Riikka Kostiainen

Ihmisoikeuspolitiikan etsikkoaika

Kriminaalipolitiikan vaikuttajia -sarjassa on haastateltavana Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kristiina Kouros. Hän odottaa ihmisoikeuspolitiikan kehittämiseen avautuvan uusia mahdollisuuksia, kun ensimmäinen kansallinen ihmisoikeustoimintaohjelma valmistuu ja Ihmisoikeuskeskuksen toiminta kunnolla käynnistyy.

Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian yhteyteen perustettiin vuoden alussa Ihmisoikeuskeskus, jonka tehtävänä on mm. edistää perus- ja ihmisoikeuksiin liittyvää tiedotusta, koulutusta ja tutkimusta. Valtioneuvosto hyväksyy ensimmäisen kansallisen ihmisoikeustoimintaohjelman maaliskuussa. Sen on valmistellut oikeusministeriön työryhmä, jonka tukena oli kansalaisjärjestöistä ja muista ihmisoikeustoimijoista koostuva paneeli. Toimintaohjelman on tarkoitus kattaa Suomen ihmisoikeuspolitiikan painopisteet tällä hallituskaudella, kartoittaa eri ihmisoikeustoimijoiden roolia sekä sisältää konkreettisia toimenpiteitä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseksi eri hallinnonaloilla.

Ihmisoikeusliitto ry:n pääsihteeri Kristiina Kouros kertoo, että toimintaohjelma ja Ihmisoikeuskeskus ovat olleet liiton tavoitteena jo pitkään, joten niiden eteneminen tuntuu erityisen mukavalta. Merkittävänä hän pitää toimintaohjelmaan ilmeisesti tulevaa uudistusta, että jokaiseen ministeriöön nimetään virkamies tai yksikkö, jolle kuuluu oman hallinnonalan ihmisoikeuskysymysten seuraaminen ja osallistuminen eri ministeriöiden väliseen pysyvään koordinaatioryhmään. Ihmisoikeuskeskuksen valtuuskunta voi puolestaan luoda hyvän keskusteluyhteyden kansalaisyhteiskunnan, yliopistojen ja muiden ihmisoikeustoimijoiden sekä valtionhallinnon välille.

– Olennaista on saada ihmisoikeuspolitiikan valmisteluun pitkäjänteisyyttä ja systemaattisuutta. Nykypolitiikan epäyhtenäisyyttä kuvastaa esimerkiksi se, että vaikka yksi ministeriö tekee töitä siviilikriisinhallinnan edistämiseksi maailmalla, valtioneuvosto antaa aseiden vientiluvan Saudi-Arabiaan. Läheskään kaikki ristiriidat eivät uusilla rakenteilla ratkea, mutta pysyvässä elimessä voidaan muodostaa kokonaisnäkemys ja huolehtia politiikan yhtenäisyydestä.

Ihmisoikeuksien turvaamisen ja edistämisen tulee olla jatkuvaa toimintaa kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Usein asiat nousevat kuitenkin esille silloin kun jokin kansainvälinen valvontaelin, esimerkiksi YK:sta tai Euroopan neuvostosta, kyselee suositustensa toteuttamista.

– Välillä epäilyttää, että määräaikaisraportteihin kirjatut asiat vain unohtuvat mappeihin. Kansalaisjärjestön kannalta on turhauttavaa kirjoittaa aina neljän vuoden välein samat asiat uudestaan, jos ei ole edes nähtävissä, että jossain on tehty sellainen poliittinen päätös, että asialle ei tehdä mitään, Kouros harmittelee.

Ihmisoikeuksien toteutumisessa puutteita

Suomen ihmisoikeusongelmia ei Kristiina Kouroksen mukaan voi laittaa vakavuusjärjestykseen, sillä ne liittyvät kovin erilaisiin asioihin. Kun Ihmisoikeusliitto antoi marraskuussa lausunnon kansallisesta ihmisoikeustoimintaohjelmasta ja listasi sitä varten tarpeellisia toimenpiteitä, tästä liitteestä tuli yli 50 sivua pitkä. Parantamisehdotukset koskivat mm. oikeusturvaa, lasten, vanhusten ja vammaisten oikeuksia, kansallisia vähemmistöjä, syrjinnän vastaista työtä, naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, kunniaväkivaltaa, viharikollisuutta, sanavapautta ja vihapuhetta, ihmiskauppaa ja vapautensa menettäneitä.

– Ihmisoikeusongelmia voidaan tietenkin jaotella eri tavoin. Jos näkökulmaksi otetaan, mihin kansainväliset valvontaelimet kiinnittävät huomiota, yhdeksi Suomen ongelmaksi nousee vähemmistöjen kohtelu. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta puolestaan tulee tuomioita oikeudenkäyntien kestoista ja sananvapaus- ja kunnianloukkausasioista. Vankiloiden paljusellit ovat esimerkki sellaisesta ihmisoikeusongelmasta, joka on tarkkapiirteinen ja johon on olemassa selkeä ratkaisu – joka tosin vaatii rahaa. Toisaalta paljusellit eivät varmaan puhuttele suuren yleisön kokemusta ihmisoikeusongelmasta, hän pohtii.

– Yhdenvertaisuus- ja syrjintäkysymykset koskevat jo huomattavasti laajempia ihmisryhmiä. Tutkimusten perusteella voimme osoittaa ongelmiksi esimerkiksi syrjinnän etnisellä perusteella tai vaikkapa raskaudesta johtuvat irtisanomiset.

Kouros haluaa nostaa esille myös ihmisoikeusloukkaukset yksityisten välissä suhteissa ja yhteiskunnan roolin niihin puuttumisessa. Hän toimitti viime syksynä kirjan "Iloisen talon kellareissa", joka käsittelee yksilön oikeuksien rajoittamista ja loukkaamista joissakin uskonnollisissa ja siirtolaisyhteisöissä.

– Näen, että valtion rooli näissä kysymyksissä on esimerkiksi järjestötoiminnan ja vertaistuen tukeminen ja viranomaisten kouluttaminen. Patenttiratkaisua ei voi kehittää joka tilanteeseen, mutta valtion ei ainakaan pitäisi suhtautua vähemmistökulttuureihin niin, etteivät niiden asiat sille kuulu. Meidän ennaltaehkäisevän työn hankkeemme puuttuvat juuri kysymyksiin, joihin ei voi rikosoikeudellisesti tarttua – esimerkiksi siihen, miten vanhemmat voivat rajoittaa lastensa harrastuksia ja menoja.

Ennaltaehkäisevää työtä kehitetään

Pääsihteeri kehuukin Ihmisoikeusliiton erityisosaamista sellaisessa ennaltaehkäisevässä työssä, jossa käsitellään jonkin tiiviin yhteisön vaikeita asioita ja autetaan yhteisöä löytämään itse niihin ratkaisu. Liiton hankkeissa on kyetty vaikuttamaan asenteisiin ja rakentamaan hyvää yhteistyötä mm. somalialaisten, etiopialaisten, irakilaisten, iranilaisten ja afganistanilaisten kanssa.

– Työtä tyttöjen ympärileikkauksia vastaan on tehty menestyksekkäästi jo kymmenen vuotta. Kunniaan liittyvän väkivallan ehkäisyä tehdään kolmatta vuotta ja hankkeelle haetaan jatkoa. Viime vuoden aikana 400 maahanmuuttajataustaista ihmistä osallistui työpajoihin ja yhteisöseminaareihin, joissa keskusteltiin oman kulttuurin haitallisista perinteistä ihmisoikeusnäkökulmasta. Tämä osoittaa, että yhteisöissä on halua ja kykyä keskustella näistä asioista.

Kouros kertoo, että tänä vuonna käynnistyy vastaava työ romaniyhteisön parissa. Hankkeessa pyritään vaikuttamaan ja puuttumaan romanien syrjintään ja syrjäytymiseen niin, että keskustelu ja luottamuksen rakentaminen lähtee yhteisöstä itsestään.

– Uskomme, että vaikeita kysymyksiä täytyy lähestyä yhteisöä kunnioittaen. Koska nämä yhteisöt ovat jo muutenkin varuillaan yhteiskunnan rasismin takia, heitä ei voi lähteä neuvomaan ylhäältä päin. Lähtökohtamme on, että kaikki kulttuurit ovat arvokkaita; niissä on paljon hyvää ja säilyttämisen arvoista ja yksittäiset haitalliset perinteet voidaan kitkeä.

Vaikuttamistyön asialistalla lakiuudistuksia

Ihmisoikeusliiton vaikuttamistyössä on nyt keskeistä yhdenvertaisuuslain uudistaminen, joka jäi viime hallituskaudella pöydälle. Liitto osallistuu valmisteluun työelämän syrjintäsäännösten osalta. Kristiina Kouros painottaa, että ihmisoikeusnäkökulmasta kaikki syrjintäperusteet ovat samalla viivalla, mutta käytännössä näin ei ole.

– Riippuen siitä millä perusteella ja millä elämänalueella ihmistä syrjitään, oikeussuojakeinot ovat meillä erilaiset. Ihmisten on vaikea hahmottaa, mistä heidän kannattaa lähtemään apua. Esimerkiksi vähemmistövaltuutetun ja tasa-arvovaltuutetun toimivalta ei ole monelle selvää. Ja jos apua ei ole saatavilla ollenkaan, tilanne on hyvin epäoikeudenmukainen.

Merkittävä asia Ihmisoikeusliiton kannalta on myös vammaissopimuksen ratifiointi Suomessa ja sopimuksen seurannan ja valvonnan järjestäminen. Lisäksi se on mukana sosiaali- ja terveysministeriön itsemääräämistyöryhmässä.

– Vapaudenriisto on hyvin tarkkaan säädelty rikospuolella, mutta nyt myös muunlaiseen vapauden rajoittamiseen haetaan selkeyttä. Esimerkiksi milloin vanhusten hoidossa saa nostaa sängynlaidat ylös ja saako kehitysvammaisten hoidossa tai vanhusten kotihoidossa sulkea ihmiset lukkojen taakse? Mielestämme nämä tilanteet täytyy nähdä ennen kaikkea fyysisen vapauden kunnioittamisen eikä vain resurssien ja hoidon järjestämisen näkökulmasta.

Rikosoikeuteen liittyvät asiat eivät viime aikoina ole olleet näkyvästi liiton agendalla rajallisten resurssien vuoksi. Kouros sanoo, että perinne tuntuisi velvoittavan enempäänkin, sillä entinen vankeinhoidon pääjohtaja K.J. Lång toimi pitkään liiton puheenjohtajana.

– Ihmisoikeusnäkökulmasta on kuitenkin suhtauduttu varovasti uudistuksiin, joissa esimerkiksi poliisin toimivaltuuksia on lisätty. Mielestäni tämä on oikeutettua ja tarpeellista, koska kyse on valtion pakkovallasta. Toisaalta myös uhrin ja todistajan asemaan on kiinnitettävä enemmän huomiota, minkä huomaa myös meille tulleista yhteydenotoista.

Lisäksi Ihmisoikeusliiton toimintaan kuuluvat koulutus ja viestintä ihmisoikeuskysymyksistä sekä kansallisten tutkimusten tuottaminen EU:n perusoikeusvirastolle.

Ei pidä mennä vihapuheen rajalle asti

Vihapuhekeskustelu on käynyt Suomessa vilkkaana vuoden ajan. Ihmisoikeusliiton pääsihteerin Kristiina Kouroksen mukaan Euroopan neuvosto on määritellyt vihapuheen osuvasti: vihapuhetta on sellainen ilmaisu, jolla levitetään, yllytetään, edistetään tai oikeutetaan rotuvihaa, muukalaisvihaa, antisemitismiä tai muunlaista vihaa, joka perustuu suvaitsemattomuuteen.

– Kesällä vihapuhekeskustelu lähti kummalliselle raiteelle, kun alettiin ruotia, ylittääkö tämä tai tuo ilmaisu rikosoikeudellisen kynnyksen ja voiko siitä tulla syyte. Kun lietsotaan vihaa tai ennakkoluuloja jotakin ryhmää kohtaan, en pidä tarpeellisena oppia rajaa niin tarkkaan, jotta henkilöt, jotka haluaisivat ylittää rajan mutta eivät uskalla seuraamusten pelossa, osaavat löytää kiertoilmaisuja. Olisi onnetonta, jos muitakin rikoksia pohdittaisiin samalla periaatteella.

Hän pitää outona myös keskustelua siitä, ettei maahanmuuttopolitiikkaa saisi arvostella Suomessa. Myös ihmisoikeusjärjestöt ja humanitaariset järjestöt ovat kritisoineet maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikkaa vuosien varrella. Usein kritiikin vaatijat kuitenkin kirjoittavat maahanmuuton eikä sitä koskevan politiikan vastaisia puheenvuoroja.

– Joistakin maahanmuuttajaryhmistä tai jopa maahanmuuttajista yleensä nostetaan esiin negatiivisia asioita ja toisaalta suomalaisesta kulttuurista yksinomaan myönteisiä asioita. Lisäksi kritiikki on kohdistunut ennen kaikkea pakolais- ja turvapaikkapolitiikkaan, vaikka suurin osa maahanmuuttajista on maassa muista syistä. Kaiken lisäksi vihapuhe ja maahanmuuttokritiikki ovat saaneet suhteettoman mittakaavan verrattuna maahanmuuttajien määrään Suomessa. Talousahdinko, nuorten syrjäytyminen ja monet muut asiat ovat varmasti tärkeämpiä yhteiskunnallisen keskustelun aiheita.

Hiljaa seuraaminen ei ole ratkaisu

Kristiina Kouros toteaa, että hiljaisuus on huono keino vastata vihapuheeseen, ja rohkaisee ihmisiä ja erityisesti politiikkoja ottamaan kantaa sitä vastaan. Hän ymmärtää, että joillekin asiantuntijoille keskustelupalstojen vihamielinen ryöpytys voi olla kovaa, jos ei ole tottunut olemaan sellaisen kohteena ja haluaa keskittyä omaan tutkimukseensa tai muihin töihinsä. Keskustelussa kannattaa välttää provosoitumista ja itsekin turhaa leimaamista, esimerkiksi maahanmuuttokriitikkoja tai perussuomalaisia ryhmänä. Kaikkea vihapostia ei myöskään tarvitse lukea eikä puheluihin vastata.

– Uhkailua pitää seurata muttei pelätä. Itse teen kyllä jokaisesta vakavasta uhkauksesta rikosilmoituksen. Vaikka pelkoa ei pidä lietsoa, oma vaaransa on silti uhkailun vähättelyssäkin. Pari vuotta sitten eräillä verkkosivuilla uhkailtiin ulkomaalaisia ja poliitikkoja tappamisella, joten ei voi sanoa, ettei Suomessa ole samankaltaisia äärioikeistolaisia ilmiöitä kuin Ruotsissa ja Norjassa.

Kouros haluaa muutenkin kiinnittää huomiota ihmisten vastuuseen puolustaa hyviä arvoja ja olla seuraamatta sivusta esimerkiksi kiusaamista.

– Minusta on mainiota, että lapsia opetetaan KiVa Koulu -ohjelman avulla siihen, että "peesaajat" ovat myös vastuullisia. Samoin työpaikkakiusaamiseen ovat osallisia myös kahvipöydän hiljaiset kaverit. Vastuu on tekoja joka päivä ja sen miettimistä, mihin pitää puuttua. Esimerkiksi harvoin ennen olisi kävelty ohi, kun lapset juovat puistossa alkoholia. En tosin haikaile 1950-luvun kylään, jossa kaikki vahtivat kaikkien tekemisiä; individualismissa ja ihmisten vapaudella on hyvät puolensa.

 
Julkaistu 9.3.2012
Sivun alkuun |