Juha Kääriäinen

Hyvinvointi ulos - Rikollisuus sisään?

Väkivaltarikollisuuden ja perinteisen omaisuusrikollisuuden yhteys eriarvoisuuteen ja syrjäytymiseen on ilmeinen. Tämä tuntuu olevan lähtökohta myös suomalaisessa kriminaalipolitiikassa. Esimerkiksi sisäisen turvallisuuden ohjelmaa voidaan pitää vahvasti sosiaalipolitiikkaan sitoutuneena: ohjelman yksi perustava lähtökohta on, että sisäisen turvallisuuden kehitys on yhteydessä syrjäytymisessä tapahtuviin muutoksiin. Työttömyyden, köyhyyden, koulutuksen puutteen sekä mielenterveys- ja päihdeongelmien nähdään olevan rikollisuuden taustalla.

Rikollisuuden torjunnan kannalta talous- ja hyvinvointipolitiikka on siten ratkaisevassa roolissa. Talouspolitiikan tehtävä on luoda työllisyyttä ja hyvinvointipolitiikan tehtävänä on huolehtia siitä, että kansantaloudessa syntyvä tulo ja varallisuus jakautuvat oikeudenmukaisesti väestön keskuudessa niin, että kaikki voivat tuntea kuuluvansa suomalaiseen yhteiskuntaan. Kysymys kuuluukin, mitä suomaisten hyvinvoinnille tai eriarvoistumiselle ja syrjäytymiselle on oikeastaan tapahtunut viimeisen parin vuosikymmenen aikana ja mihin suuntaan kehitys käymässä. Onko "sosiaaliselle kriminaalipolitiikalle" onnistumisen mahdollisuuksia tulevaisuudessa? Kysymys on erityisen ajankohtainen nyt, kun elämme vaikean taloudellisen taantuman ja julkisen velkaantumisen aikaa.

Suomi nousi edellisestä lamasta parikymmentä vuotta sitten. Lama ei kuitenkaan merkinnyt hyvinvointivaltion murenemista, kuten monet asiantuntijat pelkäsivät 1990-luvun alussa. Sosiaalimenojen kasvu toki tasaantui 1990-luvun jälkipuolella mutta on lähtenyt sen jälkeen uuteen nousuun. Menoilla mitattuna Suomi on edelleenkin keskiverto eurooppalainen hyvinvointivaltio. Kansantuotteestamme vajaa kolmannes käytetään tulonsiirtoihin tai hyvinvointipalveluihin. Hyvinvointipolitiikan tuloksilla mitaten kuulumme edelleenkin muiden Pohjoismaiden mukana eurooppalaiseen kärkeen. Esimerkiksi käyvät tasainen tulonjako, hyvä terveys, korkea koulutustaso tai turvallisuuden kokeminen. Hyvinvointivaltiomme toimivuutta tuntuvat todistavan myös kotimaiset tutkimukset suomalaisten hyvinvoinnin suotuisasta kehittymisestä viime vuosina. Säröjäkin toki on: tulonjako on viime vuosina eriytynyt varsin voimakkaasti ja lapsiperheiden, erityisesti yksinhuoltajaperheiden köyhyys on kasvanut. Talouden taantuma luonnollisesti kasvattaa työttömyyttä ja toimeentulo-ongelmia. Näissä saattaa piillä siemen sellaiseen eriarvoistumiskehitykseen, joka heijastuu tulevaisuudessa myös rikollisuuslukuihin.

Viime vuoden lopulla julkaistiin sosiaaliturvan uudistamiskomitean (SATA-komitean) ehdotukset sosiaaliturvan uudistamiseksi pitkällä aikavälillä. Ehdotuksia ei voi pitää yrityksenä murentaa hyvinvointivaltiota, pikemminkin päinvastoin. Komitean näkemyksen mukaan vakavimman uhan sosiaaliturvan kestävyydelle asettaa ikärakenteen muutos. Meidän on pidettävä huoli siitä, että sosiaaliturvan maksajia on riittävästi myös tulevaisuudessa. SATA-komitean ehdotuksia lukiessa säilyy optimismi: suomalaista hyvinvointipolitiikkaa halutaan ylläpitää ja edelleen kehittää. Tämä tietää hyvää myös kriminaalipolitiikan kannalta. Vanha hokema on edelleenkin ajankohtainen: sosiaalipolitiikka on parasta kriminaalipolitiikkaa.

Haaste 1/2010

 
Julkaistu 10.3.2010