Petri Danielsson, Reino Sirén & Janne Kivivuori

Nuoret kokevat muita useammin väkivaltaa

Yhdeksän prosenttia uhritutkimukseen vastanneista oli vuoden aikana kokenut vähintään läimäisyn käsittävää fyysistä väkivaltaa ja noin neljä prosenttia oli saanut väkivallan seurauksena fyysisen vamman. Nuorten väkivaltakokemukset olivat muita ikäryhmiä yleisempiä. Tiedot käyvät ilmi Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen vuonna 2012 toteuttamasta kansallisesta rikosuhritutkimuksesta (KRT).

Suomessa on toteutettu uhritutkimuksia 1970-luvulta alkaen ja systemaattisesti vuoden 1980 jälkeen. Vuonna 2012 suoritettiin ensimmäistä kertaa uudistettu, postikyselyyn perustuva kansallinen rikosuhritutkimus (KRT), jossa on myös internet-vastaamisen mahdollisuus. KRT on tarkoitettu vuoden välein toistettavaksi seurannaksi. Sen suunnittelussa on pyritty kustannustehokkuuteen sekä kompaktiin tietosisältöön, joka mahdollistaa keskeisten tulosten nopean raportoinnin. Väkivalta- ja omaisuusrikoskysymysten lisäksi kyselylomake sisältää kysymyksiä väkivallan tulkinnasta sekä vuosittain vaihtuvan teemamoduulin.

Vuoden 2012 kysely lähetettiin 13 750:lle 15–74-vuotiaalle henkilölle, joilla oli vakituinen osoite Suomessa. Vastaus saatiin yhteensä 7 479 henkilöltä, joista kymmenes vastasi verkkolomakkeella. Vuoden 2012 teemamoduuli käsitteli parisuhdeväkivaltaa.

Nuoret kokevat eniten väkivaltaa

Väkivallan kohteeksi joutuivat useimmiten nuorimmat vastaajat (kuvio 1). 15–24-vuotiaat ilmoittivat joutuneensa vähintään läimäisyn käsittävän väkivallan kohteeksi noin kaksi kertaa useammin kuin vanhemmat ikäryhmät. Vastaava ero voidaan havaita myös fyysiseen vammaan johtaneen väkivallan kokemisessa. Noin kahdeksan prosenttia nuorimmista vastaajista ilmoitti saaneensa väkivallan seurauksena fyysisen vamman, kuten mustelman, ruhjeen tai muun fyysisen vamman.

Kuvio 1. Vuoden aikana väkivallan kohteeksi joutuneet iän mukaan (%).

Myös läimäisyä lievemmän väkivallan, kuten liikkumisten estämisen, kiinni tarttumisen tai tönimisen kokeminen oli yleisintä nuorimmassa ikäryhmässä. Vanhimmassa ikäryhmässä (55–74-vuotiaat) erilaiset väkivaltakokemukset olivat harvinaisimpia. Havainto vastaa keskeisiltä osiltaan aikaisempien uhritutkimusten tuloksia, joiden mukaan ikääntyneiden työikäisten ja vanhusten keskuudessa väkivallan uhriksi joutuminen on vähäisempää nuorempiin ikäryhmiin nähden.

Nuorten aikuisten verraten suuri riski joutua väkivallan uhriksi liittyy olennaisesti väkivaltaan julkisilla paikoilla sekä ravintoloissa tai kahviloissa. Tämä on yhteydessä nuorten ikäryhmien tavanomaiseen ajanviettoon ja liikkumiseen. Toisaalta nuoret joutuvat muun ikäisiä enemmän väkivallan kohteiksi myös omassa asunnossaan. Vanhemmat vastaajat puolestaan eivät juuri ilmoita kokevansa väkivaltaa julkisilla paikoissa tai ravintoloissa. Vanhemmat kokevat väkivaltaa yleisimmin omassa asunnossaan ja erityisesti keski-ikäiset vastaajat työpaikallaan tai työtehtävissään.

Miesten ja naisten väkivaltakokemukset erilaisia

Miehet ja naiset kokevat väkivaltaa ja uhkailua jotakuinkin yhtä paljon, mutta väkivaltakokemusten tapahtumapaikat poikkeavat. Miehet joutuvat tyypillisesti väkivallan uhriksi julkisessa paikassa tai ravintolassa, kun taas naiset yleisimmin työpaikalla ja omassa asunnossa (kuvio 2). Miehillä ravintolassa tai julkisella paikalla tapahtuva väkivalta oli kaksi kertaa yleisempää kuin naisilla.

Kuvio 2. Vuoden aikana uhkailun ja väkivallan kohteeksi joutuneet tapahtumapaikan ja sukupuolen mukaan 15–74-vuotiaista (%).

Naisten työpaikkaväkivallan korkeampi taso miehiin verrattuna johtuu ennen kaikkea työpaikkaväkivallan yleisyydestä 25–54-vuotiailla naisilla. Tätä selittää naisten toimiminen ammateissa, joissa uhkailu- ja väkivaltatilanteita voi syntyä helposti, kuten hoiva-alalla. Toisaalta naisiin saatetaan myös kohdistaa herkemmin väkivaltaa kuin miehiin. Ero voidaan havaita myös fyysiseen vammaan johtaneessa väkivallassa.

Väkivaltaa koetaan yleisesti myös omassa asunnossa. Tämä pätee niin uhkailuihin kuin vammaan johtaneeseen väkivaltaankin. Kuviosta 2 ilmenee, että naiset kokevat väkivaltaa useimmiten omassa asunnossaan, mutta myös miehillä tämä on verraten yleistä. Tekijäkohtaisessa tarkastelussa ilmeneekin, että sekä miesten että naisten osalta väkivallan tekijä on usein uhrin entinen tai nykyinen puoliso tai seurustelukumppani. Sekä miehet että naiset kokevat vähintään läimäisyn käsittävää väkivaltaa kumppaninsa taholta yhtä usein. Naiset kokevat kuitenkin hieman miehiä enemmän lievempää väkivaltaa, kuten kiinni tarttumista tai tönimistä, kumppanin taholta.

Asunnossa tapahtuva väkivalta samoin kuin työpaikkaväkivalta on monen kohdalla toistuvaa. Työpaikkaväkivaltaa kokeneista kaksi kolmesta oli joutunut vuoden aikana väkivallan tai uhkailun kohteeksi useammin kuin kerran ja joka kymmenes kymmenen kertaa tai useammin. Asunnossa väkivaltaa kokeneista yli puolella oli vähintään kaksi väkivaltatilannetta.

Väkivallan pelossa selkeitä eroja

KRT-kyselyssä tarkastellaan uhrikokemusten lisäksi huolestuneisuutta tai pelkoa joutua väkivallan uhriksi erilaisissa tilanteissa sekä liikkumisen välttämistä paikoissa, jotka koetaan uhkaaviksi. Pelkokysymykset täydentävät uhrikokemustietoa ja kertovat jatkossa väkivaltapelon muutoksesta yli ajan.

Keskeisin havainto on kodin ulkopuolella tapahtuvan väkivallan pelon yleisyys nuorempien ikäryhmien ja erityisesti naisten keskuudessa. Jopa puolet kyselyyn osallistuneista alle 35-vuotiaista oli pelännyt joutuvansa väkivallan uhriksi iltaisin kodin ulkopuolella ainakin kerran vuoden aikana. Vanhemmissa ikäryhmissä huolestuneisuus oli huomattavasti vähäisempää. Tulos on ymmärrettävissä nimenomaisesti nuorten rutiinitoimintojen kautta: nuoret liikkuvat paikoissa, joissa väkivallan vaara on ilmeisempi, kun taas vanhemmat henkilöt eivät välttämättä liiku kodin ulkopuolella lainkaan iltaisin.

Väkivallan pelolle on leimallista nimenomaan iltaisin tapahtuvan väkivallan pelko, joka on kaikkein yleisintä, kun taas työpaikkaväkivaltaa ja perheväkivaltaa pelätään merkittävästi vähemmän. Kun noin kolmasosa vastaajista oli pelännyt ulkona tapahtuvaa väkivaltaa, oli vastaava osuus työpaikkaväkivallan osalta vain puolet tästä. Perheväkivaltaa sen sijaan oli pelännyt vain neljä prosenttia vastaajista.

Yleensä katsotaan, että subjektiivisena mittarina väkivallan pelko liittyy sekä omiin uhrikokemuksiin että yleiseen epävarmuuteen. Muutokset väkivallan pelossa voivat siis liittyä myös esimerkiksi työttömyyden lisääntymiseen. Aikaisemmissa uhritutkimuksissa onkin havaittu, että esimerkiksi huolestuneisuus väkivallasta lisääntyi 1990-luvun laman aikana, vaikka koetun väkivallan määrässä ei tapahtunut olennaista muutosta.

KRT-kyselyssä pelkokysymykset on ankkuroitu tarkemmin tietynlaiseen väkivaltaan ja nimenomaan sen pelkoon. Siten pelkokysymykset vastaavat verraten hyvin todellista väkivallan uhriksi joutumista: esimerkiksi nuorten suurempi pelko joutua väkivallan uhriksi iltaisin ja keski-ikäisten naisten suurempi pelko joutua työpaikkaväkivallan uhriksi vastaavat näiden ryhmien uhrikokemuksia. Poikkeuksena voidaan tosin mainita eri pelkojen välinen epäsuhta. Pelko joutua perheenjäsenen tekemän väkivallan uhriksi on merkittävästi vähäisempää kuin muiden väkivallan muotojen pelko, vaikka se on yhtä yleistä kuin esimerkiksi tuntemattoman tekemä katuväkivalta. Voikin olla, että tulos ilmentää nimenomaan tuntemattomuuteen liittyvää epävarmuutta ja pelkoa.

Uusi mittausjärjestelmä

Nyt ensimmäistä kertaa toteutettu kansallinen rikosuhritutkimus on suunniteltu vuoden välein toistettavaksi kokonaisrikollisuuden osoitinjärjestelmäksi. Järjestelmää pilotoitiin Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa vuoden 2012 keväällä, ja se osoittautui onnistuneeksi uhrikokemusten mittausvälineeksi. Kyselyissä on saavutettu yli 50 prosentin vastausaste, jota voidaan pitää erinomaisena tuloksena väestötason satunnaisotokseen perustuvissa postikyselyissä.

Muihin uhritutkimuksiin nähden KRT sisältää uudenlaisia, uhrikokemusten tulkinnanvaraisuutta vähentäviä kysymyksiä. Lisäksi instrumentti sisältää väkivallan tulkintaherkkyyttä kuvaavan osoittimen, jonka avulla voidaan jatkossa tarkastella väkivallan hahmottamisen muutoksia ajassa ja näin hallita kulttuurisen muutoksen vaikutusta rikollisuuden mittaamiseen. Uutena mittauselementtinä järjestelmään on sisällytetty muutaman vuoden sykleissä toteutettavat teemamoduulit, jotka mahdollistavat aikasarjan muodostamisen myös sellaisista erityiskysymyksistä, joita ei ole tarkoituksenmukaista tarkastella vuosittain.

Menetelmällisesti järjestelmä pohjautuu postikyselyyn, mutta sisältää mahdollisuuden vastata sisällöltään identtiseen lomakkeeseen myös verkossa. Menetelmällisesti ja sisällöllisesti KRT eroaa muun muassa aikaisemmista kansallisista uhritutkimuksista, joten uusi aikasarja ei ole suoraan vertailukelpoinen näihin tuloksiin. Verraten lyhyenä kyselynä järjestelmä on kuitenkin sekä kustannustehokas että riittävän kevyt suoritettavaksi vuosittain. Näin KRT pyrkii vastaamaan tiedonkeruun uusiin haasteisiin sekä parantamaan uhritutkimusten laatua ja luotettavuutta.

Artikkeli perustuu julkaisuun: Reino Sirén, Petri Danielsson & Janne Kivivuori (2013) Suomalaiset väkivallan ja omaisuusrikosten kohteena 2012. OPTL:n verkkokatsauksia 28/2013. www.optula.om.fi.

 
Julkaistu 22.3.2013