Robin Lardot & Ari-Pekka Calin

Todistajansuojelussa punnittava monia näkökohtia

Todistaminen on yleinen kansalaisvelvollisuus ja yhteiskunnan on taattava todistajan turvallisuus. Todistajien uhkailu ei ole poliisin tietoon tulleiden tapausten lukumäärän perusteella suuri ongelma, mutta sitä esiintyy Suomessakin. Kirjoituksessa esitellään lainsäädännön keinoja todistajien turvallisuudesta huolehtimiseen ja pohditaan todistajansuojelun kehittämisen mahdollisuuksia.

Suomen maantieteellinen asema Euroopan laidalla ei enää takaa suojaa järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan. Ammattimaistuneen rikollisuuden piirteet ovat yhä useammin kansainvälisten rikollisryhmittymien sävyttämiä ja toimintatavat suoraviivaisia. Painostukset, uhkaukset sekä kostotoimet saattavat kohdistua henkilöihin tai heidän läheisiinsä, jotka ovat syystä tai toisesta joutuneet sellaiseen asemaan, että heidän tietonsa tai havaintonsa rikostapahtumista tai rikollisista edesauttavat rikollisten saattamista lailliseen edesvastuuseen teoistaan.

Todistajien kertomukset muodostavat keskeisen osan näytöstä rikosasioiden oikeudenkäynneissä. Todistajana olemiseen liittyy myös velvoitteita. Todistaminen oikeudenkäynnissä on lain mukaan velvollisuus ja todistajalla on velvollisuus pysyä totuudessa. Totuudessapysymisvelvollisuuden rikkominen on rangaistava teko. Vääriä tietoja kertova todistaja syyllistyy perättömään lausumaan ja niskoitteleva todistaja, eli todistaja joka ei halua todistaa, voidaan muun muassa passittaa vankilaan suoraan oikeudenkäynnistä. Todistaminen on siis erittäin vahva velvollisuus seuraamusuhkineen ja tämän vuoksi yhteiskunnan tulisi myös huolehtia siitä, että todistajien turvallisuus taataan asianmukaisesti.

Käytännössä kriittisin vaihe on usein esitutkintapöytäkirjasta annettavien loppulausuntojen ja oikeuskäsittelyn päättymisen välillä. Tähän aikaikkunaan olisi siis lainsäädännön keinoin kyettävä vaikuttamaan siten, ettei epäilty pysty kohdistamaan todistajaan sellaista uhkaa, joka käytännössä vaarantaa aineellisen totuuden selvittämisen.

Pelko joutua rikollisten painostuksen, uhkauksien tai jopa kostotoimenpiteiden kohteeksi saattaakin vaikuttaa siihen, ettei ihminen halua esiintyä esimerkiksi rikosprosessissa todistajana. Todistamishaluttomuus saattaa puolestaan olla omiaan haavoittamaan suomalaista oikeusjärjestelmää ja sitä kautta vaikeuttamaan aineellisen totuuden selvittämistä.

Poliisin tietojärjestelmästä ilmenee, että todistajiin kohdistuvia uhkauksia oli 12 kpl vuonna 2010 ja 17 kpl vuonna 2011. Rikosnimikkeellä oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisia oli 160 kpl vuonna 2011. Lukumääräisesti tapaukset eivät vaikuta runsaalta, eikä niistä välttämättä voida päätellä trendiä, mutta joka tapauksessa tällaisia huolestuttavia piirteitä esiintyy.

Todistajan turvallisuutta parantavia keinoja lainsäädännössä

Esitutkinnan mahdollisuudet. Lainsäädännössä on eri yhteyksissä pyritty ottamaan huomioon paitsi asianosaisten intressit myös todistajan turvallisuus. Esitutkinta-aineisto tulee julkiseksi oikeudenkäynnissä tai viimeistään oikeudenkäynnin päätyttyä, ellei sitä julisteta osin salaiseksi. Tutkinnanjohtaja voi esitutkintalain nojalla määrätä tutkinnassa mukana olleet salassapitovelvollisiksi, mikäli esille on noussut seikkoja, joiden salassa pitäminen on erityisen tärkeätä rikoksen selvittämisintressin kannalta tai asianosaisen intressien turvaamiseksi. Asianosaiseltakin voidaan salata väestötietolain mahdollistaman turvakiellon avulla henkilön yhteystiedot. Asianosaisella ja hänen avustajallaan on lain mukaan oikeus olla läsnä esitutkinnassa todistajaa kuultaessa, jos rikostutkija antaa tähän luvan. Esitutkintalain esitöistä käy ilmi, että esimerkiksi todistajan pelko rikoksesta epäiltyä kohtaan voidaan ottaa huomioon.

Oikeudenkäyntiasiakirjojen salassapito. Laissa oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa puolestaan säädetään oikeudenkäyntiasiakirjat salassa pidettäviksi siltä osin kuin ne sisältävät salassa pidettävää tietoa. Lisäksi tuomioistuin voi asianosaisen pyynnöstä tai muusta erityisestä syystä päättää, että oikeudenkäyntiasiakirja pidetään tarpeellisin osin salassa, jos siihen sisältyy muussa laissa salassa pidettäviksi säädettyjä tietoja ja näiden tietojen julkisiksi tuleminen saattaisi aiheuttaa haittaa tai vahinkoa. Pääkäsittelyn osalta todistajan yhteystietoja ei saa tuoda julki oikeudenkäynnissäkään. Julkisuuslain mukaan onkin mahdollista muun muassa salata todistajan yhteystiedot ja salassapito koskee myös asianosaisia eli epäilty ei voi saada selville todistajan yhteystietoja ainakaan oikeudenkäynnin yhteydessä.

Todistajan yhteystietojen salaaminen. Laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa puolestaan velvoittaa merkitsemään asianosaisten nimet haastehakemukseen. Myös todistajien yhteystiedot voidaan ilmoittaa haastehakemuksessa tai valituskirjelmässä, mutta yhtälailla voidaan käyttää muuta tuomioistuimelle sopivaa tapaa. Todistajan yhteystiedot henkilötietoja lukuun ottamatta voidaan siis jättää kirjaamatta. Todistajan itsensä on pyydettävä tietojensa salaamista ja pyynnölle on oltava perusteltu syy. Kaiken kaikkiaan todistajan on kuitenkin loppujen lopuksi esiinnyttävä oikeudenkäynnissä omalla nimellään ja myös henkilötunnus on julkinen tieto. Äärimmäisenä keinona väestötietolaki mahdollistaa esimerkiksi todistajan henkilötunnuksen muutettavaksi, jos kyseisen henkilön terveyteen tai turvallisuuteen kohdistuu todellinen uhka. Muutoksesta päättää Väestörekisterikeskus henkilön omasta hakemuksesta.

Häiritsijän kiinniotto. Poliisilain perusteella voidaan lyhytaikaisesti ja tilapäisesti estää esimerkiksi todistajan tai asianosaisen häiritseminen tai pyrkimykset vaikuttaa heidän käyttäytymiseensä oikeudenkäynnissä poistamalla tai ottamalla kiinni häiriön aiheuttaja muun muassa kotirauhan piiristä. Poliisilaki antaa työkalut suojata todistajaa ainoastaan akuuteissa ja konkreettisissa tapauksissa.

Suojelu televalvonnan avulla. Ehkä ennakoivassa mielessä tehokkain keino on poliisilain säännös televalvonnasta. Televalvonnan toteuttaminen edellyttää, että voidaan henkilön lausumien, uhkausten tai käyttäytymisen perusteella olettaa hänen syyllistyvän mm. oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamiseen tai laittomaan uhkaukseen. Poliisilain säännökset tarkkailusta ja teknisestä tarkkailusta rikollisen toiminnan estämiseksi tarjoavat kuitenkin ainoastaan rajattuja mahdollisuuksia todistajien suojelemiseen. Ongelmana on, että edellä mainitut keinot ovat käytettävissä pääsääntöisesti asunnon ja kotirauhan piirin ulkopuolella. Jossain määrin tulkinnanvaraista olemassa olevan lainsäädännön kannalta on turvakameroiden asentaminen henkilön suostumuksellakaan kotirauhan suojaamalle alueelle.

Varsinainen todistajansuojeluohjelma vaikea toteuttaa

Todistajansuojeluohjelmalla yleensä tarkoitetaan, että henkilö todistaa omalla nimellään, jonka jälkeen hänen identiteettinsä muutetaan ja hänet sijoitetaan uudelle paikkakunnalle. Suomi on harvaan asuttu ja väestöltään pienehkö maa, johon ihmisen täydellinen piilottaminen pidemmäksi aikaa tuntuu haasteelliselta. Tämän kaltaisen suojeluohjelman käyttöön ottaminen Suomessa ei tunnu tarkoituksenmukaiselta ottaen huomioon myös sen, että suojeluohjelman toteuttaminen sitoo runsaasti viranomaisten resursseja.

Todistajansuojelulla voidaan ymmärtää myös laajaa keino- ja menetelmävalikoimaa, jolla pyritään takaamaan pelkäävän todistajan turvallisuus. Varsinaista todistajansuojeluohjelmaa Suomen poliisilla ei ole, mutta Keskusrikospoliisiin perustettu henkilösuojaukseen erikoistunut ryhmä on joutunut toteuttamaan erinäisiä suojelutoimenpiteitä. Periaatteessa henkilölle voidaan jo tällä hetkellä rakentaa uusi identiteettikin; tosin vanhoista henkilötiedoista jää edelleen jälki väestötietojärjestelmään. Todistaja voidaan majoittaa tuntemattomaan paikkaan tai henkilön asuinpiiriä voidaan valvoa erilaisten turvallisuusteknisten ratkaisujen avulla. Poliisin henkilösuojausryhmä on suorittanut myös kansainvälistä yhteistoimintaa eräiden muiden valtioiden vastaavien henkilösuojausryhmien kanssa.

Täysimittaisen todistajansuojeluohjelman käyttöön ottaminen siihen liittyvine poikkihallinnollisine haasteineen edellyttäisi vankkaa oikeudellista perustaa. Yleisimmät ongelmat suojelutapauksissa liittyisivät henkilön uuden taustan luomiseen sekä siihen, kuinka pitkälle meneviä suojelutoimia missäkin tapauksessa tulisi käyttää. Ongelmia aiheuttaisivat erityisesti viranomaisten resurssit ja todistajan elämän jokapäiväiset kulut. Erilaisten byrokraattisten ongelmien, eri viranomaisten vastuukysymysten ja käytännön järjestelyjen lisäksi myös todistajaan ja hänen tilanteeseensa sekä tarpeisiinsa liittyvät huolet vaatisivat vaikeita ratkaisuja. Omaan tai läheisten henkeen kohdistuvan pelon kanssa eläminen saattaa aiheuttaa monille stressin ja alkoholiongelmien lisäksi jopa vakavia mielenterveydellisiä ongelmia. Lisäksi suojeluohjelma merkitsee monille myös oman elintason laskua ja taloudellisia vaikeuksia. Ongelmat saattavat yksilötasolla olla hyvinkin vakavia ja kokonaisvaltaisia, joten todistajansuojeluohjelmien hyötyjä ja haittoja sekä yksittäisten suojelutapausten onnistumismahdollisuuksia tulisi punnita myös tältä kannalta.

Nimettömänä todistaminen yksi vaihtoehto

Anonyymi todistelu voisi olla yksi käyttökelpoinen ratkaisu todistajien suojaamiseen oikeusprosessissa etenkin, jos todistaja on syytetylle ennestään tuntematon eikä esimerkiksi kuulu tämän lähipiiriin. Anonyymin todistelun osalta tulee pohdittavaksi, miten oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin kriteerit täyttyvät ja lisäksi nimettömänä tapahtuvaan todisteluun liittyy luotettavuuskysymys ja sen vaikutus todistajankertomuksen näyttöarvoon. Prosessioikeudelliselta kannalta pelkona voi olla, että pitkälle menevät todistajansuojelumenetelmät voivat johtaa tällaisen todistajan kertomuksen näyttöarvon heikkenemiseen.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) ei näytä ratkaisukäytännössään asettavan esteitä todistamiselle todistajan henkilöllisyys salaten. Erityisesti ratkaisusta Krasniki vs. Tsekki voidaan päätellä, ettei anonyymi todistelu saa olla yksinomainen näyttö asiassa, mutta toisaalta anonyymi todistelu ei ole suoranaisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) vastaista, kunhan kansallisella tasolla perustellaan anonyymi todistelu riittävästi. Hasan-tapauksen ratkaisussaan EIT on puolestaan katsonut, että EIS:n säännöksiä valtion velvollisuudesta ryhtyä asianmukaisiin toimiin suojellakseen yksilöiden elämää on tulkittava tavalla, joka ei aseta suhteetonta taakkaa viranomaisille. Näin ollen anonyymin todistelun toteuttaminen lainsäädäntöä kehittämällä saattaisi tarjota keinon todistajan turvallisuuden takaamiseen.

Muun muassa näihin asioihin sisäasiainministeriön poliisiosaston asettama poliisihallinnon sisäinen työryhmä pyrkii hakemaan järkeviä ratkaisuja. Työryhmä valmistelee esiselvitystä erityisestä henkilöturvallisuudesta. Valmistelun tarkoituksena on koota taustatietoja ajatellen mahdollista lainsäädännön kehittämistä. Esiselvitys on tarkoitus saada valmiiksi kesän kynnyksellä.

Lardot on poliisijohtaja ja Calin poliisitarkastaja Poliisihallituksessa.

 
Julkaistu 9.3.2012