Antti Holopainen

Päihdehoidon vaihtoehdot ja vaikuttavuus

Alkoholiriippuvuuden hoitoon on olemassa tehokkaita keinoja. Hoitopessimismi on kuitenkin vaikeuttanut niiden käyttöönottoa maassamme.

Alkoholin ja muiden päihteiden aiheuttamat terveysongelmat on todettu kuolleisuustilastoissa merkittävimmäksi ja viime vuosikymmeninä kasvaneeksi kansanterveysongelmaksi Suomessa. Alkoholin aiheuttamiin terveysongelmiin menehtyy lähes 3000 henkeä vuosittain. Äkilliset tapaturmat ja myrkytykset muodostavat lähes puolet kuolemantapauksista, joista päihtymystilan laukaisevat väkivaltatilanteet ovat merkittävässä roolissa.

Alkoholi on edelleen tärkein päihdeongelman muoto, vaikka lääke- ja sekakäyttö sekä huumeongelmat ovat viime vuosikymmeninä yleistyneet. Alkoholin terveyshaitat seuraavat selvästi alkoholin keskimääräistä kulutusta, joskin humalahakuisen juomisen erityishaitat käytöshäiriöineen leimaavat suomalaista käyttötapaa. Alkoholin kulutus on nelinkertaistunut 50 vuoden aikana. Seurauksena on ollut myös runsaan ja pitkäaikaisen alkoholialtistuksen aiheuttamien sairauksien, kuten maksakirroosin ja alkoholiperäisten aivotoimintojen häiriöiden, kasvu. Kliinisesti tärkeimpiä aivotoimintojen häiriöitä ovat vieroitustilat, unihäiriöt ja muistitoimintojen häiriintyminen. Muistamattomassa tilassa sattuvia vahinkoja hoidetaan tyypillisesti ensiavuissa ja väkivaltaisesti käyttäytyviä humalaisia rauhoitellaan poliisin säilöönottotiloissa.

Alkoholiriippuvuuden kehittyminen runsaan pitkäaikaisen alkoholialtistuksen seurauksena on yleistä. Se johtaa alkoholisairauksien pahenemisen noidankehään ja sosiaaliseen ja terveydelliseen romahdukseen. Keskushermoston toiminnalliset ja rakenteelliset muutokset lisääntyvät alkoholialtistuksen edetessä. Jos alkoholin suurkuluttaja havaitsee riippuvuushäiriön tunnusmerkit itsessään, vähentää alkoholin käyttöään tai lopettaa sen kokonaan, osa toiminnallisista häiriöistä palautuu ja rakenteellisten aivomuutosten eteneminen pysähtyy.

Mini-interventio tehokasta ja edullista varhaishoitoa

Suuri osa väestöstä pystyy muuttamaan käyttäytymistään hälytysmerkit havaittuaan. Tähän perustuu mm. mini-intervention vaikuttavuus tehokkaana alkoholin suurkulutuksen ja lievien riippuvuuden muotojen hoitona. Jos terveyskeskuksen tai työterveysaseman terveydenhoitajalla tai lääkärillä on valmiudet arvioida yhdessä potilaan kanssa alkoholin käyttötapoja ja antaa neuvoja niiden muuttamiseksi, lyhytneuvonta tehoaa varsin hyvin. Nykyään on myös nettipalveluita, joissa voi itse täyttää alkoholin käyttöä kartoittava kyselylomakkeen (AUDIT-testi). Mm. Päihdelinkissä (www.paihdelinkki.fi) testin täyttämisen jälkeen saa yksilöllisen arvion ja ohjeita käyttötapojen muuttamiseen. Juomatapatutkimusten mukaan noin joka viides mies ja joka kymmenes nainen Suomessa ylittää säännöllisessä alkoholin käytössään terveysriskirajat. Vähintäänkin tälle väestön osalle luottamukselliset keskustelut alkoholin käyttötottumuksista ja terveysriskeistä sairaanhoitajan kanssa olisivat tarpeen. Asian käsittely terveystarkastusten yhteydessä ei toki olisi haitaksi kenellekään, sillä 90 prosenttia aikuisväestöstä käyttää alkoholia. Tavallista on sekin, että suhde alkoholiin saattaa muuttua elämän varrella. Ongelmalliseen suuntaan vaikuttavat elämäntilannekriisit, kuten työuupumus, parisuhteen kriisiytyminen, puolison menetys, sairastuminen tai muu odottamaton vastoinkäyminen. Jos ihminen tietää ja on sisäistänyt turvallisen alkoholin käytön rajat, riski riippuvuushäiriön kehitykseen on pienempi.

Hoitopessimismi on itseään toteuttava huono ennuste

Mini-intervention toteuttaminen on siis vajavaista, mutta suomalainen päihdehuolto elää laajemminkin mennessä ajassa. Tyypillistä on suhtautuminen päihdepotilaisiin "toivottomina tapauksina". Päihderiippuvuudet nähdään "ilkeinä ongelmina", joita hoidon keinoin ei juuri pystytä auttamaan, mutta inhimillisistä syistä kärsimystä on kohtuullista lievittää. Siitä kuitenkin kiistellään, minkä verran yhteiskunnan voimavaroja on kohtuullista suunnata näiden "toivottomien tapausten" holhoamiseen. Huonoina aikoina päihdepalveluista tyypillisesti leikataan. Laajemminkin päihde- ja mielenterveyspalveluiden voimavarat ovat suhteessa tarpeeseen heikentyneet niin, että näkyvät hoitamattomat päihdehäiriöt ovat tulleet erityisesti päivystävissä terveyspalveluissa ja lisäksi sosiaali- ja työvoimatoimistoissa yhä yleisemmiksi. Vankiloista on tullut myös toistuvasti tutkimuksia ja selvityksiä, joiden mukaan vankien päihdeongelmien osuus on tullut yhä suuremmaksi.

Hoitopalvelujen tarjonta on myös monenkirjavaa. Toipumiskokemukseen perustuvat liikkeet julistavat omaa sanomaansa ja muodostavat omia koulukuntiaan. Nämä yhteisöt ovat monien toipilaiden arvokas tuki- ja turvaverkko. Kuitenkin hajanaisuus, joka johtuu siitä, että virallinen hoitojärjestelmä on hoitanut puutteellisesti oman tonttinsa eli näyttöön perustuvaan tietoon nojaavien palvelujen kattavan saatavuuden ja toiminnan, pitää yllä hoitopessimismin noidankehää.

Alkoholin ja muiden päihteiden yliannostusten ja komplikaatioiden hoito on elimellinen osa ensihoidon ja päivystyspisteiden palvelua. Välittömän hengenvaaran eliminointi ja oman onnensa nojaan jättäminen muistamattomassa yliannostuksen jälkitilassa on kuitenkin liian tavallista. Tavallista on sekin, että ryyppykierteen kulminaatiopisteen jälkitila eli vieroitustila saatetaan jättää hoitamatta. Kun uusi kierre alkaa, se usein johtaa toistuviin vierailuihin ensiapupisteissä. Tämän kaltainen "pyöröovi" on vääjäämättä tehotonta hoitoa ja sallii kaikessa rauhassa ongelman vaikeutumisen. Selviämis- ja katkaisuhoitopalveluiden tulisi toimia Suomen kaltaisessa maassa tehokkaasti. Samoin tulisi olla aina riittävän houkutteleva tie katkolta jatkoon. Selviämis- ja katkaisuhoidon menetelmät sinänsä ovat tehokkaita. Hoitotulokset ovat myös lyhyellä tähtäimellä hyviä. Samalla hyvin järjestetty hoito ehkäisee aivojen vammautumista edelleen. Löysäkätinen bentsodiatsepiinien määrääminen vähäisellä tai puuttuvalla kontrollilla vain pahentaa tilannetta ja saa aikaan sekakäytön ja moni päihderiippuvuuden kehitystä.

Lääkkeet hoidon lisäkeinona

Hoitopessimismi on vaikeuttanut selvästi kansainvälisesti hyväksyttyjen Käypä hoito -linjausten mukaisten hoitomenetelmien yleistymistä maassamme. Noin sata päihdelääketieteen erityispätevyyden omaavaa lääkäriä ei ole riittävä joukko muuttamaan vallitsevaa hoitokulttuuria, ainakaan kovin nopeasti. Klassinen disulfiraamihoito (Antabus ®) on aivan liian vähäisessä määrin käytetty työterveyshuollossa, terveyskeskuksissa ja jopa A-klinikoilla sen tehoon nähden. Hoito on tehokasta silloin kun potilas on motivoitunut täydelliseen alkoholin käytöstä luopumiseen, haluaa ja saa siihen myös riittävän tuen valvotusti.

1990-luvun alussa naltreksoni sai myyntiluvan alkoholin mielitekoa hillitsevänä lääkkeenä. Lääke soveltuu potilaille, jotka kärsivät selvästi lievästä tai keskivaikeasta riippuvuudesta ja ovat motivoituneita vähentämään alkoholin käyttöään, mutta motivaatio täydelliseen lopettamiseen ei riitä. Lääkehoidon onnistumiseen tämänkin lääkkeen avulla tarvitaan riittävä seuranta ja motivaatiota vahvistava hoitosuhde. Kuka tahansa lääkäri ja sairaanhoitaja voi hankkia helposti valmiudet hoidon toteuttamiseen. Tutkimusten mukaan naltreksonin lisääminen kognitiivisella työotteella toimivan terapian tueksi lisää hoidon vaikuttavuutta 10–20 prosenttia nostaen hoidon tehon tasolle, josta yli puolet oikein valitusta hoidon kohderyhmästä hyötyy.

Juuri EU:n alueella myyntiluvan saanut nalmefeeni vaikuttaa samalla tavalla aivojen opioidireseptoreihin kuin 20 vuotta vanhempi edeltäjänsä. Kun tämä uusi lääke on juuriltaan suomalainen synteesi, se toivon mukaan hoitovalikoimaan tullessaan heikentää ajan kanssa aiheetonta hoitopessimismiä. Tärkeää on kuitenkin ymmärtää, että pillerit yksin eivät viinan himoa paranna. Vaikuttavan hoidon lisäkeinona ne saattavat olla kuitenkin oikein käytettyinä vaikuttavuutta olennaisesti parantavia työvälineitä.

Kroonikoitakaan ei tulisi hylätä

Pitkälle edennyt alkoholiriippuvuus usein elimellisine ja näkyvine komplikaatioineen herättää ymmärrettävästi hoitopessimismiä. Alkoholin aiheuttama aivorappeuma johtaa usein kävelykyvyn heikkenemiseen ja jopa vaikeavammaisuuden kriteerit täyttävään aivovaurioon. Isoaivorappeuma johtaa alkoholiperäiseen muistisairauteen ja täyttää pahimmillaan keski-ikäisillä miehillä muistisairaiden hoivakotipaikkoja. Kyseisellä potilasryhmällä on vakavasta sairaudesta huolimatta usein jäljellä alkoholihimo, joka joko edellyttää hoitopaikalta erityisvaatimuksia tai johtaa toistuviin hoitojen keskeytyksiin, jotka näkyvät ensiavuissa ja poliisin säilöönottoyksiköissä tai ensisuojissa. Myös heidän nykyistä tehokkaampaa ja kuntouttavampaa hoitoa kannattaisi kehittää, sillä tutkittuja työvälineitä siihenkin on. Käypä hoito -suositusten mukaan tälle kohderyhmälle sopisi hyvin akamprosaattihoito juomishimon hillintäkeinona. Valitettavasti tälle miltei kaikissa muissa EU-maissa ja Pohjois-Amerikassa käytetylle lääkkeelle ei ole edes myyntilupaa Suomessa. Alan oppikirjoista ja Käypä hoito -suosituksista lääkkeen käyttöohjeet kuitenkin löytyvät.

Kirjoittaja on Järvenpään sosiaalisairaalan entinen ylilääkäri.

KIRJALLISUUTTA:

Käypä hoito: alkoholiongelmaisen hoito. Duodecim 2010.

Peltoniemi T. (toim). Pääasiana alkoholi Käyttö, haitat, hoito, politiikka nyt ja 2040. H. Lundbeck Oy. Helsinki 2013.

 
Julkaistu 22.3.2013