Ulla Knuuti

Päihdekuntoutus vankilassa

Rikosseuraamusalan asiakkaiden koulutustausta, sosiaalinen asema ja terveydentila ovat selkeästi heikommat kuin muulla väestöllä. Suuri osa rikoksista tehdään päihtyneenä ja vankilassa kohdataan niitä, joiden päihdeongelma on kehittynyt kaoottiseksi ja johtanut syrjäytymiseen. Tämä on synnyttänyt tarpeen tarjota päihdekuntoutusta vankilassa. Usein vankeustuomiot ovat lyhyitä, joten tulosten saavuttamiseksi tarvitaan kiinteää yhteistyötä siviilipuolen kanssa.

Rikosseuraamuslaitoksen Päihdetyön linjaukset vuosille 2012–2016 ohjaavat vankiloiden päihdetyötä. Se on kehittynyt ja laajentunut sitä myötä kun vankien päihde- ja mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet 20 vuodessa. Vuoden 2006 vankien terveystutkimuksen mukaan noin 70 prosentilla vangeilla oli elämänaikainen alkoholi- tai huumeriippuvuus. Yli puolet miesvangeista ja kaksi kolmasosaa naisvangeista kertoi käyttäneensä huumeita suonensisäisesti (Joukamaa 2010).

Päihdetyön muodot vankilassa

Päihdetyö on keskeinen osa rikosseuraamusalan perustyötä ja siihen osallistuu koko henkilöstö tehtävänsä ja koulutuksensa mukaisesti. Päihdetyö jakaantuu arviointiin, motivointiin ja kuntoutukseen ohjaamiseen, päihdevalvontaan sekä päihdehoitoon ja -kuntoutukseen. Arviointi- ja motivointityöhön osallistuu lähes koko henkilökunta. Valvontahenkilökunta huolehtii vankien päihdetestauksesta ja tarkastuksista. Kontrolli on välttämätöntä, koska aika ajoin vankiloissa liikkuu päihteitä. Moneen vankilaan on myös sijoitettu huumekoira. Vankiloiden terveydenhuolto ohjaa vankeja tulotarkastuksissa päihdekuntoutukseen, huolehtii katkaisu- ja vieroitushoidosta, opioidiriippuvaisten korvaus- ja ylläpitohoidosta sekä hoitaa päihteiden aiheuttamia psyykkisiä häiriöitä.

Vankiloiden päihdekuntoutuksesta vastaavat pääasiassa erityisohjaajat ja ohjaajat, joiden työhön kuuluu muun muassa yksilövastaanotoilla tapahtuvat päihdekeskustelut, erilaisten ryhmämuotoisten päihdeohjelmien toteuttaminen sekä vapauttamisvaiheen valmistelu. Myös muu henkilöstö kuten psykologit, sosiaalityöntekijät, pastorit sekä vartijat osallistuvat vankila-aikaisen päihdekuntoutuksen toteuttamiseen.

Päihdekuntoutuksen tavoitteena rikokseton elämä

Vangit ohjautuvat toimintoihin arviointikeskuksen laatiman rangaistusajan suunnitelman kautta, johon kirjatuilla toimenpiteillä, kuten päihteiden käyttöön vaikuttamisella, tuomittua ohjataan kohti rikoksetonta elämää. Vankiloiden tehtäväksi jää ratkaista keinot, joilla tavoitteisiin päästään.

Yksittäisistä vankiloiden päihdetyön muodoista on edetty tavoitteelliseen ohjelmatyöhön. Rikosseuraamuslaitoksen ohjelmatyössä käytetään periaatteita, joiden on todettu vähentävän uusintarikollisuutta (Rikosseuraamusalan ohjelmatyön linjaukset 2008). Päihdekuntoutusta on tarjolla lähes kaikissa vankiloissa. Vankiloissa käytetään lyhyitä informointi- ja motivointiohjelmia, joiden tavoitteena on jakaa tietoa päihdekuntoutuksesta sekä motivoida päihteettömään elämäntapaan. Pidemmät ryhmämuotoiset päihdeohjelmat perustuvat useimmiten kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan ja sisältävät rikoksetonta ja päihteetöntä elämäntapaa tukevia tehtäviä, luentoja ja keskusteluja. Pitkät kuntoutusohjelmat ovat tavallisesti suunnattu suljettujen laitosten vangeille. Kaikki vangit eivät halua osallistua tai eivät sovellu ryhmämuotoiseen toimintaan, jolloin heillä on mahdollisuus keskustella työntekijän kanssa päihteiden käytöstä. Lisäksi vankilassa vierailee ulkopuolisia vertaisryhmiä, kuten AA, NA sekä KRIS.

Rikosseuraamuslaitoksessa on ollut vuodesta 2002 lähtien käytössä akkreditointimenettely, jossa asiantuntijatyöryhmä arvioi ja hyväksyy Rikosseuraamuslaitoksen henkilökunnan käytössä olevat ohjelmat. Hyväksymismenettelyllä pyritään varmistamaan, että ohjelmat täyttävät kansainväliset laatukriteerit ja vaikuttavat uusintarikollisuutta vähentävästi.

Ohjelmatyön keskeisiä periaatteita ovat:

– uusimisriski: intervention intensiteetin tulee olla suhteessa uusimisriskiin

– tarve- eli kohdentamisperiaate: työ tulee kohdentaa krimingeenisiin tekijöihin

– vastaavuusperiaate: toiminnan toteuttamistavan tulee vastata vangin vastaanottokykyä.

Rikosseuraamusalalla käytettävät omat päihdekuntoutusohjelmat ovat strukturoituja, aikataulutettuja, käsikirjanmukaisesti toteutettuja ja määritellyin kriteerein valikoiduille asiakkaille kohdennettuja.

Kokonaisvaltaisen kuntoutuksen tarve

Rikosseuraamusalan asiakkaan ongelmana ei useinkaan ole vain päihteet vaan päihdeongelma on kietoutunut muihin arjessa selviytymisen vaikeuksiin, kuten koulutuksen ja työkokemuksen puutteeseen, psyykkisiin ja sosiaalisiin ongelmiin, rikolliseen elämäntyyliin sekä siviiliasioiden monimutkaisuuteen. Siksi on tärkeää, että myös näihin muihin ongelmiin kiinnitetään huomiota.

Päihdeongelmaiset asiakkaat hyötyvät usein myös muista uusintarikollisuuteen vaikuttavista ohjelmista ja työmuodoista, jotka sisältävät päihteetöntä elämäntapaa tukevia elementtejä, vaikka eivät varsinaista päihdekuntoutusta olekaan. Erilaiset vapauttamisohjelmat, perheleirit, teatteritoiminta ja kuntouttava työtoiminta sisältävät varsin paljon päihteetöntä elämäntapaa tukevia elementtejä, vaikka eivät varsinaista päihdekuntoutusta olekaan. Kuntoutuminen vankilassa on tuloksekkainta silloin, kun se kytketään muihin yhteiskunnassa selviytymistä tukeviin toimiin. Siksi vangin osallistuminen eri toimintoihin pyritään järjestämään siten, että opiskelu, työ ja vapaa-ajan harrastukset sopivat yhteen päihdekuntoutuksen kanssa. Vankila-ajan irrallisuuden sijasta on välttämätöntä korostaa yhteyksien säilyttämistä ulospäin ja vankilan ulkopuolella olevien palvelujen saavutettavuutta myös vankilassaoloaikana.

Kehityksen kuoppaisella tiellä

Kuntouttavan toiminnan ja rangaistuksen yhdistäminen ei ole aina helppo tehtävä. Käytännössä vankilaan joutuminen usein lisää ihmisen syrjäytymistä yhteiskunnasta. Varsinkin suljetuissa laitoksissa on kuntoutusta haitattavia tekijöitä, kuten vangin itsemääräämisoikeuden vähäisyys, vankilan fyysiset puitteet ja vankiyhteisön paine. Vankiloissa saattaa liikkua huumeita ja esiintyä kiristystä ja jopa väkivaltaa. Vankiloiden resurssit ovat niukat ja kun vangeista suurella osalla on päihdeongelma, väistämättä päihdetyön tarve on moninkertainen tarjontaan nähden.

Samalla kun vankilaan tuomittujen sosiaalinen ja terveydellinen tila on heikentynyt, vankiloita koettelevat säästöt uhkaavat vähentää kuntouttavaa työtä tekevien määrää. Liian moni suorittaa vankeusaikansa osallistumatta mihinkään tavoitteelliseen toimintaan. Päihdekuntoutusohjelmien toteutusta vankiloissa leimaa niiden erillisyys terveydenhuollosta. Myös opioidiriippuvaisten korvaushoidon ja haittoja vähentävän toiminnan kehittäminen on vankiloissa jäänyt vähäiseksi (Tourunen ym. 2012).

Rikosseuraamuslaitoksella, kunnilla ja päihdealan järjestöillä on osavastuu rikostaustaisten henkilöiden päihdekuntoutuksesta, mutta kenelläkään ei ole kokonaisvastuuta. Erimielisyydet kustannus- ja järjestämisvastuusta eivät kuitenkaan saisi vaikeuttaa vankien mahdollisuuksia päästä tarpeenmukaiseen kuntoutukseen. Jo useamman vuoden ajan on ollut mahdollista, että päihteettömyyteen motivoitunut vanki voidaan sijoittaa vankeusajan lopussa ulkopuoliseen päihdehuollon laitokseen, mutta maksajan puuttuessa tätä mahdollisuutta on viime aikoina käytetty minimaallisesti. Tällä hetkellä käynnissä olevan sakkovankipilotin avulla sakkovanki voi päästä vankilan sijasta päihdehuoltolaitokseen Rikosseuraamuslaitoksen kustantamana.

Yhteistyöllä parempiin tuloksiin

Vangin vapautumisvaiheeseen pyritään kiinnittämään systemaattista huomiota siten, että siirtymää vankeudesta vapauteen loivennetaan vapauttamalla vanki valvotun koevapauden kautta. Yhteistyössä kunnan kanssa huolehditaan siitä, että vapauttamissuunnitelma tukee kunnassa valmisteltavaa hoito-, huolto- tai kuntoutussuunnitelmaa ja vangin koti- tai asuinkunnan eri toimijat huolehtivat osaltaan vangin palvelu- ja kuntoutustarpeesta vankilasta vapautumisen jälkeen.

Vapauttamisvaihe on tärkeä nivelvaihe, jossa vastuu henkilön kanssa työskentelystä siirtyy toisille viranomaisille. Vapautuvan vangin kannalta on tärkeää, että viranomaisverkostot tietävät hänen tilanteestaan ja osaavat tukea häntä erilaisissa siviilielämän asioissa. Vankilat pyrkivät kehittämään mahdollisimman monipuolisia yhteistyöverkostoja, jotta vangin asioiden hoitaminen olisi sujuvaa ja ammattilaiset tuntisivat mahdollisimman hyvin toistensa työtä. Vapautuvan kannalta on tärkeää, että hän on itse keskustellut henkilökohtaisesti siviilissä tulevaisuudessa kohtaamiensa viranomaisten kanssa.

Vankilan suljetuissa olosuhteissa hyvin alkanut kuntoutus on usein hyödytöntä, jos kuntoutus ei jatku vapautumisen jälkeen. Lisäksi vankilasta vapauduttua tulisi olla asunto, työpaikka, kohtuullinen toimeentulo sekä tukiverkosto. Jos päihteisiin ja rikollisuuteen kietoutuneen ystäväpiirin tilalle ei kuntoutuksen jälkeen löydy korvaavaa sosiaalista verkostoa, hyväkään kuntoutus ei tuota tulosta. Päihteiden käyttö nostaa riskiä syyllistyä rikoksiin. Vapaudessa pysymisen todennäköisyys on erityisen suuri niillä, jotka pysyvät irti päihteistä.

Kirjoittaja työskentelee Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikössä erityisasiantuntijana.

Lähteet:

Joukamaa, Matti ja työryhmä: Rikosseuraamusasiakkaiden terveys, työkyky ja hoidontarve. Rikosseuraamuslaitoksen julkaisuja 1/2010.

Rikosseuraamusalan ohjelmatyön linjaukset (2008) Rikosseuraamuslaitoksen julkaisuja.

Rikosseuraamuslaitoksen päihdetyön linjaukset vuosille 2012–2016. www.rikosseuraamus.fi

Tourunen, Jouni & Weckroth, Antti. & Kaskela, Teemu (2012) Prison-based drug treatment in Finland: History, shifts in policy making and current status. Nordic Students on Alcohol and drugs, 29; 575–588.

 
Julkaistu 13.3.2015
Sivun alkuun |