Kauko Aromaa

Väkivaltatilastot kuntoon

Väkivaltaa tilastoidaan lukuisissa eri toimijoissa – kussakin toimijan omiin tarpeisiin sovitetulla tavalla omissa työtilastoissa.

Kukin toimija laskee väkivaltaa omalla tavallaan: yksittäisiä tapahtumia (poliisi), asiakkaita/asiakaskäyntejä (sosiaalitoimi), potilaita/potilaskäyntejä (terveydenhoito), juttuja/syytettyjä (syyttäjä), syytettyjä ja tuomittuja (tuomioistuimet), uhriksi joutuneita henkilöitä (henkilöuhritutkimukset) tai yrityksiä (yritysuhritutkimukset). Suurta yhtenäisyyttä ja vertailtavuutta eri toimijoiden työtilastojen kesken ei siten ole.

Tiedoissa on toki jotakin yhteismitallistakin (väkivaltailmiö), mutta laskentasääntöjen ja -yksiköiden kirjavuus haittaa niiden tulkitsemista. Kun väkivallan tilastoinnissa käytetyt muuttujat ja niiden luokitukset ovat lisäksi yhtä lailla kirjavia, tietojen hyödyllisyys kärsii.

Vertailu on hyödyllistä

Vertailu on tärkeää monestakin syystä. Heikon vertailtavuuden vuoksi yksikään väkivaltaa koskevia tilastotietoja tuottava taho ei ole kunnolla selvillä siitä, miten sen käsittelemä väkivalta suhtautuu muiden toimijoiden kohtaamaan väkivaltaan. Väkivalta näyttäytyy poliisille erilaisena kuin sosiaalitoimelle, terveydenhoidolle tai rikosuhripäivystykselle. Tämä haittaa sekä kokonaiskäsityksen muodostamista että eri toimijoiden välistä yhteistyötä.

Väkivaltailmiön arvioinnin kannalta on tärkeää kyetä arvioimaan "todellista" väkivaltaa. Olisi myös tärkeää kyetä vertailemaan rikosoikeusjärjestelmän väkivaltaa koskevia toimia eri aikojen ja paikkojen kesken. Politiikkaratkaisuja olisi kyettävä arvioimaan. Väkivallan määrän, sisällön ja olosuhteiden muutoksia olisi kyettävä arvioimaan. Kaikkia näitä tarkoituksia varten aihetta sivuavia tietolähteitä olisi parannettava järjestelmällisesti.

Puute on korjattavissa

Asiaa voitaisiin korjata tuntuvasti omaksumalla eri tietojärjestelmiin väkivaltatapahtumaa kuvailevia uusia muuttujia, joihin sovelletaan yhteisiä luokituksia. Vähimmillään tällaiset uudet kuvailevat muuttujat koskisivat väkivallan osapuolia, heidän välistään suhdetta, väkivallan tekomenetelmää, ja ehkä myös sen välittömiä fyysisiä seurauksia.

Kun väkivaltaa koskevan tilastotiedon avulla olisi mahdollista ymmärtää entistä paremmin myös ilmiön torjunnan kannalta tärkeitä seikkoja, olisi kannattavaa panostaa uudistamiseen. Sen hinta ei todellisuudessa ole kovin suuri, ja tämä tulisi aikaa myöten takaisin suunnittelua, torjuntaa ja arviointia helpottaessaan ja tehostaessaan.

Rikoksentorjuntaneuvoston väkivaltajaosto suosittelee

Rikoksentorjuntaneuvoston väkivaltajaosto on tehnyt asiaa koskevan uudistusehdotuksen. Jaoston suosittelema yksinkertainen tiedontuotannon uudistus ei uhkaa olemassa olevia tietojärjestelmiä. Uudet tiedot voidaan lisätä niihin helposti. Laskentayksikköjen väliset erot jäävät toki edelleen haittaamaan yhteismitallisuutta, mutta vakiomuotoinen väkivaltatapahtumia kuvaileva lisätieto auttaisi silti ymmärtämään eri tietolähteiden välisiä suhteita nykyistä paremmin.

Uudistus kannattaa aloittaa poliisin rikostietojärjestelmästä. Tämä johtuu siitä, että poliisin rikostilasto on väkivaltatilanteen arvioinnin ja seurannan keskeisimpiä tietolähteitä. Tunnettua toki on, että se mittaa ainoastaan poliisin tietoon tullutta väkivaltaa, ja uhritutkimukset ovat osoittaneet ainakin sen, että suuri osa ihmisten kokemaa väkivaltaa jää tämän lähteen tavoittamattomiin. Poliisitilasto ja uhritutkimukset mittaavat kuitenkin jokseenkin samalla tavalla laskettua väkivaltaa, siis yksittäisiä väkivaltatapauksia (uhritutkimus myös uhriksi joutuneita henkilöitä). Niinpä olisikin suuri parannus, jos joitakin uhritutkimuksessa käytettyjä väkivaltailmiötä kuvailevia tietoja säännönmukaisesti koottaisiin myös poliisin rikostietojärjestelmään. Näin saataisiin uhritutkimus ja poliisitilasto "keskustelemaan" keskenään, kun ne nykyisin eivät puhu samaa kieltä.

Uhritutkimuksissa väkivaltaa ei kuvata rikoslain käsittein vaan tapahtuman ominaisuuksien kautta. Poliisin rikostietojärjestelmän ydin on rikoslakiin perustuva rikosluokitus. Tämä ei ole kovin konkreettinen eikä kerro paljoakaan väkivaltatapahtumasta ja -tilanteesta. Tilastoinnin uudistamisessa ei tarvitse kajota tähän ytimeen. Sen sijaan kuhunkin havaintoon olisi vain lisättävä muutama kuvaileva muuttuja.

Ei täysin uusi ajatus

Ehdotetun tapainen ratkaisu on itse asiassa omaksuttu jo kauan sitten poliisin tilastoimissa varkausrikoksissa. Myymälävarkaudet on laskettu erikseen; lisäksi "luvatta tunkeutuen" tehdyt varkaudet on luokiteltu erikseen sen mukaan, millaiseen kohteeseen ne on tehty (asunto, liike, moottoriajoneuvo, muu). Tämä uudistus tehtiin poliisin itse havaitseman tietotarpeen vuoksi, eikä se seuraa suoraan rikoslaista. Nähtiin vain hyödylliseksi tuntea luvatta tunkeutuen tehtyjä varkauksia hieman paremmin kuin mihin pelkät varkausrikoksia koskevat lainkohdat antavat mahdollisuuden.

Väkivaltaa ei ole ilmeisesti nähty samassa määrin tarpeellisena kuvailla sisällöllisin perustein. "Törkeä pahoinpitely", "pahoinpitely" ja "lievä pahoinpitely" ovat tapahtuman kuvauksena niin abstrakteja, ettei niistä voi nähdä, millaisesta teosta ja millaisista olosuhteista on kysymys. On kuitenkin ilmeistä, että myös väkivallan tulkinnassa ja torjunnassa tarvitaan ilmiön sisältöä kuvailevia tietoja vähintään yhtä hyvällä syyllä kuin varkausrikoksissa.

Tietosisällön täydentäminen

Vertailtavuuden ja tulkittavuuden parantamiseksi olisi siis hyödyksi täydentää väkivaltatietoja yhdenmukaisilla ilmiötä kuvailevilla tiedoilla. Tarkoitan tällä, että muutamia väkivaltatapahtumaa kuvailevia tietoja tulisi koodata säännöllisesti ja samalla tavalla. Näitä yksinkertaisia kuvailevia tietoja voisi olla:

  • tekijän ja uhrin ikä ja sukupuoli (tekijästä/epäillystä nämä kootaan jo nykyisin; uhri jouduttaisiin tätä varten määrittelemään, ja myönnän, että se ei aina ole yksinkertaista)
  • tekijän ja uhrin välinen suhde
  • väkivallanteon muutamia piirteitä (tekotapa, olosuhteet)
  • tietoja väkivallan aiheuttamista välittömistä vahingoista.

Kun poliisi kirjaa rikosilmoituksen, tällaiset seikat ovat yleensä tiedossa. Uudistus tarkoittaisi vain sitä, että ne koodataan yhdenmukaisella tavalla. Tämä merkitsisi, että nykyisten väkivaltatietojen taso paranisi merkittävästi sekä informatiivisuudeltaan että vertailtavuudeltaan.

Lisäksi luotaisiin ensi kertaa kunnollinen mahdollisuus poliisin väkivaltatilastojen vertailuun uhritutkimusten tulosten kanssa. Jälkimmäinen etu korostuu entisestäänkin nyt, kun Suomessa on ryhdytty toteuttamaan uhritutkimuksia säännöllisesti vuosittain.

Jos uudistus ensin toteutetaan poliisin rikostietojärjestelmässä, on sen jälkeen perusteita odottaa, että vastaavat periaatteet omaksutaan soveltuvin osin muissa aihetta sivuavissa hallinnollisissa tietojärjestelmissä.

Liikaa työtä?

Kuvailevien tietojen koodaamisen aiheuttamaan lisätyöhön voidaan suhtautua torjuvasti ja pelokkaasti. Reaktiota voidaan lieventää, jos uudistus omaksutaan vaiheittain, siten että aloitetaan lukumääräisesti harvinaisilla ja poliittisesti tärkeillä väkivaltarikosnimikkeillä (esim. törkeä pahoinpitely, raiskausrikokset, ryöstörikokset). Tällainen uudistushan on jo toteutettu erillisratkaisuna henkirikosten osalta niin, että niistä kootaan varsin suuri määrä kuvailevia tietoja (Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen henkirikoskatsauksissa raportoidaan tuloksia puolivuosittain).

Vaivannäköä helpottaa vielä se, että ehdotus koskee vain pientä määrää uusia muuttujia. Jos ja kun ensimmäiset käyttökokemukset osoittautuvat hyödyllisiksi, uudistus voidaan asteittain laajentaa koskemaan myös muita rikosnimikkeitä, joiden tilastoidut määrät ovat melko suuria (pahoinpitely, lievä pahoinpitely, jne.). Kokemuksen karttuessa voidaan myös uusien kuvailevien muuttujien lisääminen nähdä hyödylliseksi. Poliisin rikostietojärjestelmässä tulee näitä tulevia tarpeita varten olla valmiudet mahdollisten täydennysten tekemiseen.

Jos pelätään liikaa työtä ja vaivaa, voidaan huomauttaa, että sairaus- ja kuolemansyytilastoissa on WHO:n toimin onnistuttu jo kauan sitten saamaan maailmanlaajuisesti omaksutuksi hyvin yksityiskohtainen koodikirja, josta on nykyisin käytössä kymmenes versio (ICD-10, lähivuosina on luvassa ICD-11).

Jos tämä on mahdollista terveydenhoidossa, miten poliisi ja muut hallinnolliset toimijat olisivat huonompia? Kysymys on perusteltu, etenkin kun ehdotettu uudistus on varsin kevyt.

Kansainvälisiä uudistuspaineita

Ehdotetun uudistuksen suuntaisia suosituksia on jo tehty Euroopan Neuvostossa (kotiväkivallan tilastointi), YK:ssa (kansainvälinen suositus rikostilastostandardiksi) ja EU:ssa (EU:n rikostilastosuositus). Näillä suunnilla työ jatkuu ja tulee aikanaan luomaan kasvavia paineita Suomenkin rikostilastoinnin kehittämiselle. Uusimpana sitovana säädöksenä on viime vuoden lopulla annettu EU:n uhridirektiivi. Sen lähtökohtana on huomio, että rikosten uhreja koskeva tilastointi puuttuu toistaiseksi useimmista Euroopan maista.

Direktiivin mukaan rikosten uhreja koskevia tilastotietoja on koottava kaikissa uhreja kohtaavissa viranomaisissa ja muissa organisaatioissa. Vähintäänkin on kerättävä tiedot rikosten lukumääristä ja nimikkeistä – nämähän meillä jo kootaankin ainakin poliisin rikostietojärjestelmässä – sekä uhrien iästä ja sukupuolesta.

Kirjoittaja on Manchesterin yliopiston vieraileva kriminologian professori.

 
Julkaistu 22.3.2013