Jukka-Pekka Takala

Nuorten uusintarikollisuuden ehkäisy

Rikoksentorjunta-palstalla kerrotaan tuoreesta meta-analyysista, jossa on tarkasteltu eurooppalaisia tutkimuksia nuorten uusintarikollisuuden ehkäisyohjelmista. Meta-analyysi vahvistaa, että pätevät ja yksilöllisesti sovitetut nuorten rikoksentekijöiden hoito- ja tukiohjelmat vähentävät uusintarikollisuutta.

Johann Koehler ja Friedrich Lösel työtovereineen (Koehler ym 2013) löysivät Euroopasta 21 niin hyvin tehtyä ja raportoitua nuorten uusintarikollisuuden ehkäisyohjelman arviointitutkimusta, että hyväksyivät niiden aineiston ohjelmien vaikuttavuuden meta-analyysiinsa. Heidän kriteerinsä olivat tiukat. Tutkimukset, joissa ohjelman käyneitä ei verrattu vertailukelpoiseen kontrolliryhmään, eivät mahtuneet joukkoon.

Tutkittujen ohjelmien joukossa oli muutamia, jotka läpikäyneet tekivät enemmän uusia rikoksia kuin vertailuryhmä. Kuitenkin kaikkien 25 ohjelman tiedot yhdistäen saatiin tilastollisesti merkitsevä tulos, että ohjelmat vähentävät uusintarikollisuutta. Koko aineistossa vetosuhde, odds ratio, oli 1,34 ohjelmien eduksi. Jos ilman ohjelmaa sadasta nuoresta rikoksentekijästä 50 uusi rikoksen, ohjelman käyneistä uusijoita oli seitsemän vähemmän, 43.

Lähestymistapa vaikuttaa

Tutkijat tarkastelivat myös, miten erilaisia toimintaideoita noudattavat ohjelmat menestyivät. Parhaiten uusia rikoksia näyttivät ehkäisevän kognitiivis-käyttäytymisterapeuttiset tai käyttäytymisterapeuttiset ohjelmat, jollaisia oli melkein puolet tarkastelluista. Ne pyrkivät kehittämään ajattelutaitoja ja ongelmanratkaisua sekä sosiaalisia taitoja ja vahvistamaan käyttäytymismuutoksia. Näiden tulosten vetosuhde oli 1,73. Jos lähtökohtana on vaikka se, että joka toinen tuomittu tekee uusia rikoksia, sadasta tällaisen ohjelman suorittaneista rikoksia tekisi enää vain 37 (eikä 50).

Melkein yhtä hyvät luvut saivat ammattikoulutukseen tai harjoitteluun perustuvat ohjelmat, mutta kun niitä oli vain neljä, luku ei ole tilastollisesti merkitsevä. Ainoa mukana ollut restoratiivisen oikeuden ohjelma sai sekin melko hyvän vetosuhteen, 1,56 ohjelman hyväksi, mutta tämäkään tulos ei ole tilastollisesti merkitsevä.

Sen sijaan pelkkään intensiiviseen valvontaan ja pelotteisiin (deterrence) perustuvat ohjelmat, joissa ei ole kasvatuksellisia tai terapeuttisia ohjelmaosia, saivat jopa (tilastollisesti ei-merkitsevän) negatiivisen arvon. Sen sijaan hieman yllättää on se, että myös mentorointi näytti tuottavan (ei-merkitsevästi) negatiivisia tuloksia (vrt. Tolan ym 2008)

Tutkimus on pääosin sopusoinnussa aikaisempien näyttöjen kanssa. Kognitiiviset ja muut käyttäytymisterapeuttiset ohjelmat ovat osoittautuneet toimiviksi useissa pätevissä tutkimuksissa. Samoin rangaistuksellisuutta korostavat, pelotteeseen tai pelkkään valvontaan perustuvat ohjelmat ovat tuottaneet aikaisemminkin joko minimaalista hyötyä tai peräti negatiivisia tuloksia. Vastaavasti aikaisemminkin on havaittu, että vapaudessa toteutetut ohjelmat olivat menestyksekkäämpiä kuin vankilassa toimeenpannut, minkä Koehler kumppaneineen myös sai tulokseksi.

Riski, tarve ja räätälöity vaste

Koehler kumppaneineen tarkasteli myös missä määrin ohjelmat noudattivat kolmea RNR-periaatetta (risk-need-reponsitivity). He luokittelivat toiminta- ja kuntoutusohjelmat kolmeen tasoon sen mukaan, miten hyvin niissä oli arvioitu (1) kunkin henkilön riskitaso ja (2) hänen rikollisuutta edistävät tarpeensa sekä (3) räätälöity ohjelman toteutus kunkin pyritty vastaamaan niihin ottamalla huomioon henkilön erityinen oppimistyyli ja -kyky. Niillä ohjelmilla, jotka olivat korkeimmalla tasolla kaikilla kolmella mittarilla, vetosuhde oli 1,90. Sen sijaan joka kohdassa alimmalle tasolle sijoittuvien ohjelmien ehkäisyvaikutus oli vain juuri ja juuri positiivinen.

Samat periaatteet ja erityisoloihin soveltaminen

Koehlerin ja kumppanien tutkimus lisää varmuutta siitä, että pääosin USA:ssa ja Kanadassa toimiviksi osoitetut menetelmät toimivat samaan suuntaan myös Euroopassa. Samalla se osoittaa, että on myös hämmentäviä eroavaisuuksia ja että Euroopassa on hämmästyttävän vähän kunnolla tehtyjä vaikutusarviointeja sellaisissakaan kysymyksissä, joissa niitä on teknisesti mahdollista ja eettisesti perusteltua tehdä.

LÄHTEET:

Koehler, JA, F Lösel, TD Akoensi & DK Humphreys. 2013. "A Systematic Review and Meta-Analysis on the Effects of Young Offender Treatment Programs in Europe." Journal of Experimental Criminology 9(1):19–43.

Tolan, P., D Henry, M Schoeny & A Bass. 2008. Mentoring Interventions to Affect Juvenile Delinquency and Associated Problems, Campbell Systematic Reviews, 2008:16.

 
Julkaistu 22.3.2013