Laura Kestilä, Tarja Heino & Tytti Solantaus

Nuorten syrjäytyminen – epäsuotuisia polkuja aikuisuuteen

Suomessa suurimmalla osalla nuorista on koulutusta, toimeentuloa ja terveyttä ja erilaisia mahdollisuuksia ja kykyjä toteuttaa asioita sekä selviytyä ja osallistua yhteiskunnassa. Sitten on nuoria, joilla nämä ovat lähtökohtaisesti heikompia. On joukko, jolle monenlaiset ongelmat kasautuvat. Huono-osaisuuden kasautumiseen viittaavana käsitteenä syrjäytyminen on elämänkulussa etenevä moniulotteinen prosessi, joka liittyy kulttuurisiin, terveydellisiin, sosiaalisiin ja taloudellisiin tekijöihin. Nuoren syrjäytymisen ymmärtämiseksi tulisi ottaa huomioon hänen nykyisen elämäntilanteensa hyvinvoinnin vajeet ja niiden kasautuminen, mutta myös aikaisempien elämänvaiheiden rooli: selviämistä tukeneet ja syrjäytymisen riskiä lisänneet piirteet ja tekijät.

Syrjäytymisestä käytävässä keskustelussa tulisi kiinnittää huomiota ilmiön määrittelyyn. Jos yhden käsitteen avulla pyritään kattamaan liian laaja ilmiöjoukko, menettää se helposti erottelukykynsä. Tarkastelukulma on tärkeä: se voi olla yhteiskunnallinen ja kulttuurinen, kohdetta voidaan lähestyä institutionaalisten käytäntöjen kautta tai näkökulmaksi voidaan valita kokemuksellinen tarkastelu, suhteiden ja yhteisöllisten merkitysten analyysi. Nuorten syrjäytymisestä puhuttaessa viitataan usein erilaisten yhteiskunnallisten järjestelmien, kuten koulutus- ja työmarkkinajärjestelmien, ulkopuolelle jäämiseen. Syrjäytymisessä yhdistyvätkin usein matala koulutus, pitkäaikainen työttömyys ja toimeentulo-ongelmat mutta myös elämänhallintaan liittyvät ja terveydelliset ongelmat, sosiaalisten suhteiden vähyys ja syrjäytyminen yhteiskunnallisesta osallisuudesta.

Syrjäytymiseen sisältyy sosiaalisia, terveydellisiä ja kulttuurisia ulottuvuuksia sekä eri tekijöiden ketjuuntumista ja kasautumista: se tulisikin ymmärtää huono-osaisuuden syvenevänä jatkumona, jota tarkastellaan elämänkulkujen avulla lapsuudesta aikuisuuteen. Erilaiset pitkittäistutkimukset ja kohortti- ja rekisteriaineistot ovat mahdollistaneet syrjäytymisen prosessin tarkastelemisen elämänkulussa ottaen huomioon lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden tekijöitä osana prosessia. Usein tutkimus tarkastelee erilaisia teemoja ensi sijassa väestön nuorten näkökulmasta. Toisenlainen tulokulma avautuu syrjäytymisvaarassa olevien lasten omasta näkökulmasta.

Lapsuuden huono-osaisuus ja syrjäytyminen

Tutkimukset korostavat lapsuuden ja nuoruuden elinolojen sekä siirtymien merkitystä syrjäytymisen prosessissa. Lapsen kehitys ei ole kuitenkaan suoraviivainen seuraus hänen kasvuympäristöstään, sillä suotuisissakin kasvuoloissa joillakin lapsilla on havaittu paljon ongelmia kehityksen eri osa-alueilla. Vastaavasti monet lapset näyttävät välttyvän syrjäytymisprosesseilta heikoista lähtökohdistaan huolimatta. Jyväskylässä tehty merkittävä Lapsesta aikuiseksi -pitkittäistutkimus korostaa siirtymien ja käännekohtien merkitystä elämänkulussa (Pulkkinen 1996). Niistä selviytymisessä auttavat suojaavat tekijät ja kokemukset. Näitä voivat olla mm. lapsen pysyvät suhteet tasapainoisten aikuisten kanssa, säännölliset harrastukset, myönteiset oppimiskokemukset sekä osallisuus ja tunne mahdollisuudesta vaikuttaa omaan elämään (Rönkä 1999).

Erilaiset ongelmat siirtyvät usein sukupolvelta seuraavalle sosiaalisten ja psykologisten mekanismien kautta (Suomen Mielenterveysseura 2007). Puhutaan sosiaalisesta periytyvyydestä tai huono-osaisuuden ylisukupolvisuudesta. Useissa tutkimuksissa nähdään kodin sosiaalisten ongelmien ja heikkojen kasvuolojen olevan yhteydessä lapsen epäsuotuisaan kehitykseen. Sukupolvelta toiselle siirtyy paitsi geneettisiä ominaisuuksia myös erilaisia elämänhallinnan voimavaroja: sosiaalisia, aineellisia ja kulttuurisia. Syrjäytymisen tai pärjäämisen kierre ei siirry geeneissä. Prosessit saavat alkunsa jossain mutta uusiutuvat yksilön ja ympäristön vuorovaikutuksessa.

Suomalaiseen vuoden 1987 syntymäkohorttiin perustuvassa pitkittäistutkimuksessa selvitetään lapsuuden huono-osaisuuden yhteyttä pärjäämiseen aikuisuudessa. Tutkimuksessa on yhdistelty rekisteritietoa sosiaali- ja terveysrekistereistä sekä koulutus- ja rikollisuustietoja. Tutkimuksen mukaan köyhyyden heijastukset ovat selviä, sillä epätasa-arvoisen lapsuuden vaikutukset kertautuvat tulevaisuudessa. Kouluttamattomuus ja mielenterveys- sekä toimeentulo-ongelmat kasautuvat ja lapsuuden köyhyys vaikuttaa monin tavoin myöhempään elämään. Lasten huostaanotot, mielenterveysongelmat, rikollisuus, kouluttamattomuus ja toimeentulo-ongelmat yleistyvät merkittävästi, jos vanhemmat ovat saaneet pitkäaikaisesti toimeentulotukea. Vanhempien, erityisesti äidin, koulutus näyttäisi suojaavan lapsia: korkeammin koulutettujen äitien lapset kouluttautuvat useammin, käyttävät vähemmän mielenterveyspalveluita eivätkä joudu turvautumaan toimeentulotukeen yhtä usein. (Paananen 2011.)

Vanhemman mielenterveys- ja päihdehäiriöiden siirtyminen sukupolvien ketjussa muodostaa yhden keskeisimmistä poluista väestön sosiaalisen syrjäytymisen ja psykiatrisen sairastavuuden taustalla: vanhempien ongelmat lisäävät lasten vaaraa sairastua psykiatrisiin ja päihdehäiriöihin lapsuuden aikana ja aikuisuudessa. Erityisesti häiriön pitkäkestoisuus ja merkitys vanhemman vuorovaikutus- ja toimintakyvylle vaikuttavat lapseen. Lasten psykiatriset häiriöt ovat vaikeampia, alkavat varhemmin ja kestävät pidempään, jos vanhemmilla esiintyy psykiatrisia häiriöitä (Solantaus & Paavonen 2009). Lapsuuden perheen ongelmien on havaittu ennustavan yleisemminkin nuoren aikuisuuden heikkoa terveyttä ja psyykkistä oireilua mutta myös haitallisia elintapoja kuten tupakointia ja alkoholin suurkulutusta. Nuoren aikuisuuden elinolot välittävät osin lapsuuden vaikutuksia. Erityisesti vähäinen koulutus ja työttömyys altistavat huonoille elintavoille ja heikolle terveydelle (Kestilä 2008).

Koulutuksen merkitys on suuri selviytymistä selittävänä tekijänä. Varhaisten elinolojen vaikutus koulutusurien valintaan ja sitä kautta muihin aikuisuuden elinoloihin on merkittävä. Koulutuksen, työn tai molempien ulkopuolelle jääminen voi olla osin seurausta aiemmasta huono-osaisuudesta. Koulutus periytyy Suomessa edelleen (Myrskylä 2009), kuten myös toimeentulotukiasiakkuus (Moisio & Kauppinen 2010). Peruskoulussa epäonnistuminen johtaa usein toisen asteen koulutuksesta karsiutumiseen ja tämä puolestaan heikkoon ja epävarmaan työmarkkina-asemaan. Koulutuksen puute onkin keskeinen syrjäytymisen osatekijä. Pelkän peruskoulun suorittaneiden nuorten osuus nuorista työttömistä on pysynyt korkeana (Myrskylä 2010) ja pitkittynyt työttömyys on yleisempää (Sipilä ym. 2011). Kouluttamattomuuteen ja työttömyyteen, erityisesti pitkittyneeseen, liittyy usein myös sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia. Osalle nuorista koulutuksen ulkopuolella olo ja työttömyys saattavat toki olla itse valittua marginalisaatiota (totutusta aikuistumisreitistä poikkeamista, valintojen lykkäämistä tms. (Järvinen & Jahnukainen 2001, Wrede-Jäntti 2010)).

Lapsuuden ympäristövaikutusten rooli myös rikoskäyttäytymisen selittämisessä on ollut tutkijoiden mielenkiinnon kohteena. Rikoskäyttäytymistä selittävät usein taloudelliset ja sosiaaliset ongelmat (Kivivuori 2009). Jo ennen lapsen syntymää vaikuttavien ympäristötekijöiden ohella varhaiset perheolosuhteet selittävät myöhempää rikoskäyttäytymistä (Haapasalo 2006). Lapsikeskeinen vanhemmuus, hallitut juomatavat, lasten valvonta ja ruumiillisista rangaistuksista pidättyminen lisäävät lasten sopeutumista yhteiskunnan normeihin. Eri riskitekijöiden kasaantuminen samoille yksilöille lisää edelleen alttiutta rikoskäyttäytymiseen. Koulutuksen ja työttömyyden yhteys rikollisuuteen on selvä nuorilla aikuisilla; matala koulutus ja työttömyys ovat esimerkiksi väkivaltarikollisuuteen yhteydessä olevia tekijöitä (Aaltonen 2010).

Erityisestä lapsuudesta

Syrjäytymistä kuvaavina indikaattoreina käytetään usein lastensuojelun asiakkaita ja huostaanotettuja kuvaavia tilastoja. Sille on perustelunsa: huostaanottoa ei voi määritelmän mukaan tehdä ennen kuin lapsen terveys tai kehitys uhkaa vakavasti vaarantua ja kun avohuollon keinoin vaaraa ei voida poistaa. On kuitenkin syytä muistaa lastensuojelun erityinen rooli viimesijaisena instituutiona; kodin olosuhteisiin ja lapsen käyttäytymiseen on yleensä kiinnitetty huomiota ensin ns. normaalipalvelujen piirissä. Lasta saatetaan ohjata esimerkiksi koulussa erityisen tuen ja erityisopetuksen, -terapian ja -hoidon piiriin. Jossain vaiheessa yhteys lapsen asiassa syntyy myös lastensuojeluun, ja rinnalla saattaa olla monia erityisen tason toimijoita.

Sekä kodin olosuhteet että lapsi itse voivat olla vaaran aiheuttajia ja siten lastensuojelun toimien taustalla. Suomalaisen paikallistutkimuksen mukaan joka kolmannella lastensuojelun avohuoltoon asiakkaaksi tulleen lapsen vanhemmalla on mielenterveysongelmia ja yhtä usein taustalla on vanhempien päihteidenkäyttöä – huostaanottotilanteessa näiden taustatekijöiden esiintyvyys entisestään voimistuu. Perheiden arkea sävyttävät usein perheristiriidat, jopa väkivalta, ja lähes viidennes huostaanotetuista lapsista asuu perheessä, jonka vanhemmat ovat syyllistyneet rikoksiin tai arkea leimaa rikollinen elämäntapa. (Heino 2007; Hiitola 2008.) Sijoitettujen lasten vanhemmat ovat lisäksi rekistereihin perustuvan tutkimuksen mukaan selvästi useammin työttömänä kuin väestön vanhemmat keskimäärin. ja suuria eroja on myös sairausperusteisten etuuksien saannissa. Vanhempien toimeentuloon, työmarkkina-asemaan ja sairastavuuteen liittyvien ongelmien on havaittu lisäksi kasautuvan. (Saarikallio-Torp ym. 2010.) Lapseen liittyvinä taustatekijöinä useimmin paikannettuja tekijöitä ovat huono psyykkinen terveys sekä vaikeudet koulunkäynnissä (Hiitola 2008). Siinä määrin kuin lastensuojelun asiakkuuden taustalla on lasten vaikeita traumaattisia kokemuksia syntymäperheessä, näiden kokemusten sivuuttaminen taikka työstämättä jääminen heijastuu myöhemmin toiminnassa asiakkaiden omien lasten kanssa.

Lastensuojelun asiakkaina olleiden lasten lapsuus on erityinen monella tapaa. Huostaanotettujen lasten kiinnittymistä yhteiskuntaan nuoressa aikuisuudessa on selvitetty rekisteriaineistoihin perustuvilla tutkimuksilla: kiinnittyminen on selvästi heikompaa kuin väestön vastaavanikäisillä keskimäärin. Tulokset osoittavat selviä eroja esimerkiksi koulutustasossa ja työllistymisessä. Huostaanotetuista joka toinen on jatkanut opiskelua peruskoulun jälkeiseen tutkintoon, naiset miehiä useammin. Kun väestön miehistä 24-vuotiaana vain perusasteen suorittaneita oli 20 %, oli vastaava osuus huostassa olleista miehistä yli 60 % (ja yli 80 %, mikäli lapsi oli sijoitettu yli 12 -vuotiaana laitokseen). (Heino & Johnson 2010.)

Pohdintaa syrjäytymisen ehkäisystä

Syrjäytymisen prosessi on monisyinen, ja myös sen ehkäisyn tulee tapahtua monella tasolla, alkaen yksilön ja perheen tukemisesta ja päätyen yhteiskunnan syrjäytymistä tuottavien rakenteiden purkamiseen ja nuoria osallistavien rakenteiden luomiseen. Yhteiskunnan tasolla pitäisi pyrkiä sukupolvelta toiselle siirtyvien epätasa-arvon ketjujen katkaisemiseen. Lasten ja nuorten syrjäytymisen taustalla voidaan nähdä yhteiskunnan kahtiajakautuminen, jonka tuloksena syvenee kuilu niiden välillä, joilla on riittävästi mahdollisuuksia, kykyjä, tietoa ja taitoja hyödyntää yhteiskunnan tarjoamia mahdollisuuksia, ja niiden, joilla nämä ovat heikompia. Jälkimmäisille on tyypillistä koulutus- ja työmarkkinoiden epävarmuus tai sieltä putoaminen. He ovat myös yhä riippuvaisempia sekä sosiaaliturvajärjestelmästä että niistä toimijoista, jotka vastaavat sosiaalipalvelujen ja -huollon järjestämisestä ja kehittämisestä. Riskit kasautuvat yksilöille, ja syrjäytyminen tulee näkyviin yksilöiden välisenä eriarvoisuutena. Syrjäytymisen ymmärtäminen lapsuudesta aikuisuuteen etenevänä prosessina tuo esiin lapsuuden elinolojen ja erilaisten siirtymien merkityksen. Syrjäytymisen ehkäisyssä on tärkeää paikantaa sosiaalisten ongelmien ylisukupolvista periytymistä.

Bardyn ja Öhmanin (2007) tutkimuskatsaus interventiotutkimusten vaikuttavuuteen korkean riskin tilanteissa osoittaa kolmeen suuntaan. Monitahoisissa pulmissa intervention tulee samanaikaisesti kohdentua monelle tasolle, riittävän intensiivisesti ja pitkään. Pelkästään yksilötason työskentely ei riitä, kun ongelmia on yhteisötasolla. Vaikuttavan intervention ajoitus ja kesto edellyttävät joskus myös ajoituksen sekä eritasoisten tukitoimien vaiheistamista. Tekninen apu ilman ihmissuhteeseen kytkeytyvää tukea saattaa jäädä vaikutuksiltaan ohueksi. Suomalainen lamatutkimus kuvaa työttömyyden ja köyhyyden yhteyttä parisuhdeongelmiin, mikä lapsiperheissä heijastuu helposti vanhemmuuden ongelmina (Solantaus ym. 2004). Tutkimustietoa on niistä suojaavista tekijöistä, jotka auttavat perhettä ja lapsia selviytymään vaikeissakin oloissa. Käytäntöjen tasolla tarvitaan mm. rakentavia tapoja ottaa puheeksi vaikeat asiat asianosaisten kanssa sekä yhdessä työstää asiaa ja etsiä ratkaisua. Yhteistyön kehittäminen ei ole vain viranomaisten ja auttajien keskinäinen asia, vaan erityisesti lasten, vanhempien ja lapselle tärkeiden ihmisten kohtaaminen, kuuleminen ja osallistaminen on tärkeää. Osallisuuden vahvistaminen käytännössä tarkoittaa, että viranomaiskäytännöissä raivataan tilaa kuuleville menettelyille, avoimuudelle ja sekä asioiden yhteiselle prosessoinnille.

Laura Kestilä on valtiotieteiden tohtori ja työskentelee erikoistutkijana THL:n Vähimmäisturvayksikössä.

Tarja Heino työskentelee erikoistutkijana THL:n Vähimmäisturvayksikössä ja on Tampereen yliopiston sosiaalityön, erityisesti lastensuojelun dosentti.

Tytti Solantaus työskentelee tutkimusprofessorina ja lastenpsykiatrina THL:n Lasten ja nuorten mielenterveysyksikössä.


LÄHTEET:

Aaltonen, M (2010). Nuorten aikuisten koulupudokkuus, työttömyys ja väkivaltarikollisuus - väkivallan tekijät ja uhrit kansallisesti edustavan rekisteriaineiston valossa. Oikeus (39)3.

Bardy, M ja Öhman, K (2007). Vaativa vauvaperhetyö. Kirjallisuuskatsaus kansainvälisestä tutkimuksesta. Työpapereita 13/2007. Stakes.

Haapasalo, J (2006). Kasvuympäristön varhaiset riskitekijät rikollisen käyttäytymisen kehityksessä. Teoksessa: Honkatukia, P ja Kivivuori, J (toim.). Nuorisorikollisuus. Määrä, syyt ja kontrolli. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 221.

Heino, T (2007). Keitä ovat uudet lastensuojelun asiakkaat? Tutkimus lapsista ja perheistä tilastolukujen takana. Stakesin työpapereita 30/2007.

Heino, T ja Johnson, M. (2010). Huostaanotetut lapset nuorina aikuisina. Teoksessa: Sarkola T, Heino T, Hiilamo H, Hytti H, Rajavaara M, (toim.). Perhepiirissä. Helsinki KELA; 2010.

Heino, T ja Kuure, T (2009) Syrjäytymisvaarassa olevat lapset ja nuoret – esiselvitys. Prosessinäkökulma ehkäisevän lapsi- ja nuorisopolitiikan sekä lastensuojelun ohjaukseen, tiedonkeruuseen ja ammattikäytäntöihin. Sektoritutkimuksen neuvottelukunta. Osaaminen, työ ja hyvinvointi 10–2009.

Hiitola J (2008). Selvitys vuonna 2006 huostaanotetuista ja sijaishuoltoon sijoitetuista lapsista. Helsinki: Stakes työpapereita 21/2008.

Järvinen, T ja Jahnukainen, M (2001) Kuka meistä onkaan syrjäytynyt? Marginalisaation ja syrjäytymisen käsitteellistä tarkastelua. Teoksessa. Suutari, M (toim.) Vallattomat marginaalit. Yhteisöllisyyksiä nuoruudessa ja yhteiskunnan reunoilla. Nuorisotutkimusverkosto. Nuorisotutkimusseuran julkaisuja 20, 125–151.

Kestilä, L (2008). Pathways to Health. Determinants of health, health behaviour and health inequalities in early adulthood. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja A23. Helsinki 2008.

Kivivuori, J (toim.) (2009). Nuorten syrjäytyminen ja rikollisuus. OPTL:n tutkimustiedonantoja 94.

Moisio, P ja Kauppinen, TM (2010). Toimeentulotuen asiakkuus periytyy vanhemmilta lapsille. Hyvinvointikatsaus 1/2010, 10–13.

Myrskylä, P (2009). Koulutus periytyy edelleen. Hyvinvointikatsaus 1/2009, 1–8.

Myrskylä, P (2010). Taantuma ja työttömyys. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Työ ja yrittäjyys 57/2010. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö 2010.

Paananen, R (2011). Suomalaisrekisterit osoittavat köyhyyden ja huono-osaisuuden periytyvän

ylisukupolvisesti. Tiedote. Suomen Akatemia. Tieteen päivät 12.1.2011.

Pulkkinen, L (toim.) (1996). Lapsesta aikuiseksi. Jyväskylä: Atena.

Rönkä, A (1999). The Accumulation of Problems of Social Functioning. Outer, Inner and Behavioral Strands. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 148. Jyväskylä 1999.

Saarikallio-Torp, M, Heino, T, Hiilamo, H, Hytti, H ja Rajavaara, M. Lapset huostassa, vanhemmat ahdingossa - Havaintoja huostaanotettujen ja sijoitettujen lasten vanhempien toimeentulosta ja työmarkkina-asemasta. In: Hämäläinen U, Kangas O (toim.) Perhepiirissä. KELA. Helsinki 2010.

Sipilä, N, Kestilä, L ja Martikainen, P (2011). Koulutuksen yhteys nuorten työttömyyteen. Mihin peruskoulututkinto riittää 2000-luvun alussa? Painossa 2011.

Solantaus, T ja Paavonen, EJ. Vanhempien mielenterveyshäiriöt ja lasten psykiatriset ongelmat. Duodecim 2009;125(17):1839–44.

Solantaus, T, Leinonen, J ja Punamäki, R-L. (2004) Children's mental health in times of economic recession: replication and extension of the family economic stress model in Finland. Developmental Psychology 40:412–429.

Suomen Mielenterveysseura (2007). Sosiaalinen perimä. Ylisukupolviset kohtalot tutkimuskirjallisuuden valossa. Gummerus Kirjapaino Oy, Vaajakoski 2007.

Wrede-Jäntti, M (2010). Pengarna eller livet? : En kvalitativ och longitudinell studie om långtidsarbetslösa unga i ett aktörsperspektiv. Helsingin yliopisto 2010.


 
Julkaistu 16.3.2011