Jukka-Pekka Takala

Lähisuhdeväkivalta ja alkoholi

Rikoksentorjuntapalstalla käsitellään alkoholia väkivallan myötävaikuttavana syynä ja siihen puuttumista.

Alkoholilla on vahva yhteys väkivaltaan. Humalan ja väkivallan yhteys ei ole kuitenkaan suoraviivainen, vaan se vaihtelee henkilöiden, tilanteiden ja kulttuurien välillä. Emme tiedä tarkkaan, missä määrin ja miten humalajuominen lisää väkivallan riskiä. Valtavaan enemmistöön humalatilanteista ei liity väkivaltaa. Väkivallan ja alkoholin empiirinen yhteys voi johtua myös muista tekijöistä kuin siitä, että alkoholi myötävaikuttaisi väkivallan syntyyn. Alkoholin roolista on kiistelty erityisesti naisiin kohdistuvan lähisuhdeväkivallan yhteydessä. Tutkimuksen perusteella näyttää kuitenkin siltä, että runsas alkoholinkäyttö lisää väkivallan riskiä usein merkittävästi. Humalajuomisen on havaittu nostavan myös parisuhdeväkivallan esiintyvyyttä ja vakavuutta. Samoin on lupaavia tuloksia alkoholiongelmiin puuttuvista hoito-ohjelmista, jotka vähentävät lähisuhdeväkivaltaa yhtä hyvin tai paremmin kuin perinteisemmät väkivallan katkaisuohjelmat.

Humalan ja väkivallan vahva yhteys

Viinan ja väkivallan vahva yhteys pätee etenkin suomalaisissa henkirikoksissa ja muussa vakavassa väkivallassa. Kolme neljäsosaa sekä henkirikosten tekijöistä että niiden aikuisista uhreista oli rikoshetkellä humalassa (Rikollisuustilanne 2013). Alkoholia nauttineiden tekijöiden veren alkoholipitoisuus oli keskimäärin 1,9 promillea, miesuhrien 2,7 ja naisten 2,3 promillea. Naisiin kohdistuvissa parisuhdetapoissa alkoholin osuus on hieman pienempi, mutta silti iso: sekä uhri että (mies)tekijä olivat humalassa 60 prosentissa tapauksia, tekijä oli humalassa kaikkiaan 75 prosentissa tapauksia.

Alkoholin ja väkivallan yhteys näkyy myös uhritutkimuksissa. Kansallisen uhritutkimuksen mukaan väkivallan kohteeksi edellisen vuoden aikana joutuneista miehistä 72–84 prosenttia ja naisista 50–65 prosenttia kertoi väkivallan tekijän olleen päihtynyt vakavimmassa tilanteessa. Uhrin päihtymys oli harvinaisempaa mutta silti melko yleistä: miehistä 31–45 prosenttia ja naisista 12–19 prosenttia kertoi itse olleensa alkoholin vaikutuksen alainen.

Poliisitilastot ja uhrikyselyt viittaavat myös siihen, että humalaväkivalta on keskimäärin vakavampaa kuin selvin päin tehty. Samoin tiedot sairaaloista ja ensiapuasemilta kertovat, että päihteiden käyttö ja humala ovat yhteydessä pahoinpitelyvammojen vakavuuteen.

Mutkikkaita syy-yhteyksiä

Samalla kun väkivalta ja alkoholi esiintyvät usein yhdessä, on selvää, että alkoholi ei ole väkivallan välttämätön eikä riittävä syy. Humalan suhde väkivaltaan vaihtelee ja mutkittelee. Samoin vaihtelevat tavat, joilla tätä yhteyttä yritetään ymmärtää. Tällä taas on yhteys siihen, millainen ehkäisykeinovalikoima nähdään tarpeelliseksi: mikä, jos mikään, on alkoholiin puuttuvien toimien osuus väkivallan ehkäisyssä?

Joissakin vaiheissa alkoholin roolia väkivallan tärkeänä ellei tärkeimpänä taustatekijänä on laajalti pidetty selviönä. Teuvo Peltoniemen vanhassa (1982) selvityksessä perheväkivallan yleisyydestä ja siihen asennoitumisesta Suomessa ja Ruotsissa yli 80 prosenttia kummankin maan vastaajista oli ehdottomasti tai melkein samaa mieltä, että "perheessä tapahtuva väkivalta johtuu useimmiten liiallisesta alkoholin käytöstä".

Alkoholin suoraviivainen kausaalinen rooli on kuitenkin haastettu useilta tahoilta. Sosiaalitieteissä on saanut suosiota antropologien MacAndrew’n ja Edgertonin (1969) teoria, jonka mukaan alkoholiin liittyvä käyttäytyminen, mukaan luettuna mahdollinen väkivaltaisuus, määräytyy kulttuurisesti, ei psykofarmakologisesti. Tämän käsityksen mukaan alkoholi ei suoraan vaikuta (juuri) mitenkään, vaan on lähinnä kulttuurinen keino, jolla merkitään normaalista poikkeava aika (time-out). Tähän taas saattaa yhdessä (ala)kulttuurissa liittyä väkivaltaisuutta, toisessa tietynlaisia juhlia ja kolmannessa jotain muuta.

Myös feministinen väkivaltatutkimus on haastanut puheen alkoholista väkivallan syynä. Vaikutusvaltaisimman feministisen väkivaltateorian mukaan naisiin kohdistuvan väkivallan (perus)syy on miesten ylivalta yhteiskunnassa. Väkivalta on yksi sukupuolten epätasa-arvon ilmentymä ja sen ylläpitäjä; se on vallankäyttöä, ei esimerkiksi seurausta humalasta tai hallitsemattomasta suuttumuksesta. Siksi väkivaltaa voidaan torjua parhaiten (tai ainoastaan) saamalla miehet tajuamaan, että väkivalta on vallankäyttöä, että naisiin on suhtauduttava tasa-arvoisina ihmisinä ja että miesten on otettava vastuu omasta väkivallastaan ja lopetettava se. Alkoholi tai muut päihteet eivät voi olla väkivallan perussyy. Lisäksi voi olla vaarallista pitää päihteitä edes osittain väkivallan syynä, koska sillä voidaan yrittää väistää vastuuta ja oikeuttaa väkivaltaa.

STM:n selvityksessä alkoholista ja lähisuhdeväkivallasta (2007) sanotaan, että päihtymys tai päihdeongelmat eivät ole "väkivallan syy tai sitä oikeuttava selitys" tai ainakaan väkivallan "perimmäinen syy". Samalla selvitys korostaa, että "jatkuva runsas alkoholinkäyttö, humalajuominen tai päihdeongelmat kuitenkin lisäävät sekä väkivallan tekemisen että sen kohteeksi joutumisen riskiä, samoin väkivallan pitkittymisen ja kärjistymisen riskiä."

Humalaluominen lisää väkivallan riskiä

Melko yksimielisiä ollaan siitä, että rankka alkoholin humalakäyttö on väkivallan riskitekijä, ehkä jopa myötävaikuttava tekijä. Minusta voisi saman tien sanoa, että rankka juominen on usein väkivaltaan myötävaikuttava syy, mutta käytännössä puhe riskitekijästä on usein yhtä hyvä. Päätelmä siitä, että yksi tekijä on toisen syy, vaikka vain osasyy, vaatii tietoa monista asioista ja niiden suhteiden punnitsemista.

Päihteiden käytön ja väkivallan yhteyttä voi selittää se, että väkivalta aiheuttaa tai pahentaa tekijän tai uhrin päihteiden käyttöä. Tämä onkin usein (yksi) todennäköinen vaikutussuunta. Eräässä tutkimuksen aineistossa parisuhdeväkivaltaa kokeneilla naisilla oli kolminkertainen riski käyttää huumeita, eikä se vaihtoehto, että huumeet lisäävät väkivallan riskiä, saanut tukea (Salomon ym 2004). Toisaalta on suuri määrä tutkimuksia, joissa alkaneen tai lisääntyneen alkoholin käytön on havaittu edeltäneen väkivallan tai väkivaltaa ennustavien tekijöiden ilmaantumista. Esimerkiksi hoito-ohjelmassa olevia väkivaltaisia miehiä tai väkivaltaa suhteessaan kokeneita pariskuntia seuraamalla on havaittu, että väkivallan riski kasvaa voimakkaasti alkoholin käyttöä seuraavan muutaman tunnin aikana. Yhdessä tutkimuksessa (Fals-Stewart ym 2001) väkivallan riski oli juomispäivinä 11 kertaa suurempi kuin raittiina päivinä, ja kovan juomisen päivinä väkivaltariski oli 20-kertainen.

Mutta vaikka päihtyminen edeltää väkivaltaa, se ei ole lopullinen todiste suorasta syy-yhteydestä. Takana saattaa olla kolmansia tekijöitä, jotka selittävät molempien esiintymisen. Yksi kiinnostava ehdokas tällaiseksi kolmanneksi tekijäksi noudattaa tavallaan MacAndrew’n ja Edgertonin mallia: kyse on alkoholinkäyttöön liittyvistä kulttuurisista malleista ja odotuksista, joiden mukaan humala olisi käypä veruke väkivallalle.

Humalan käyttöä oikeuttavana selityksenä on tutkittu. Tulokset ovat jossain määrin ristiriitaisia, mutta Kenneth Leonardin katsauksen (2002) mukaan ei näytä siltä, että humala laajalti hyväksyttäisiin väkivallan verukkeeksi. Monet ihmiset kyllä pitävät alkoholia väkivallan yhtenä syynä, mutta tekijän syyllisyyttä lieventäväksi selitykseksi humala ei kelpaa. Erään raportin mukaan puolisoaan kohtaan vakavaa väkivaltaa tehneet miehet ottivat useammin vastuun humalassa kuin raittiina tekemistään teoista. Vastaavasti kotiväkivallan ulkopuoliset näkijät ja todistajat, kuten poliisit, yleensä pitävät humalaisten tekoja raskauttavampina kuin selvin päin tehtyjä. Tämä ei kuitenkaan merkitse, ettei olisi alakulttuureita ja sosiaalisia tilanteita, joissa normit ovat löysemmät ja väkivallan riskiä lisäävä humalakäyttäytyminen on sallittua.

Jos siis humala ei yleensä kelpaa väkivaltaa oikeuttavaksi selitykseksi, entä ei-normatiivinen teoria alkoholin vaikutusten odotuksista? STM:n raportin mukaan "käsitys, jonka mukaan alkoholinkäyttö yleensä lisäisi aggressiivisuutta, saattaa toimia itseään toteuttavana ennusteena ja lisätä väkivaltakäyttäytymisen todennäköisyyttä. (…) Usko siihen, että humala heikentää käyttäytymisen pidäkkeitä tai jopa aiheuttaa väkivaltaisuutta, helpottaa normien rikkomista ja kannustaa vetoamaan humalaan selityksenä."

Tämä on kiinnostava väite myös siksi, että samassa raportissa on toisaalla kerrottu, että "alkoholin psykofysiologiset vaikutukset lisäävät väkivallan todennäköisyyttä ja madaltavat väkivallan kynnystä", ja eritelty tämän eri mekanismeja ja muotoja, kuten sitä, että "estot vähenevät ja käyttäytymisen hallinta heikkenee".

Alkoholivaikutusten odotusteorian yksi osa on se, että alkoholin farmakologiset vaikutukset ovat olemattomia tai vähäisiä verrattuna humalaan liittyviin odotuksiin ja symbolisiin merkityksiin. Jotkut kokeelliset tutkimukset näyttävät tätä tukevan, mutta meta-analyysin mukaan todellinen alkoholiannos johtaa merkittävästi suurempaan aggressioon kuin placebo. Vastaavasti iso alkoholimäärä tuotti voimakkaamman aggression kuin placebolla peitetty pienempi määrä. Eikä alkoholiksi väitetty placebo aiheuta enempää aggressiivisuutta kuin se, että ei tarjota alkoholia eikä placeboa. Pelkkä usko siihen, että saa alkoholia, ei riitä kovin pitkälle tuottamaan niitä seurauksia, joita alkoholiin usein liitetään.

Se, lisääkö humalajuominen oikeasti väkivallan riskiä, onkin eri asia kuin se, että humala hyväksyttäisiin tekijän vastuullisuutta alentavaksi tekijäksi. On hyvä syy torjua yritykset vapauttaa kaikki humalaiset vastuusta. On myös syytä harkita sitä, missä määrin ja millaisissa tilanteissa humalajuomisen hyväksyy.

Päihdehoito voi vähentää väkivaltaa

Yhdysvalloissa on tarjottu ja arvioitu päihdeongelmista kärsiville ja parisuhdeväkivallan historiaa omaaville miehille tai pariskunnille käsittelyohjelmia, joissa kiinnitetään erityistä huomiota myös päihdeongelmien hoitoon. Jos ne pystyvät vähentämään sekä humalajuomista että väkivaltaa, se vahvistaa oletusta, että humalajuominen on parisuhdeväkivaltaankin myötävaikuttava syy. Yhdessä kokeessa normaaliin 40-tuntiseen väkivallankatkaisuohjelmaan lisättiin 1,5 tuntia päihdeohjelmaa. Tähän ohjelmaan lähteneiden miesten riskijuominen ja väkivaltaisuus vähenivät 3 ja 6 kuukauden seurannassa verrattuna satunnaistettuun verrokkiryhmään, joka osallistui vain perusohjelmaan. Erot haihtuivat kuitenkin 12 kuukauden seurannassa. Vastaavia lupaavia kokeiluja on useita muitakin, vaikka varsinaisesta läpimurrosta ei ole kysymys.

Kirjallisuutta:
Leonard, K E. (2002). “Alcohol’s Role in Domestic Violence: A Contributing Cause or an Excuse?" Acta Psychiatrica Scandinavica 106 (Suppl. 412):9–14.

Leonard, K E. (2005). “Alcohol and Intimate Partner Violence: When Can We Say That Heavy Drinking is a Contributing Cause of Violence?" Addiction 100:422–25.

MacAndrew, Craig, & Robert B Edgerton. (1969). Drunken Comportment: A Social Explanation. Chicago: Aldine.

Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos. (2014). Rikollisuustilanne 2013: Rikollisuus ja seuraamusjärjestelmä tilastojen valossa. Tutkimuksia 266. Helsinki.

Peltoniemi, Teuvo, 1982, Perheväkivalta Suomessa ja Ruotsissa: yleisyys ja asenteet, Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 54, Helsinki.

STM, 2007. Koko perhe kierteessä. Lähisuhdeväkivalta ja alkoholi. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2007:27.

Stuart, GI & al, (2013). "Randomized clinical trial examining the incremental efficacy of a 90‐minute motivational alcohol intervention as an adjunct to standard batterer intervention for men." Addiction 108: 1376–1384.

 
Julkaistu 13.3.2015
Sivun alkuun |