Juha Kääriäinen

Sosiaalipolitiikan tulevaisuus

Suomalainen sosiaalipolitiikka on rakennettu kansallisuusaatteen, työväenliikkeen ja Maalaisliiton voimin lähinnä toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Sosiaalivaltion voimakas laajeneminen tapahtui Suomessa myöhemmin kuin muissa Pohjoismaissa, vasta 1970- ja 80-luvuilla, ja kehityksen pysähdytti 1990-luvun alun lama. Sen jälkeen on käyty aika ajoin varsin kriittistäkin keskustelua hyvinvointivaltion kalleudesta. Keskustelu ei ole kuitenkaan ainakaan toistaiseksi johtanut mitenkään dramaattisiin tuloksiin: sosiaalimenot ovat Suomessa pysyneet 2000-luvullakin melko tasaisesti 1980-luvun tasolla, jos mittarina pidetään sosiaalimenojen kansantuoteosuutta.

Miksi hyvinvointivaltio näyttää pitävän pintansa? Luultavasti siksi, että hyvinvointivaltion maksajat, suomalainen keskiluokka, haluaa pitää sosiaali- ja terveysturvansa. Tätä todistavat monet mielipidetutkimukset, joiden mukaan kansalaiset ovat mieluummin valmiita maksamaan veroja kuin tinkimään laadukkaista julkisista palveluista. Poliitikkojen on vaikea perustella sellaisen järjestelmän purkamista, joka on selvästi tarpeellinen, jopa välttämätön useimpien väestönosien kannalta. Vilkaisu menojen rakenteeseen riittää: pitäisikö ensin tinkiä eläkkeistä, perusterveydenhuollosta, lasten päivähoidosta vai peruskoulutuksesta?

Painetta muutokseen kuitenkin on. Usein viitataan globaalin talouden tuomiin paineisiin: julkisia menoja on hillittävä, jotta pärjäisimme kansainvälisessä kilpailussa. Tosin missään ei ole todistettu, että julkisin varoin tuotetut palvelut toimisivat vähemmän tehokkaasti kuin yksityisesti tuotetut. Ehkä ei olekaan kysymys siitä vaan halusta kyseenalaistaa kaikkia koskevia sosiaalisia oikeuksia: meillä olisi varaa vain maksukykyisten hyvinvointiin. Toinen muutostrendi on reaalipoliittinen. Perinteisten duunariammattien kadotessa Euroopasta työväenliikkeen poliittinen painoarvo putoaa samassa suhteessa. Sosialidemokratian merkitys pohjoismaisen hyvinvointivaltion rakentamisessa lienee kiistaton mutta miten on tulevaisuudessa? Huhtikuun eduskuntavaaleista odotellaan protestivaaleja. Jos protesti realisoituu vaalituloksessa siten kuin gallupit ennakoivat, nähtäväksi jää, mikä on vaalien voittajien anti sosiaalipolitiikalle.

Haaste-lehden tämän numeron teemana on sosiaali- ja kriminaalipolitiikka. Kuten Jukka Kekkonen toteaa artikkelissaan, sosiaalipolitiikan merkitys kriminaalipolitiikalle on edelleen kiistaton, vaikka puhe sosiaalipolitiikasta parhaana kriminaalipolitiikkana on jäänyt päättäjien retoriikassa taka-alalle jo vuosikymmeniä sitten. Sosiaalipolitiikan perustehtävä on kuitenkin sama kuin sata vuotta sitten: sitoa kansalaiset yhteiseen projektiin ja välttää yhteiskunnallisten ristiriitojen kärjistymistä. Nykyisin valtion ei tarvitse integroida kapinoivia työläisiä vaan kilpailussa muita heikommin menestyviä nuoria, maahanmuuttajia ja muita syrjäytymisvarassa olevia.

 
Julkaistu 16.3.2011