Lotta Lehmusvaara & Aarne Kinnunen

Lapsen etu ohjenuorana Ruotsin vankiloissa

Ryhmä suomalaisia virkamiehiä ja järjestöjen edustajia tutustui joulukuussa lasten edun toteutumiseen Ruotsin vankiloissa. Vierailu vakuutti, että Suomessakin voidaan lähteä turvallisin mielin uudistamaan vankiloiden tiloja ja yhteydenpitokäytäntöjä ilman vakavaa turvallisuusriskiä.

Ruotsissa kaikki vankien perheiden kanssa tehtävä työ perustuu lapsen etuun. Tavoitteena on lapsen ja vanhemman suhteen tukeminen rangaistuksesta aikana ja vanhemmuuden taitojen vahvistaminen. Toimintaa on kehitetty vuodesta 1998 alkaen, jolloin aloitettiin lasten tapaamishuoneiden rakentaminen. Ruotsissa ajatellaan yhä laajemmin, että lapset ovat rikosten uhreja silloin, kun heidän vanhempansa joutuvat vankilaan. Ruotsissa arvioidaan noin 10 000 lapsen vanhemman olevan vankilassa tai yhdyskuntaseuraamusasiakkaana.

Vuonna 2005 Ruotsin rikosseuraamuslaitos päätti, että jokaiseen laitokseen tulee valita lapsiasiamies (barnombud). Lisäksi jokaisella kuudella alueella toimintaa koordinoi vastuuhenkilö (barnansvarig). Alueellinen tapaaminen on 1–2 kertaa vuodessa. Alueille järjestetään myös yhteisiä jatkokoulutuksia esimerkiksi vanhemmuusryhmien vetämisestä (cirkelledare). Jokainen alalle tuleva saa jo peruskoulutuksessaan tietoja lapsinäkökulmasta ja valmiuksia sen soveltamiseen.

Lapsitoiminnan kehittämisestä rikosseuraamuslaitoksessa vastaa Birgitta Persson. Hän kertoo, että vankiloihin on erikseen järjestetty vierailumahdollisuuksia aikuisten välisille tapaamisille ja tapaamisille, joissa lapset ovat läsnä. Lisäksi vankiloissa pitää olla vähintään yksi tapaamishuone, joka on tarkoitettu ainoastaan lasten vierailuille. Nämä ovat kodikkaasti sisutettuja niin, että lapset voivat kokea olonsa viihtyisäksi ja turvalliseksi.

Käyntikohteessamme Beatebergin vankilassa aikuisten ja lasten tapaamishuoneet ovat käytössä joka päivä. Tapaamisia pyritään järjestämään kullekin vangille kaksi kertaa viikossa. Toinen on perhetapaaminen lasten kanssa ja toinen tapaaminen on kumppanin, ystävien tai vanhempien kanssa. Lisäksi yli puolessa vankiloista on erityisiä vierailuasuntoja, joissa on kaksi makuuhuonetta, olohuone ja keittiö. Uusiin vankiloihin rakennetaan automaattisesti tarpeenmukaiset tapaamistilat. 1800-luvulla rakennetuissa laitoksissa kaikkea ei pystytä kuitenkaan toteuttamaan.

Ruotsissa ollaan kuitenkin edelleen sitä mieltä, että rikosseuraamuslaitos ei vielä riittävästi tue vastuunottamista lapsista. Säännöksiä ollaan Perssonin mukaan jälleen muuttamassa niin, että laitos maksaa vankien puhelut (myös ulkomaille), lapsien vierailut priorisoidaan vankiloissa ja lapsille tehtävät tarkastukset on toteutettava kevyimmässä muodossa. Lisäksi tuotetaan ohjeistus, miten vankiloissa pitää toimia lasten kanssa. Ohjekirja antaa raamit, luo turvaa ja velvoittaa. Jatkoa seuraa. Persson näkee, että tulevaisuudessa lasten kanssa toimimiseen pitää luoda suuntaviivat, pitää luoda uusia ja pidempikestoisia vanhemmuusryhmiä ja pitää tehdä enemmän yhteistyötä järjestöjen kanssa.

Kysymykseemme, onko lapsen edun huomioiminen tapaamisissa ja muussa toiminnassa lisännyt huumeiden pääsyä vankilaan, sekä Birgitta Persson että Kronobergin tutkintavankilan johtaja Anders Leckne vastasivat kieltävästi. Lapsinäkökulma ei merkitse pelkkiä velvoitteita. Kaikki tapaamamme johtajat muistuttivat siitä, miten lasten huomioiminen lisää työviihtyvyyttä. Lisäksi Persson näki lapsinäkökulman vankilan turvallisuutta lisäävänä, ei sitä uhkaavana, tekijänä. Toimintatapa vahvistaa vangin identiteettiä lapsistaan huolehtivana vanhempana.

Lehmusvaara on viestintäkoordinaattori Kriminaalihuollon tukisäätiössä ja Kinnunen neuvotteleva virkamies oikeusministeriössä.

 
Julkaistu 16.3.2011