oikeuden elementtejä sisältäviä ohjelmia ja hankkeita. Ainakin Englannissa ja Yhdysvalloissa oli toteutettu ns. COSA (Circles of Support and Accountability, suom. tuen ja vastuun piiri) -ryhmiä, joissa vapaaehtoiset yhteisön jäsenet tukevat monin eri tavoin vankilasta vapautuneita pedofiilejä ja muita seksuaalirikosten tekijöitä. Heitä autetaan sopeutumaan ja kantamaan vastuu teoistaan vapautumisen jälkeen. Nämä olivat kiinnostavia ja tutustumisen arvoisia Suomenkin kannalta, jossa vertaistuen potentiaalia rikosten ehkäisemiseksi on nostettu esille, mutta lähiyhteisön tukea ja voimaa ei ole toistaiseksi vielä laajemmin toteutettu. Seminaarissa esitelty COSA-hankekin oli valitettavasti monissa osavaltioissa projektiperusteisia ja niiden kohtalona oli usein jatkuvan rahoituksen puuttuminen.

Lähtökohtana aina uhrin tarpeet

Seminaarissa kuultiin, että restoratiivista otetta oli toteutettu eri tavoin ja eri intensiteetillä, mutta yksi tärkeimmistä johtopäätöksistä oli, että sen tulee aina lähteä uhrin tarpeista.

Irlantilainen tutkijatohtori Marie Keenan kertoi kvalitatiivisesta tutkimuksestaan, jota varten oli haastateltu 153 henkilöä, mm. uhreja, tekijöitä, lakimiehiä, tuomareita, poliiseja ja terapeutteja. Yksi keskeinen tulos oli, että oikeusprosessin ja esimerkiksi terapeuttisten prosessien jälkeenkin sekä uhreilla että tekijöillä on edelleen kohtaamattomia tarpeita ja juuri näihin tarpeisiin voitiin vastata restoratiivisen oikeuden keinoin.

Vakuuttavan tarinan kertoi brittiläinen uhri, joka yhdeksän vuotta tapahtuman jälkeen pääsi tapaamaan tekijän, joka oli raiskannut ja uhannut tappaa hänet. Uhri oli käynyt sen jälkeen pitkään terapiassa. Kun tekijän vapautumisen aika tuli usean vuoden jälkeen, uhri pelkäsi tapaavansa tekijän kaupungilla sattumalta. Yli vuoden ponnistelun jälkeen uhri sai viimein mahdollisuuden tavata tekijän, kun yhdyskuntaseuraamustoimisto suostui avustamaan tapaamisen järjestelyissä. Uhri halusi tietää, miksi hän oli joutunut uhriksi ja oliko tekijä aikonut tappaa hänet oikeasti. Uhri kertoi sovittelulla olleen suuri merkitys hänen selviämisensä kannalta, sillä sen jälkeen hän ei enää pelännyt tekijää eikä tämä ollut enää epämääräinen hirviö.

Hankkeen loppuraportti ja manuaali ilmestyvät vuonna 2015. Lisätietoa www.law.kuleuven.be/linc/english/research/researchdaphnesexualviolence.html

 
Julkaistu 13.3.2015
Sivun alkuun |