Juha Kääriäinen, Vesa Muttilainen & Matti Vuorensyrjä

Näkökulmia rikollisuuden kustannusten arviointiin

Rikollisuus aiheuttaa paitsi inhimillisiä kärsimyksiä myös taloudellisia kustannuksia. Toisaalta myös inhimillisille kärsimyksille voidaan koettaa antaa jokin hinta. Jos kykenemme arvioimaan yksittäisen rikoksen yksikkökustannuksen, voimme yrittää arvioida rikollisuuden taloudellisia vaikutuksia. Maailmalla on tehty joitakin laskelmia ja arvioita yksittäisten rikosten kokonaiskustannuksista. Nämä perustuvat yleensä tietoihin kokonaisrikollisuudesta ja eri rikosten ilmituloprosentista.

Rikollisuuden aiheuttamat kustannukset voidaan jakaa karkeasti seuraaviin osiin:

  • rikoksesta uhrille aiheutuneet välittömät kustannukset (vammat, kipu, henkiset kärsimykset, omaisuuden menetykset ym.)
  • rikollisuuden pelko ja sen seuraukset käyttäytymiseen, varautuminen rikollisuuteen, vakuutukset, yksityisten kansalaisten, yritysten ja laitosten turvajärjestelyt, ym.
  • rikollisuuden kustannukset yhteiskunnalle (rikollisuuden kontrolli: poliisi, oikeuslaitos, rangaistusten toimeenpano; sosiaali- ja terveyspalvelut uhreille ja tekijöille jne.)

Tässä kirjoituksessa tarkastelemme lyhyesti rikollisuuden kustannuksia yksilöihin kohdistuvien väkivalta- ja omaisuusrikosten, talousrikosten ja liikennerikosten osalta. Väkivalta- ja omaisuusrikokset kuvaavat päivittäisrikosten kustannuksia. Talousrikollisuus toimii esimerkkinä laaja-alaisista ja vaikeasti täsmennettävissä olevista rikollisuuden kustannuksista. Liikennevahinkojen alueella on pitkät perinteet kustannusten arvioinnista ja vahingot johtuvat usein lain rikkomisesta.

Väkivallasta tulee kallis lasku yhteiskunnalle

Suomessa ei ole systemaattisesti arvioitu rikollisuuden kokonaiskustannuksia, jossa otettaisiin huomioon sekä uhreille aiheutuneet välittömät ja välilliset kustannukset että yhteiskunnalle aiheutuneet kustannukset. Kansainvälisesti yksi tunnetuimmista lienee Ison-Britannian sisäministeriön selvitys (2005), jossa arvioidaan sellaisten rikosten kokonaiskustannuksia, jotka kohdistuvat yksilöihin ja kotitalouksiin. Kyseisen selvityksen mukaan suurimmat kustannukset yksilöille, kotitalouksille ja yhteiskunnalle aiheutuvat väkivalta- ja seksuaalirikoksista. Esimerkiksi pahoinpitelyjen kustannukset olivat Englannissa ja Walesissa vuosina 2003–2004 noin 11,3 miljardia puntaa. Näistä noin puolet (51 %) on uhrin kokemia vammoja ja kärsimyksiä, reilu seitsemäsosa (13%) menetettyä työpanosta, kuudesosa (15 %) terveyspalvelujen kustannuksia ja viidesosa (20 %) rikosoikeusjärjestelmän kuluja. Väkivaltarikosten yksikkökustannuksiksi selvityksessä arvioitiin vuoden 2003 hinnoilla 8 852 puntaa, mikä vastaa nykyarvossa suurin piirtein 11 000 euroa.

Brittitutkimuksen tuloksia ei voitane suoraan soveltaa Suomeen. Esimerkiksi terveydenhuollon ja rikosoikeusjärjestelmän kustannukset poikennevat toisistaan. Kuitenkin arviot yksilöiden kokemista kustannuksista lienevät vertailukelpoisia, sillä arviointi perustuu yleisesti käytettyyn fyysisten ja psyykkisten vammojen kustannusvertailuun.

Vuoden 2006 kansallisen rikosuhritutkimuksen mukaan maassamme tapahtuu vuosittain noin 220 000 fyysisen väkivallan tekoa (lyönti ilman fyysistä vammaa, vammaan johtava lyönti ja aseellinen väkivalta). Tämän laskelman perusteella voimme arvioida, että viiden prosentin vähennys väkivaltarikollisuuden nykytasosta tarkoittaisi noin 11 000 väkivaltatapauksen vähenemää. Näiden kustannusvaikutus olisi brittitutkimuksen tulosten valossa noin 120 miljoonaa euroa.

Varkausrikoksen yksikkökustannus oli edellä mainitun brittitutkimuksen mukaan nykyrahaksi muutettuna noin 1000 euroa. Maassamme tapahtuu vuosittain noin 200 000 henkilöihin ja kotitalouksiin kohdistuvaa varkausrikosta (vuoden 2006 uhritutkimus) eli viiden prosentin vuosittainen vähenemä tarkoittaisi 10 000 varkausrikosta, joiden tuomaksi kustannussäästöksi voitaisiin arvioida 10 miljoonaa euroa.

Talousrikoksista syntyy laajat sivuvaikutukset

Talousrikollisuudella viitataan yleensä väärinkäytöksiin, joiden tekijät tavoittelevat huomattavaa taloudellista hyötyä joko yritystoiminnassa tai muissa yhteisöissä. Talousrikollisuudesta aiheutuu suuria vahinkoja ja kustannuksia yhteiskunnan eri sektoreilla, joten näiden rikosten vähenemisestä syntyisi runsaasti säästöjä. Talousrikollisuuden kustannuksia ovat esimerkiksi:

  • taloudelliset vahingot valtiolle johtuen maksamattomista veroista ja maksuista
  • välilliset vahingot kuten kilpailun vääristyminen, hintojen nousu, työttömyys
  • fyysiset vahingot
  • epäluottamus yritystoimintaan ja viranomaisiin
  • rikosten selvittelyn kustannukset (mm. verottaja, poliisi, syyttäjälaitos ja tuomioistuimet).

Poliisin rekistereissä on tietoa vahinkojen määrästä talousrikosasioissa. Vuonna 2008 päätetyissä noin 1550 talousrikosjutussa syntyi vahinkoa yhteensä 107 miljoonaa euroa. Juttua kohden laskettu vahinkojen määrä oli lähes 70 000 euroa. Vahinkojen lopullista määrää vähentää se, että osa rikoshyödystä saadaan perittyä takaisin tekijöiltä.
Talousrikollisuuden ja harmaan talouden vähentämistä koskevan neljännen torjuntaohjelman valmistelussa vahinkojen määräksi arvioitiin yli viisi miljardia euroa vuodessa. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan näitä kustannuksia on pyritty arvioimaan kansainvälisesti esimerkiksi käytössä olevan setelistön määrällä, energiankulutuksella, verotarkastuksissa löydetyillä laiminlyönneillä ja haastattelututkimuksilla.

Talousrikoksista syntyvien vahinkojen todellista rahamääräistä arvoa on vaikeaa laskea. Näiden rikosten hintaa yhteiskunnalle lisäävät monien talousrikostapausten erityispiirteet, kuten juttujen laajuus ja monimutkaisuus, kansainvälisen kytkennät, internetrikollisuus sekä liittymäkohdat järjestäytyneen rikollisuuteen.

Lain rikkominen usein syynä liikennevahinkoihin

Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunnan VALT-vuosiraportti 2007 (Liikennevakuutuskeskus) koostuu liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tutkimista kuolemaan johtaneista tieliikenneonnettomuuksista. Tutkijalautakunnat tutkivat vuoden 2007 onnettomuuksista 348 onnettomuutta, joissa kuoli yhteensä 379 henkilöä.
Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien lista osoittaa, että lain säädöksiä rikkova liikennekäyttäytyminen – tai vaihtoehtoisesti lainkuuliaisuus – vaikuttaa selvästi vammautumisen ja kuoleman riskiin. Selvää on myös, että pitkäjänteiset turvallisuusvalistus-, liikennevalvonta- ja tekninen turvallisuustyö voivat vaikuttaa liikennekäyttäytymiseen ja liikenneonnettomuuksiin. Vuonna 2008 tieliikenteessä kuoli Tilastokeskuksen (2009) Henkilövahinko-onnettomuustilaston ennakkotietojen mukaan 345 ihmistä. Tilastokeskuksen pitkän aikavälin tilastojen mukaan (Tieliikenteessä kuolleet 1931–2007) vastaava määrä oli vielä 1970-luvun alussa yli kolminkertainen.

Liikenneonnettomuuksien kustannuksia Suomessa tutkinut Tiehallinnon liikenneturvallisuuspäällikkö Auli Forsberg (2009) on todennut, että VN:n periaatepäätöksessä vuonna 2006 tieliikenteen turvallisuuden parantamisesta määriteltiin kunnianhimoinen tavoite, jonka mukaan tieliikenteessä kuolee vuonna 2010 vähemmän kuin 250 henkilöä vuodessa. Tavoitteeseen pääseminen olisi erittäin merkittävää sekä taloudelliselta että erityisesti inhimilliseltä kannalta. Liikenneonnettomuuksien aiheuttamien henkilövahinkojen kustannukset ovat vuosittain merkittävät. Liikenneonnettomuuksien kustannuksissa on Forsbergin mukaan otettava huomioon ainakin seuraavat keskeiset erät:

  • hallinnolliset kulut (pelastus-, poliisi- ja oikeustoimi)
  • ajoneuvovahingot
  • sairaanhoitokulut (vakuutusjärjestelmän ulkopuoliset)
  • tuotannolliset menetykset (yksilön osuus bruttokansantuotteen muodostuksessa; ilman oman kulutuksen osuutta)
  • inhimillisen hyvinvoinnin menetys (elämän menetys tai sen laadun pysyvä tai tilapäinen menetys)
  • lisäksi muita marginaalisia osatekijöitä.

Suomen tieliikenteessä on kymmenen vuoden aikana (1998–2007) kuollut 3824 ihmistä ja loukkaantunut 87 112 ihmistä. Menetykset ovat seurausta 67 272 henkilövahinkoon johtaneesta liikenneonnettomuudesta. Forsberg (2009) on laskenut, että jos menetysten arvo lasketaan henkilöiden ns. yksikkökustannuksia käyttäen, summa mainitulta kymmenen vuoden ajanjaksolta on noin 26 miljardia euroa (v. 2005 kustannustaso). Jos vastaavasti menetysten arvo lasketaan henkilövahinko-onnettomuuden keskimääräisen hinnan mukaan, summa on 31,7 miljardia euroa.

Rikosten ilmitulo tuo mukanaan kustannuksia

Voimme lisätä ilmitulleen rikollisuuden osuutta kokonaisrikollisuudesta esimerkiksi valvontaa parantamalla ja rikostutkintaa tehostamalla. Tämä lisää rikollisuuden kustannuksia yhteiskunnalle (poliisi, syyttäjä, oikeuslaitos, rangaistusten täytäntöönpano, kriminaalihuolto) mutta samalla saattaa säästää kustannuksia, jotka muutoin jäävät rikosten uhrien kannettavaksi.

Laajimmillaan rikollisuuden kustannusten arviointi on haastava tehtävä. Kustannukset olisi pyrittävä laskemaan mahdollisimman kattavasti, jotta asiasta syntyisi oikeansuuntainen kuva. Asian toinen puoli on se, että kustannuksia voidaan arvioida luetettavimmin tarkoin rajatuista kohteista. Näin ollen esimerkiksi rikosoikeusjärjestelmän jonkin osan kustannusten arviointi on luotettavampaa kuin rikollisuuden taloudellisten kokonaisvaikutusten arviointi.

Kääriäinen ja Muttilainen työskentelevät erikoistutkijoina ja Vuorensyrjä erikoissuunnittelijana Poliisiammattikorkeakoululla.

Ks. Home Officen selvitys The Economic and Social Costs of Crime against Individuals and Households 2003/04 osoitteessa www.hm-treasury.gov.uk

Haaste 1/2010

 
Julkaistu 10.3.2010