Reino Sirén & Mikko Aaltonen

Väkivaltaa kokeneiden määrä ennallaan 2000-luvulla

Noin 12 prosenttia suomalaisista on vuoden aikana kokenut väkivaltaa tai uhkailua. Kuusi prosenttia on joutunut fyysisen väkivallan uhriksi ja kaksi prosenttia on saanut väkivallasta fyysisen vamman. Nämä tiedot käyvät ilmi vuoden 2009 kansallisesta uhritutkimuksesta. Vastaava tutkimus on toistettu seitsemästi vuoden 1980 jälkeen ja muodostaa tärkeimmän kokonaisrikollisuutta koskevan tietolähteen maassamme.

Suomalaisten kokema fyysiseen vammaan johtanut väkivalta lisääntyi vuosien 1997 ja 2003 välillä, mutta on sen jälkeen vakiintunut kahden prosentin tasolle (kuvio 1, ks. liite). Uhkailujen kokeminen lisääntyi vuodesta 2006, palaten vuoden 2003 tasolle. Kaiken kaikkiaan vuoden 2009 uhritutkimus viittaa siihen, että 2000-luvulla väkivallan määrässä ei ole tapahtunut kovin suuria muutoksia, ja varsinkin fyysistä väkivaltaa kokeneiden osuus on pysynyt lähes muuttumattomana noin kuudessa prosentissa. Näin ollen väkivaltaa kokeneiden määrän vaihtelu vuosina 2003–2009 selittyy pitkälti uhkailuja kokeneiden osuuden muutoksella.

1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa väkivallan lisääntyminen heijasti eniten juuri uhkailujen ja työpaikkaväkivallan nousua. Vuoden 2006 uhritutkimuksen perusteella vaikutti siltä, että tämä kehitys olisi kääntynyt laskuun, mutta vuoden 2009 haastatteluissa uhkailut ja työpaikkaväkivalta ovat taas lisääntyneet. Tästä johtuu myös se, että väkivallan kokonaismäärässä on palattu vuoden 2003 tasolle.

Koetun väkivallan kirjo – se kuinka monenlaista väkivaltaa koki vuoden aikana – laajeni vuoteen 2003 asti. Vuonna 2006 kielteinen kehitys kääntyi myönteiseen suuntaan, ja näin on jatkunut myös vuonna 2009.

Väkivalta kohdistuu eniten nuoriin

Väkivaltatapahtumat kasaantuvat voimakkaasti pienelle vähemmistölle, joka kokee toistuvasti väkivaltaa. Se yksi prosentti väestöstä, joka koki vähintään kymmenesti väkivaltaa vuoden aikana, on jossain määrin painottunut nuoriin ja naimattomiin henkilöihin. Vuoden 2009 aineistossa tähän ryhmään kuului hieman enemmän naisia kuin miehiä. Toistuvat uhrikokemukset saattavat olla yhteydessä nuorille ikäryhmille ominaisiin vapaa-ajan rutiinitoimintoihin.

Väkivaltatapahtumien kasaantuneisuus on viimeisen neljännesvuosisadan aikana hieman vähentynyt. Tämä liittynee uhkailujen ja työpaikkaväkivallan kasvuun 1990-luvulta alkaen. Kun monia uhkaillaan ja myös työssä käyvä väestö on saanut osansa väkivallan uhkasta ja väkivallasta, väkivalta on jakaantunut jossain määrin aikaisempaa "tasaisemmin" koko väestöön. Vuoden 1997 jälkeen kasaantumisessa ei kuitenkaan ole tapahtunut suuria muutoksia.

Väkivallan kohteeksi joutuminen on vahvasti ikään liittyvä ilmiö: eniten väkivaltaa kokevat nuorimmat vastaajat. Mitä vanhemmasta ikäryhmästä on kysymys, sitä vähemmän väkivaltaa on koettu. Varsinkin nuorten miesten riski joutua väkivallan kohteeksi poikkeaa selvästi vanhemmista miehistä. Fyysisen väkivallan kohteeksi joutumisessa ei ole ikäryhmittäin vuosina 1980–2009 tapahtunut suuria muutoksia. Kuitenkin, nuorten miesten keskuudessa fyysinen väkivalta on pikemminkin laskusuunnassa. Edellisvuosien tapaan eniten fyysistä väkivaltaa raportoivat 15-24-vuotiaat nuoret, miehistä 14 ja naisista 13 prosenttia. Tässä ikäryhmässä sukupuolierot ovat tasoittuneet 1980-luvulta, jolloin fyysistä väkivaltaa kokeneiden miesten osuudet olivat vielä selvästi naisia suurempia. Väkivallan uhkaa kokeneissa ikäryhmien väliset erot eivät olleet yhtä suuria.

Päähuomio kansallisten uhritutkimuksien raportoinnissa on 15–74-vuotiaassa väestössä. Tällä kertaa yhdistämällä vuosien 2006 ja 2009 aineistot tarkasteltiin lisäksi yli 75-vuotiaan väestön väkivaltakokemuksia. Päähavaintona haastatteluista oli se, että vanhukset kokevat väkivaltaa suhteellisen harvoin: 1,4 prosenttia yli 75-vuotiaista oli kokenut fyysistä väkivaltaa tai väkivallan uhkaa kuluneen vuoden aikana.

Naiset ja miehet kokevat erilaista väkivaltaa

Kansallisissa uhritutkimuksissa on perinteisesti tarkasteltu erikseen viiden eri väkivaltatyypin kehitystä. Ne ovat perheväkivalta, muu tuttujen välinen väkivalta, työpaikkaväkivalta, ravintola- ja huvipaikkaväkivalta sekä katuväkivalta. Niiden yleisyydessä on miesten ja naisten välillä huomattavia eroja (kuvio 2).

Perheväkivalta, johon tässä sisältyy parisuhdeväkivallan lisäksi muunkin perheenjäsenen ja entisen kumppanin väkivalta, on tutkimusten mukaan pysynyt suhteellisen vakaalla tasolla vuosien 1997 ja 2009 välillä. Vuonna 2009 tällaista fyysistä väkivaltaa ilmoitti kokeneensa 15–74-vuotiaista naisista noin joka sadas, miehistä puolet harvempi. Vuodesta 2003 lähtien haastateltaville on esitetty erityisesti lähisuhdeväkivallan tunnistamiseen tähtäävä kysymys, joka on jonkin verran nostanut perheväkivallasta kertoneiden osuutta. Muiden tuttavien taholta kohdistunut väkivalta on miesten ja naisten keskuudessa lähes yhtä yleistä.

Katuväkivallan väheneminen ei jatkunut enää vuonna 2009, ja miesten kokema fyysinen katuväkivalta näyttää 2000-luvulla vakiintuneen 1,5 prosentin tasolle, naisilla alle prosenttiin. Pitkällä aikavälillä katuväkivalta on kuitenkin vähentynyt voimakkaasti. Ravintolaväkivalta lisääntyi puolestaan 2000-luvulla tultaessa, mutta on sittemmin pysynyt suhteellisen vakaalla tasolla. Fyysinen ravintolaväkivalta näyttää jopa hieman vähentyneen 2000-luvulla.

Kansallisissa uhritutkimuksissa voimakkaimmin lisääntynyt väkivallan muoto on työpaikkaväkivalta. Etenkin naisiin kohdistuva työpaikkaväkivalta lisääntyi melko voimakkaasti vuoteen 2003 asti niin uhkailujen kuin fyysisenkin väkivallan muodossa. Vuonna 2006 kasvuvaihe näytti päättyneen, ja työpaikkaväkivalta kääntyneen hienoiseen laskuun. Naisten osalta vuonna 2009 on kuitenkin palattu vuoden 2003 tasolle, miesten kohdalla tilanne on lähellä vuoden 2006 vastaavaa. Vuonna 2009 naiset kokivat työpaikallaan väkivaltaa kolme kertaa enemmän kuin miehet.

Väkivallan pelko ennallaan

Kansallisissa uhritutkimuksissa on mitattu väkivallasta huolestumista vuodesta 1988 lähtien. Huoli väkivallasta lisääntyi voimakkaasti vuoteen 1997, minkä jälkeen huoli on yhtä voimakkaasti vähentynyt (kuvio 3). Väkivallan pelko ei siten yksinkertaisella tavalla peilaa väkivaltakokemusten yleisyyttä. Huolen kehitystä 1988–2006 kuvaavaa käyrää voikin luonnehtia ylösalaisin käännetyksi U- tai jopa V-kirjaimeksi. Väkivallasta huolestuneiden osuus pysyi vuoden 2009 tutkimuksessa lähes ennallaan. Vuoden 2008 loppupuolella alkanut taloudellinen lama ei siis ainakaan toistaiseksi näy rikospelkojen kasvuna, kuten edellisen laman aikaan.

Pelko joutua työpaikallaan väkivallan kohteeksi on jonkin verran lisääntynyt etenkin naisten keskuudessa. Tämä kertoo jotakin siitä, miten väkivaltapelkoja koskevat kysymykset toimivat kyselyissä. Jos kysymys koskee yleistä huolta väkivallasta, vastaukset heijastavat ensisijaisesti yleistä turvattomuuden tunnetta, ei niinkään objektiivisen väkivaltariskin tasoa tai kehitystä. Jos kysymys sen sijaan kohdistuu tietyn väkivaltatyypin pelkäämiseen, vastauskin nojautuu todennäköisesti vastaajan omiin tai läheisten kokemuksiin ja ankkuroituu siten voimakkaammin itse ilmiöön.

Kirjoitus perustuu Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoon Reino Sirén & Mikko Aaltonen & Juha Kääriäinen: Suomalaisten väkivaltakokemukset 1980–2009.

Haaste 1/2010

 
Julkaistu 10.3.2010