Anniina Jokinen

Työperäisen ihmiskaupan piirteitä esiintyy Suomessa

Ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttötapausten määrä on kasvanut Suomessa viime vuosina. Työperäisestä ihmiskaupasta ei ole kuitenkaan toistaiseksi annettu tuomioita, vaikka eri toimijoiden tietoon tulee kymmeniä epäilyttäviä tapauksia vuosittain. Tämä on vain jäävuoren huippu, sillä tunnistamisessa on ongelmia. Tutkimus osoittaa, että ulkomaalaiset työntekijät ovat Suomessa kohdanneet monenlaisia hyväksikäytön muotoja. Pahimmillaan hyväksikäyttö on työperäistä ihmiskauppaa.

YK:n yhteydessä toimiva Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti (HEUNI) julkaisi helmikuussa laajan raportin työperäisestä ihmiskaupasta Suomessa. Tutkimus kattaa vuodet 2004–2010. Tutkimusaineisto koostuu lukuisista asiantuntija- ja uhrihaastatteluista, tuomioistuinten päätöksistä, esitutkintapöytäkirjoista, lehtiartikkeleista ja muusta media-aineistosta. Tutkimus on osa laajempaa HEUNIn koordinoimaa EU-rahoitteista hanketta, jossa ovat mukana myös Tarton ja Varsovan yliopistot. Tämä artikkeli käsittelee Suomen osatutkimuksen tuloksia työntekijöiden kokeman hyväksikäytön näkökulmasta.

Vakavimmat ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttötapaukset ovat tutkimuksen mukaan etenkin ravintola-, rakennus- ja puutarha-aloilta. Myös metalliteollisuudessa sekä siivous- ja kuljetusaloilla esiintyy ongelmia. Hyväksikäytetyt henkilöt tulevat eri puolilta maailmaa, mm. Aasiasta, Itä-Euroopasta ja Suomen lähialueilta. Heidän koulutustaustansa vaihtelee, mutta heidän pyrkimyksenään on ansaita rahaa tekemällä töitä ulkomailla. Hyväksikäyttäjät ovat syntyperältään sekä suomalaisia että ulkomaalaistaustaisia. Työntekijät rekrytoidaan Suomeen joko rekrytointi- ja välittäjäyritysten tai pienimuotoisemmin suvun tai tuttujen kautta. Aineistossa on useita esimerkkejä tapauksista, joissa työntekijät ovat velkaantuneet, koska ovat joutuneet maksamaan ylisuuria välitysmaksuja kotimaassaan päästäkseen töihin Suomeen. Tämä altistaa heidät hyväksikäytölle.

Hyväksikäytön muodot ja kontrolli

Suomen raportti kuvaa ulkomaalaisten työntekijöiden Suomessa kohtaamaa hyväksikäyttöä ja analysoi tätä kansainvälisen työjärjestön ILOn kehittämien pakkotyön osoittimien pohjalta. Pakkotyöhön viittaa mm. väkivalta, uhkailu, liikkumisvapauden rajoittaminen, passin takavarikoiminen, velka sekä palkkasyrjintä tai palkan maksamatta jättäminen. Jos näitä piirteitä on yhdessä tapauksessa riittävän monta, voi kyseessä olla työperäinen ihmiskauppa ts. ihmiskauppa pakkotyötarkoituksessa.

Ulkomaiset työntekijät ovat aineiston perusteella joutuneet monin tavoin hyväksikäytetyiksi Suomessa. Suoranaisen väkivallan käyttö on harvinaista joitakin yksittäisiä tapauksia lukuun ottamatta. Työntekijöitä ja heidän perheitään kuitenkin pelotellaan ja painostetaan monin tavoin. Heitä uhataan esimerkiksi ilmiannolla viranomaisille tai kotimaahan palauttamisella. Tätä saattaa olla vaikea havaita ja todistaa, sillä kyse on usein psykologisesta paineesta ja sanattomasta "uhasta". Seksuaalinen väkivalta on aineiston perusteella harvinaista. Kyse on kuitenkin erittäin arkaluontoisesta asiasta, josta ei selvästikään haluta kertoa viranomaisille tai auttajatahoille.

Liikkumisvapauden osalta ei ole merkkejä siitä, että työntekijöitä olisi varsinaisesti lukittu työpaikoille. Sen sijaan työntekijöiden liikkumiseen ja vapaa-aikaan on puututtu monin tavoin. Työnantajat ovat esimerkiksi rajoittaneet työntekijöiden kanssakäymistä maanmiesten ja suomalaisten kanssa sekä suhtautuneet kielteisesti suomen kielen opiskeluun. Pitkät työpäivät minimoivat henkilön mahdollisuudet viettää vapaa-aikaa ylipäänsä. Näin työntekijät eristetään suomalaisesta yhteiskunnasta ja heidät pidetään tietämättöminä omista oikeuksistaan ja mahdollisuuksista hakea tietoa sekä apua.

Myös työntekijän passin tai muun henkilöllisyystodistuksen haltuunotto on yksi kontrollin keino. Näin työnantaja voi estää työntekijää poistumasta maasta tai todistamasta henkilöllisyyttään. Aineistossa on tapauksia, joissa työnantajat ovat ottaneet passit pois ja perustelleet tätä erilaisin tekosyin. Passi on annettu takaisin mm. panttina toiminutta rahasummaa vastaan. Työntekijöitä on myös uhkailtu irtisanomisella tai heidät on suoraan irtisanottu, jos he ovat pyytäneet palkkarästejään tai hakeneet apua esimerkiksi ammattiliitosta. Lisäksi asumisen olosuhteet ovat usein huonot, ja niihin liittyy kontrollia ja rahastusta.

Eriasteinen palkkasyrjintä on yleisin työperäisen hyväksikäytön muoto. Työntekijöille maksettava peruspalkka on pieni, eikä heille kuuluvia lisiä ja korvauksia pitkistä työpäivistä arkena ja viikonloppuisin makseta. Tehtyjä työtunteja ei kirjata työaikakirjanpitoon oikein tai sitä ei pidetä lainkaan. Myöskään lomia ei välttämättä saa pitää. Työnantaja voi kontrolloida työntekijän rahankäyttöä myös suoraan esimerkiksi siten, että hänellä on työntekijän pankkikortti ja nettipankkitunnukset hallussaan. Esimerkiksi yhdessä tapauksessa työnantaja otti puutarhatyöntekijöiden pankkikortit, eivätkä he voineet nostaa rahaa omilta tileiltään. Haastatellut asiantuntijat kertoivat myös tapauksista, joissa tilille maksetusta palkasta työntekijä joutui maksamaan takaisin työnantajalle käteisellä. Tämä tekee palkan maksun todentamisesta erityisen vaikeaa, koska pankkitilitiedot näyttävät olevan kunnossa. Joissain tapauksissa työntekijöiden palkasta on saatettu tehdä kohtuuttomia vähennyksiä esimerkiksi asumis-, ruoka-, matka- ja työlupakuluista. Myös työntekijöiden velkaantumisesta on viitteitä.

Hyväksikäytön rajat ja tunnistaminen

Ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttö saa Suomessa monia muotoja. Missä vaiheessa hyväksikäyttö sitten muuttuu työperäiseksi ihmiskaupaksi? Hyväksikäytön voi ajatella jatkumona, jonka toisessa päässä on lievä hyväksikäyttö ja toisessa työperäinen ihmiskauppa. Argumentoimme tutkimuksessa, että jos työntekijöiden haavoittuvuutta on käytetty hyväksi, työtä ja vapaa-aikaa kontrolloitu eikä heillä ole ollut todellista mahdollisuutta lähteä työnantajan vaikutuspiiristä ja lopettaa työtä, voi kyseessä olla työperäinen ihmiskauppa. Näitä piirteitä on esiintynyt analysoiduissa tapauksissa, mutta yhtään tuomiota työperäisestä ihmiskaupasta ei Suomessa ole vielä annettu. Mahdolliset tapaukset käsitellään tällä hetkellä yleensä kiskonnantapaisena työsyrjintänä, joka on ihmiskaupan kaltainen rikos. Viranomaiset tunnistavatkin yksittäisiä työrikoksia sen sijaan, että näkisivät uhrin tilanteen kokonaisvaltaisesti. Tunnistamista vaikeuttaa edelleen se, että uhrit ottavat harvoin suoraan yhteyttä avun tarjoajiin tai viranomaisiin. He ovat usein niin riippuvaisia työnantajasta, etteivät voi tai uskalla hakea apua tai kertoa tilanteesta kenellekään. Heidän auttamisensa saattaa olla erittäin monimutkainen prosessi, joka kysyy paljon resursseja ja kärsivällisyyttä. Suomessa ei myöskään juuri tehdä etsivää työtä uhrien löytämiseksi.

Myös työperäisen ihmiskaupan määritelmä ja sen tulkinta näyttää olevan eri toimijoille vaikeaa. Osittain tähän saattaa vaikuttaa stereotyyppinen käsitys ihmiskaupasta. Mielikuvissa työperäinen ihmiskauppa liitetään ajatukseen patteriin kahlitusta orjasta. Ulkomaisen työvoiman hyväksikäyttöä tulisi kuitenkin arvioida suhteessa suomalaiseen työelämään ja täällä hyväksyttävinä pidettyihin työehtoihin. Ihmiskaupparikos ei itse asiassa edellytä äärimmäistä kontrollia, väkivaltaa ja pakottamista, vaan kyse voi olla jostain paljon arkisemmasta. Siksi tulisi kiinnittää huomioita kaikkiin niihin seikkoihin, joiden takia työntekijä ei voi lähteä työstä. Näitä ovat esimerkiksi pelko, velka, riippuvuus työnantajasta ja tietämättömyys omista oikeuksistaan.

Keinot ilmiöön puuttumiseen

Ulkomaisen työvoiman hyväksikäyttöön on mahdollista puuttua. On selvää, että yleistä tietoisuutta työperäisestä ihmiskaupasta tulisi lisätä. Tiedottamista myös ulkomaalaisille työntekijöille Suomen työehdoista ja -oloista pitäisi parantaa. Tunnistamisen tehostamiseksi eri toimijoita, kuten poliiseja, syyttäjiä, työsuojelutarkastajia, ammattiliittojen toimitsijoita sekä sosiaali- ja terveysviranomaisia, tulisi laajasti kouluttaa työperäisen ihmiskaupan tunnus- ja hälytysmerkeistä käytännön esimerkkien kautta. Toimijoille tulisi taata riittävät resurssit hyväksikäytön tunnistamiseksi, uhrien auttamiseksi ja rikosten tutkimiseksi. Lisäksi olisi tärkeää, että eri toimijat tietävät, mitä tehdä, kun he kohtaavat mahdollisen työperäisen ihmiskaupan uhrin ja mihin hänet voi ohjata avun saamista varten.

Jokinen, Anniina, Ollus, Natalia & Viuhko, Minna (2011): Ehdoilla millä hyvänsä. Työperäinen ihmiskauppa ja ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttö Suomessa. HEUNI Report series No. 67. Raportti on saatavissa osoitteessa www.heuni.fi.

Hankkeen englanninkielinen yhteisraportti julkaistaan keväällä 2011. Hanke on tehty Euroopan komission Prevention of and Fight against Crime -ohjelman tuella.

Kirjoittaja työskentelee tutkijana HEUNIssa.

 
Julkaistu 16.3.2011