Jukka-Pekka Takala

Opettavainen ja oppiva hanke

Rikoksentorjunta-palstalla pohditaan, miksi KiVa Koulu on tärkeä rikoksentorjunnalle.

Viime joulukuussa koulukiusaamisen vastainen KiVa Koulu hanke voitti Euroopan rikoksentorjuntakilpailun ensimmäisenä suomalaisehdokkaana kilpailun historiassa. Samaan aikaan mediassa keskusteltiin vilkkaasti koulukiusaamisesta ja koululaisten väkivallasta – pontimena Helsingin Viikissä sattunut Latokartanon koulun tyttöoppilaan raju pahoinpitely. Tuohon keskusteluun KiVa-hankkeen voitto ei aluksi paljon vaikuttanut. Palkinto kyllä mainittiin, mutta monet pitivät sitä teeman kannalta irrelevanttina tai kaukaisena. Nyt keskusteltiin oikeasta väkivallasta, ei mistään kiusoittelusta. Tarvittiin järeämpiä keinoja kuin jokin ohjelma, jonka parissa koulussa puuhastellaan. Sittemmin keskustelussa tuotiin esiin myös KiVa Koulun vahvuuksia. "Kiusaamisen vastaisen hankkeen vanhempien opas ei lässytä", kirjoitti hankkeeseen tutustunut toimittaja. Sekä kiusaajien että kiusattujen vanhemmat toivat esiin omakohtaisia kokemuksia siitä, miten yhteistoiminta vanhempien ja koulun välillä oli saanut vakavan kiusaamiskierteen katkaistua. Kyse ei ehkä ollut KiVa-kouluista, mutta menetelmät olivat vähintään saman sukuisia.

Keskustelussa koulukiusaamisesta ja KiVa-hankkeesta tuli siis esiin tasapuolisesti eri näkökulmia. Sitä paitsi KiVa sai paljon myönteistä julkisuutta jo ennen loppuvuoden 2009 koulukiusaamiskeskustelua (tässäkin lehdessä). Silti tuntuu perustellulta palata KiVaan. Se on tärkeä paitsi koululaisille, vanhemmille ja koulujen henkilökunnalle myös laajemmin sosiaalisten ongelmien ratkaisuille ja rikoksentorjunnalle. Pelkän resurssien niukkuuden takia monien hankkeiden on mahdoton seurata KiVan Koulun mallia. Silti KiVan rakennusmenetelmistä voi mahdollisuuksien puitteissa ottaa oppia. KiVa on rikoksentorjunnalle tärkeä ainakin kuudesta syystä.

1. KiVa Koulu perustuu tutkimukseen ja empiirisesti koeteltuun teoriaan ja aikoo oppia edelleen. KiVan taustalla on Turun yliopistossa jo 1980-luvulla alkanut teoreettinen ja empiirinen työ, jossa on tutkittu nuorten vertaissuhteita, ryhmädynamiikkaa ja koulukiusaamista. Mutta KiVa on myös oppiva hanke. KiVa on jo iso, ja menestyksekkäidenkin isojen hankkeiden pulmaksi muodostuu joskus se, että niitä on hankala korjata. KiVaan kuuluu onneksi uuden oppiminen matkan varrella. Esimerkiksi se, miten esiin tulleisiin akuutteihin kiusaamistapauksiin on parasta puuttua, ei ole kaikissa suhteissa selvää. Siksi hankkeessa kokeillaan ja seurataan kahta erilaista menetelmää, joista toinen on autoritatiivisempi ja toinen nojautuu enemmän jaettuun yhteiseen huoleen. Tutkimus pystyy aikanaan antamaan tietoa näiden menetelmien vaikutuksesta toisiinsa verrattuna.

2. KiVa Koulu nojaa laajaan yhteistyöhön ja sillä on yksityiskohtainen, dokumentoitu toimintamalli. KiVa-hankkeen toimintamalli on korostetun yhteistyösuuntautunut. Ajatuksena on että kiusaamisen ehkäisy on koko koulun asia. Takana on tutkimuksissa vahvistunut käsitys, että kiusaaminen on tyypillisesti ryhmäilmiö: ilman sivustakatsojien hiljaista tai äänekästä tukea kiusaaminen on kiusaajan kannalta vähemmän palkitsevaa ja harvinaisempaa.

Yhteistyön muodot on hankkeessa myös mietitty ja jäsennetty selkeästi. Hanke ei ole tyytynyt siihen, että se julistaa muutaman keskeisen periaatteen ja luottaa siihen, että tästä syntyy kouluissa ja luokkahuoneissa niitä edistävää toimintaa. Ohjelma on kirjattu oppaisiin, joita on oppilaille, vanhemmille, opettajille ja oppilashuoltohenkilökunnalle. KiVa Koulu on tärkeä, koska sen menetelmät on tarkkaan dokumentoitu. Tiedetään mitä tehdään. Se voidaan toistaa muuallakin.

3. KiVa Koulu vähentää kiusaamista. Tietenkin tämäkin on tärkeätä. Ohjelma ei lopeta kaikkea kiusaamista, mutta se on vähentänyt sitä tuntuvasti, ilmeisesti noin puolella verrattuna tilanteeseen, jossa KiVa-ohjelmaa ei ole käytetty. Toistuvaa fyysistä kiusaamista kokeneiden oppilaiden osuus laski KiVa-kouluissa 4,3 prosentista 2,6 prosenttiin, verrokkikouluissa heidän osuutensa kasvoi 4,5 prosentista 5,1 prosenttiin. Nettikiusattujen osuus oli KiVa-kouluissa 2,2 prosenttia ennen ohjelmaa ja 1,4 prosenttia ohjelman jälkeen, kokeilukouluissa vastaava osuus kasvoi 2,2 prosentista 2,5 prosenttiin. Kiusaamisen uhrien kanssa käydyissä keskusteluissa, joita koulujen KiVa-tiimit järjestävät, yli neljä viidesosaa uhreista kertoo, että kiusaaminen on tyystin loppunut, ja melkein kaikkien muidenkin kohdalla se on vähentynyt. Kiusaamisen vähentäminen parantaa koulun ilmapiiriä ja kohentaa etenkin kiusattujen elämää.

4. KiVa estää rikoksia nyt ja tulevaisuudessa. KiVa on tärkeä, koska se vähentää rikoksia lyhyellä tähtäimellä ja vähentää tulevien rikosten riskitekijöitä. Moni kiusaamiseen liittyvä teko on sinänsä rikos kuten pahoinpitely tai kunnianloukkaus. Näin kiusaamisen vähentäminen vähentää suoraan rikoksia, vaikka niistä vain murto-osa tulisikin poliisin tietoon. Kiusaamisen tiedetään olevan yhteydessä myös myöhempään rikollisuuteen. Kiusaajat, joiden kiusaamista ei katkaista, tekevät muita useammin rikoksia myöhemmällä iällä. Kiusatuista joku ajautuu äärimmäisiin tekoihin. Sekä Suomessa että muualla maailmassa suuri osa joukkosurmien tekijöitä on entisiä koulu- tai työpaikkakiusattuja.

5. KiVan vaikutus on osoitettu kontrolloidun kokeen avulla. Kilpailuvoitto eurooppalaisessa rikoksentorjuntakilpailussa ei tietenkään sinänsä takaa, että menetelmä todella toimii. Aina ei kilpailussa ole löydetty hanketta, jonka tehosta on pätevää näyttöä, ja palkinto on mennyt sympaattiselle hankkeelle, joka luultavasti tai todennäköisesti myös ehkäisee rikoksia.

KiVan vaikutusten arviointi on kuitenkin vahvimpia, mitä eurooppalaisista rikoksentorjuntahankkeista on tehty. Se perustuu satunnaistettuun kontrolloituun koeasetelmaan. Aikaisemmin on vain vuonna 2006 palkinnon voittanut hanke, joka käytti samaa perusasetelmaa: niin ikään koulumaailmassa toteutettu tanskalainen Ringsted-koe.

Tutkijat vertasivat KiVa-ohjelmaa käyttäviä ja sitä käyttämättömiä kouluja ennen ohjelman toteuttamista ja sen jälkeen. Ohjelmaan oli enemmän halukkaita osallistujia kuin alkuvaiheessa pystyttiin ottamaan. Kiinnostuneet koulut arvottiin niihin, jotka pääsivät mukaan (koekoulut), ja niihin, jotka eivät (vielä tässä vaiheessa) päässeet (vertailu- eli kontrollikoulut). Tämä on menetelmän vaikutuksen mittaamisen kannalta ihanteellinen asetelma. Mikään muu arviointiasetelma ei tue yhtä hyvin sitä päätelmää, että kokeilu- ja vertailukouluissa mahdollisesti havaitut erot ovat testattavan menetelmän aikaansaamia.

Usein tai useimmiten tällaista asetelmaa ei voi käyttää. Toiseksi paras keino on etsiä jollain muulla tavoin jotenkin vertailukelpoinen joukko, johon kokeilun kohteena olevia verrataan ennen ja jälkeen toimenpiteiden toteuttamisen. Tällöin kuitenkin koe- ja vertailuryhmään valikoitumiseen voivat vaikuttaa myös sellaiset tekijät, jotka vaikuttavat myös niihin asioihin, joihin toimenpiteillä halutaan vaikuttaa. Väkivallan tai juomisen vapaaehtoiseen katkaisuohjelmaan hakeutuvat henkilöt, joilla on ainakin jonkinlainen motivaatio päästä irti ongelmastaan. Jos heidän ohjelman jälkeistä menestystään vertaa toisiin samoista ongelmista kärsineisiin ihmisiin, jotka eivät ole tällaiseen ohjelmaan hakeutuneet, vertailu kertoo sekä katkaisuohjelman että motivaation ja muiden taustatekijöiden vaikutuksesta. Ohjelman vaikutuksen osuutta on vaikea määritellä. Tämä valikoitumisefekti voidaan eri tavoin yrittää ottaa huomioon tutkimuksessa – jos esimerkiksi tunnetaan koe- ja vertailuhenkilöiden taustoja ja tiedetään miten tällaiset seikat ovat yleensä yhteydessä rikollisuuteen tai muuhun käyttäytymiseen, voidaan laskennallisesti yrittää erottaa ohjelman itsenäinen vaikutus. Mutta kaikkia olennaisia tekijöitä tai niiden vaikutusta ei juuri koskaan tunneta. Siten valikoitumisefektin mahdollisuus heikentää kaikkien sellaisten vertailuasetelmien luotettavuutta, joissa koe- ja kontrolliryhmään tulevia yksiköitä ei pystytä arpomaan.

6. KiVa muistuttaa, että kunnollinen arviointi on mahdollista toteuttaa. KiVa on jälleen osoittanut, että satunnaistettuun koe-kontrolliasetelmaan perustuvia arviointitutkimuksia on mahdollista tehdä myös yhteiskunnallisista hankkeista. Tämä ei tarkoita, että vastaava olisi mahdollista jokaisen hankkeen yhteydessä. Eri syistä se on usein mahdotonta. Sen sijaan olisi syytä aina pyrkiä niin vahvaan arviointitutkimusasetelmaan kuin mahdollista. Hyvin harvoin on pakko tyytyä vain siihen, että haastatellaan ohjelman vetäjiä ja muutamaa siihen osallistunutta ja kysytään, miten tyytyväisiä he ovat. Melkein aina on mahdollista mitata jotakin olennaisempaa. Melkein aina on mahdollista rakentaa vertailuasetelma, jossa hankkeen kohteena olevia yksikköjä verrataan sellaisiin vastaaviin yksikköihin, joissa hanketta ei ole toteutettu.

HAASTE 1/2010

 
Julkaistu 10.3.2010