Päivi Lahti

Tukeeko valvonta rikoksetonta elämää?

Ehdonalaisvalvontaan määrätyt kokevat vankilan jälkeisen arjen vaikeaksi. Haastattelututkimuksessa nousi esiin vapautuvien köyhyys, työttömyys, vähäosaisuus, juominen ja asunnottomuus. Kasautuva huono-osaisuus näkyi haastatteluissa selvästi.

Yhteisösosiaalityön lisensiaatin tutkimuksessani selvitin, miten ehdonalaisvalvontaan määrätyt miehet järjestävät elämänsä vapautumisen jälkeen. Vankilasta vapautuminen on elämässä taitekohta, johon liittyy toiveita paremmasta tulevaisuudesta mutta myös pelkoa ja ahdistusta. Alle neljännes vapautujista määrätään valvontaan. Vanki asetetaan valvontaan, mikäli koeaika on pitempi kuin yksi vuosi, rikos on tehty alle 21-vuotiaana tai vanki itse pyytää valvontaa. Valvonnan tarkoitus on lisätä yhteiskunnan yleistä turvallisuutta tukemalla valvottavan sosiaalista selviytymistä. Sillä pyritään myös uusintarikollisuuden ehkäisyyn. Valvottavien kannalta kyse on elämänvaiheesta, jolloin heidän pitäisi kiinnittyä uudelleen yhteiskuntaan.

Haastattelin tutkimukseen narratiivisella tutkimusotteella 13 valvontaan määrättyä henkilöä. Haastatteluista muodostui tarinoita, jotka alkoivat vankeusajasta. Tarinan keskikohta sijoittui vapautumisvaiheeseen ja loppuosa silloiseen elämävaiheeseen tai tulevaisuuden suunnitteluun. Punaisena lankana tutkimuksessa oli entisen vangin oma näkökulma.

Luottamuksen rakentaminen valvontasuhteessa

Valvontatyössä asiakassuhteen kivijalka on luottamus. Useimmilla valvontaan määrätyillä henkilöillä on huonoja kokemuksia viranomaisista: lainrikkojat sivuutetaan helposti kaikille kuuluvissa sosiaali- ja terveyspalveluissa, eikä heidän tarpeitaan kuulla. Valvontasuhteessa luottamus täytyykin rakentaa hitaasti, jotta aikaisemmat ja samanaikaiset muut huonot kokemukset saadaan hoidettua pois valvottavan mielestä.

Valvontatyön yhteydessä luottamusta on tutkittava vallan näkökulmasta, koska asiakkuus valvonnassa on vaihtoehdoton. Ihmisiä ei voi määrätä kohtelemaan toisiaan kunnioittavasti eikä luottamaan toisiinsa vaan tästä on neuvoteltava. Luottamuksen ja kunnioituksen rakentaminen valvontasuhteessa vaatii aikaa, koska se rakentuu yhteiselle jaetulle. Luottamukselle on myös ominaista, että se voidaan hetkessä hävittää. Valvontasuhteessa asiakkaan ja työntekijän välinen luottamus on työskentelyn perusta. Ilman luottamuksellista asiakassuhdetta muutosprosessi, johon valvonnalla pyritään, ei pääse edes alkuun.

Vankilasta vapauteen – takaisin yhteiskunnan jäseneksi

Vapautumisen pitäisi olla hallittu ja hyvin suunniteltu jatkumo vankeudesta siviiliin, mitä se onkin paperilla. Vapautujien kokemukset muurien ulkopuolella eivät kuitenkaan vastaa viranomaisten strategioita. 11 haastateltua koki vapautumisen vaikeaksi ja haastavaksi. Kahdelle kertojalle vapautuminen oli ollut pelkästään myönteinen kokemus. Heistä molemmat vapautuivat avolaitoksesta. Suljetusta vankilasta vapautuminen oli kertojien mielestä usein ongelmallista. Vankilaan eristetään sellaisia ihmisiä, joiden katsotaan tahallisesti vaarantavan yhteiskuntaa. Vankilaan eristetylle muodostuu laitoksen asukkaan identiteetti ja hän on kontrollimekanismin alainen. Mitä pidempään ihminen on laitoksessa, sitä vieraantuneempi hän on yhteiskunnan tavoista ja käytännöistä, ja sitä vaikeampaa on sopeutuminen takaisin yhteiskuntaan. Haastateltu kuvaili tuntemuksiaan: "se oli aluks ihan hirveetä liikkua missään ulkona vaikka kaupassa. Tuntu, että on semmonen leima otassa, koko ajan sitä pelkäs mennä kaikkiin kauppoihin ja kaikkiin."

Kotiin vai kodittomaksi

Asumiseen liittyvät asiat nousivat esiin kaikissa kertomuksissa. Asunnon löytyminen on välttämätön edellytys ihmisarvoiselle elämälle siviilissä. Rikostaustaisten henkilöiden asunnottomuuden ratkaisemiseen tarvitaan integroivaa työotetta tai muuten vankeusaikana aloitettu kuntoutus ei jatku siviilissä. Vaikka asunnottomien prosenttiosuus on marginaalinen ilmiö, yksilölle kodittomuus on elämää hallitseva kova ja alentava kohtalo. Asumisen suhteen vaikeassa asemassa ovat rikolliseen alakulttuuriin sidoksissa olevat valvottavat. Haastatelluista kolme vapautui asunnottomaksi ja yksi menetti asuntonsa haastattelun aikoihin. Lisäksi viidellä kertojalla oli vaikeuksia asunnon hankkimisessa vapautumisen jälkeen.

Vapautuminen asunnottomaksi on suuri riski ja rikoksettoman elämän aloittaminen kadulta on miltei mahdoton tehtävä. On myös tärkeä huomata, ettei läheskään kaikilla valvottavilla ole kykyä itsenäiseen asumiseen. Näille vapautuville pitäisikin löytää jokin tuetun asumisen muoto. Asumista ei voi erottaa muusta elämänkokonaisuudesta, pikemminkin se on edellytys muulle elämälle. Asuminen myös mahdollistaa päihteidenkäytön hallintaa ja ihmissuhteiden solmimista. Yksi haastatelluista hankkiutui rikoksen avulla takaisin vankilaan. Hänelle oli luvattu asunto, mutta lupaus petettiin. "Mää rupesin aatteleen, kai tässä on jotain tehtävä, että pääsee takas linnaan".

Köyhyys – "mulla oli jääkaapissa vain sipulia ja valot"

Haastatelluista kymmenellä oli suuria taloudellisia vaikeuksia. Harvalla entisellä vangilla on työhistoriaa, joten suurin osa heistä elää työmarkkinatuen varassa. Vanhan sanonnan mukaan köyhyys ei tule yksin: monet muut hyvinvoinnin vajeet korreloivat köyhyyden kanssa. Heikko koulutus, puutteelliset asuinolot, niukat osallistumismahdollisuudet ja heikko terveys ovat köyhyyden kylkiäisiä. Suomalaisen yhteiskunnan eriarvoistumisen lisääntyminen tuli esiin entisten vankien kertomuksissa. Köyhyyttä näyttäisi pahentavan erilainen viranomaisten mielivaltainen kohtelu kuten se, että kunnan sosiaalitoimesta annetaan rahan sijasta ruokakassi - voisiko epäluottamuksen osoittaa enää selvemmin?

Päihteet ja rikokset – "sehän on ko yks yhteen"

Kaikki haastatellut tunnistivat vaivatta päihteiden ja rikosten yhteyden. Vain yksi kertoi, että hänellä ei ole koskaan ollut ongelmia päihteiden kanssa. Muut toivat esille eriasteisia ongelmia päihteiden kanssa. Päihdeongelmainen ei pysty hallitsemaan alkoholin tai huumeiden käyttöään, vaikka aineella on negatiivisia vaikutuksia terveyteen ja hyvinvointiin. Riippuvuus on yksilölle ristiriitainen asia. Se tuottaa välitöntä mielihyvää, mutta samalla lisääntyvät haitat ja yhteisön taholta tuleva paheksunta. Ongelmat päihteiden kanssa ovat hyvin yleisiä, noin 90 %:lla vangeista on päihderiippuvuus. Vaikka valvoja ei ole terapeutti, hänet on koulutettu päihdeongelman tunnistamiseen ja motivointityöhön. Ongelmallinen päihteiden käyttö liittyy keskeisesti uusintarikollisuuteen. Päihteet vaikuttavat myös moniin muihin elämänalueisiin kuten asumiseen, ajankäyttöön ja sosiaalisiin suhteisiin.

Vaikuttaako valvonta rikosten uusimisriskiin?

Kertojien oli hyvin vaikea tunnistaa valvontatyön vaikutusta rikoskäyttäytymiseen siviilissä. Haastatellut kertoivat, että jokainen päättää itse, jatkaako rikollista uraa vai ei, eikä työntekijä pysty tähän asiaan vaikuttamaan. Lähinnä haastatellut ajattelivat, että valvonta on "homma joka pitää hoitaa" ja kuuluu vankilan jälkeiseen arkeen. Valvonta on seuraus rikoksista. Yksikään haastateltu ei tunnistanut valvonnalla olevan merkitystä uusimisriskiin. Haastatellut kyllä tiesivät mihin valvonnalla pyritään, mutta heidän mukaansa jokainen valitsee itse, jatkaako rikosten tekemistä vai ei. Sen sijaan haastatellut kuvailivat valvonnan vaikutusta sosiaaliseen selviytymiseen. Valvonnan kautta saatu tuki oli konkreettista palveluohjauksen luonteista. Neljä haastateltua mainitsi, että keskusteluista valvojan kanssa on ollut hyötyä. Valvontatapaamiset olivat olleet luottamuksellisia hetkiä, joissa he olivat tulleet kuulluksi. Tapaamisissa oli ollut vuorovaikutusta ja välittämistä. Valvojan osoittama luottamus voi olla erityisen tärkeä kokemus rikostaustaiselle henkilölle – ehkä luottamusta löytyy muiden viranomaisten taholta vain harvoin.

Kaikilla tutkimukseen osallistuneilla oli jonkinlaisia tukevia ihmissuhteita. 12 haastateltua koki saaneensa eniten tukea vankilan jälkeisessä arjessa perheeltä. Vastaukset olivat yksiselitteisiä: paras tuki tuli perheeltä ja läheisiltä. Läheisten tuki on vielä melko käyttämätön voimavara valvontatyössä. Farrallin mukaan perhe on erityisen vahva voimavara niille, jotka yrittävät lopettaa rikosten tekoa. Perhe on usein parempi tuen lähde kuin yksittäinen ihminen. Hyvät yhteisöt, perhe ja ystävät tukevat ja auttavat. Näihin hyviin yhteisöihin lukeutuvat myös valvojat.

Haastatteluissa nousi esiin myös huonojen rikollisten yhteisöjen rooli. Kun haastateltu tavoitteli rikoksetonta elämää, hän pyrki muuttamaan tuttavapiiriään ja ottamaan etäisyyttä entisiin kavereihin. Yhteisöjen rooli vankilan jälkeisessä elämässä onkin ristiriitainen. Yhteisöt voivat olla yksilöille paitsi voimavarojen lähteitä myös tukahduttavia yhteenliittymiä. Tiiviissä yhteisössä erilaisuutta ei ehkä hyväksytä ja jäsenyyttä rajoitetaan. Ne voivat palvella myös vääriä tarkoitusperiä. Yhteisöllisyyden negatiiviset puolet näkyvät herkästi juuri rikollisissa kulttuureissa ja yhteisöissä. Yhteisöllisyys oli haastatelluille sekä voimavara että uhka. Vangeille rikosaktiivisen viiteryhmän merkitys oli tärkeä. Ryhmässä saatiin hyväksyntää, ja se taas vahvisti omaa rikoskäyttäytymistä. Keskeinen syy yhteisöihin liittymisessä oli tietoisuus oman toiminnan poikkeavuudesta ja näkemys siitä, ettei muita yhteisöjä ole tarjolla.

Haasteellinen valvontatyö

Vaikka valvoja pystyisi tunnistamaan henkilökohtaiset ja sosiaaliset ongelmat ja myös uusimisriskiin liittyvät tekijät, hänen mahdollisuutensa vaikuttaa valvottavan arkeen ovat rajalliset. Lähinnä hän voi tarjota mahdollisuuksia keskusteluun ja ottaa yhteyttä muihin viranomaisiin. Valvontatyössä käytetään sosiaalityölle tyypillisiä menetelmiä. Sosiaalityön arvostus on rikosseuraamusalalla ollut vaihtelevaa. Sosiaalityöntekijä nimike on historiaa, silti valvonta on nimenomaan sosiaalityötä. Uusimisriskiin vaikuttaminen on monimutkainen prosessi, johon valvojalla on vähäiset vaikutusmahdollisuudet. Viranomaisilta vaaditaan paljon yhteistyötä, jotta entisen vangin sosiaalinen perusrakenne vahvistuisi. On myös tosiasia, että talousvaikeuksissa kamppailevat kunnat eivät halua entisiä vankeja asukkaikseen.

Valvontatyön tärkein tavoite on ollut uusintarikollisuuden ehkäiseminen ja syrjäytymiskehityksen katkaiseminen. Tutkimukseen osallistuneet eivät tunnistaneet valvontatyön vaikutusta rikosten uusimisriskiin, sen sijaan valvonnasta saatiin tukea sosiaaliseen selviytymiseen. Haastatteluista näkyi, että ollaan tekemisissä vaikeiden ja monimutkaisten asioiden kanssa. Rikollisesta elämäntavasta eroon pyrkiminen on vaativa prosessi. Muutos ei tapahdu hetkessä ja harva pystyy siihen yksin, ja jos muutosta tapahtuu, se vie aikaa ja liittyy koko elämänkulkuun. Tutkimuksen yllättävin tulos oli, että haastateltavat suhtautuivat valvontaan melko myönteisesti huolimatta sen sisältämästä kontrollista. Tulos oli melkeinpä päinvastainen aiempien tutkimusten kanssa.

Kriminaalipoliittisessa ohjelmassa odotetaan rikosseuraamusalalta yhtäältä kontrollia, jotta voidaan turvata yhteiskunnan ja sen jäsenten turvallisuus. Toisaalta odotetaan, että rikosseuraamusala integroi lainrikkojat takaisin yhteisöjen ja yhteiskunnan jäseniksi. Integraatio edellyttää riittävän varhain aloitettua suunnitelmallista vapauttamista. Vapautumisvaiheessa tarvitaan sosiaalipalveluita ja myös omaisten tukea. Verkostomainen työote on välttämättömyys nykyisessä monimutkaisessa yhteiskunnassa.

Kirjoittaja työskentelee rikosseuraamusesimiehenä Oulun yhdyskuntaseuraamustoimiston Kokkolan toimipaikassa. Tutkimus "Ehdonalaisvaltaan määrättyjen kokemuksia vankilan jälkeisestä arjesta" on luettavissa osoitteessa www.sosnet.fi/ – Lisensiaatinkoulutus.

 
Julkaistu 16.3.2011