Hannakaisa Ryynänen

Vapautuville vangeille lisää tuettuja asumispalveluita

Vaikeasti asutettavina on perinteisesti pidetty sellaisia vapautuvia vankeja, jotka kärsivät akuuteista päihde- ja mielenterveysongelmista ja ovat syrjäytyneitä yhteiskunnan palvelurakenteista. Joidenkin vapautuvien vankien asumisen ongelmat johtuvat kuitenkin pitkäaikaisesta vankeusrangaistuksesta, oletetusta korkeasta uusimisriskistä, tunnettavuudesta tai rikoksen laadusta johtuvasta ulkopuolisesta paineesta.

Kriminaalihuollon tukisäätiössä (Krits) selvitettiin tarjolla olevia tuetun asumisen käytäntöjä sellaisille vankilasta vapautuville vangeille, joiden asumisen järjestäminen tiedetään vaikeaksi. Tarkoitus oli hahmottaa, mitkä tekijät muodostuvat ongelmiksi heidän asuttamisessaan ja sen onnistumisessa. Selvityksessä keskityttiin erityisesti niihin vankeihin, joiden asuttamisen vaikeudet johtuvat rikollisesta taustasta tai ympäristötekijöistä. Lisäksi asuttamisen ongelmia tarkasteltiin vankiloiden näkökulmasta.

Selvityksen osana toteutettiin vierailuja pääasiassa Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelman 2008–2011 (Paavo) kuntiin. Vertailukohtia suomalaisille tuetun asumisen käytännöille haettiin ulkomailta, pääasiassa Pohjoismaista ja Isosta-Britanniasta.

Suomessa joustovaraa tarjolla vain paikoin

Vankilasta vapautuvat, moninaisine tarpeineen ja taustoineen, onnistuvat saamaan asunnon kuntien sosiaalista asuntokannasta vain harvoilla paikkakunnilla. Useimmiten korkea kynnys johtuu aiemmista vuokrarästeistä sekä häiriöihin perustuvista häädöistä. Kynnystä voi madaltaa esittämällä näyttöä elämänmuutoksesta, mutta tarvittavat näytöt vaativat usein asunnonhakijalta paljon – vuokrarästien selvittämistä, pidempiaikaista päihdekuntoutusta tai onnistunutta tuetun asumisen jaksoa.

Useimmat tuetun asumisen palvelut on tarkoitettu etupäässä päihdekuntoutuksessa pitkälle edenneille. Tuetun asumisen palveluita järjestävät sekä kunnat osana omaa palvelutuotantoaan että kolmas sektori. Monin paikoin asumispalveluiden tuottamisessa käytetään lisäksi välivuokrausta. Tuetut asumispolut etenevät pääasiassa porrasmallin mukaisesti ja useimmissa yksiköissä asutaan ainakin aluksi muiden vastaavassa elämäntilanteessa olevien kanssa.

Usein yhteisö- tai soluasuminen ei tule kysymykseen vaikeasti asutettavien rikostaustasta johtuvan tunnettavuuden vuoksi. Asumismuodot itsessään nousevatkin monin paikoin liian korkeaksi esteeksi vapautuvan vangin asumisen ja siihen liittyvän tuen järjestymiselle. Vaikeasti asutettavat, etenkin tuettuja asumispalveluja tarvitsevat seksuaalirikoksista tuomitut, jäävät asiakasrajausten myötä kokonaan asumispalveluiden ulkopuolelle. Lisäksi hoitojatkumoiden puutteet tai hoidon aloittamisen mahdottomuus siviilissä ovat ongelmia. Hoitopaikkoja ei yksinkertaisesti ole tai jos sellainen on järjestynyt, asiakkaan motivoiminen hoitoon vapautumisen jälkeen tuottaa ongelmia.

Vierailukunnissa kerrottiin yksittäistapauksista, joissa asumisjärjestelyjä on jouduttu miettimään tarkemmin vapautuvan rikostaustan, muiden asiakkaiden pelon tai muun syyn vuoksi. Näissä tilanteissa asumisen järjestyminen riippuu yleensä työntekijöiden sitkeydestä viedä asiaa eteenpäin. Joissakin tapauksissa asumisen järjestyminen tyrehtyy asumista järjestävän tahon, kuten kotikunnan, asenteellisiin ongelmiin.

Yksi ongelma on myös se, että asumisen järjestyminen vaihtelee vapautuvan vangin kotikunnan mukaan. Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen on lakisääteisesti kuntien vastuulla, mutta palveluiden laajuutta, järjestämistapaa tai muotoa laki ei sääntele. Vapautuvat vangit palvelutarpeinensa eivät yleensä nouse korkealle kuntien prioriteeteissa ja tällä hetkellä palveluita on tarjolla lähinnä suurimmissa kunnissa, joihin vapautuu määrällisesti eniten vankeja. Tiukentuneen taloudellisen tilanteen myötä eriarvoistumisen odotetaan lisääntyvän.

Korkeiden kynnysten ja eriarvoisuuden lisäksi ilmassa on myös toiveikkuutta. Etenkin Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelman kunnissa on aktivoiduttu pohtimaan erilaisia ratkaisuja asunnottomina vapautuville vangeille.

Sinänsä vaikeasti asutettaville tarkoitettujen asumispalveluiden puute on ymmärrettävää, sillä selvityksen vangit ovat suhteellisen harvoin kohdattavia yksittäistapauksia, jotka herättävät monenlaisia tunteita myös ammattilaisissa. Vaikeasti asutettavat vapautuvat jäävätkin helposti vapautuvia vankeja koskevien yleisten suunnitelmien ulkopuolelle. Toisaalta vapautuvan vangin asumisen järjestäminen ja tukeminen vaatii aina yksilöllistä suunnittelua.

Kontrollia ja hyviä käytäntöjä

Ulkomaisissa tutustumiskohteissa vaikeasti asutettavien tuetun asumisen palveluita ja muuta jälkihuoltoa on ratkottu osin innovatiivisemmin kuin Suomessa. Esimerkiksi Skotlannista asumisen tukipalveluita on saatavilla omasta kodista asuntoloihin sekä erilaisin järjestelyin: viikoittaisesta tuesta jopa ympärivuorokautiseen tukeen ja valvontaan. Osa tukisuhteista toteutetaan tiiviissä yhteistyössä valvontatyöntekijöiden ja toisinaan vankilan kanssa.

Kokonaisuudessaan tukipalveluiden henkilökohtaiseen räätälöintiin samoin kuin läpi- ja jälkihuoltoon on kiinnitetty enemmän huomiota. Räätälöinti ja tiiviiden tukipalveluiden parempi saatavuus perustuvat tosin pitkälti lainsäädäntöön (esim. Multi Agency Public Protection Arrangement) ja kontrollipolitiikkaan, joka kohdistuu etenkin vaarallisina pidettyihin rikostaustaisiin. Lakivelvoitteisiin perustuvien kontrollipainotteisten mallien rinnalle on Isossa-Britanniassa luotu vaihtoehtoisia, integroivia tukistrategioita (esim. Circles of Support and Accountability COSA ja the Good Lives Model), joita käytetään osana kuntoutusprosessia ja tuetun asumisen rinnalla.

Puolimatkantaloja Pohjoismaissa

Vierailukäynneillä tutustuttiin myös pohjoismaisiin tuetun asumisen malleihin kuten puolimatkantaloihin. Tätä toimintaa järjestävät joko rikosseuraamuslaitokset itse tai muut palvelutuottajat.

Ruotsissa puolimatkantalossa asutaan vankeusajan loppupuolella yhdestä kuuteen kuukauteen. Asumisen ehdot vastaavat sähköisen valvonnan määräyksiä ja asukkaat käyvät päivisin joko töissä tai opiskelevat. Göteborgin puolimatkantalosta löytyy oma osasto seksuaalirikoksista tuomituille. Keskustelussa on pohdittu mm. sitä, tarjoavatko puolimatkantalot palveluita niille vangeille, jotka eniten tarvitsevat tuettua asumista ja vapauteen valmentavaa työskentelyä vai niille, jotka siviilissä muutoinkin pärjäisivät.

Palvelutarjonnan suppeuden lisäksi jatkoasumisen järjestymisessä on havaittu ongelmia, sillä puolimatkantalot ovat osa rangaistusjärjestelmää, jolloin asuminen loppuu vapautumispäivään. Usein jatkoasumisen järjestyminen on Ruotsissakin kiinni vapautuvan kotikunnasta.

Tarvetta palveluille sekä saumattomille prosesseille

Vierailukäynneillä huomattiin tarve lisätä joustavia tuettuja asumispalveluita kunnissa. Osittain kyse on rakenteellisesta ongelmasta, osittain vaikeasti asutettavien vankien asumispalveluiden tarpeen tunnustamisesta ja asiakkaiden yksilöllisen tilanteen huomioimisesta.

Tuettujen asumispalvelujen lisäksi kunnissa näyttää olevan selvä tarve vankilasta vapautuvien asumisen koordinoinnille. Vapautuva vanki, etenkin vaikeasti asutettava, työllistää hyvin paljon kuntien resursseja jo sillä, että häntä kierrätetään luukulta luukulle – erityisesti jos hän luukkukierroksen jälkeen jää ilman niitä palveluita, joita hän akuutisti tarvitsee. Palveluiden luomiseen kunnissa tarvittaneen kuitenkin taloudellisia kannustimia. Myös kuntien välinen yhteistyö on tärkeää palvelujen järjestämisessä.

Myös kuntoutus- ja hoitopaikkojen luomiselle on tarvetta. Hoitoon motivoimisessa voitaisiin hyödyntää rikosseuraamusjärjestelmässä jo olevia rakenteita, kuten valvottua koevapautta, mutta tämä ei onnistu tukipalveluiden ja hoito-ohjelmien puuttuessa.

Moniin vaikeasti asutettavien tuen tarpeisiin voidaan vastata heille mitoitetuilla tukipalveluilla. Tiivis yksilötyö ja kokonaisvaltainen psykososiaalinen työote ovat olennaisia asumisen onnistumisessa. Kokonaisuudessaan vankeusaika ja sitä seuraava siviiliin sopeutuminen tulisi toteuttaa saumattomasti.

Saumattoman tukiprosessien rakentaminen edellyttää tiivistä yhteistyötä rikosseuraamusjärjestelmän, vapautuvan kotikunnan ja palveluiden tuottajien välillä. Onnistuneissa asuttamisprosesseissa yhteistyötä oli tehty kotikunnan sosiaalitoimen lisäksi mm. poliisin ja terveystoimen kanssa. Saumattomat tukiprosessit vaativat palveluiden, rahoituksen järjestymisen ja yhteistyön lisäksi myös koulutusta, tiedonvaihtoa, ymmärrystä ja rohkeutta. Suomessa voitaisiin lisäksi hyötyä vaihtoehtoisten tukipalveluiden rakentamisesta osaksi siviiliin paluun prosessia.

Kirjoitus perustuu Kriminaalihuollon tukisäätiössä toteutettuun ”Seinien takana paljon työtä – Selvitys vankilasta vapautuvien vaikeasti asutettavien tukimahdollisuuksista” raporttiin. Lähtökohtana olivat säätiön asumispalveluissa esiin nousseet tilanteet, joissa vapautuvan asumista oli jouduttu miettimään tarjolla olevien asumispolkujen ulkopuolelta. Selvitystyön tarkoituksena oli siten myös pohtia Kritsin roolia vaikeasti asutettavien vankien asuttamisessa.

Haaste 1/2010

Vapautuvan tuen ympyrät

 
Julkaistu 10.3.2010